Hormoonit ja tunteet
- Ketjun aloittaja Serena_
- Aloituspäivämäärä
Serena_
Satasella mukana keskusteluissa
Hyvän typon rokkasin heti aloitukseen ja en saa sitä korjattua :D
Ajattelin aloittaa tämmöisen ketjun ihan sillä, että mikäli joku muukin painii kovien tunneaaltojen kanssa.
Itsellä on itku herkässä kokoajan. Aamu menee OK:sti, mutta kun ilta alkaa laskeutumaan alkaa myös maailman taakka painaan ja ahdistamaan. :O Odotan kovasti että tilanne rauhoittuu ja tasapainottuu sillä tämä on todella kurjaa.
Ajattelin aloittaa tämmöisen ketjun ihan sillä, että mikäli joku muukin painii kovien tunneaaltojen kanssa.
Itsellä on itku herkässä kokoajan. Aamu menee OK:sti, mutta kun ilta alkaa laskeutumaan alkaa myös maailman taakka painaan ja ahdistamaan. :O Odotan kovasti että tilanne rauhoittuu ja tasapainottuu sillä tämä on todella kurjaa.
I feel U! :D
Tosin mä oon itkenyt/parkunut jo monta viikkoa ennen synnytystä kun pelkäsin koko ajan että jotain vielä sattuu ja kun oli niin kovat kivut.
Nyt itken sitä, miten täydellinen toi pieni tyttö onkaan
Ja täysin erilainen kuin isosiskonsa, on niin rauhallinen koko ajan.
Tosin mä oon itkenyt/parkunut jo monta viikkoa ennen synnytystä kun pelkäsin koko ajan että jotain vielä sattuu ja kun oli niin kovat kivut.
Nyt itken sitä, miten täydellinen toi pieni tyttö onkaan
Ja täysin erilainen kuin isosiskonsa, on niin rauhallinen koko ajan.Mulla oli eka viikko synnytyksestä ihan mahdotonta itkua kaikesta,, nyt alkaa jo vähän helpottaa.. Synnärillä olo oli aika raskasta kun ihanista kätilöistä huolimatta tunsi olevansa kovin yksin kun ei tuo mies ollut siellä, ihan nun siitä mitään iloa olis ollut siellä sen enempää kun kotona. Kun viel pari päivää taisteltiin imetyksen kanssa niin vollotin ihan huolella yhen kätilön yrittäessä saada vauva syömään.
Kun päästiin kotio niin pimahdin ihan totaalisesti kun koko talo oli ihan pommin jäljiltä ja miehen oli pitänyt siivota.
Nyt alkaa helpottaa, kun ei jää vellomaan niihin huonoihin fiiliksiin ja keskittyy siihen kun tuo pikku mies on aivan ihana :)
Kun päästiin kotio niin pimahdin ihan totaalisesti kun koko talo oli ihan pommin jäljiltä ja miehen oli pitänyt siivota.
Nyt alkaa helpottaa, kun ei jää vellomaan niihin huonoihin fiiliksiin ja keskittyy siihen kun tuo pikku mies on aivan ihana :)
Hyvä kuulla, että muillakin! Mulla oli tosi hankala synnytyskokemus käynnistelyineen ja jo sen aikana kertyi huomattavasti univelkaa. Nyt en ole osanut paljoa nukkua vielä kotonakaan joka sekin vaikuttaa varmasti mielialaan. Olen järkyttävän huolestunut ja ahdistunut ihan kaikesta, niin maailman laajuisesti kuin vauvankin takia. Ihan hullua ja surettaa, että menee tämä vauva-aika näin.
Meilläkin imetyksen kanssa ollut vaikeaa johtuen jo ihan sektiosta, mutta poika hermostui alkuun ihan mahdottomasti, kun yritettiinkään rinnalle. Nyt onneksi edistytty täällä kotona, mutta ei pärjää pelkällä imetyksellä edelleenkään.
Tunnistan myös hyvin tuon, että aamut ja päivät menee suht hyvin, mutta ilta ja yö on ihan kauheaa. Olen jo kohdallani miettinyt alkaako tämä kääntyä masennukseksi vai onko vielä normaalia.
Meilläkin imetyksen kanssa ollut vaikeaa johtuen jo ihan sektiosta, mutta poika hermostui alkuun ihan mahdottomasti, kun yritettiinkään rinnalle. Nyt onneksi edistytty täällä kotona, mutta ei pärjää pelkällä imetyksellä edelleenkään.
