Huhtikuu!

Täälä on tapana että tulee kutsu hammaslääkäriin oli hampaita tai ei. Olin vaan vähän yllättyny et se on noin aikaisin, sinna siis sillon 5kk ja vähä päälle :)

Me alettiin nyt pitään muutaman päivän unipäiväkirjaa. Merkkaan koko päivän ja yöt kaikki unet ja syömiset. Katotaan sitte miltä näyttää. 

Korianteri, meillä oli kans kuukausi sitten tuo tissi-tutti ongelma! Siihen ei auttanu mikään muu kun karusti vaan tissi pois! Tän ohjeen sain siis neuvolasta että tissi on syömistä varten ja tuttia tarjota aina muulloin, siis silloin kun vauva jotain imuttelis. Kaks iltaa ja yötä meillä itkettiin tosissaan niin että itsestä tuntu ihan kauheelta!! Mutta illallakin kun nukkuun mentiin niin olin koko ajan sinnan vieressä ja rauhottelin ja tarjosin tuttia. Sitten kolmantena iltana homma jo sujui niin ettei tarvinnut huudattaa :) Ja yöt rauhoittui sen asian puolesta. 

Myttö meillä ainakin on ollut jo silleen rattaat käytössä että on puoli-istuvassa asennossa ja sitten se äippäpakkauksen makuupussi siinä rattaissa. Rattaat on siin yhdistelmävaunuista. Hyvin on menny tolleen, ku ei kumminkaan voi vielä ihan istuun laittaa, mutta näkee ympärilleen niin viihtyy. 

Meillä käännyttiin taas muutaman kerran vatsalleen, eli eiköhän se taito ole nyt tullu jäädäkseen :) Liekö sekin sitten tehdä noistä öistä hulinaa... Kohta pitäs varmaan lähtee vaunulenkille niin tytteli pääsee päikkäreille. Toisaalta en yhtään jaksais ja pitäs ruokaakin laittaa....mutta kait se on pakko.. Ei toivookaan että nukahtais jos ei vaunut liiku :)

 
Heipä hei kaikille.. !

Täällä flunssa jatkuu edelleen samanlaisena.. Tippoja oon lääränny ja sumutettaki koska on helpompi laittaa mitä ne ärsyttävät tipat! Limaa ja räkää imetään aamulla heti ensimmäineä kun benjamin herää ja joskus illallaki pitää imiä. Nenä ei siis tosiaankaan oo tukkonen!
Sängynpäätyä on korotettu kirjojen avulla ja siitä onki ollu hyötyä jonkin verran. Ihan kauhiaa showta se tippojen laitto ja imeminen. Benjamin huutaa naama punasena, minä pidän käsistä ja päästä kii ja mies imee. Iteltäki pari kertaa päässy itku ku säälittäny niin paljon. Kamalalta tuntuu aina pitää väkisten poika aloillaan. Onneksi itku loppuu lyhyeen ja hymy tulee tilalle pian :) Nyt on alkanu hengitys vinkumaan ja rohiseen entistä enempi ja mietin että jokohan pitäs käydä lääkärin juttusilla. Toivottavasti ei oo tulevaisuudessa mitään astma hommia. Miehellä nimittäin on astma ja mun siskolla ja isällä eli suvussa on sitä tautia..
Itellä flunssa onneksi lähteny jo kokonaan pois. Pääsin jopa ulos lenkille eilen ja toissapäivänä :o
Niin ihanaa ku tulee kevät ja kesä, paitsi että nyt täällä ainaki sataa RÄNTÄÄ!! Huhtikuun puoliväli ja räntää tulee taivaan täydeltä, nice ! :P

November10: Kokeilin tota sipuli systeemiä sängynpäätyyn ja enhän mä voinu nukkua siinä hirveessä sipulin hajussa! Alko ihan jo tekemään pahaa koko sipuli :D Piti nakata hoitopöydälle se keskellä yötä.

