Hyvä vanhemmuus ilman kuluttamista?

[elmiina]

Briteissä Hattie Garlick päätti 8 kuukautta sitten lopettaa rahan kuluttamisen 2-vuotiaaseen poikaansa vuodeksi täysin. Heti alkuunsa iski epäilys - poika on valikoiva syöjä, kuinka hän nyt pärjää ilman lasten lasagnea ja kalapuikkoja? Ensimmäisellä aterialla kun pojalle tarjottiin muun perheen kanssa samaa ruokaa, poika poimi siitä porkkanat pois ja söi mutisematta. Jos joskus sattui ateria, jota lapsi ei syönyt, hän sai banaanin sen sijaan ja söi sitten paremmin seuraavalla aterialla. Äidin stressi syömisestäkin helpottui, koska hän ei joutunut näkemään ylimääräistä vaivaa lapsen ruokkimiseen, vaan lapsen ruoka meni samalla vaivalla kuin muidenkin. Enää ei harmittanutkaan niin paljon, jos lapsi ei syönyt.

Vaatteita varten hän kutsui alueensa facebook-ryhmässä äitejä kotiinsa ja järjesti vaatteidenvaihtotilaisuuden. Samalla kertaa hän saikin tusinan uutta ystävää samalta kadulta, joille soittaa, kun kaipasi apua. Käytetyt kengät hän sai naapurilta. Lasten shampoosta ja hammastahnasta hän kysyi lääkäriltä - joka kertoi lasten tuotteiden usein olevan tismalleen samoja kuin aikuisten, mutta eri hajusteilla ja lastenhahmoilla lisensioiduilla pakkauksilla. Maksullisten kerhojen sijaan hän alkoi järjestää alueen äitien kanssa omia "musiikkikerhoja," jossa soitettiin musiikkia taustalla, ja jokainen toi mukanaan omat soittimensa osallistuakseen - vaikka ne olisivat patoja ja kattiloita. Järjestettiin yhteisiä leikkikerhoja ja laitettiin lapset pihalle leikkimään kepeillä.

Pojan elämään tämä kaikki ei vaikuttanut juuri lainkaan. Hän on hädin tuskin huomannut koko asiaa. Hattie onkin huomannut, että usein lapsiin rahan kuluttaminen on enemmän vanhempien hyödyksi kuin lasten. Kun on kiire ja stressi, ehkä tuo rauhoittava lelu saa lapsen rauhoittumaan, kun itse olen vanhempana huono enkä osaa. Kun kaikilla lapsilla kadulla oli sama lelu ja pojalla ei, ei poika osannut sitä kaivata. Äidille tuli paha mieli, kun poika ei "kuulunut joukkoon." Osoittautui, että kun uusi lelu viihdytti lasta muutaman minuutin, hän vietti tuntikausia rakentamalla asioita pahvilaatikosta.

Tässä alkuperäinen artikkeli: http://www.telegraph.co.uk/women/10...g-without-spending-money-a-mothers-story.html

Voisitko itse kasvattaa lasta käyttämättä siihen yhtään rahaa? Mitkä ovat mielestäsi ehdottomasti pakollisia hankintoja? Itselle tulisi mieleen että täytyy nyt sentään uudet hammasharjat ostaa mitkä lapselle suuhun mahtuu, niitä nyt on paha hommata käytettynä ellei niitä ole kaapissa jo tusinaa "varalta." Lisäksi asiat varmasti monimutkaistuvat kun lapsi kasvaa ja alkaa tosiaan tajuta itsensä ja muiden yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia. Onko hyvää vanhemmuutta selittää, etteivät merkkifarkut tai lelut parempaa tai huonompaa ihmistä tee? Vai ostaa ja toivoa lapsen kuuluvan paremmin joukkoon ja välttävän kiusaamisen?

 

[ReginaVeritas]

Meillä on miehen kanssa käyty tästä aiheesta keskustelua jo silloin, kun totesimme, että lapsia haluamme. Itse sain lapsena aina kaiken mitä halusin, usein pyytämättäkin. Rakkaus kuitenkin puuttui. Mieheni taas on saanut tavaraa paljon vähemmän, mutta selvästi välittävät vanhemmat. Tietysti raha ja rakkaus eivät ole toisiaan pois sulkevia asioita, mutta meillä näin tuntui olevan. Tai oikeastaan omassa kotonani raha oli rakkautta.

