Iltatähti isolla ikäerolla sisaruksiin

[Amand4]

Moikka! Olisin kaivannut ajatuksia, kokemuksia ja vinkkejä samassa tilanteessa olleilta tai olevilta.

Meillä on miehen kanssa kolme lasta, jotka ollaan saatu moniin kavereihin nähden melko nuorina. Vanhin on 15 v. ja kaksi muutakin toisella kymmenellä. Nyt olen suunnitellusti raskaana näin jo 40 ikävuoden ylittäneenä. Mies samanikäinen.

Vaikka raskauden yrittämistä pohdittiin ja kypsyteltiin, niin nyt alkuraskauden aikana on ajatukset olleet kovin ristiriitaiset ja olen paljon pohtinut, tulikohan tehtyä "oikea" ratkaisu. Asiaa ei helpota, että vanhin lapsi otti asian hyvin hämmentyneen ja järkyttyneenä. Hänellä oli kypsiä ajatuksia, pohdintoja ja huolia - samoja, joita mekin oltiin pohdittu ennen päätöstä yrityksen aloittamisesta. Nuoremmat eivät ole sanoneet oikein juuta eikä jaata. En sinänsä ajatellutkaan, että lapset olisivat riemusta kiljuneet, ja reaktio oli varsin sellainen, jota osasi odottaakin.

Harmittaa eniten, että vanhin tuli asiasta hyvinkin surulliseksi. Hän miettii, että eikö olla jo liian vanhoja ja ei osaa kuvitella enää perheeseen muita.

Ei olla vielä muille kerrottu, mutta kieltämättä mietittyttää, miten lähipiiri asian ottaa. Ehkä juurikin meidän iän ja lasten ikäeron suhteen. Tuntuu siis hämmentävältä, vaikka toisaalta yhdessäkin kaveriperheessä vauvavuosi menossa, mutta ovatkin saaneet lapset vasta neljänkympin tietämillä, eikä isoa ikäeroa ole sisaruksilla.

Miten teillä muilla vastaavissa tilanteissa asiat ovat menneet? Millaisia pohdintoja olette käyneet läpi?

 

[Korpuskeli]

Meillä on vähän erilainen tilanne mutta kerron kuitenkin että pikkuinen on ottanut paikkansa perheessä ja kaikki on sopeutuneet meidän vauva juttuihin kivasti.

Jonkun verran ihmetystä aiheesta tuli kun ei koskaan puhuttu kellekään että yhteistä lasta yritettäisiin ja kun mieheni lapset ovat jo aikuisia niin luonnollisesti hänellä on myös ikää, että ei ehkä yleensä tässä vaiheessa enää aloiteta uutta kierrosta. Itseasiassa yksikin sanoi suoraan että ei olisi uskonut että me lapsi(a) tehdään kun niitä ei aiemminkaan pitkän liiton aikana ollut näkynyt. Että olivat aika ihmeissään osa sukulaisista, osa kysyi jopa suoraan että oliko vahinko. Mikä oli tosi loukkaavaa, koska ei lapsi tullut ihan käden käänteessä vaan saatiin aika kauan yrittää.

Lisäksi meitä mietitytti toki että miten kun lapsi kasvaa että onko voimia leikittää samalla tavalla kun nuorempana, miten yöheräilyt jaksaa ja kun lopulta lapsi on aikuinen niin itse jo on melkein eläkeläinen kun vertaa siihen miten toiset vanhemmat on vielä nuoria.. että miten sitä oikein pärjää

"We cross that bridge when we come to it."

 

[Ktata]

Meillä uusioperhe, jossa minä ja mun puoliso sekä mun kaks lasta aiemmasta liitosta. Mä täytin just 39v ja puoliso jonkun verran nuorempi.Lapset on joulukuussa syntyvän lapsen aikaan 12,5v ja 9v eli aika iso ikäero tulossa varsinkin esikoiseen. Puolisolla ei ole ennestään lapsia. Ei kukaan oo meille kyllä mitenkään ihmetellen asiaa (ainakaan suoraan päin naamaa) kommentoinut tms vaan ovat olleet onnellisia meidän puolesta ja parin päätöshän se lapsen saanti on eikä kenenkään muun mielipiteellä ole mitään väliä!

Paljon onnea @Amand4 raskaudesta ja vauva kyllä sopeutuu perheen arkeen kun syntyy ja perhe vauva-arkeen .

