Täällä ensimmäisen kerran on alkanut tulla myös henkinen puoli vastaan.. Jotenkin olen tähän saakka jaksanut olla todella positiivinen ja ajatellut, että ajan kanssa saan ovulaationi pelittämään. En ole stressannut ja koko ajan on ollut positiivinen olo, vaikken todellisesti raskautumiseen ole uskaltanut uskoakkaan...
Täällä siis takana yritystä 3,5 v, joista hoitoja jo 2 vuotta.... Nämä hoidot ovat olleet kuitenkin ns. kevyitä hoitoja, joiden avulla ollaan yritelty käynnistää mun kuukautiskiertoa, saada aikaan ovulaatiota ja siten raskautumista. Takana terolutit, clomifemit, letrozolit yms. Munatorvet auki (testattu) ja miehen tavara priimaa. Mä en vaan ovuloi. Viimeisimpänä hoidoista nyt kesäkuusta saakka hormoni-pistoshoidot menopurilla. Aikaisemmilla lääkkeillä ei ole ollut kehoon ja munarakkunloiden kypsymiseen mitään vaikutusta, vasta pistokset ovat tehonneet. (Alkuun huonosti ja sitten yli-innokkaasti! :O ! ) Ehkä siksi toivo alkaakin pikkuhiljaa herätä, jonka vuoksi kuukautisten alkaminen onkin suuri pettymys ja isompi henkinen juttu, kun oikeastaan annan ymmärtää 
Edellinen pistoskirto oli melko rankka, 15 pv pistoksia, jonka seurauksena väsymystä, oma paino on noussut (mikä on ihan ok asia, mutta syö henkisesti...) yms. Vielä ei ole kuitenkaan menty edes inseminaatioon saati IVF hoitoihin... Eli mikäli raskaus ei ala näillä, on todennäköisesti mulla vielä usseampia vuosia lapsettomuushoitoja edessä/mahdollista kokeilla.