Mä oon kans miettiny tota, et jokohan vois vaunujen selkänojaa nostaa pikkasen ylöspäin jotta poika näkis seurailla liikennettä ym kun käydään taas pihalla parantumisen jälkeen ?! Mutta täällä merenrantakaupungissa tuulee aina, niin en oo uskaltanu vielä lenkkeillä ettei olis jotain riepua suojana ettei tuuli pääse vaunujen sisään. Uskon, että Benjamin ois ihan mielissään kun sais katella ympärille ulkona :)

Onko jollaki sen merkkiset yhdistelmävaunut kuin Pireus Lux ?? Meillä nimittäin on, ja kadun ostosta !! Aivan älyttömän pieni se kantokoppa ! Ei olla voitu käyttää sitä enää piiiitkiin pitkiin aikoihin.. Hirveesti kaikkia peittoja ja huopia pitäny tunkia sen tilalle, ettei kova pohja ja ne remelit paina Benjaminia. Ja lenuaa ja vinkuu ja on huonot kääntymään ne vaunut. Eli ei kyllä oo yhtään hyvät.. Ehkä ne sit menee ku kesä tästä tulee ja poika saa istua kunnolla kärryissä ja saa ne ylimääräset pehmusteet ja värkit ottaa siitä pois. Mutta jos toinen lapsi tulee joskus niin ostan ihan vissisti uudet vaunut. Ja ne tulee olemaan joko Emmaljungat tai Briot! Ehdottomasti. Ja ei yhdistelmä. Kovalla kantokopalla :D Se kärryistä..

Benjamin ei vieläkään käänny vatsalleen, mutta onneksi ruvennu viihtymään enempi lattialla ja kovasti harjottelee kääntymistä.
Uskomatonta, meijän vauvat on jo 4-5kk ikäisiä !! Minne tämä aika on menny ?
Yhtenä päivänä muistelin niitä aikoja kun Benjamin oli vastasyntynyt. En muista juurikaan siitä ensimmäisestä kuukaudesta mitään. Valvomista, nukkumista,valvomista, nukkumista..välillä itkeä tihrustin ja päivät meni ihan sumussa :)

Nyt vasta tuntuu, et kroppa on palautunu synnytyksestä. Siis ei tietenkään niin, että oisin entisissä mitoissa, eheei, mutta siis ettei minnekkään koske esim kun käy vessassa. Ns. sellanen normi olo. Mutta ahistaa,kun kävin vaateostoksilla, niin piti ostaa normaalia isompia vaatteita. Help me !! :D Varsinainen kriisi.. Noh, kesä kun tulee niin läskit saa kyytiä. Alan rullisteleen ja käyn enempi lenkillä. Jos alkas pikkuhiljaa juoksemaanki...:)

Tämmösiä ajatuksia tälläkertaa..
 
Mä kans Ninnin sängynpäätyä korottelin peiton avulla ku näytti helpottavan Ninnin oloo.
muistan jonku sellasen että ku mä olin pien,ni äiskä laitto valkosipulin kynsii sideharson sisää nyytiks ja sellasen sit sängyn päätyy :) Meilläki Ninni rohis jonku aikaa flunssas,vaikka nenä ei enää vuotan.jonku ajan kuluttuu seki sit meni onneks ohi :) Lauantain ninni täyttää jo 4kk. Nopsaa tääki aika menee.Ite oon miettin et tekis niin miel laittaa Ninni rattaisii puol istuvaa asentoo makuupussii ku neiti tahtos niin kovin ihmetellä maailmaa ku ollaa lenkeil..mut onkhaa tää ikä viel liian aikast? :s
 

