Puhumisesta: Varmaan tosi yksilöllistä, mutta veikkaan että suurin osa hyötyy jonkinlaisesta keskustelusta - joillekin voi riittää puoliso tai tällainen foorumi. Itsellä oli jotenkin tosi suuren kynnyksen takana kertoa asiasta varsinkin vanhemmille, kun se tuntui jotenkin niin isolta dramaattiselta julistukselta. Läheisimmille kavereille olen kertonut, mistä on ollut eniten apua. Joskus vaan tuntuu että haluaisin jotenkin puhua asiasta lisää, mutten tiedä miten tai mitä. En myöskään haluaisi kuormittaa ystäviäni, onhan tää vaike a aihe johon ei voi oikein antaa mitään käytännön neuvoja.
Viime aikoina on tuntunut etten haluaisi "salailla" asiaa, ja kerroin illanvieton yhteydessä muutamalle opiskelukaverille, ihan jo siksi että ärsyttää aina valehdella lääkärikäyntien aiheuttamista poissaoloista. Tapanani on käsitellä usein asioita huumorin kautta, ja nytkin kerroin lapsettomuushoidoistani vähän vitsinomaisesti, johon porukka vastasi kyllä ihan empaattisesti mutta aihetta ei käsitelty enää sen jälkeen kun vitsilleni oli naurettu. Mikä on ihan ymmärrttävää, ei suurimmalla osalla ole työkaluja tällaisten asioiden käsittelyyn, varsinkin jos ne tulee ihan yllätyksenä. Kuitenkin jälkikäteen tuli vähän morkkis kertomisesta, tuli fiilis että tulin paljastaneeksi itsestäni jotain liian haavoittuvaa, jota muut ei ehkä edes tajua koska näytän iloista naamaa. Tämä pienenä varoituksena, että näin intiimien asioiden kertominen julkisesti voi aika avoimellekin aiheuttaa jänniä vastareaktioita omassa mielessä. Mutta tehty mikä tehty, pitäis vain ajatella niin että kerron jos siltä tuntuu, eikä kuulijan reaktio oo mun vastuulla.
