Huolet, murheet, mietityttävät asiat

hunajameloni

hunajameloni

Satasella mukana keskusteluissa
Kaikilla meillä on varmasti omia huolia ja murheita raskauden kulusta ja kysymyksiä joihin kaipaa vastausta :)
Itse jännitän aivan kamalasti ensimmäistä ultraa.. Viikkoja vasta 7+6 ja km pelottaa..
Osanotot kailille jotka ovat pienen elämänalun menettäneet <3
Yli vuoden yritimme omaa pientä ja viimein kun luovutimme jo ja ajattelimme että tulee kun on tullakseen tämä ilmoitti tulostaan. Salailla en pystynyt kun kärsin niin kamalasta pahoinvoinnista niin töissä jo huomattiin ja pieni paikkakunta niin juorutkin leviävät nopeasti.. Nyt pelottaa jos masussa ei olekkaan ketään? Jos saan keskenmenon ennen ultraa tai pahinta olisi mennä ultraan todettavaksi ettei masussa ole ketään elossa.. Sydän särkyisi todella..
Vuodoista en ole kärsinyt mutta joka kerta kun menen vessaan pelkään että pikkareilla on verta..
Varhaisultraan emme ole päättäneet mennä koska km riski on edelleen olemassa isompana..
Eli onko tämä nyt sitten vertaistukea huoliin ja murheisiin :)
 
Tärkeä ketju, kiitos!

Muakin pelottaa keskenmeno ihan hirveästi. Ja jos tämän vaiheen yli päästään, niin sitten pelkään kohtukuolemaa. Eniten tällä hetkellä pelkään keskeytynyttä keskenmenoa ja olen ihan hysteerinen asian suhteen. Miksi ei tunnu siltä ja tältä, miksi ei nipisteli, miksi ei vihlo, eikö mua nyt oksetakaan... Nyt eniten ahdistaa se, kun ei nipistele.

Mulla on tasaisin väliajoin ultria, jotta näen, miten pieni voi. Huomenna seuraavan kerran. Muuten en pysyisi järjissäni.

Minulla hoidetaan raskaudet aina äitipolilla samalla lääkärillä ja jokaisesta raskaudesta olen kirjoittanut itseironisen koosteen kaikista peloista, joita raskauksien aikana on tullut. Jälkikäteen ne ovat tosi hassua luettavaa, vaikkei sillä hetkellä nauratakaan. Olen kirjoittamisen ammattilainen ja jonain päivänä haluaisin kirjoittaa aiheesta kirjan. Kirjalle on jo nimikin valmiina... :happy:

6+6
 
Mullakin eka raskaus ja pelottavahan tämä on! Tällä hetkellä eniten pelottaa etten ole oikeasti raskaana. Ajatuksissa pyörii kohdunulkoinen raskaus
Oli just työhaastattelu,johon menin täysin valmistautumattomana koska päässä pyöri, en voi kuitenkaan aloittaa syksyllä. (Tai voisin,mut kökköä olla 1kk töissä ja ilmoittaa et oon raskaana). Haastis meni ylläripylläri huonosti, eli töitä ei näillä näkymin ole syksyllä. Mitäs sit teen jos tulee keskenmeno?

Raha Tietysti myös huolettaa, kun ei ole vakituista työtä vaan keikkailen muutamassa eri paikassa.


Mutta yritän olla positiivinen! :D
 
Muokattu viimeksi:
Voi samat ajatukset täälä... Pelkään myös ettei masussa ole ketään tai sydän ei vain enää ultrassa syki :l olisi niin kamalaa selitellä ihmisille kun en pystynyt salaamaan ensimmäiseen ultraan asti.. Tänäänkin olisi ollut töistä 4h koulutus mutta voin niin huonosti niin jouduin soittamaan etten pysty istua neljää tuntia tällä ololla..
Itsekkin sijaistan tällähetkellä eikä ole vakituista paikkaa.. Ikävää sanoa mutta kuka palkkaisi raskaana olevan jos mahdollisuus on saada työntekijä joka ei ole heti äippälomalla.. Vaikka eihän se toki saisi vaikuttaa mutta :/ onneksi miehellä vakituinen paikka mutta tiukkaa saattaa tulla talvella.. Yritetään nyt hoitaa kaikki pakolliset maksut ja rempat pois ennen vauvvaa..
 