Melela, kannattaa varmaan käydä lekurissa jos alkaa hengitys vinkumaan. Voihan se olla jotain allergiaperäistäkin? Nyt kun alkaa taas toi katupöly ym allergiaa aiheuttavat hiukkaset olemaan ilmassa. Varsinkin, jos vielä vaunuissa nukuttaa, niin voi helposti herkistyä. Toivotaan kuitenkin ettei olisi astmaa.
Meillä ollaan oltu vatsataudissa ja nyt mulla on ollut kolme päivää niiiiiiiiiin paha olo. Oli pakko käydä ostaa raskaustesti varmuuden vuoksi. Täytyy sanoa, että oli piinallista odottaa tulosta. Meillähän on aika varattuna sitten sterilisaatioon, vaikka itsellä on ollut hurjan ristiriitaiset tunteet asiasta. Mutta nyt kun ajatuskin mahdollisesta raskaudesta tuntui mahdottomalta, asia kyllä selkeytti omat mietteet. Onneksi raskaustesti näytti negatiivista, koska aborttia en todellakaan olisi voinut tehdä. Mutta meille ei siis edes harkita kolmatta lasta.
Sain juuri kuulla, että meidän sairaanhoitoalueella on 6kk hammastarkastus jätetty kokonaan pois ja ensimmäinen tarkastus on vasta kaksi vuotiaana! Ja ylläri oli sekin, että vaikka Aleksi on vasta 4kk vanha ja on kaksi hammasta, pitäisi alkaa käyttämään jo hammastahnaa?! TÄmän siis kertoi hammashygienisti meidän sairaanhoitopiiristä, joka piti luentoa perhekerhossa tänään. Tuntuu aika hurjalle toi tahnajuttu.
Sitten vähän omaan napaan tai paremminkin mun serkun tilanteeseen. En ole tän serkun kanssa ollut kyllä tekemisissä. Hänellä on siis mielialahäiriö ja sai eilen poikavauvan. Vielä rv:lla 20 hän halusi abortoida lapsen, koska teki sen vain sen takia, että saisi pidettyä miehen (serkku on 40-vuotias). Nyt synnärillä käski viedä vauvan heti pois ja haluaa nyt keskittyä vain itsensä parantamiseen, kun kuulemma synnytys oli niin rankka. Ja toivoi kätilöiltä, etteivät kertoisi vauvasta hänelle mitään :(. Mä oikeesti pelkään aikaa, kun se pääsee kotiin vauvan kanssa. Se ihminen on oikeesti vaaraksi sille vauvalle! Mitä tässä voi tehdä? Sen sisko menee juttelemaan sinne, josko joku sossun täti alkais seuraamaan sitä ja vauvan vointia. Pelottaa oikeesti että se tekee sille vauvalle jotain, kun se varmasti huutaa ensimmäiset viikot.Käy niiiiiiiiin sääliksi sitä pientä, joka ei oikeesti voi vanhempaansa valita. Tää mun serkku on oikeesti mieleltään sairas, paitsi omasta mielestään. Se ei edes tullut isänsä hautajaisiin kuukausi sitten, eikä käynyt häntä katsomassa sairaalassa.
No mutta, tällaista voi elämä olla.....

Melela, piti vielä kommentoida tota vaunu asiaa. Meillä on Brion Happyt ollut jo esikoisella ja oon kyllä ollut huipputyytyväinen. Just tolla kovalla kopalla ja sitten erikseen on istuinosa minkä voi vaihtaa kun koppa-aika on ohi. Ainut mistä voi moittia niin se, että kovassa kopassa voi nostaa pohjaa ylöspäin, mutta siinä on vain yksi säätö, mikä on liian pystyasento.Mutta ollaan sitten laitettu tyyny patjan alle millä nostettu pääosaa ylöspäin.

Meidän pitäis varmaan alkaa pikkuhiljaa alkaa kokeilee iltapuuroa Aleksille. Velliä menee illalla 200ml ja silti herätään kolmen tunnin päästä syömään. Puuro voisi pitää täydemmän olon. Ootteko tehneet itse puuron vai ostaneet niitä vauvapuurohiutaleita/jauheita?

 
huh, Miimi, toi sun serkun tilanne (tai siis sen vauvan) kuulostaa aika hurjalta. Sossun on aina otettava tuollaiset tilanteet tosissaan ja suojeltava vauvaa, mut tietty niiden pitää ensin tuntea tilanne. Varmaan tosi tärkeetä, että joku on sen äidin lähellä ja auttaa kotona niin, että voi varmistua onko tosiaan äidin luona paras paikka. Itku tulee kurkkuun, kun aattelee sitä vauvaa, joka niin paljon tarvis äitiä.

