Hei Herttuatar, tietäisitpä miten samanlaisia ajatuksia täällä liikkuu.
Meillä meni pitkään ennenkuin halu saada lapsia tuli kummallekaan meille. Asiasta puhuttiin jo paljon aiemmin, mutta tunne ei ollut koskaan ajankohtainen. Toisaalta asiaa lykättiin myös ihan pelon takia, mitä tulevaisuus toisikaan vastaan.
Kun lopulta teimme ratkaisevan päätöksen, ei tapahtunutkaan mitään.
Oikeastaan kaikilla ystävilläni on jo lapsi tai useampia. Ennen oli vain iloinen asiasta ja tavallaan olen toki edelleenkin. Toisaalta en ole vieläkään uskaltautunut oikeasti haaveilla lapsesta, jos en sitä sittenkään tule koskaan samaan. Joskus tunne omasta lapsesta on todella vahva, joskus haluan elämäni pysyvän vain tällaisenä. Juuri kuten kirjoititkin!
Minulla on yksi ystävä, jolle olen asiasta maininnut. Hän sai myös lapsen vasta kevyiden hoitojen jälkeen ja siitä asiasta olen onnellinen hänen puolestaan. Mutta muille, ei tulisi mieleenikään kertoa.
Tällä hetkellä elän vain järjellä, en tunteella. En halua päästää tunteitani tähän asiaan enää enempää mukaan, koska tiedän siinä vaiheessa kärsiväni enemmän.
Muiden kokemusten lukeminen täällä toki auttaa hieman. Aloitatko hoidot Naistenklikikalla?