Aivan ilman rahaa tuskin pystyisin lasta kasvattamaan! Juurikin nuo hygieniatarvikkeet, kuten hammasharjat on vaan pakko ostaa uutena. Myöskään en laittanut säästämistä etusijalle, kun hankin vauvalle autoon turvakaukaloa, mutta sattumalta löysin haluamani turvakaukalon sittenkin huuto.netistä 15 eurolla! Turvallisuudesta ja hygieniasta en siis olisi valmis tinkimään säästämällä, mutta jos saman tuotteen saisin halvemmalla, ottaisin halvemman.

Uutena on tälle tulokkaalle ostettu vain ja ainoastaan toppapuku, vanupuku, yhdet potkarit ja kaksi vaatesettiä. Kaikki nämä alesta. Käytettynäkin olisin voinut kaikki ne hankkia, mutta nyt voin myöntää että nuo olivat ihan heräteostoksia, joita en vain hormonihuuruissa voinut ohittaa! :D Toppapuvun kanssa käävi itseasiassa hassusti, sillä löysin sen kaupasta uutena 30min ennen sovittua tapaamista, jossa olisin ostanut käytetyn toppapuvun! Päädyin uuteen sen omasta mielestäni käytännöllisemmän värityksen takia (harmaanruskea, jossa valkoisia ja vaaleansinisiä pilkkuja, käytetty olisi ollut valkea) ja 5e halvemman hinnan takia. Muuten vauvan vaatteet ovat äitiyspakkauksesta ja mieheni siskolta saatuja. Ja noita saatuja vaatteita on valtavasti! Tuskin paljoa tarvitsee ostellakaan vaatteita ensimmäisen vuoden aikana! Minulla on myös paljon aivan ihania kankaita, joista aijon ommella tulokkaalle mekkoja! (Vaikkakaan emme ole varmoja sukupuolesta, perustuu ihan vaistoon tämä tyttöepäily)

En sinänsä tuomitse vaatteiden ostamista uutena, omatkin vaatteeni ovat uusina ostettu, mutta henkilökohtaisesti koen melkoisena tuhlaamisena varsinkin vauvanvaatteiden oston, ne kun jäävät pieniksi niin nopeasti. Varmasti mitä isommaksi lapsi tulee, sitä enemmän vaatetta tulee uutena ostetttua. Ja huolimatta siitä, ostaako itse lapselleen merkkifarkut vai ei, on mielestäni ehdottomasti hyvää vanhemmuutta selittää, ettei materia ja omaisuus ole ihmisen mitta! Kiusaamista ei voi valitettavasti välttää ostamalla lapsele merkkifarkkuja. Korkeintaan silloin voi välttyä siltä, ettei lasta kiusata merkkifarkkujen puutteesta. Kiusaajat kyllä löytävät kiusaamiselleen syyn jostain muualtakin.

Itse toivoisin voivani tämän linjan säilyttää kasvatuksessa jatkossakin. Helppohan se on tietysti nyt uhota, kun vauva on vielä mahassa, että meillä ei bratzejä ole kolmeakymmentä tai farkut kalleinta merkkiä. saa nähdä miten käy!


p.s. Hieman naurahdin tuota kyselyä täyttäessäni sillä meillä sattumoisin kesällä kasvatetaan salaatti itse ja miehen siskon lahjoittamat, anopin tekemät kestovaipat on tehty kierrätyskankaista. :D Vastasin kylläkin toisin. :)

 

[hymykuoppa]

Tää on mielenkiintonen aihe! Ite oon lapsuudessani tottunu siihen että rahaa ei oo mihinkään ylimääräseen eli perustarpeista on aina huolehdittu, mutta koskaan ei oo kelvannu selitykseks että mun on saatava koska kaikilla muillakin on. Kaikki on hankittu suvulta tai kirppareilta ja äiti on ommellu kaiken maailman verhoista ja sisustuskankaista mulle vaatteita. Nuoremmat siskot onkin sit kasvanu ihan erilaisessa kodissa kun rahaa onkin ollu enemmän kun tarpeeks ja sitä myöten myös tavaraa. Ollaan mun vanhempien kanssa puhuttu tästä tosi paljon ja isä on ainakin myöntäny että vanhemmiten on vaan tullu niin paljon helpommaks antaa lapsille periks ja hankkia ne halutut vaatteet ja tarpeet. Meitä on siis 4 lasta 12,5v ikähaarukalla. Mun kokemukset ekana lapsena on siis täysin erilaiset kun nuorimman siskon joka on nyt vasta yläasteella.