Meillä on emmaljungat ja oon ihan sairaan tyytyväinen kans. Koppa on tosi korkeella (ergonomista), kääntyy tosi hyvin ja on suojaisat ja kevyet. En tiedä tosta istuttamisesta, koska ajoitan vaunulenkin aina aamupäiväuniaikaan. Tosin voishan se olla kätevää välillä tehdä jotain kotona päikkäreiden aikaan ja käydä lenkillä kun vauva on hereillä. Mut meidän poika ei kyllä viihdy kans vaunussa, jos ei väsytä.

Tuo hammastahnan käyttö 4kk ikäisellä on mun mielestä aika harkitsematonta! Lapsilla ja etenkin vauvoilla valvotaan kaikkee ylimääräisiä kemikaaleja joutumasta kuormittamaan elimistöä. Hammastahnan tärkein aine on fluori ja sekin luetellaan myrkyksi eli sitä ei sais niellä. Muuten hammastahnalla ei tee mun mielestä mitään ja fluoria enkä muitakaan myrkkyjä kyllä laittas vauvan suuhun! Paljon tärkeempää on välttää kaikkee sokeria ja hampaita kuormittavia juttuja kun käyttää hammastahnaa.
 
Voisin taas kommentoidakkin näitä juttuja välillä, vaikka käyn joka päivä kyllä lukemassa jutut.
Melela: meillä oli kans tyttö ensin n. viikon verran kauheessa flunssassa, iltaisin kuumetta ja räkä vaan valui. Sitten se alkoi helpottamaan ja jäljelle jäi yskä joka oli öisin pahimmillaan, päivisin ei välttämättä mitään. Nyt yskän oltua kolme viikkoa menin lääkäriin ja korvatulehdushan se oli! Vaikkei mitään muita oireita kun yskä! Oon aina kuvitellut et vauva olis itkuinen tai kuumeinen tai jotain mut ei mitään. Eli jos flunssa kestää parii viikkoa pidempään niin kandee käydä lääkärissä.

Meillä on kans emmaljungan Mondial Duo Combit, valkoista tekonahkaa. Ne on ihan unelmat. Hyvät isot pyörät, pääsee pahimmassakin loskassa eteenpäin, tilava vaunukoppa ja bonuksena tietty erittäin kauniit. Ei ole kauppareissua jolloin ei ihmiset kehuisi niitä :)

Aika menee liian nopeesti! Joka päivä mä ajattelen et kunpa ei tyttö vanhenisi niin nopeasti, nautin tästä ajasta niiiiin paljon. Mut sit taas joka päivä opitaan uutta ja keksitään uusia temppuja niin on sitä kasvua kyl mielenkiintoista seurata. Meillä on tää viikko jo ryömitty! Ihan hullua et nyt jo pitää ottaa kaikki lattialla olevat maljakot sun muut tavarat pois näkyviltä, muuten neiti kaataa ne.

Miimi: Meilläkin on hammaslääkäri vasta 2- vuotiaana! Miten voikin eri paikkakunnilla vaihdella tää noin paljon.Meillä ei kyllä ole hampaitakaan vielä, toivottavasti ei tulekkaan vähään aikaan kun nekin sit taas aiheuttaa "ylimääräistä päänvaivaa" :D

Niin ja mä kyllä laitan vaunujen selkäosan puoli istuvaan asentoon kun eihän toi muuten viihdy vaunuissa. Mut se varmaan riippuu miten jäntevä lapsi on kyseessä kun eroja on niin paljon :)