 

[Kesänlapsi1984]

Moninaisia ajatuksia herättää vanhemmaksi tulo kypsemmällä iällä. Meilläkin on monenlaista ajatusta pyörinyt mielessä. Olemme 41 ja 44 vuotias pariskunta ja kyseessä uusioperhe, yhteisiä lapsia ei vielä ole paitsi vatsassa
Minulla on aiemmasta liitosta yli 20-vuotiaat lapset, jotka asuvat kotona, puolisolla kotona asuvat n.18-vuotiaat lapset.
Meille on ensimmäinen yhteinen vauva tulossa keväällä. Vuosi sitten sain keskenmenon, josta vain minun lapsille kerrottiin.

Minun lapset otti tämän vauvauutisen todella hyvin, miehen lapsista nuorempi tuumasi "Ei helvetissä" mutta tämän jälkeen jo samana iltana mietti tulevalle sisarelleen nimiehdotuksia

Meille on tärkeää, että lapset tietävät ja luottavat että meidän yhteiseen perheeseen tulee vauva ja hän sopeutuu meidän perheen elämään. Olemme edelleen samat ihmiset ja harrastuksia emme unohda, lapset eivät menetä mitään vaan tulevat saamaan lisää uuden sisaren myötä. Meidän lapset on aidosti olleet tosi onnellisia tästä uutisesta ja heidät on otettu raskauden odottamiseen mukaan. Olkaan katseltu ultrakuvia, kuunneltu sydänääniä ja keskusteltu tulevasta. Mutta mikä tärkeintä, elämä on jatkunut ihan samaa rataa Puolison harrastukset jatkuvat ennallaan ja minäkin touhuan omia juttuja vanhaan tapaan. Ainoastaan alkoholihommat on jääneet pois (illanvietot yms), niistä ei meidän yksikään lapsista juuri perusta. Joten heille tämä muutos on ollut varmasti vain mieluisa.

Eli me touhutaan ihan samoja juttuja kuin ennenkin eikä koko ajan puhuta tulevasta vauvasta. Annetaan ajan kulua ja lasten tottua ajatukseen pikku hiljaa. (Ja toki myös oma mieli tarvitsee aikaa sopeutumiseen vaikka tämä onkin unelmien täyttymys)

Ja mitä tulee ystäviin ja sukulaisiin niin osa on varmasti ihmeissään että miksi vielä näillä vuosilla lapsia halutaan, kun nyt muuttavat pikku hiljaa omilleen. Mutta kaikki ovat tienneet miten lapsirakkaita me molemmat ollaan ja meidän halusta saada oma yhteinen lapsi. Mutta jos tästä raskaudesta ei saada omaa lasta syliin asti, niin emme enää yritä uudestaan. Kaksi yritystä riittää ja sitten keskitymme ihan muihin juttuihin.

Älkää välittäkö perheen ulkopuolisten mielipiteistä, jokainen meistä saa elää ihan omannäköistä elämää

Tsemppiä sinne suuntaan, antakaa lapsille aikaa. Luulen että mieli sopeutuu pikku hiljaa asiaan

 

[Pingviiniemo]

Moikka! Olisin kaivannut ajatuksia, kokemuksia ja vinkkejä samassa tilanteessa olleilta tai olevilta.

Meillä on miehen kanssa kolme lasta, jotka ollaan saatu moniin kavereihin nähden melko nuorina. Vanhin on 15 v. ja kaksi muutakin toisella kymmenellä. Nyt olen suunnitellusti raskaana näin jo 40 ikävuoden ylittäneenä. Mies samanikäinen.

Vaikka raskauden yrittämistä pohdittiin ja kypsyteltiin, niin nyt alkuraskauden aikana on ajatukset olleet kovin ristiriitaiset ja olen paljon pohtinut, tulikohan tehtyä "oikea" ratkaisu. Asiaa ei helpota, että vanhin lapsi otti asian hyvin hämmentyneen ja järkyttyneenä. Hänellä oli kypsiä ajatuksia, pohdintoja ja huolia - samoja, joita mekin oltiin pohdittu ennen päätöstä yrityksen aloittamisesta. Nuoremmat eivät ole sanoneet oikein juuta eikä jaata. En sinänsä ajatellutkaan, että lapset olisivat riemusta kiljuneet, ja reaktio oli varsin sellainen, jota osasi odottaakin.

Harmittaa eniten, että vanhin tuli asiasta hyvinkin surulliseksi. Hän miettii, että eikö olla jo liian vanhoja ja ei osaa kuvitella enää perheeseen muita.

Ei olla vielä muille kerrottu, mutta kieltämättä mietittyttää, miten lähipiiri asian ottaa. Ehkä juurikin meidän iän ja lasten ikäeron suhteen. Tuntuu siis hämmentävältä, vaikka toisaalta yhdessäkin kaveriperheessä vauvavuosi menossa, mutta ovatkin saaneet lapset vasta neljänkympin tietämillä, eikä isoa ikäeroa ole sisaruksilla.