Ite oon todella tyytyväinen siihen että oon oppinu arvostamaan muita asioita kun vaan sitä rahaa. Oon myös oppinu perustelemaan mun tarpeet ja hankinnat. Musta on tullu tarkka ja säästäväinen sekä tosi ahkera koska mun vanhempien elämäntyyli ja taloudellinen tilanne on mut siihen opettanu. Meillä on tällä hetkellä miehen kanssa varmasti vähintään yhtä tiukkaa rahasta kun mun vanhemmilla aikanaan ja ollaankin rahankäytöstä paljon puhuttu. Mun vanhemmat on osallistunu vauvan hankintoihin enemmän kun osattiin odottaa. Joitain vaatteita ja tarvikkeita on siis hankittu ihan kaupastakin niinkun esim imetysliivit, rintapumppu, tutit ja pullot mutta kaikki isot hankinnat on metsästetty käytettynä ja niin aiotaan tehdä jatkossakin. Sukulaisten ja kavereiden kanssa pystyy onneks tekemään hyviä vaihtokauppoja ihan ilman rahaakin ja tori.fi auttaa niissä hankinnoissa mitä ei lähipiiristä löydy!

Vauvan tultua aion jatkaa hyväks todettua linjaa ja säästää kaikessa missä se on maalaisjärjen mukaan järkevää! Mun mielestä on ensisijaisen tärkeetä, että myös mun lapsi oppii arvostamaan enemmän sitä rakkautta ja vaivannäköä kun rahaa ja tavaroita.

 

[ReginaVeritas]

Tuosta mitä hymykuoppakin mainitsi, että oppii arvostamaan muutakin kuin rahaa, tuli mieleen sekin puoli asiassa, että lapselle kuitenkin pitäisi pystyä se rahan arvo opettamaan. Sitä kun ei mitenkään automaattisesti opi, varsinkaa jos kaiken aina saa. Itse ihme kyllä opin kotoa pois muuttaessa rahan arvon, ilman sen suurempia katastrofeja, mutta veljeni tuntuu vieläkin olevan rahan kanssa hukassa. Mutta mikäs siinä ollessa jos vieläkin 20-vuotiaana vanhemmat maksavat vuokran ja muut.

 

[Bettie]

Meillä, jos lapset jotakin tarvitsevat, kysyn aina ensin sukulaisilta löytyykö ja jos ei niin ostan joko uutena tai kirppikseltä jos sieltä löytyy. Käytän myös hyödyksi ne tilaisuudet, kun sukulaiset kysyy mitä lapset tarvii. Silloin sieltä saa aina jotain uutenaki ostettua :) Mutta joskus sitä haluaa iteki ostaa lapsille jotain uutta. Esikko on siinä iässä että kyselee jatkuvasti kaikkea. Jostai syystä sen lempikysymys tuntuu olevan "Kuka tän on ostanu? " ja joskus on kiva vastata että "äiti" tai "isi" ku esikon silmät oikee loistaa siitä tiedosta.

Meilläkää ei lapsuudessa sitä rahaa ollu,mutta siitä ei koskaan lasten kuullen puhuttu. Uutta saatii 1-2kertaa vuodessa, muuten pärjättii sillä mitä ennestään oli. Tosiaan vasta nyt aikuisiällä oon saanu tietää, että isovanhemmat autto paljon meitä,että pärjättiin. Koskaa ei äiti eikä isä sanonu että ei oo rahaa ostaa. Sanottii vaan että nyt et saa ja sillä selvä. Itteäni harmittaa ku tulee niin herkästi esikon kuullen raha-asioista puhuttua ja varsinkii siitä ei-oosta. Ei se ole lasten asia eikä murhe, ni ei niiden kuullen siitä pitäs puhuaka.

 

[elmiina]

Niinpä, tuo on vaikea aihe. Toisaalta on hyvä olla rehellinen - raha ei kasva puissa ja nyt ei oo rahaa. Toisaalta jos sitä kovin korostaa tai lapsi saa aina kaikkeen kuulla että ei oo rahaa niin hän alkaa myös syyllistyä siitä itse kunhan alkaa tajuta mitä hänen vaatteensa, harrastuksensa jne. maksaa. Sen ei tosiaan pitäis olla lapsen murhe ja mitä raha-asioihin tulee se lapsen kanssa jaettu murhe ei tee siitä jaettua vaan kaksinkertaisen murheen. Raha-asiat pitäis jutella aikuisten kesken.

 

[hymykuoppa]

En mäkään siis oo lapsudessani kuullu vanhempien valittavan rahapulaa tai ruotivan raha-asioita. Se ei munkaan mielestä kuulu lapsen korville. Mutta kyllä sitä on silti oppinu rahan arvon ja sen että oman rahan eteen pitää tehä töitä. Eikä varmasti ollu ikinä sellanen olo että mua ei olis rakastettu koska en saanu jotain hienoa ja kallista tavaraa!

