Mä oon syönyt foolihappo- ja d-vitamiinilisää jo puolisen vuotta. Sit on erilaisia ovulaatiotestejä + oireiden ja limojen tarkkailua käynnissä. Myös ruokavalion olen laittanut kuntoon, jotta saisin ravitsevaa ja monipuolista ruokaa. Greippimehua olen kokeillut 3 kierrossa, mutta en huomannut mitään muutosta limoihin tai mihinkään, joten mehut olen jättänyt kauppaan nyt muutaman kuukauden. (Kuukautisten alusta siis aloitin ja ovulaatioon lopetin mehukuurin.)
Gelee Royalea mietin, mutta luettuani eri kokemuksia siitä, miten kierrot on pidentyneet ja kuukautisvuoto runsastunut, päätin, etten nyt ainakaan rupea niitä popsimaan. Mun kierto on kuitenkin suht säännöllinen, sen 26–28 päivää, joten luteaalivaihekin pitäisi olla tarpeeksi pitkä alkion kiinnittyä, jos munasolu hedelmöittyy.
Oon suunnitellut käyväni akupunktiossa, sillä se on monilla kuulemma auttanut boostaamaan ovulaatiota. Bloggaaja Alexa Dagmar suositteli jotain akupunktiohoitajaa, mutten muista hänen nimeään enää. Sitten Runeberginkadulla Helsingissä on yksi paikka, jossa mieheni sisko kävi jo vuosia ja vuosia sitten (tosin muista syistä), joten ajattelin, että voisin mennä ehkä sinne. En vaan tiedä, mihin kierron vaiheeseen varaus pitäisi tehdä ja riittääkö yksi kerta vai pitäisikö käydä useamman kerran. Onko muut kokeilleet akupunktiota?
Tämä mesta siis kyseessä.
Edit: Korjasin kirjoitusvirheen.