Ihanakamala jännitys <3 Mitä te jännitätte? :)

M

moony

Asioista perillä oleva
Elomammat 2016
Elokuiset 2022
Heips! :) kysymys teille jotka kuumeilette tai jotka jo ootte raskaana tai te joille jo pieni on siunaantunut.. :)

mitä jännitätte/jännititte raskaudessa ja tulevaisuudesta?

Mulla on niin tavallaan sekavat fiilikset, elän ihanassa vauvakuplassa ja odotan täpinöissäni sitä hetkeä kun pian jätetään ehkäisy pois. Koen olevani valmis muutokseen ja pienokaiseen. Kuitenkin on asioita, mitkä jännittää hirveesti. Eniten jännitän sen tuomaa muutosta. Ihan siis arkisia asioita. Koen ne ihanina muutoksina, mutta silti tavallaan jännitän sitä ison askeleen ottamista ja sitä -miten- kaikki sitten muuttuu. Miten muuttuu arki yleisesti, parisuhde... Se tuntuu hullulta, koska odotan sitä hirveesti ja samalla myös jännitän tosi paljon. Jännitän myös töissä kertomista ihan hirveesti, sitten kun on sen aika.

Mitä te jännitätte tai olette jännittäneet kun oli tämä tilanne? Vai jännitittekö mitään? :) tuntuu että itsellä on mitä ihmeellisempiä pohdintoja pääkopassa :D
 
Vooi, tähän vois kirjottaa romaanin kaikista tän vauvahomman aiheuttamista jännityksistä! :D

Ensinnäkin olin haaveillu kauan siitä hetkestä kun vauvaa aletaan yrittää. Kun sitten päätettiin jättää ehkäsy pois ja alotettiin tjoittailemalla yllätyin siitä, miten paljon se homma alkokin jännittää. Että nytkö tää tapahtuu! Noh pessimistinä en uskonu että tärppi kävisi mitenkään nopeaa, joten oltiin hyvin rentoina asian suhteen. Mutta kuinkas kävikään, tärppi kävikin ekasta kierrosta, ja ollaan kyllä superonnellisia siitä :) :Heartred Oli jännää tehä eka testi, kun tajusi että sehän saattaa antaakin plussan :D

Nyt on menossa 7+3, ja jännittämistä on riittäny. Ollaan jo kerran käyty tarkistamassa ultrassa että raskaus on oikeassa paikassa, kun oli kovia mahakipuja. Ruskuaispussi löyty mutta oli liian varhasta odottaakaan sykettä olemassa olevaks, joten torstaina mennään varsinaiseen ar-ultraan samaan neuvolaan. Jännittää _ihan_ törkeesti onko siellä Tyyppi sykkeineen.

Tää on mun eka raskaus niin kaikki on uutta ja outoo, joten koko ajan saa olla jännäämässä kaikenlaista :D Eikä jännitys lopu, vaikka torstain ultra menis hyvin, sithän se vasta alkaakin :wink Sori tää romaani :D
 
Sallahaa, kiva että vastailit :) samoja fiiliksiä siis sielläkin. Oon myös jo puolisen vuotta ollut innoissani siitä että jossain kohtaa ehkäisy jätetään pois, nyt se on jo ihan lähellä ja nyt vasta innoissani olenkin :D myös selkeesti ajattelen että ei nyt heti mitään tapahdu, mutta sit kuitenkin on sellanen olo että kun sen ehkäisyn lopettaa niin se on sit siinä. :D ja ehkä jopa sen verran jännitän asiaa et tekis mieli ina viel odottaa (vaikka en enää haluakkaan odottaa! :D ) ja sit taas kun on ensimmäinen kyseessä niin ei tosiaan voi tietää kauanko siihen menee niin tuntuu hullulta enää odotella :D ja sinäpä sen sanoit, nyt jo jännittää ihan tajuttomasti ja siitähän se jännittäminen vasta alkaa kun sen plussatestin tekee :D pidän kovasti peukkuja teille! :)
 
Mä kuumeilin jo kauan ennen yrityksen aloitusta ja odotin kovasti, että voidaan jättää ne kortsut laatikkoon. Sitten kun varsinainen yritys alkoi, niin se olikin saman tien menoa. Kuvittelin hölmöyksissäni, että tässä alkuun rauhassa tjottaillaan mutta pyh pah - raskausajatukset täyttivät pään saman tien! :confused: Monet epätoivon ja pettymyksen kyyneleet ehdin vuodattaa ja mietin, mitä jos meille ei sitä vauvaa tulekaan?

Plussan jälkeen alkoikin sitten jännittää kaikkea mahdollista muuta. Meneekö kesken? Miten me jaksetaan? Haluanko sittenkään? Pärjätäänkö taloudellisesti? Onko se terve? Onneksi tässä on aikaa käydä läpi miehen kanssa ja omassa päässäni näitä asioita. Uskon, että yksi syy raskauden suhteellisen pitkään kestoon on, että vanhemmat saavat aikaa prosessoida näitä tuntemuksia, jotta ovat valmiita vastaanottamaan uuden perheenjäsenen.