Musta on välillä tosi hurjaa seurata mun siskojen suhtautumista tavaroihin ja rahaan kun niillä ei oo oikeesti mitään käsitystä siitä rahan arvosta. Kalliitkin tavarat tuntuu olevan kertakäyttösiä ja jokaiseen ohimenevään muoti-ilmiöön on päästävä mukaan, kotiruoka ei kelpaa kun ravintolassa on niin paljon kivempi syödä ja jokaisella lomalla pitäs päästä aurinkoon lomalle koska muutkin lähtee. 18v sisko erehty kerran iskän vastustaessa reissusuunnilmia sanomaan että "et voi kieltää koska oon aikuinen" mutta tajus sit hyvin nopeesti että iskän katon alla ja iskän rahoilla eläessä se ei ehkä ookaan kauheen pätevä selitys...

Ei se raha tee lasta onnelliseks ja hemmottelemalla lasta liikaa hankaloittaa vaan kaikkien osapuolten elämää. Mieluummin siis kasvatan tulossa olevan lapseni antamalla omaa aikaani ja kannustamalla lasta käyttämään mielikuvitustaan ja keksimään muutakin kivaa sisältöä elämään kun tavarapaljouden keskellä eläminen kun niin että kaiken minkä haluaa saa tosta noin vaan sormia napsauttamalla. Tekisin niin kyllä varmasti vaikka meillä oliskin enemmän rahaa tai ainakin haluun ajatella niin.

 

[Ramsi]

Raha on tosi monimutkainen juttu ja sen käyttäminen ja selittäminen vielä vaikeampaa. Mulla on ehkä ollut vähän erikoinen kasvatus, koska melkein niin kauan kuin muistan, mulla on ollut "omaa rahaa" ja käytännössä olen saanut melkein kaiken mitä olen halunnut. Mutta! Se kaikki mitä olen halunnut on pitänyt ostaa sillä "omalla rahalla"! Alkuun sain viikkorahaa ja joskus 15 vuotiaana aloin saada lapsilisät omaan käyttööni. Mutta se tarkoitti sitä, että kun halusin jotain, vanhemmat kysyi ensimmäisenä "onko sulla rahaa ostaa se?" Jos ei ollut, piti odottaa, että tuli seuraavan kerran rahaa ja isompiin hankintoihin säästää rahaa. Toki ruuat ja koulutarvikkeet ja välttämättömät vaatteet vanhemmat edelleen osti, mutta jos tarjoustalon tarjous farkut ei kelvannut niin sitten piti itse säästää, että sai ostettua Levikset. Samoin, kun kinusin omaa telkkaria, säästiin siihen aika pitkään, mutta sain kuin sainkin sen ostettua! Ja tämä se vasta opetti todellisen rahan arvon ja olen siitä ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni.

Mäkin ajattelin omaa lasta odottaessa, että ostan paljon kirppareilta ja käytettynä, mutta joko en ole löytänyt oikeita kirppareita tai vaatteille pidetään käsittämättömiä hintoja! Suurimman osan vaatteista olen penkonut uutena tarjouskoreista ja kallein vaate mikä lapselle on ostettu on tainnut maksaa 20 € ja sekin oli pakollinen hattu ostos, kun vanha hattu meni rikki ja uusi tarvittiin seuraavalle päivälle tarhaan. Ns. halpakaupoista löytää todella usein uusia vaatteita 2-5 € ja kun menee kirpparille niin eipä sieltä ainakaan näissä isommissa kaupungeissa käytettyjäkään löydä tuohon hintaan. Okei, vaatepaketteja saa huutonetistä ja muualta varmasti halvemmalla, mutta en taas näe järkeä ostaa jotain 30 vaatteen pakettia, jos tarve on oikeasti vain viidelle vaatteelle. Säästää olen pyrkinyt siinä, että todella ostan vaatteita vain tarpeeseen ja kun pesukone pyörii tarpeeksi usein niin ei niitä vaatteita nyt kovin paljoa tarvitse.

Turvallisuus on se, missä meillä ei ole tingitty. Molempiin autoihin ostettiin turvaistuimet uutena ja testivoittaja mallit eli vähän tavallista arvokkaammat. Rattaiden kanssakin törsäsin, mutta niihin saimme rahoitusta myös isovanhemmilta. Leluja olen jonkun verran yrittänyt etsiä käytettynä ja niitä on jonkin verran ostettukin. Ollaan myös tietoisesti pidetty lelujen määrä aika pienenä, koska ei haluta hukuttaa tenavaa kaaosmaiseen leluvuoreen. Tällä hetkellä tenavan lelut mahtuvat käytännössä Brion taaperokärryyn ja yhteen koriin + kirjoja on aika paljon kirjahyllyssä ja hyvin tälläkin lelumäärällä tuntuu pärjäävän.

