• Foorumilla on huoltokatko, joka on alkanut 30.5. klo 21.00 ja päättyy 31.5. klo 5.00.

"Iäkkäät" odottajat

Mulla aika meni töihin ja uraan. Vasta kun vuoden vietin kotona ilman töitä elämä kiri päässä ja tajusin, että nyt haluan vauvan. Tässä ollaan. 39v kun vauva syntyy, vielä 38:)
Miehen kanssa ollaan oltu yhdessä 14v, hänellä 22v ja 18v lapset jotka ovat juuri muuttaneet pois kotoa.
 
Mulla ikää 35v. Kaksi lasta olen saanut 29 ja 30v. Yhteistä taivalta takana nyt 18v, eli ihan heti ei meillekään vauvoja tullut, ehdittiin elää opiskeluelämää ja tottua töihin. Kolmonen ehkäpä pienenä yllärinä juuri kun kaikki alkoi olla niin helppoa. Ei kylläkään estetty tulemasta. Ja uskon että tämä pieni tulee olemaan vaivasta huolimatta ihana ihminen. Kamala pelko vaan verrattuna aiempiin raskauksiin. Johtuu iästä ja siitä että tietää ettei ole enää parhaassa kunnossa.
 
Voi harmi että nyt vasta "löysin" tämän foorumin. En ole yleensäkään sellainen että paljon kirjoittelisin, mutta nyt alkoi harmittaa. Laskettuun aikaan enää pari kuukautta ja täällä olisi ollut tähän raskauden matkan varrelle vaikka mitä keskusteltavaa. Tosiaan, olen maaliskuussa 40 vuotta täyttävä toista lasta odottava äiti, esikoiseni sain melkein 37 vuotiaana. Ensimäinen olisi saanut tulla vaikka 5 vuotta, mutta ei ottanut tullakseen ennen. Mielenkiintoisia tarinoita kaikilla. Haluaisin kovasti tietää miten ainakin muutamien raskaus on edennyt, ehkä löydän heidät jostain...
 
Talo77: Minäkin liityin tänne palstalle "matti myöhäisenä" ja olisi ollut mukavaa jo aiemminkin rupatella täällä kun tuo keskustelu tuntuu olevan kuitenkin suhtkoht vilkasta verrattuna toiseen foorumiin, jonne joskus kirjoittelen :). Esikoiseni sain 30-vuotiaana yhdeksän vuoden yrittämisen jälkeen ja ajattelin silloin, etten jaksa enää toista lasta lähteä yrittämäänkään. Sattuma kuitenkin puuttui peliin ja tässä sitä ollaan raskaana kun ikää on 36 :).
 
Voi harmi että nyt vasta "löysin" tämän foorumin. En ole yleensäkään sellainen että paljon kirjoittelisin, mutta nyt alkoi harmittaa.

Tervetuloa, Talo77! Hyvin ehtii mukaan. Tässä on vielä monta pitkää viikkoa jäljellä ja jahka kaikki jäävät pois töistä niin kuvittelisin että vertaistuen tarve ja vauvapuheet vaan lisääntyvät :)
 
Täällä 39 vuotias nelosen pian saava. Pillereiden läpihän tämä vauva tuli. Vanhin 21 ,sitten 19 ja 14 vuotiaat.
En osaisi kuvitella nuoruus/aikuisuus vuosia ilman lasta! He ovat aina kuuluneet elämääni!
 
Moikka, täällä 33 v (katotaan kerkeenkö täyttää 34 ennen vauvan syntymää.. Mun synt 31.3 ja la 5.4)
Itse oon halunnut lapsia 16 vuotiaasta asti ja menin naimisiin 22 vuotiaana todella todella väärän miehen kanssa joka "kiristi" lapsen hankinnalla kaikesta.. Luojan kiitos sain voimaa lähteä suhteesta ennenkun lapsia kyseisen henkilön kanssa tuli.
Tapasin pian eron jälkeen nykyisen mieheni joka ei ollut valmis perheeseen vielä useaan vuoteen joten luovuin jo vähän toivosta saada omaa perhettä.
No oltiin oltu melkein viisi vuotta yhdessä kun mies näytti vihreetä valoa ja sen jälkeen pamahdin paksuksi ensimmäisestä ovulaatiosta :D Esikoinen täytti just 2 vuotta :Heartred
Nyt kun aloin puhumaan toisesta ni sit kun mies anto siinä periks ni meni 3 kiertoa ja olin raskaana...
 
Hauskaa vihdoinkin :Heartred me ollaan synnytty tasan samana päivänä!:)
Mä olen kyllä täyttänyt jo 34 kun esikoinen toivottavasti syntyy lokakuussa. Mä olin ekan kerran raskaana viime syksyllä, mutta se päättyi ikävästi. Toivon kovasti, että nyt onnistuu!
 
Tulin pitkästä aikaa tätä viestiketjua lueskelemaan. Olen siis tämän ketjun aloittanut, mutta sain sitten keskenmenon syksyllä. Joulukuussa tärppäsi kuitenkin uuden raskauden kanssa ja nyt siis 37-vuotiaana odottelen esikoista, jonka olisi määrä syntyä elokuussa :)

Juuri kun noita vielä lueskelin niin mietin, että mitenköhän Noonulle kävi, mutta ikävästä uutisesta huolimatta kiva kuulla, että sinullakin on nyt uusi kyytiläinen mahassa :)

Kiva lukea tätä, kun tuntuu, että täällä on paljon enemmän vähän vanhempia odottajia kuin tuolla elokusiten ryhmässä. Onnea teille kaikille, teillähän jo alkaa olla loppumetrit raskaudessa meneillään!
 
Takaisin
Top