Miten teillä muilla vastaavissa tilanteissa asiat ovat menneet? Millaisia pohdintoja olette käyneet läpi?

Ite oon instagramissa paljon nähnyt näitä isosisarusten reaktiovideoita isoon ikäeroon ja vaikka aluksi on ollut harmiakin, niin aina lopulta kun vauva on syntynyt niin se ilo on ollut suunnaton kaikilla ja tuntuu että tää oli niin tarkoitettu.

Itse voisin syödä sukkani. Niin varma oon että he ihastuvat kun vauva syntyy.

 

[Hanna&Iltatähti]

Meillä isommilla ja perheen pikkusella on ikäeroa 10 ja 12 vuotta. Isosisarukset oli aika järkyttyneitä kun kerrottiin että saavat pikkuveljen tai -siskon. 12 v isosisko lämpeni vauvalle vasta kun vauva oli n. 6 kk. Siihen asti ei ottanut juurikaan kontaktia ja vauva tuntui olevan hänelle vain hankala ja vaikea aihe. Nyt kun vauvalla on ikää vuoden verran niin ovat jo aika hyviä kavereita ja vauva otetaan mukaan touhuihin ja aika kivasti. Eli joskus voi ottaa aikaa

 

[neraphia]

Mun ”isot” lapset on 12v ja 10v kun vauva syntyy. Itse olen 37v. Lapset ovat todella innoissaan tulevasta pikkusisaruksesta. Vauva on mun miehen ensimmäinen.

Mä olen itsekin iltatähti, äitini sai minut kun oli 39v ja siskoni oli tuolloin 15v ja veljeni 13v. Ainut mikä minua harmitti pienenä oli iso ikäero sisaruksiin ja ettei kotona ollut leikkikaveria jne. Tänä päivänä ollaan tosi läheisiä siskoni kanssa.

 

[Amand4]

Kiitos teille kaikille vastauksista! Mukava kuulla, että asiat ovat lutviutuneet ajan saatossa ja menneet kivasti. Edelleen tuntuu, että olen varsin hämilläni tilanteesta ja on tullut pohdittua myös tämän nykyisen tilanteen lisäksi paljon taaksepäin näiden isompien lasten varhaislapsuusaikaa, ja miettinyt, millainen vanhempi heille on ollut. Ja kieltämättä surkutellut sitä, että ovat nyt jo niin isoja ja olenko ns. ollut riittävän hyvä vanhempi heille. En tiedä, liittyykö hormoneihin vai mihin tällainen pohdinta. Tulevasta vauvasta ei käytännössä ole puhuttu, mutta olen koittanut vanhimman lapsen yleisiä fiiliksiä kysellä. Vielä ei myöskään ole kellekkään muille vauvasta uutisoitu.

 

[Amand4]

Ja juurikin tuota leikkikaverin puuttumista olen miettinyt. Toisaalta onhan niitä perheitä, joissa on vain yksi lapsi. Meillä nyt kuitenkin voisi olettaa, että sisaruksia kotona olisi ainakin nuorimman koulun aloitukseen asti (ei ehkä leikkikaveri, mutta kuitenkin) ja sittenhän niitä kavereita luulisi koulusta löytyvän ja harrastusten kautta. Nyt vain on päässyt niin helpolla, kun nykyisillä lapsilla on ollut aina seuraa kotona. Ja vanhentuessa ikä lienee vain numero. Itsellänikin on 10 vuotta vanhempia ystäviä, niin luulisi, että ikäeroa enemmän vaikuttaisi lopulta sisarusten luonteet ja kemiat, miten läheisiä lopulta myöhemmin ovat.

 

[saunatonttu84]

Mulla on tulossa noin 15 vuoden ikäero tän pienen ja isompien välillä. Nyt olen jo huomannut, että neuvola jotenkin oletti, että isä on vaihtunut tässä matkan varrella. Kyllä se jännittää, että miten lapset tähän suhtautuu, vielä en ole heille edes asiasta kertonut. Lähipiirissä on paljon samanikäisiä lapsia heidän kanssaan ja tämä pieni taas - no, hän on ainakin tällä hetkellä aika yksin, mutta ehkä vielä joskus tulee sitten jollekin muulle läheiselle vielä lisää lapsia? Tai sitten elämään tulee uusia läheisiä. Mutta ite ainakin pitää rakentaa oma vauva-arki vähän eri tavalla, kun ei ole vauvakavereita valmiiksi tarjolla.