 
Meil on kyl niin jäntevä neiti että huh.Silloin ku neidinka kotiuduttii sairaalast ni vähä päälle viikon ikäsenä piti mahallaa ollessaa päätä jonku aikaa ylhääl.Neuvolantäti kotikäynnil kokeili ja meinas ihan silmät tippuu silt päästä :) Ja tänään ku mies soitteli Ninnin munuais kuvausten tuloksii,ni saatii onneks hyvii uutisii :) Kuulemma toi Ninnin vaiva saattaa mennä kasvun myötä kokonaa pois,eli viel pitää käydä 1 tutkimukses jonka varjol sit päätetään jatkost.eli tarvitaanko estolääkityst jatkaa ja kuinka usein tulee käydä sitte munuaisen seurannas.
Kaverilt sain ostettuu käytetyt emmaljungan yhdistelmät viime sunnuntain ni voi vitsit että on nyt luksust lenkkeillä.tykkään niist äärettömän paljo :)
 
Meillä on kans emmaljungan vaunut. On ollu hyvät ja käytettynä ko ostettiin niin on kyllä asiansa ajanu paremmin ku hyvin :) Ainoa ongelma on nyt, että tuo meän poju on niin pitkä ettei kohta mahdu suorassa makaamaan. Mutta onhän tässä jo ilman lämmenneet niin että voi ottaa yhdistelmien ratasosan käyttöön. Turvakaukalon kans on sama homma. Tulevat jo jalat yli penkistä, kohta pääki. Pitää alkaa vaihtaan normaali turvaistuin autoon. Liian nopeaa kasvaa tuo lapsi..
 
Sääntö nro 1: älä ikinä kehuskele lapsesi hyvillä unenlahjoilla

täällä on nyt kolme yötä putkeen nukuttu about tunnin, korkeintaan kahden pätkissä. ei syö yhtään sen enempää ku aiemminkaan, herää vaan itkemään ja vaatii tuttia. miehellä vielä päivävuoro viikko (menee n. klo 12 ja pääsee joskus puolen yön jälkeen..wuhuu!), joten yh:na mennään viikonloppuun asti! ..en oo ihan varma kuvittelenko vaan vai onko tossa alhaalla ien vähän turvoksissa.. jos vaikka hammasta pukkaa ja siks on levoton yöllä.

me otettiin jo tossa kolmen kuukauden kieppeillä koppa vaunuista pois.. alkuun laitoin ratasosan päälle lampaantaljan, mut nyt sekin tuntuu liian kuumalta, joten ollaan menty ihan ilman mitään.. vähän vilttiä vaan päälle jos on kovin tuulinen/viilee ilma.. ja vähän puoli-istuvassa asennossa oon pitäny, tykkää katella hereillä ollessaan ympärilleen. eilen kokeilin laittaa ihan istumaankin, kun pönkää itteään kokoajan ylös, mut ei siitä oikein mitään tullu.. yritti vaan kokoajan saada varpaitaan kiinni ja oli siis ihan kippuralla :D ..meillä on vaunuina tommoset firkonit ja oon kyllä ollu ihan super tyytyväinen - niillä pääsi tuolla sohjossakin loistavasti eteenpäin ja nyt lumien sulaessa rullaa vielä hienommin! mun vanhempien luona on kaverilta saadut i´coo:t ja oon kai aiemminkin haukkunu ne ihan pystyyn täällä.. meneehän ne tommosina mummola vaunuina, mut en kyllä ikinä haluais ykkösvaunuiksi.

ihanaa fjansku, että saitte kivoja uutisia! ♥

mä tein kanssa vähän aikaa sit varmuuden vuoks raskaustestin, kun tuli ihan omituisia vuotoja ehkäsystä huolimatta - luojan kiitos näytti negatiivista. oli kyllä aika piinaa odottaa tulosta! ..varsinkin kun tiesin, että mikäli raskaana olisin ni oltais jo tosi pitkällä.. enkä todellakaan halua toista lasta ja pelkäsin miten mahdollinen abortti olis vaikuttanu mun ja miehen suhteeseen.. se kun on vieläkin sitä mieltä, että kakkonen olis tervetullut tyyliin koska vaan. Mä haluaisin Miimin tavoin sterilisaation, mutta eihän ne vielä mun ikäselle sellasta tee, ellei olis jotain lääketieteellistä syytä!
 