Saa tosiaan nähdä kuinka käy sitten, kun lapsi on siinä iässä, että "kun kaikilla muillakin on" niin kuinka paljon asiasta käydään keskustelua. Jotenkin se rahan arvo täytyy opettaa, että raha ei kasva puissa ja sen eteen pitää oikeasti tehdä jotain. Palataan asiaan 20 vuoden päästä :D

 

[elmiina]

Ramsi miulla oli muuten sama juttu rahan suhteen pienenä. Ensin sai viisi markkaa viikossa karkkirahaa, jolla sai joko ostaa karkkia tai laittaa sen säästöön. Sit alkoi saada kympin viikossa. Sit kympin karkkirahaa ja kympin viikkorahaa, siis niin että perjantaisin kaupassa sai valita kympillä karkkia ja sai kympin käteen. Sai silläkin ostaa mitä lystäs. Tai sai pyytää karkkirahankin itselle mutta se meni kuun lopussa pankkitilille säästöön. Sillä mitä säästi sai sitten niitä farkkuja tai maihareita tai roskaruokaa tms. mitä halusi. Tai jos jotain isompaa piti ostaa niin yleensä piti esim. säästää itse tietty osuus ja sen jälkeen vanhemmat maksoivat lopun. Isoin "ostos" mitä itse tein oli 1500 markkaa koiraan, eli puolet koko koiran hinnasta. Siinä meni kyllä monen vuoden säästöön laitetut synttärirahat.

Pidin tätä järjestelyä oikein hyvänä. Toisaalta ehkä teininä meillä alkoi olla ne viikkorahat (silloin kuukausirahat) vähän turhankin isoja kun se ei sitten juuri kannustanut kesätöihin sun muuhun. Kun tiesi et jos jotain oikeasti tosissaan tahtoo niin jollain säästösopimuksella vanhemmat kuitenkin maksaa.

 

[hymykuoppa]

Mä en oo koskaan saanu varsinaista viikko- tai kuukausirahaa vaan raha piti aina "tienata" eli jos esim olin lapsenvahtina, tein ruokaa, pesin ikkunat, leikkasin nurmikon jne niin siitä sai aina palkkaa. Mutta noiden tienestien lisäks sai sitten tarvittaessa rahaa perusteltuihin hankintoihin. Myönnän kyllä olleeni tosi kateellinen kavereille jotka sai viikkorahaa... Luulen että tää menettely meillä kotona sai aikaan sen että hankin itelleni ekan oikeen työpaikan kun olin 15 ja siihen ratkasuun oon nykyään erittäin tyytyväinen :)

En tiiä miten me meinataan oman lapsen kanssa menetellä, koska ei olla tästä asiasta vielä juteltu. Ite pidän kotoa opittua mallia hyvänä, mutta jos toista toimivaa vaihtoehtoa tarjotaan niin harkitsen kyllä!

 

[elmiina]

Jep täällä on myös miehellä ollut tapana pelkästään tuo rahan antaminen perusteltuihin hankintoihin tai sitten työtä vastaan. Meillä myös isä saattoi lisäksi maksaa jotain pientä askareista, leikattiin nurmikkoa, pyyhittiin kirjahyllystä pölyjä jne. Tossa viikkorahassa oli se ongelma et jos mie sain enemmän kun olin vanhempi ni pikkuveli kiukutteli kun se sai vähemmän ja oli epistä. Ja sit ku veljen viikkorahaa nostettiin ni mie kiukuttelin kuinka epistä et veli saa samat määrät 2 vuotta aiemmin. Hyvät ja huonot puolensa joka ratkaisussa kai. Itse en ole vielä päättänyt / miettinyt miten tehdään. En oo tuohon lasten kesken tasapuolisuuteen oikein keksittyä ratkaisua ellei oikeasti ole seinällä jotain taulukkoa missä iässä saa minkäkin verran ja mitkäkin etuoikeudet olevinaan eikä se kuulosta kovin mukavalta.