Minulla on aika samoja pelkoja. Yritän kyllä ajatella positiivisesti, mutta silti pelot ottavat välillä vallan. Viikon 12 ultraa odotan ja jännitän/pelkään hirveästi. Entä jos siellä ei ole ketään tai kaikki ei ole hyvin?

Työasiatkin pyörii mielessä, kun ei ole vakituista paikkaa. Nyt teen sijaisuuksia ja juuri tänään jouduin kieltäytymään loppuviikon sijaisuudesta, kun on niin pahaaoloa ollut. Sijaisuuksia tehdessä, kun ei uskalla oikein kertoa raskaudesta. Pelkään ettei pyydetäkkään uudestaan. Jännittää myös mites sitten ensi vuoden syksynä äitiysloman jälkeen (ajateltuna, että sinne asti päästään) töitä on. Nyt jos saa mukavasti työnnettyä jalkaa ns. oven väliin niin joutuuko sitten alottamaan taas ihan alusta?
 
Mulla on onneksi se hyvä juttu että olen tehnyt täyttä listaa jo vuoden... Että ehkäpä olen tervetullut äippäloman jälkeen takaisin..
Pelkään jo valmiiksi synnytystä ja toivoisin sektiota mutta eipä sellaista ilman syytä luvata.. Näitä pelkoja tuntuu riittävän ainakin näin ensiodottajalla :/ pelkään myös jos en osaa hoitaa vauvaa tai en olekkaan hyvä äiti.. No ehkä nämä pelot hälvenevät tässä odptuksen myötä kunhan on ensimmäinrn ultra takana ja kun nämä pahoinvoinnit helpottavat :)
 
Hunajameloni onneksi kukaan ei ole seppä syntyessään ja vauvan hoidonkin oppii nopeasti :) Muistan kyllä itsekin nuo ajatukset ja miten ekaa kertaa pelotti nostaa vauva eka kertaa syliin ja huolehtia kaikki asiat. Onneksi sairaalassa neuvottiin aika hyvin alkuun :)
 
Se tässä onkin hassua kun olen lapsia hoitanut koko ikäni.. Ystävien ja tuttujen ja ihan vauvvojakin ja sitten oma pelottaa..
Pelottaa sairaalakin koska en ole koskaan joutunut mistään syystä sairaalaan.. Ei tikin tikkiä tai muutakaan.. Itse olen hoitaja mutta on eriasia olla itse potilaana ja asian tiimoilta mistä ei tiedä juuri mitään :/
 
Mua pelotti kans esikoisen synnytys ja halusin sektiota mutta jotenki luonto hoiti homman ja lasketunajan lähestyttyä pelko hävisi. Minä en myöskään ollut koskaan saanut tikin tikkiä ja kysyinkin sitten ponnistettuani nelikilosen pirpanan että onko ihan pakko tikata että ku pelottaa että se saattuu ni kätilö rupes nauraa mulle et justhan sä synnytit :D laittoi kuitenkin puuduttavaa suihketta ennen puudutuspistosta ja tikkaus ei tuntunu ollenkaan ;)
 
Mä en jotenkin osannut yhtään pelätä synnytystä ja ihan hyvä niin. Tikkaaminen sattui enemmän kun ponnistaminen, onneks ei tarvittu kun kolme tikkiä.
 