Olis se kumma jos ei mikään jännittäis, onhan tässä koko loppuelämä mullistumassa! :woot:
 
10,5v yhteistä taivalta teinivuosista lähtien takana ja saman verran yhtäjaksoista pillerinsyöntiä kun loppuvuodesta 2013 puolitosissaan tuumasin miehelle, että mitä jos en hakisinkaan lisää pillereitä, kun ne vuodenvaihteessa loppuvat. Oltiin tietysti lapsista puhuttu moneen otteeseen aikaisemmin, eikä mieheni ollut kovin innokas "vielä". Ikää tuossa vaiheessa 26v., joten ymmärrettävää. Minulla oli parikymppisenä kova vauvakuume, jonka järkisyistä en antanut painaa päälle, oli opinnot kesken jne. Kun mies ei laittanutkaan yhtään hanttiin vaan totesi, että älä hae, alkoi jännittäminen heti! Kääk, ai oikeestiko me nyt perustettaisiin perhe! Pari viimeistä liuskaa pillereitä meni todella hitaasti, jännitys kasvoi mitä vähempi niitä oli. Jännitti siis ottaa se askel, jättää ehkäisy, antaa vauvalle lupa tulla. Toistelin miehelle, ja samalla varmasti myös itselleni, että voi mennä pitkään, ennen kuin hormoonitoiminta palautuu ja ettei kannata odotella pitkään aikaan. Ei otettu paineita, eli ei laskeskeltu tärppipäiviä tms. Silti kierron loppuvaiheessa jännitti alkaako menkat ja mitä jos ei ala jne. Neljännestä kierrosta tärppäsi, eli odotettua nopeampaa. Joka kerta kun menkat alkoi, olin kuitenkin pettynyt. Kierto piteni päivän-pari joka kerta, joten kun oli mennyt 4pv pidempään kuin edellisessä kierrossa, tein testin. Testin osto jännitti (näkeekö joku tuttu!), testipäivän odottelu jännitti, ja se itse testaaminen vasta jännittikin! Kädet täristen se piti suorittaa ja taas jännitettiin uskaltaako tulosta katsoakaan.

Sitten se jännittäminen oikeastaan vasta alkoi niinkuin Kirvelikin kirjoitti :p Että ollaanko sitä kuitenkaan valmiita. Miten elämä muuttuu. Miten jaksaa, onko meillä aikaa toisillemme, miten jaksan huolehtia kodista ja vauvasta kun miehen työ on reissaamista arkiviikot jne. Ja se huoli meneekö kaikki hyvin raskausaikana. Jännitin neuvolaan soittamista ja ajan varaamista. Alussa aika lailla kaikkea. Kummasti sitä vaan sitten rauhoittui, kun kaikki meni hyvin. Loppua kohti tietty alkoi jännittää kun h-hetki läheni. Esikoisemme syntyi yllättäen 5vkoa etukäteen, joten säästyin varmasti monen viikon kestojännitykseltä, kun synnytystä ei ehditty käydä neuvolassa läpi tai ajatuksia liikaa suoda sille vielä muutenkaan. Valtavin jännityksen aalto pyyhkäisi yli, kun mentiin synnärille supisteluiden vuoksi näytille (rv 34+6), lääkäri tutki ja totesi, että kyllä teidän nyt pitää tänne jäädä. Itkuhan sinä tuli. Tyttäremme on nyt 7,5kk vanha ja tehtiin juuri päätös, että toinen saa tulla vaikka heti. Pikakelaus alkuun ja fiilikset samankaltaiset. Taas jännätään. :happy:

Tulipas romaani :wideyed::grin
 
Kirveli sanoi:
Plussan jälkeen alkoikin sitten jännittää kaikkea mahdollista muuta. Meneekö kesken? Miten me jaksetaan? Haluanko sittenkään? Pärjätäänkö taloudellisesti? Onko se terve? Onneksi tässä on aikaa käydä läpi miehen kanssa ja omassa päässäni näitä asioita. Uskon, että yksi syy raskauden suhteellisen pitkään kestoon on, että vanhemmat saavat aikaa prosessoida näitä tuntemuksia, jotta ovat valmiita vastaanottamaan uuden perheenjäsenen." :woot:
Click to expand...