Mahtavaa kun kelit on jo niin lämpösiä että voi ottaa ulkona aurinkoa ja lueskella hömppälehtiä kun lapsukainen nukkuu:) tehtiin tänäänkin piiitkä lenkki ja sen jälkeen ilman takkia lojuin auringossa ja sillonkin tuli kuuma!
tuntuu että meijän neiti lähtee ihan kohta liikkeelle, sen verran kova yritys on nyt ollut pari päivää päällä ja käsiä saanut vähän avuksi. meillä tyttö edelleen vaunuissa selällään, mutta kohotettu jo paljon koppaa ylöspäin että näkee. istutettu ei vielä olla kauheesti, välillä on vaan ihan pakko kun se pönkää ylös ja ei voi laittaa vastaan. lusikan ja nokkamukin käöyttöä opeteltu ja aika mallikkaasti menee, lusikka tahtoo jäädä vaan suuhun imeskeltäväksi ja nokkamukista kaataa vettä liikaa kerralla. mut musta on hyvä opettaa alusta lähtien pikkuhiljaa noita taitoja vaikka menisikin sotkemiseksi.
onneksi ollaan flunssasta säästytty. tyttö ollut koko ajan ihan terve vaikka me ollaan muut sairasteltu.mutta ne mahakivut oli kyllä alkuun tosi pahat ja edelleen jonkin verran aika ajoin että siitä nyt olisikin joku räkätauti puuttunut niin oisin ollut ihan ihan rikki.
ens viikolla 5kk neuvola, jeejee!
fjnasku: ihan mahtavaa kuulla ninnistä:)
miimi: kauheeta tuo sun serkun tilanne, pitäkäähän silömällä ja tehkää tarv. lastensuojeluilmotus. voi lapsi parkaa...entäs se mies, osaako huolehtia vauvasta?
iines:ootteko jo käyneet uinneissa?mitä tykkäsitte?

nyt tyttö kiljuu ja katsoo sen verran syyttävästi että pitää mennä viihdyttämään!
 
Meillä on brion käytetyt yhdistelmät. Oon ollut tosi tyytyväinen, vaikka eivät ihan tuoreinta mallia olekaan. Tukevat, lämpimät, ei nitise eikä natise ja kulkee hyvin hangessa. Kaupungilla kruisailuun vähän kömpelöt, ja oli ajatuskin hankkia kunnolliset "matkarattaat" keväällä, nekin ostettiin käytettynä. Liputan kierrätyksen puolesta...
Pitäis varmaan noudattaa tuota satu´n sääntöä, mutta...poika heräsi viime yönä vain kerran, uskomatonta! Oltiin iltapäivällä vauvatreffeillä ja poju oli sen jäljiltä tosi väsyny. Meni puol ysi nukkuu, söi kolmelta ja nukkui seiskaan. Ja hetken päästä jatkoi vielä puoltoista tuntia. Ja eka kerran nukkui ihan koko yön omassa petissä. Voi että elämä on luksusta sitten joskus, ku kaikki yöt on tommosia :D
Huomenna on 5 kk neuvola, toivottavasti rokotukset sujuis yhtä näppärästi ku viimeks. Mulla on miljoona kysymystä terkkarille, jos puolet muistais kysyä :)
 
Mielenkiintoinen

http://areena.yle.fi/audio/1301580129231

Taustapeili.: Vaadimme vauvalta yksin pärjäämistä

Vain länsimainen ihminen kysyy missä lapseni nukkuu ja mitä lapseni syö. Evoluutiobiologi Tiina Kaitaniemen mukaan me olemme hukanneet luottamuksen vaistoon, tuntuman omaan biologiaamme. Samalla se on etäännyttänyt lapsen kasvatuksenkin pois luonnollisesta: sylistä, läheisyydestä ja lapsentahtisuudesta. Entä jos on niin, että se mitä pidämme vauvassa ongelmallisena ja vaikeana, onkin meidän itse hoitotavoillamme aiheuttamaa? Toimittajana Kati Lahtinen kommentoi:yle.fi/taustapeili

 
5 kk neuvolassa käyty, olihan poika kasvanu taas, 9,4 kg ja 71 cm :D

Kysyin istuttamisesta ni saa istuttaa tuettuna, sitä ei tarvii enää varoa (!?). Valmiutta istumiseen voi kuulemma testata pitämällä polvella, joilloin näkee meneekö vauva lysyyn vai jaksaako istua selkä suorana. Oma terkkari oli sairaana ja meillä oli taas uusi sijainen. Kyllä selvästi kokenut henkilö, mutta en tiiä silti uskallanko alkaa heti istuttaa...on kyllä tosi jäntevä poika.