 

[Bettie]

Mä tunnustan et meillä hukutaan leluihin Ja suurin syy on se, et mun äiti on säästäny kaikki mun lapsuuden lelut ja niitähän on sitte paljon, ja lapset on periny myös enoltaan (5v) vauvaleluja paljon. Ollaa kyl tehty niin et vaihdellaa niitä, osa laitetaa piiloon ja sit taas joskus otetaa käyttöön ja vaihdetaan. Vaa siltipä niitä on. Just heitin kaks muovikassillista pois, ku alko olee sellasii et lähtee karvat pehmoleluista käsiin eli ei kovin turvallisia vauvalle enää. Ja sit mä viel oon sellai tunneihminen, ni ei millää hentois mistää luopua

 

[ReginaVeritas]

Itseäni vähän pelotta myös omien vanhempieni suhtautuminen lapsen hemmotteluun. Pahoin pelkään, että sekoavat pahemman kerran vauvan synnyttyä ja alkavat syytää lelua ja vaatetta tähän suuntaan enemmän kuin tarpeeksi. Todennäköisesti vielä täysin kuuntelematta yhtään järjen sanaa siitä, tarvitaanko sitä rompetta vai ei. Mieheni kanssa meillä olisi toive, ettei lapselle juurikaan kertyisi ylimääräisiä leluja.

Viikkorahan määrästä tai siitä millä rahaa ansaitaan vai tuleeko se automaattisesti, ei ole meillä vielä puhuttu. Itsehän sain rahaa melko järjettömiä määriä siihen asti, kunnes kotoa muutin pois hieman ennen täysi-ikäisyyttä. Lisäksi tiesin aina minun olevan mahdollista saada lisää rahaa tai vanhemmat muuten vain maksamaan sen mitä halusin. Näissä raha-asioissa minut taisi pelastaa vain se, että halusin päästä pois kotoa mahdollisimman pian, joten hankin töitäkin aikaisessa vaiheessa ja opin kyllä ansaitsemaan rahaa työllä, vaikka jonkin aikaa kesti ymmärtää mihin se työllä ansaittu raha todella riitti.

Todennäköisesi mieheni saa määrätä viikkorahoissa meillä. Itse en varmaan osaisi yhtään arvioida!

 

[Miu88]

Myönnän, että minussa asuu pieni "rahalla saa onnea"-ihminen, ja luulen että lapseen tullaan kyllä käyttämään rahaa sen mitä pystyy (maksulliset harrastukset jne). En kuitenkaan missään nimessä aio lähteä sille linjalle, että kaiken saa mitä pyytää ja vähän vielä päälle. Pikkulapsi saati vauvahan nyt ei välttämättä kauheaa rahallista panostusta vaadi hetkeen alkuhankintojen jälkeen.
Kierrän ahkerasti kirppiksiä, ostan käytettyä ja kasvatetaan sitä ruokaakin itse, mutta en usko että osaisin "säästää" lapsen hankintojen kohdalla. Tarkoittaen lähinnä nyt sitä, että jos se kouluikäinen pyytää niitä hienoja farkkuja tai uutta reppua, niin kyllä ne hankitaan, en pistä menemään kouluun "kirppiskuteissa" jos ei itse sitä halua. Aion silti opettaa tarkasti rahan arvoa ja sitä miten sitä ansaitaan (ettei sitä vain sada jostain tyhjästä jatkuvasti), sitten kun on sen ikäinen että alkaa ymmärtään.

Itse en koskaan saanut viikkorahaa, vaan kävin teininä töissä (äidin järkkäämä pikkuhomma joka pv koulun jälkeen) ja se palkka oli sitten minun oma rahani. Jos nyt pitäisi päättää, niin tekisin saman oman lapsen kohdalla; en ehkä antaisi säännöllistä viikkorahaa ilman mitään panostusta, vaan töitä tekemällä saisi tienata ja siten myös itse vaikuttaa omiin tuloihinsa sen mukaan kuinka paljon viitsii tehdä. Kaikilla tämä ei toki ole mahdollista, mutta täällä maalla töitä on aina ja mummulassa vielä maatilakin + perhefirma, niin hommaa varmasti löytyy.
Se lapsi tulee varmaan vielä vihaamaan minua niiiiin paljon

 

[Ramsi]

