Moikka! Sain vihdoin aikaiseksi kirjautua foorumille. Olisi ehkä kannattanut jo aiemmin, koska tuntuu että nyt sanottavaa on liiankin paljon.
Olin nuorena tosi pitkään sitä mieltä, etten halua lapsia. Identiteetin muutos lapsettomaksi on ollut iso. Pidin aiemmin jotenkin itsestäänselvänä, että totta kai lapsia saan, jos joskus suostun niitä tekemään. Voi hyvää päivää... Joka tapauksessa, meille ei ollut mitään tulee jos on tullakseen -meininkiä, vaan heti oli selvää että jos ehkäisy jää pois niin se on sitten yritystä. Aika pian otin mukaan ovulaatiotikut, aamulämmöt ja kiertosovellukset. Opiskelin lisääntymisbiologian teoriaa ja takerruin ajatukseen, että elämää voi hallita.
Hallinnan puute on ollut tosi kova pala. En voi päättää lisääntymisestäni, kokeilin sitten millaisia lisäravinteita tai todennäköisyyslaskentaa tai loitsuja tahansa.
Alkuun tämä aiheutti jopa jonkinlaista vainoharhaa, vaikken ole normaalisti lainkaan taikauskoinen. Mitä jos universumi yrittää kertoa, etten sovi vanhemmaksi? Mitä jos en ansaitse tätä? Mitä jos olen geneettisesti epäkelpo?
Diagnoosina on selittämätön lapsettomuus. Tavallaan on hyvä että mitään selkeää elimellistä vikaa ei ole löytynyt, mutta toisaalta epätietoisuus tuntuu lannistavalta. Nyt takana on kolme inseminaatiota, ja syksy on ollut hoitotaukoa kun jonotamme ivf:ään. Tauko on tehnyt tosi hyvää, emme ole yrittäneet ajoittaa seksiä mitenkään, en ole edes merkinnyt kuukautiskiertoja ylös
Nyt ohjauskäynti lääkärin pakeilla lähestyy, ja levottomuus valtaa mielen. Vähän kaikki pelottaa, sekä hoitojen fyysiset puolet, mahdolliset poissaolot töistä ja opiskelupaikasta, sekä se että hoidot ei onnistu tai jopa onnistuu.
