Mun mielestä ehdottomasti veikeintä on myös kuulla oman pojan kikatus. Joskus se saattaa kikattaa ihan omille jutuilleen, ja toisinaan se oikein käkättää. Siitä tulee maailman parhaalle tuulelle. Myös aamuisin, kun poika herää meidän sängystä, jos olen siinä vieressä, se ilme mikä sen pikku kasvoille leviää kun se avaa silmät ja se näkee että äiti on siinä. Voi sillä onnen ja autuuden ilmeellä mä elän aina pitkään, se jos mikä on suloista. Yhteiset juttutuokiot on myös ihania, sillon ku Viltsu innostuu kertomaan juttuja. Sen vilpitön ilme, kun se haluaa ihan tosissaan kertoilla mitä sille on minäkin päivänä sattunut. Miten mä ikinä opin päästämään siitä irti kun se kasvaa... :D