Täysin samoja ajatuksia ja kysymyksiä ja voi ei mikä pyöremyrsky on varmasti päässä sitten raskauden(kin) aikana! Mutta aivan ihana kuulla teidänkin mietteitä :)

Nunnuliina, ihana tarina! :) alku kuulostaa niin tutulta ja voi kun täällä kaikki menis samallalailla :) onko nyt vauvan synnyttyä sitten kaikki mennyt hyvin ja ne jännitykset arjen muuttumisesta todettu "turhiksi"? :) tai varmaankin, jos toisesta haaveillaan :)

Katsoin tänään omia ja pikkuveljeni vauvakuvia ja voi ei mitä ihanuuksia siellä olikaan :Heartred
 
Pitkän suostuuttelun jälkeen mies oli samaa mieltä, että vauva saa tulla. Minulla oli silloin perussairauden vuoksi sellainen lääkitys käytössä, että sen aikana ja puoleen vuoteen sen alasajon jälkeen ei raskaaksi saisi tulla. Oli muuten pitkä puoli vuotta! Vihdoin, kun pillerit jätin pois, jokainen kierto jännitti ihan kamalasti. Joko? Jännitys kyllä laantui, kunnes vuoden päästä en enää edes uskonut koko raskaaksi tulemiseen ja päätin, että seuraavien kk jälkeen soittaisin neuvolaan, kun yritystä oli vuosi takana. Niitä seuraavia kuukautisia ei vain koskaan tullut. Olin raskaana! Ystäväni sai positiivisen testin pari viikkoa myöhemmin ja oli ihanaa jännittää yhdessä! Mitä kaikkea ehtisimme tehdä äitiyslomalla yhdessä. Noh, minulla raskaus meni kesken rv8.

Jotenkin kaikki se ihana jännitys oli poissa ja vaikka raskaus oli hetken pakkomielle, ehdin jo haudata kaikki haaveet pian km jälkeen. Olikin melkoinen yllätys, että 4kk myöhemmin odotin kaksosia. Siitä vasta jännitys alkoi. :)

Raskaus itsessään oli yhtä jännitystä sen erityisyyden takia. Ultria oli yhteensä 9 koko raskauden aikana ja niitä odotti aina innolla. Ja se tunne, kun lapsivedet menivät äkisti rv36! Silloin se oli menoa - uuteen ja tuntemattomaan. :)

Onneksi jännitys ei lopu vauvan syntymään. Neuvolassa käyminen ja vauvan kehityksen seuraaminen on uskomattoman hienoa. Imetys, vastasyntyneen tuoksu, äidin rakkaus.. ♡
 
Moony, kyllä kaikki on mennyt hyvin. Tottakai välillä on tosi väsynyt, tunteet (ja HORMONIT) heittelee välillä, varsinkin alussa, laidasta laitaan jne. Ei pikkuvauva-arki aina helppoa ole, mutta kummasti väsymys, likainen tukka tai sotkuinen keittiö unohtuu, kun vauva nukahtaa syliin ja tuhisee siinä autuaan tietämättömänä maailman menosta tai kun vauva herätessään katsoo suoraan silmiin ja väläyttää hymyn ollen silminnähden onnellinen, että näkee juuri sinut, äidin, siinä ensimmäisenä. Sellaista ylpeyden ja onnellisuuden tunnetta ei voi oikein kuvailla.
 
Nunnuliina, näin oon asian ajattelutkin... :) ei varmasti aina helppoa, mutta kaiken sen arvoista ja palkitsevaa :Heartred
 
Mulla on tällä hetkellä vahva epäilys raskaudesta. Testi anto negan mut testailin kyllä melko varhain ja nyt ootan viikon pari vielä ennen uutta testausta. Oireista ei voi erehtyä joten toivotaan parasta et nyt tärppäs. Tää olis mun toinen raskaus, eka oli tuulimuna ja nyt luonnollisesti jännitän/ pelkään että onkohan tämäkin.
 
Puolitoista vuotta sitten kun jätettiin ehkäsy lopullisesti pois, jännitti tietysti kuinka nopeasti asiat tulevatkaan tapahtumaan. Jotenkin silloin jo tiesin ettei tärppi käy nopeasti, tai jos käy, niin menee kesken. No ei ole tärppiä käynyt, joten jännityksen aiheena on enää ett kuinka kauan sitä joutuu oikeasti odottamaan.
Tietysti jännittää myös ett kuinka vanhemmat tulevat ottamaan raskausuutisen, kuinka jaksaminen ja parisuhde tulee olemaan koetuksella, kuinka taloudellisesti tulemme pärjäämään jne. Nyt on tosin kerennyt jo niin kauan odottamaan plussaa, ettei enää niin voimakkaana nämä viimeisimpänä mainitut asiatkaan jännitä, uskon ett kaikki menee omalla painollaan. Tietysti jännittää ett suodaanko meille ollenkaan onnea, koska hoitoihin emme aio mennä.

Uskon ett tulevat vanhemmat kasvavat ja valmistautuvat raskauden ajan tulevaan perheenlisäykseen, eikä sitä kannata aivan mielettömästi etukäteen jännittää. Myös lapsen kasvaessa vanhemmat kasvavat lapsen mukana, ja luotan siihen että kaikki menee hyvin vaikkei vielä ennen plussaa murehdi asioista :)
 
Takaisin
Top