Tunnistan myös hyvin tuon, että aamut ja päivät menee suht hyvin, mutta ilta ja yö on ihan kauheaa. Olen jo kohdallani miettinyt alkaako tämä kääntyä masennukseksi vai onko vielä normaalia.
Serena_
Satasella mukana keskusteluissa
@*Miu* Mä oon antanut ittelleni 2-3 VK aikaa sekoilla ja sitten alan tarkkailemaan mahd.merkkejä masennuksesta.
Esikoisesta olen varma, että masennus oli, mutta sitä ei ikinä diagnosoitu. Halusin vain pois lapsen luolta ja takaisin "normaaliin" elämään. Vauva oli tosi itkuinen ja imettäminen ei onnistunut joten varmaan tämä tehnyt oman lisänsä oloihin.
Ja Miu, mulla oli kans esikoisesta tosi rankka synnytys, vesien menosta 48 h ennenkuin laps oli maailmassa ja siinä ehdittiin ottamaan useammat annokset oksitosiinia. Lapsen sykkeet laski jne. Mutta muista, että jos yhtään on semmonen olo niin puhu neuvolassa mieluummin liian rehellisesti. Itse sielläkin syyllistyin vähän "kaunistelemaan" asioita neuvolassa ja huumorin varjolla esitin pärjääväni vaikka todellisuus oli aivan toinen.
Tsemppiä! [emoji173]️
Esikoisesta olen varma, että masennus oli, mutta sitä ei ikinä diagnosoitu. Halusin vain pois lapsen luolta ja takaisin "normaaliin" elämään. Vauva oli tosi itkuinen ja imettäminen ei onnistunut joten varmaan tämä tehnyt oman lisänsä oloihin.
Ja Miu, mulla oli kans esikoisesta tosi rankka synnytys, vesien menosta 48 h ennenkuin laps oli maailmassa ja siinä ehdittiin ottamaan useammat annokset oksitosiinia. Lapsen sykkeet laski jne. Mutta muista, että jos yhtään on semmonen olo niin puhu neuvolassa mieluummin liian rehellisesti. Itse sielläkin syyllistyin vähän "kaunistelemaan" asioita neuvolassa ja huumorin varjolla esitin pärjääväni vaikka todellisuus oli aivan toinen.
Tsemppiä! [emoji173]️
Täällä kans itkettää kaikki mahdollinen ja mahdoton. Telkkarista kun kuuluu pätkä kappaleesta oothan täällä vielä huomenna, niin sillon vasta itku tuleekin. Heti ajattelee, että entä jos vauvalle sattuu jotain. Nytkin itkettää jo pelkästään tämä kirjoittaminen.
Väsyttääkin melkoisesti, kun murehtii niin paljon kaikenmaailman asioista. Mulla on tämä esikoinen , niin kaikki on uutta ja opeteltavaa.
Väsyttääkin melkoisesti, kun murehtii niin paljon kaikenmaailman asioista. Mulla on tämä esikoinen , niin kaikki on uutta ja opeteltavaa.
I feel you all.
Olen todella itkunen verrattuna normaaliin ja voi tsiisus jotain kirkon ulkomaanavun mainosta telkassa. Ei voi kattoa, itku tulee. Itku tulee välillä poikaakin katsoessa, kun hän on vaan niin ihana ja täydellinen pikkuinen. Myös asioiden märehtiminen on tuttua kauraa, nimenomaan tuolta aspektilta, että joku menee päin helvettiä tai vauvalle tapahtuu jotain... Huoh!
Väsyttää myöskin melkosesti, mikä kyllä vaan pahentaa tätä itkuisuutta.
Olen todella itkunen verrattuna normaaliin ja voi tsiisus jotain kirkon ulkomaanavun mainosta telkassa. Ei voi kattoa, itku tulee. Itku tulee välillä poikaakin katsoessa, kun hän on vaan niin ihana ja täydellinen pikkuinen. Myös asioiden märehtiminen on tuttua kauraa, nimenomaan tuolta aspektilta, että joku menee päin helvettiä tai vauvalle tapahtuu jotain... Huoh!
Väsyttää myöskin melkosesti, mikä kyllä vaan pahentaa tätä itkuisuutta.