Saatiin ohjeet kokeilla viljoja. Yhtenä aamuna oonkin kaurapuuroa jo antanut. Ekaks kokeillaan aamusella, mut iltapuurona heti ku totuteltu. Lihaakin vois kuulemma alkaa maistelemaan. Ei kiirettä, ku poika kasvaa noin hyvin, mut parin viikon päästä vois aloittaa broilerilla.

Täällä on kans eka hammaslääkäri vasta 2-vuotiaana. 6 kk neuvolassa saa ohjeet hampaidenhoidosta. Vielä ei oo kyllä hampaista tietookaan.

Meillä nukuttiin viime yönäkin kohtuullisen hyvin (koputtaa puuta). Ja aurinko paistaa ja linnut laulaa...on kyllä ihana kevätfiilis...Mukavaa ja virkeää viikonloppua kaikille :)
 
Nopeesti kommailen... Aika eri ohjeita voi saada neuvolassa. Meille sanottiin että vasta 6kk saa istuttaa tuettuna, mut jos pynkee sylissä istumaan niin ei tarvi vastaankaan laittaa.
Saatiin rokotteet ja viime yö oli tosi levoton. Olisko ollu rokotteiden takii. Onpa eri kokoisia vauvoja! Meillä 6700g ja 64cm poika.

Satulle voimia yövalvomisiin. Se vähän aina lohduttaa, että ne vaiheet menee lopulta ohi. Meillä taas muuten välit pidentyny.

tosta hammastahnasta tuli jostain luettua et ei alle 1v.

Meidän emmaljungien hyvä puoli on se, että ne on tilavat ja huono puoli se, että ne mahtuu huonosti autoon ja kaupungissa ahtaus on ongelma. Tosin silti kääntyy tosi hyvin ahtaissakin paikoissa!

Pitääkin ruveta totuttelee tota lusikkaa ja mukia. Pian alkaa meillä kiinteiden maistelu.
 
Täällä poika 5kk ja pituus 66cm, paino 6480g.

Meillä myös keskusteltiin istumisesta ja terkkari sanoi että antaa mennä vaan. Eli me aiomme kokeilla ihan tässä pian syöttötuolissa pöydän päässä kököttämistä tyynyllä tuettuna. Oli neuvolassa sitä mieltä että ihan rauhassa vaan kokeilette, mutta ei vielä tarvitse pitkiä aikoja istuttaa itsekseen tai tukematta. Sylissä on istunut kainaloon nojaten jo useamman viikon itsekseen.

Nukkumisongelmista oli myös puhetta ja terkkari oli sitä mieltä, että jos ei tilanne rauhotu pikkuhiljaa niin saman tien yhteyttä ammattilaisiin. Nuo huonot unet kun voivat johtua jostain ihan pikku jutusta jota ei vain itse ole ajatellut. Tai vaikka ei johtuisikaan niin kuulemma kannattaa rohkeasti soittaa niille unikoulun ihmisille. Ja siis tilanne ollut nyt usemman yön taas sellainen että 5-6 kertaa herätään tissille. Välissä taisi olla yksi kolmen herätyksen yö mutta muuten näillä mennään...

Mutta kevät tulee ja virtaakin on onneksi enemmän vaikka unta ei niin paljon saisikaan!
 
