Hyvin se menee.Ota päivä kerrallaan ja ajattele itseäsi ja vauvaa. Itse olen loppusuoralla,enää vajaa kuukausi laskettuun ja ikäeroa minulla on puolisooni 12 vuotta.Itse olen se vanhempi osapuoli,vajaa 40 lasissa...
Alussa oli pelkkää onnea ja hehkutusta,sitten tuli kevät ja "juoksuaika",mutta juteltiin(lue riideltiin) useasti asiasta ja kerroin omat tunteeni,miksi tuntuu pahalta kun hän on koko ajan menossa ja liikkuu omanikäistensä kavereiden niin mies kuin naispuolisten kanssa jne jne..niin jossain vaiheessa tais tulla herääminen että hän rupesi ajattelemman asioita. Tämä juoksuvaihe tais kestää reilut 2kk ja oli kyl rankkaa aikaa,kun mietin kaikkia yh-asioita ja selviytymistä pienellä palkalle,muistelin menneitä skeidoja jne jne...
Meillä on pitkä historia takana ja epäluottamusta suhteessa ollut,oltiin erossakin välillä,mutta kun palattiin lopulta saman katon alle,niin raskaus tuli kyllä sellaisella ryminällä.
Minusta tuntui kanssa alussa että puolisoni oli enemmän innoissaan kuin minä,mutta alkuhämmennyksen jälkeen olen ollut tosi onnellinen.
Toivon että suhteemme jatkuu onnellisena ja luottavaisena hamaan tulevaisuuteen asti,mutta aina tulee karikkoja.
Pitää vain yrittää olla positiivinen ja elää päivä kerrallaan. Itse ajattelen ettei toista voi omistaa ja kahlita.Kotielämän kun pitää hyvänä,niin ei se toinen kaipaakaan muille maille eikä ahdistu.
Muistat vain että itsekin tarvitset irtiottoja arjesta ystäviesi kanssa,ettei elämästä tule paksua tasaista puuroa.
Kyllä muksu pärjää isän kanssa ja hekin tarvitsevat "omaa aikaa" kahdestaan ,että side lujittuu.... Kuulostaa kyllä niin ruusuiselta,että toivon itsekin osaavani noudattaa noita irtiottoja kun muksu on syntynyt ;)