Eiks sua puudutettu tikkaukseen? Mä tunsin tasan pikku pistoksen ku laittoivat puudutus aineen ja sen jälkeen en mitään. Ekan ponnistusvaiheessa ei ihan epiduraalipuudutus auttanu ku tuntu et halkeen kahtia :D onneks toinen oli pikkuisempi ja tuli ns itse ulos ilman ponnisteluja :) oli vähän kiire pojulla päästä pihalle :D

Eikä mullekkaan ommeltu ku 3-5 tikkiä (en muista tarkkaan mutta alta viis kuiteski :) )
 
Tänne varovaisesti myös kirjoittelen. Tämä raskaus on todella toivottu ja yritystä toisesta lapsesta on kohta 2 vuotta. Rv nyt 5 +. Mulla takana kaksi keskenmenoa vuoden sisään rv 16 ja 10. Ensimmäisestä keskenmenosta jäi todella suuret henkiset trauma hoitohenkilöstön töppäyksen vuoksi ja jokaisen alkaneen raskauden jälkeen haavat repeytyy auki ja keskenmenon pelko on todella suuri. Toistaiseksi olen vielä saanut yöt nukuttua. Vielä en ole edes soittanut neuvolaan ekaa aikaa. Myös np ultraan meno pelottaa ihan hirveasti, jos edes sinne asti päästään.

Täytyy sanoa, että olen iloinen uudesta raskaudesta, mutta en kuitenkaan uskalla olla iloinen ja henkisesti vain odotan 3 keskenmenoa. On tää vaikeeta :dontknow
 
minäkään en juurikaan osannut pelätä ensimmäistä synnytystä, nyt taas välillä tulee mietittyä että mihinkähän sitä taas ryhtyi kun tietää sen kivun:rolleyes::grin ei sillä, ihan hyvin synnytys meni ja alateitse synnytin vaikka jossain vaiheessa oli hyvin lähellä että potkasen kätilöä kun eniten koski sen "räpellys" alakerrassa:laughing002
 
CiCaDo joo puudutettiin, mutta ei siitä ollut mitään iloa, aivan p*rkeleesti silti sattui ja kirveli. Mutta pientä kuitenkin kun muuten koko homma meni niin kivasti :)

Tervetuloa Kujis! Toivotaan että tällä kertaa pikkuinen pysyy kyydissä loppuun asti :)
 
Onks Kujis noita keskenmenon syitä tutkittu? Tosi ikävää joutuu pelkäämään koko aika et menee kesken eikä uskalla nauttia ollenkaa :( mietin vaan ku on kuitenki harvinaisempaa et menee kesken viikon 12 jälkeen. Itsellä on geenivirhe (ei aktiivinen) joka saattaa aiheuttaa istukkaan mikrotukoksia ja se pelottaa koko raskauden :( mulla se vaara ei ole niin iso kun tosiaan ei ole aktiivinen enkä ole elämäni aikana vielä saanut tukoksia mutta pelkään että nyt kun pistokset aloitetaan vasta synnytyksen jälkeen eikä viimisillä kuukausilla et vaaville käy jotain :( pakko vaan yrittää luottaa siihen et lääkärit tietää mitä ne tekee :/ Tarrasukkia pikkuiselle ja toivottavasti tällä kertaa saatte pikkuisen joulutontun vietyä kotiin asti <3
 
Kuinka paljon teitä, joilla toistuvia (tai ainakin yksi) keskenmeno takana huolettaa tämän lapsen kohtalo? Mietittekö vaan, että meneeköhän tämäkin kesken vai aiheuttaako se enemmän stressiä.

Mua stressaa asia paljon, tietenkin riippuu aina päivästä. On päiviä, jolloin suunnittelen millaisen teen vauvan huoneesta ja sitten on niitä jolloin odotan joko vuoto alkaa. Olen monet itkutkin itkenyt asian tähden, eikä oikeen kukaan ymmärrä miten iso asia mulle on. Kaverikin (tosin lapseton) sanoo, että turha murehtia eikä mieskään oikeen tajua.

Eilinen neuvolakäyntikään ei parantanut tunnelmaa yhtään, vaikka oli ihana nähdä pienen syke ultrassa. Koko vastasi noin viikkoa 7, vaikka mennään jo 9. viikolla.

Tää palsta tuntuu ainoalta, johon voi kertoa ja edes joku tietää miltä tuntuu.
 