Ehdin jo hehkuttaa et Ninnil on kaik hyvin ni eikhää nyt tullu gammakuvauksee aika sairaalaa Ninnin munuaisist.Lievä ahtauma oli kuulemma mut toimii vasen munuainen ja kuulemma pitäs ajan myötä iteksee parantuu.Ei ollenka huvittas viedä Ninnii taas noihi tollasii ku jonnee isotooppilabraa pitäs mennä :s oon vaa miettin et pitäsköhän soittaa tost ja peruu koko homma,ku muualt oon luken et on tartten vaa ultra seuraantaa ja estolääkityst,ja seurantaakii vaan 3 kertaa vuodes.Ja Ninnil ei oo kertaakaa aiheuttan toi munuainen mitää tulehduksii,et minkä takii tarttis noin rajui tutkimuksii mennä.Ja toi on viel tuskastuttavampi toi tuleva tutkimus :(
 
Benjamin rukka.. kuumetta, korvatulehus..
Viime yönä huusi klo 3 eteempäin...
Nyt siis ab kuuri. Toivottavasti alkaa vaikuttaan nopeesti..
Tälläset pikaset kirjotukset tällä kertaa..
 
fjansku, kyllä tuntuu hurjalle noi kokeet. Varmaan on henkisesti itelle raskasta, kun koko ajan on jotain kokeita eikä niin miellyttävimmästä päästä. Mä aina ihmettelen sitä, kuinka vanhemmat jaksaa (tai pakkohan se vain on) siis henkisesti lapsen kärsimysten myötäelämisen. Meillähän kakden perhetutun lapset sairastavat tai sairastivat syöpää. Nelivuotias toistamiseen leukemiaa ja yhdeksän vuotias aivokasvainta. Tämä yhdeksänvuotias tyttö kuoli viime perjantaina. Mä en kyllä tajua, kuinka lapsen kuolemasta voi koskaan selvitä.

Melele, hyvä, että kävitte lääkärissä ja saitte lääkkeet. Nyt vain peukut pystyyn, että mitään korvatulehduskierrettä ei tule. Ja jos tulee, niin kannattaa kyllä sitten ajoissa pyytää korvien putkitukseen ettei tule mitään kymmenen antibioottikuurien sarjaa. Meillä esikoisella putkitettiin korvat 1v3kk iässä, eikä korvatulehduksia sen koommin ole tullut. Nyt sitten odotellaan pitääkö vielä nielurisat leikkaa.

Korianteri, teilläkin siis on yöt yhtä hulinaa. Meillä onneks on jo rauhoittuneet ja nyt mennään niin, että viikosta yleensä 2-3 levotonta yötä ja 4-5 hyvää yötä! Tää on meinaan jo aivan luksusta. Yleensä Aleksi siis menee pikku päikkäreille klo 18 ja sitten syö vellipullon klo: 21-22. Tän jälkeen nukkuu ekan putken sinen klo 3-3.30 ja toisen kerran syö 5-6 aikaa. Sen jälkeen meillä sitten herätäänkin jo. Tämä on siis meidän luksus yö.

Jee, meidän saunaremppa on valmis! Meillä tuli nyt sitten tumma sauna ja tehtiin lapsille keskilauteesta laveri seinästä seinään. Siinä mahtuu olemaan vannassa ja leikkiä turvallisesti. Ja kyllä tulee ikikiukaasta mahtavat löytyt. Nyt pitää vain sitten lähteä ostamaan kaikkea saunatilpehööriä ja sisutamaan kylpyhuonetta :)
 
fjansku; ei varmasti oo helppoo...paljon tsemppiä ja jaksamista teille!

melela; toivottavasti menee nopeesti ohi ja pysyy poissa!

Meillä nousi pojalle kuume ja tuli vatsavaivoja eilisetn rokotusten jäljiltä. Illalla oli varmaan pahimmillaan tai saa nähdä mitä tämä ilta tuo, aamupäivällä oli ainakin parempi. Yöllä kumminkin nukkui melko hyvin, vähän itkeskeli. Pieneltäpä tuntuu nää meiän vaivat, mut antaa osviittaa, miltä se äitinä tuntuu, ku lapsella ei oo kaikki hyvin.
 
Takaisin
Top