Hienoa että näet näin paljon vaivaa halutessasi ymmärtää ystäviäsi, olet varmasti hyvä ystävä ja kanssakulkija jo nyt! <3 Pari huomiota itseltäni:
- Myös minä pidin lapsettomuuden ja hoidot itselläni pitkään, kerroin useammalle ystävälle vasta kun siirryttiin IVF:ään. Silloin asian sai tosiaan ulkoistettua lääketieteelliseksi ongelmaksi ja siitä oli helpompi puhua. Silloin on kiva jutella just arkisesti että miten hoidot etenee, mitä seuraavaksi. Itse ainakin koin että vauvan yritys ikään kuin alkoi alusta, ja oli about samat mahkut taas kuin kaikilla muilla jotka jättää ehkäisyn pois (ei ehkä vähän paremmatkin 
).
- Tätä ennen, sen kamalan paineisen yrityksen aikana kun yrität luonnollisesti raskautua, en halunnut jutella meidän vaikeuksista. En ottanut asiaa itse puheeksi ja suojasin sillä itseäni. Joskus tietysti silti juteltiin siitä että ei ole vielä onnistunut, ja silloin olisin kaivannut vain ihan yksinkertaista ”toivotaan että pian nappaa, kaikki on mahdollista, pidän peukkuja”. Eli ei just mitään vinkkivitosia ”tiedän yhden joka tuli raskaaksi heti kun muutti sinne tai tänne/erosi ja löysi uuden rakkauden (siittiöt)/lopetti yrittämästä/alkoi joogata, meditoida jne...”
Pahin oli mielestäni äitini, joka toistuvasti jo ennen IVF:ää kyseli eikö meidän kannattaisi mennä jo valmiiksi/varulta adoptiojonoon, kun adoptiolapsia ei sitten saa kovin vanhana ja jos ei me saada kuitenkaan omaa lasta. Olin niin raivoissani ja huusin vaan että ei me sinne varuiksi mennä, kyllä siellä sitten pitää olla tosissaan ja ei olla vielä luovuttu toivosta saada omia!
Eli summa summarum, ehkä sellainen aika neutraali, toivoa antava lähestymistapa on toimiva. Ja jutelkaa ystäväsi ehdoilla, ehkä hän miettii näitä asioita niin paljon itsekseen/kumppanin kanssa että ystäviä tarvitaankin muusta elämästä muistuttamiseen. :)