Minulla pelko myös koko ajan ollut läsnä plussasta lähtien, takana yksi keskeytynyt keskenmeno jossa alkio vastasi 7+5 ja ei sykettä, tuolloin viikkoja kuukautisista laskettuna oli 9+ jotain. Kaksi lääkkellistä tyhjennysyritystä ja lopulta kaavintaan. Keskenmenon pelkoa itselläni lisää se, että kun edellinenkään raskaus ei tullut edes lääkkeillä ulos niin ajattelen, että ei varmasti tule tämäkään jos menee kesken ja sitten kaavinta taas edessä. Eilen miehelle jo itkinkin sitä miten kestän jos tälläkään ei ole sykettä ja taas joudun johonkin kaavintaan..ensi ke 6.5 yksityisellä ar- ultra jollon pitäs olla 7 viikkoa täynnä suunnilleen. Toivon niin että siellä olisi pieni sykkeen kera. Ei auta kuin olla toiveikas!
 
Mä myös jouduin kaavintaan viimeksi. Alkoi vuoto kyllä itsestään ja kipujen takia hakeuduin sairaalaan kun mikään droppi ei auttanut. Sain siellä cytotecia, mutta siitä huolimatta jouduin kaavintaan. Se onneksi sujui hyvin ja hoitohenkilökunta oli asiallista ja mukavaa.

Myös se kipu pelottaa, jos taas menee kesken. Itkin ja valvoin koko yön vaikka olin paikallisesta tk:sta saanu litalginia kipuun. Kivut oli supistuksenomaisia ja voin vannoa, että verrattavissa synnytykseen. Lapsia en siis vielä omaa, mutta kipukynnykseni on kyllä aika korkea. Vasta sairaalassa suoneen laitettava kipulääke tehosi, mutta ei poistanut sekään kipua kokonaan.

Nyt hankkiudun kyllä heti lääkäriin, jos vuotoa tulee ja olen edes hieman kipeä.
 
Minulla viime raskaus vuosi sitten päättyi keskeytyneeseen keskenmenoon. Vauva todettiin kuolleeksi ekassa ultrassa rv 12+5. Vauva vastasi kooltaan viikkoa 8+5. Sain pillerit lääkkeelliseen tyhjennykseen ja se onnistuikin kotona ihan hyvin. Ei siis ollut suurempia ongelmia, eikä kivutkaan olleet kestämättömät. Onhan tuosta jäänyt jonkinmoinen huoli, että käykö taas samalla tavalla, mutta jotenkin en ainakaan vielä mieti asiaa hirveästi. Ehkä tuo jatkuva pahoinvointi harhauttaa ajatuksia tällä hetkellä, että ei ole päässyt keskittymään muuhun murehtimiseen :happy: ja onhan se totta, että jatkuva murehtiminen ja stressi ei ainakaan auta asiaa eikä keskenmenoa voi millään tekemisellä tai tekemättä jättämisellä estää, jos sellainen on tullakseen.

Vielä muokkaus tähän, että keskenmenosta toipumisessa auttoi varmasti se, että meillä oli jo yksi lapsi. En tiedä, miten sen olisi kestänyt, jos keskenmeno olisi sattunut ekassa raskaudessa, varsinkin kun sitäkin raskautta odotettiin kaksi vuotta.
 
Muokattu viimeksi:
Mulla on kaksi km takana, toinen meni heti alussa spontaanisti kesken ja toinen sitten keskeytynyt eikä alkio vastannut viikkoja. Ennen varhaisultraa tästä joulukuisesta en uskaltanut edes miettiä että raskaus menisi loppuun asti vaan elin että olen ultraan asti raskaana ainakin.. Nyt kun siellä syke näin olen vähän uskaltanut jo ajatella eteenpäin ja vähän miettiä sitäkin että tämähän voikin syntyä joulukuussa :) 1,5vk päästä seuraava ultra missä pääsee taas näkemään onko kaikki hyvin. Eniten odotan np-ultraa minkä jälkeen uskallan oikeasti huokaista jo vaikka tiedän ettei sekään aina mitään meinaa :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top