Mä menin myös ekan kerran kesätöihin 16 vuotiaana ja siitä lähtien tehtiin töitä joka kesä. 15-vuotiaana pidin kesäloman ja seuraava kesäloma taisi olla joskus 21 vuotiaana, kun olin jo ihan vakituisessa työsuhteessa. Sen välin talvet käytiin koulua ja kesät töissä. Ja kotona piti kyllä niitä kotitöitä tehdä ja kai se viikkoraha/lapsilisä oli sitten palkka siitä, tai jotain... Ja meillä ei tunnettu esim sanaa kohta. Jos isä sanoi, että imuroipas yläkerta ja mä vastasin, että kohta, niin sitten haettiin melken niskaperseotteella että ei kun NYT! Koskaan ei siis käsiksi käynyt tai sellaista, mutta äänen sävystä tiesi, että nyt on parasta totella :D Meillä ei myös ollut puhettakaan mistään välivuodesta, koska ilmaiseksi ei eletä eikä mitään tule. Kun opiskeli saattoi saada vanhemmilta tukea rahallisesti, mutta kun kävi töissä niin vanhempien rahoitus loppui siihen. Ja kun omilleni muutin niin opintolainat otin elämiseen ja niitä sitten opintojen jälkeen takaisin makseltiin. Ensimmäisen asuntolainan otin asumisoikeusasuntoa varten 20 vuotiaana ja sen jälkeen onkin sitten velkakierteessä oltu :D Mutta nyt asutaan omakotitalossa ja tulotasolta ollaan ehkä keskivertoa varakkaampia, joten jotain säästämistestä ja tienaamisesta on opittu vaikka se pankin pallo jalassa onkin.

 

[kyfi9786]

Meillä ostetaan sekä käytettyä että uutta, ostetaan sitä mitä tarvitaan ja kyllä niitä heräte ostoksiakin tulee, siitä ei pääse mihinkään. Ruokakin ostetaan ihan kaupasta. Miu88:n kanssa oon samalla kantilla tuossa että esim. jos koululainen nyt pyytää niitä hienoja farkkuja niin kyllä ne meilläkin hommataan. Mutta kyllä meillä myös tullaan lapsille opettaan se että raha ei kasva puussa ja pikku jobeja löytyy aina viikkorahan ansaitsemiseen sitten kun sen aika on. Taatusti sitä pystyisi elämään vähemmälläkin kulutuksella, mutta koska emme mielestäni vedä mitenkään överiksi niin en näe tarvetta lähteä jokaisesta ostoksesta kirjallista selvitystä tekemään.. Mun puolesta isovanhemmat sun muut saavat ostaa ja hemmotella meijän lapsia ihan kuinka paljon lystäävät, jos he niin haluavat ja heille tulee siitä hyvä mieli, niin antaa palaa vaan, en lähtisi moista kieltämään enkä ole kieltänytkään vaikkei sieltä aina kaikkea niin tarpeellista tuliskaan, kyllä tänne roinaa mahtuu.. :D Voin kans myöntää että meillä on esikoisella tosi paljon leluja enkä itsekään tilannetta jouluisin helpota, mutta en ota siitä turhaa ressiä, aina silloin tällöin käymme tytön kanssa yhdessä niitä läpi ja tyttö saa valkata mitä ei enään tarvitse niin annetaan pois, myydään tai heitetään meneen, ja välillä tulee ihan itsekin sanomaan et hei äiti tän vois antaa pois kun en leiki tällä enään. Ja kaikesta "roinasta" huolimatta kyllä tuota mielikuvitusta tuntuu leikeissä riittävän! :)

 

[Martuti]

Me ollaan tästä miehen kanssa jonkin verran puhuttukin. Yritetään varmaan löytää sellainen "kultainen keskitie", jos mahdollista.
Eli ei vedetä ihan överiksi ja osteta uutena kaikkea mahdollista mitä vaan mieleen tulee, mutta kyllä silti jotain voi käytettynäkin hankkia, ja ensi alkuun miettiä kaksi kertaa että tarvitseeko jotain tiettyä juttua ylipäätään ollenkaan hankkia.
Toki lapsen kasvaessa tämä asia vaikeutuu varmasti, kun lapsella alkaa tulemaan ulkoisia paineita mediasta, kavereilta jne. ja ne omat mielipiteet vahvistuu.
Meillä asustelee siis tällä hetkellä vuoroviikonlopuin miehen kaksi tytärtä, jotka ovat 11- ja 13-vuotiaat. Heidän kanssaan alkaa olemaan melko vaikeaa käytetyn ostaminen; ei tunnu oikein kelpaavan. Vaatteissa siis varsinkaan tälle 13-vuotiaalle; hän on hyvin merkki- ja muotitietoinen, samoin hänen parhaat ystävänsä. Yläasteella ollessa asiat jotenkin tuntuvat muuttuvan yhtäkkiä...
Mutta ymmärtävät sentään sen, että kaikkea ei saa mitä halua, ja osavat suhteuttaa asioita, mikä on kallista ja mikä ei.

