Minä kaipasin vain kuuntelua ja sellaista ymmärrystä tilanteeseen. Ymmärrystä vois kuvata lause "voin vaan kuvitella miten vaikeaa sulla on/mitä tunnet". Kaikki vinkit/neuvot, oman perhe-elämän haasteiden esille tuominen ("on tämä lasten kasvatuskin rankkaa", "nauti nyt vielä kun saat mennä ja tulla") ja muiden kaverin kaiman onnistumistarinat: ei. Myös liian ei-realistiset kannustukset tyyliin "kyllä te varmasti onnistutte", ei. Koska kukaan ei voi onnistumista luvata ja se et vakuutellaan onnistumista vie jotenkin oman surun ja epätoivon arvon pois vaikkei kukaan niin tarkoita mutta siltä se tuntuu. Parempi vois olla "toivon kovasti että vielä onnistutte" Mua ei haitannut jos hoidoista yms oltais kysytty neutraaliin sävyyn mutta kukaan ystävä ei varmaan uskaltanut itse tungetella, ja sekin oli ihan ok. Kuitenkin usein itse sitten puhuin asiasta jotain.