Miten muilla menee?
Täällä pahin ahdistus onneksi laantunut ja pääsääntöisesti jaksan jo olla ja iloita asioista, niin kuin ennenkin. Mutta on mulle jäänyt edelleen se huoli tulevaisuudesta joka hiipii etenkin iltaa kohti puristamaan rintaa... Maailmaan tilanne ja saasteet pelottaa eniten. Onko tälle minun lapselle tulevaisuutta?
Kaipaisin vertaistukea. Onko muilla näitä ajatuksia ja miten saatte niihin helpotusta? Mulla kävi kaks kertaa mt-hoitaja silloin alkuun keskustelemassa, mutta se oli kyllä tosi huono. Ei tullut ollenkaan olo, että olisi ammattilaisen kanssa puhunut.... Tai paremmin on auttanut, kun on puhunut läheisille yms.
Miksi kukaan ei kertonut, miten raskasta henkisesti on olla äiti. Vai onko vika vain minussa?
Täällä pahin ahdistus onneksi laantunut ja pääsääntöisesti jaksan jo olla ja iloita asioista, niin kuin ennenkin. Mutta on mulle jäänyt edelleen se huoli tulevaisuudesta joka hiipii etenkin iltaa kohti puristamaan rintaa... Maailmaan tilanne ja saasteet pelottaa eniten. Onko tälle minun lapselle tulevaisuutta?
Kaipaisin vertaistukea. Onko muilla näitä ajatuksia ja miten saatte niihin helpotusta? Mulla kävi kaks kertaa mt-hoitaja silloin alkuun keskustelemassa, mutta se oli kyllä tosi huono. Ei tullut ollenkaan olo, että olisi ammattilaisen kanssa puhunut.... Tai paremmin on auttanut, kun on puhunut läheisille yms.
Miksi kukaan ei kertonut, miten raskasta henkisesti on olla äiti. Vai onko vika vain minussa?
Nämä hormoonit on varmasti osa syynä tuohon ajatteluun. Mutta valitettavasti se tulevaisuus on yhtä huolehtimista. Itselläni on menettämisen pelko tosi vahvana ajoittain.
Serena_
Satasella mukana keskusteluissa
Moikka @*miu"*!
Oi tunnistan niin tuon olon. Itse synnytin kuopukseni hiukan päälle kaksi viikkoa sitten ja vieläkin illat tuppaa olemaan tuskaa. Täynnä itkua milloin mistäkin, terve järki sanoo, että tämä johtuu synnytyksestä ja hormoneista, mutta tunteet väittää kivenkovaa vastaan, että: "eipäs!! Huoli on todellinen ja asioille pitää tehdä jotain!!!" Terve järki lentää siinä kohtaa ikkunasta. Siihen kun vielä lisätään vauva joka saattaa valvottaa kolme tuntia yöllä ottaessaan valveillaolojakson välille 01-04 niin alkaa tuntua vauvatekopäätös hiukan huonolta idealta [emoji16]
Tänään käytiin ekaa kertaa neljänhengen voimin ostoskeskuksessa ja aijjettä, kyllä riittää touhua ja tohinaa. Varsinkin kun menossa on myös mukana kohta neljä vee jonka jokainen vastaus on"EIIIII!!!"
Itsellä on 8.2 neuvola ja ajattelin siellä keskustella tunteista ja huolista joita tunnen. Neuvolahenkilökunta tuppaa vaan olemaan tätä "aaaaivan. Aaaaivan. Joo on normaalia"-porukkaa niin koen parhaan tuen saavani muilta äideiltä, joten jatka *miu* vaan kavereille puhumista myös. Ja täällä kirjoittelua. Mua se on ainakin helpottanut.
Oi tunnistan niin tuon olon. Itse synnytin kuopukseni hiukan päälle kaksi viikkoa sitten ja vieläkin illat tuppaa olemaan tuskaa. Täynnä itkua milloin mistäkin, terve järki sanoo, että tämä johtuu synnytyksestä ja hormoneista, mutta tunteet väittää kivenkovaa vastaan, että: "eipäs!! Huoli on todellinen ja asioille pitää tehdä jotain!!!" Terve järki lentää siinä kohtaa ikkunasta. Siihen kun vielä lisätään vauva joka saattaa valvottaa kolme tuntia yöllä ottaessaan valveillaolojakson välille 01-04 niin alkaa tuntua vauvatekopäätös hiukan huonolta idealta [emoji16]
Tänään käytiin ekaa kertaa neljänhengen voimin ostoskeskuksessa ja aijjettä, kyllä riittää touhua ja tohinaa. Varsinkin kun menossa on myös mukana kohta neljä vee jonka jokainen vastaus on"EIIIII!!!"