 

[Satsuma83]

Mä olen sortunut tuohon kuluttamiseen, ja tunnusta sen myös! Meillähän oli alunperin tarkoitus saada lainaan kavereilta vähän käytettyjä, uuden veroisia vauvan tarvikkeita. siis pinnis, hoitopöytä, leluja, vaatteita yms. Mutta sitten kävi niin,että vällykäärme on päässyt puraiseman kaikkia kavereitani yhtäaikaa, ja kaikki ollaan +/- 3kk laskettuaika. Eli me ei sitten saatukkaan mitää lainaan mistään. Noh, sitten päätimme,etä ostetaan vaan ne mitkä ovat ns. tarpeellisimmat tavarat ja ne jotka menevät sitten kauemminkin,kuin vain sen 3kk,eli huonekalut tietenkin, ja kunnon petivaattet ja patjat jne.
Mutta itse olen lipsunut ihan totaali vaatteissa. meillä on jotain vähän käytettyjä ostettuna huuto.netistä,mutta suurin osa on ihan uuttavaatetta. Samoin äitini on ihan hullaantunut osteluihin!
Ehkäpä tämä on tätä alun huumaakin,kun haluaa valmistautua vauvan tuloon kaikin puolin. Varmasti ostelut rauhoittuu,kun vauva kasvaa,nii silloin ostaa ne mitä hän oikeasti tarvitsee.

 

[Sinbbu]

Meillä on ostettu vauvan tarvikkeet uusina. Ajatuksella, että seuraavat lapset käyttää samoja rattaita, vaatteita, sänkyä, sitteriä jnejne. Emme ole valinneet niitä halvimpia, mutta emme myöskään kalliita merkkituotteita. Turhuuksiin en rahaa laita. Leluja ei myöskään ostella hulluna, sillä itse en siedä romun määrää. Teen myös vauvan ruoat itse, silläkin säästää pitkän pennin.. öh, sentin. Olen kai sellainen semi-kulutushirmu. Joitain asioita on pakko saada uutena, mutta en ostele hulluna vaatteita enkä mitään hurjan kalliita merkkikuteita. Yksi ostamani haalari ei ehtinyt koskaan pojan päälle ja se on hieman minua kaivellut.

Minut on kasvatettu myös ajatuksella, että mitään ei saa ilmaiseksi. Tietenkin ruoat, vaatteet ja tän tällaiset, tottakai. Mutta karkit, herkut tai ylimääräiset lelut, kiiltokuvat.. mitä sitä ny pieni tyttö kaipasi 80-luvulla, ne piti ihan itse ansaita. Ei sitä rahaa ollu mällättäväksi, mutta ei meiltä mitään puuttunut. Meidän porukat panosti aina jouluun ja synttäreihin, vaikkei millään tavaran paljoudella meitä hukuttaneetkaan koskaan. Onneksi niin. On ainakin oppinut sen, ettei sitä samaa kalleinta ja hienointa My little ponya tarvinnutkaan, vaikka jotkut sellaisen sai. Aina oli puhtaat vaatteet, ruokaa pöydässä ja lämmin, puhdas peti nukkua. Ja paljon rakkautta. Ei meiltä tosiaan mitään puuttunut. 90-luvun puolella saatiin nintendo ja se oli ihan älyttömän hurja ylläri. Leikattiin kiitollisina koko kesä nurmikkoa ja pestiin iskän autoa, kun oltiin niin iloisia.

Oma lapseni tulee myös oppimaan, ettei ilmaiseksi saa ihan kaikkea, mitä haluaa. Viikkorahasta en osaa vielä sanoa. Me saatiin isompina viikkorahaa, mutta vain tiettyjä kotiaskareita vastaan. Mieheni ei ole koskaan saanut viikkorahaa, vaan tehdystä askareesta pari markkaa. Me löydetään kyllä yhteinen sävel tässä asiassa, sillä varmaa on se, ettei rahaa anneta noin vain.

 

[uskaltaisko]

Mä olen kans miettinyt oman lapsen kohdalle että esimerkiksi leluja en ala erikseen ostamaan, ehkä syntymäpäivä tai joululahjat ovat asia erikseen. Luotan siihen että sukulaiset ja kummit tulevat aika paljon hemmottelemaan tulevaa lastani, nyt on jo vaikka mitä tavaraa tullut vaikka raskauteni on vasta puolessa välissä. Jonkin verran olen saanut tavaraa myös käytettynä, eikä se haittaa minua lainkaan. Likaisia tai rikkinäisiä tavaroita kun ei kukaan edes tarjoa. Äitiystukivyökin löytyi ilmaiseksi.

Olen kasvanut erittäin rakastavassa mutta vähävaraisessa perheesSä ja näin toimittiin myös minun kohdallani. En silti kokenut ikinä lapsuuteni olevan millään tavalla puutteellinen, mielikuvitus kehittyi myös kun lelujen määrä oli hyvin rajallinen.