Tietysti kaikki koemme tilanteemme eri lailla ja tunnemme ihan eri tavoin, mutta jos omasta puolestani vastaan niin:
1. Mä en kaipaa sääliä, riittää kun rypee siellä syvyyksissä ihan yksinään
2. Mikään ei vituta nin paljoa kuin se "rentoudu niin kyllä se siitä" - tyyppiset hyvää tarkoittavat lässynläät. no vittu ei se kyllä sillä sikiä. On testattu.
3. Me lapsettomat ollaan ihan normaaleja ihmisiä noin muuten, meillä on vain vaikeampaa tämä lisääntyminen. Meille voi edelleen jutella kuten kaikille muillekin, ja PLIIS tee niin ystävillesi. Juttele heille kuin normaaleille ihmisille. Jos olet läheinen heille niin kysy miten hoidot etenee, mutta älä sääli. Kuten sanoin, en tiedä miten muut oman tilanteensa kokee, mutta itse koen että elämää hoitojonoissa on helpompaa käsitellä kun tästä ei tee liian suurta numeroa. Mun läheisimmät ystävät tietää meidän tilanteen ja he uskaltavat kysyä että miten hoidoissa menee ja se on niin arkinen keskustelunaihe jo meille ettei siitä ole enää vaikea puhua heille ihan suoraan.
Jos haluat tosissasi tarjota apuasi esimerkiksi sijaiskohdun muodossa tai adoptiona kautta, niin kerro siitä vain suoraan ja kysy heiltä mielipidettä. Jos ei heti syty siihen niin pidä tarjous voimassa ja ennen kaikkea pysy siinä