Itsellä on 8.2 neuvola ja ajattelin siellä keskustella tunteista ja huolista joita tunnen. Neuvolahenkilökunta tuppaa vaan olemaan tätä "aaaaivan. Aaaaivan. Joo on normaalia"-porukkaa niin koen parhaan tuen saavani muilta äideiltä, joten jatka *miu* vaan kavereille puhumista myös. Ja täällä kirjoittelua. Mua se on ainakin helpottanut.
Mua ei ehkä niinkään maailmanmtilanne ym huolestuta, enemmän tällä hetkellä huolestuttaa kun oon kovin kohelo jajtapaturma altis, kolhin itseönikin kokoajan millon mihinkin, niin pelkään et kolhin tota poikaa, kerran sen kanssa jo onnistunu otsan kopsauttaan. :angelic:
Ja sit tulevaisuudessa kuinka pärjään jos hänestä tulee esim samanlainen adhd kuin serkkunsa tai yhtä hirveö teini kun mitä itse olin :bag:
Ja sit tulevaisuudessa kuinka pärjään jos hänestä tulee esim samanlainen adhd kuin serkkunsa tai yhtä hirveö teini kun mitä itse olin :bag:
Mie murehdin raskausaikana kaikesta mahollisesta. Ehkä eniten sitä että mun mies ei anna mun olla äiti pojalle. Hän joutui ottamaan täyden vastuun kaikesta oman esikoisen synnyttyä kun tytön äiti ei halunnut/kyennyt mihinkään. Pelkäsin että tekee saman. Puhuu kyllä että mun pitäis lypsää et hänki sais syöttää poikaa välillä. Se nostaa mun pelkoja aina esille. Olen kyllä sanonu et lypsän VAIN jos on pakko.
Itkuherkkyys on nyt kyllä ihan omissa sfääreissä.. en muista et koskaan nyt näin herkkänä olisin ollu. Joka asia itkettää. Eilen ku sain pojan omaan sänkyyn nukkuun ja ite pistin nukkumaan kasvot poikaan päin niin mies tuli viereen ja halas takaa päin.. kuiskas että olen täydellinen äiti.. arvatkaapa kellä aukes kyynelhanat :D
Itkuherkkyys on nyt kyllä ihan omissa sfääreissä.. en muista et koskaan nyt näin herkkänä olisin ollu. Joka asia itkettää. Eilen ku sain pojan omaan sänkyyn nukkuun ja ite pistin nukkumaan kasvot poikaan päin niin mies tuli viereen ja halas takaa päin.. kuiskas että olen täydellinen äiti.. arvatkaapa kellä aukes kyynelhanat :D
Meillä on tänään huudettu mahaa aamu viidestä alkaen ja mä oon ihan rikki! Neiti ei meinaa syödä kunnolla, mutta muutaman kerran on hetkeksi rauhoittunut rinnalle. Hereillä ei ole ollut oikeastaan ollenkaan vielä. Mies menee huomenna töihin enkä tiedä miten selviän
Serena_
Satasella mukana keskusteluissa
@piira81 Mä esikoisesta viisastuneena (:D) ostin nyt suuhun suihkutettavan vitamiinin, joka imeytyy limakalvoilta. Suosittelen! Tai sitten tippoja, jotka on vesiliukosia.
Ja rinnalle rauhoittamiseen suosittelen kokeilemaan jotain rapisevaa. Siis vaikka leivinpaperia rutistelet/joku rutistelee, kun on aika keskittyä tissiin. Kuulostaa uskomattomalta, mutta meille toimi. Ja kaikki keinot lähes ovat sallittuja. :D
Ja rinnalle rauhoittamiseen suosittelen kokeilemaan jotain rapisevaa. Siis vaikka leivinpaperia rutistelet/joku rutistelee, kun on aika keskittyä tissiin. Kuulostaa uskomattomalta, mutta meille toimi. Ja kaikki keinot lähes ovat sallittuja. :D