Iltatähti isolla ikäerolla sisaruksiin

[Amand4]

Moikka! Laitan tämän tännekin, jos olisi saman tilanteen kokeneita.

Olisin siis kaivannut ajatuksia, kokemuksia ja vinkkejä samassa tilanteessa olleilta tai olevilta.

Meillä on miehen kanssa kolme lasta, jotka ollaan saatu moniin kavereihin nähden melko nuorina. Vanhin on 15 v. ja kaksi muutakin toisella kymmenellä. Nyt olen suunnitellusti raskaana näin jo 40 ikävuoden ylittäneenä. Mies samanikäinen.

Vaikka raskauden yrittämistä pohdittiin ja kypsyteltiin, niin nyt alkuraskauden aikana on ajatukset olleet kovin ristiriitaiset ja olen paljon pohtinut, tulikohan tehtyä "oikea" ratkaisu. Asiaa ei helpota, että vanhin lapsi otti asian hyvin hämmentyneen ja järkyttyneenä. Hänellä oli kypsiä ajatuksia, pohdintoja ja huolia - samoja, joita mekin oltiin pohdittu ennen päätöstä yrityksen aloittamisesta. Nuoremmat eivät ole sanoneet oikein juuta eikä jaata. En sinänsä ajatellutkaan, että lapset olisivat riemusta kiljuneet, ja reaktio oli varsin sellainen, jota osasi odottaakin.

Harmittaa eniten, että vanhin tuli asiasta hyvinkin surulliseksi. Hän miettii, että eikö olla jo liian vanhoja ja ei osaa kuvitella enää perheeseen muita.

Ei olla vielä muille kerrottu, mutta kieltämättä mietittyttää, miten lähipiiri asian ottaa. Ehkä juurikin meidän iän ja lasten ikäeron suhteen. Tuntuu siis hämmentävältä, vaikka toisaalta yhdessäkin kaveriperheessä vauvavuosi menossa, mutta ovatkin saaneet lapset vasta neljänkympin tietämillä, eikä isoa ikäeroa ole sisaruksilla.

Miten teillä muilla vastaavissa tilanteissa asiat ovat menneet? Millaisia pohdintoja olette käyneet läpi?

 

[Liina1234]

Voisin tähän ns. kokemusasiantuntijana kommentoija. Olen itse ollut juurikin tuo hämmentynyt 15 vuotias, jolle kerrottiin että pikkuvelipuoli oli tulossa. Minun vanhemmat eronneet kun olen ollut todella pieni ja isäni myös tämän uuden puolison kanssa oli ollut jo suht pitkään yhdessä. Tuli täysin yllätyksenä kyllä minulle silloin enkä todellakaan varmasti osannut näyttää iloani tai edes tuntea mitään muuta kuin hämmennystä. Eli siis todella normaaleja tuntemuksia.

En asunut isäni kanssa tuolloin joten en ollut päivittäisessä arjessa mukana, mutta muistan että piilottelin tuota tietoa myös silloisilta ystäviltäni - minusta tilanne oli jotenkin nolo että isälleni tulee uusi pieni vauva (etenkin kun tolloin 15 vuotiaana ymmärsi myös että miten niitä lapsia tehdään).

Kuitenkin pikkuveljen syntyessä pääsin mukaan hoitoon täysillä ja minuun luotettiin todella paljon lastenhoitoa - myös koska osoitin että halusin hoitaa. Uskon että tuo oli iso tekijä tässä kohtaa että sain muodostettua hyvän suhteen pikkuveljeen.

Joten aivan varmasti on kyllä tuon ikäiselle normaaleja tuntemuksia ja varmasti sellaisia joita neuvolassa kannattaa nostaa esiin.