Hemmetin päivähoito

Lya

Näppärä viestien naputtelija
No niin, iänikuisen räkätautikierteen lisäksi joku ihana ihminen on tuonut päiväkotiin kihomatoja, prkl.
Meillä ei ( vielä ) ole, mutta kun tyttö syö jatkuvasti sormiaan, niin tuohan on vain ajan kysymys.
Tässä mietin, olisiko jotain ennaltaehkäisevää lääkettä, kun eihän me nyt kehdata lähteä kyläilemäänkään.

( Enää puuttuu enderorokko, vatsatauti ja täit, niin ollaan samassa tilanteessa kuin tuttavaperheen lapset, jotka sairastivat kaikki nuo ensimmäisen puolen vuoden aikana. ( eri päiväkoti kyllä ) )

Ja mitä enemmän lapsia, sitä suurempi todennäköisyys kaiken maailman taudeille. Ja lapsiryhmän kasvattamisen lisäksi hoidosta pitää maksaa vielä lisää...
 
Kihomatoja samoin kuin täitä on varmasti liikkeellä aina lasten keskuudessa. Meilläkin ollut päiväkodin eteisessä syksystä asti varoitukset, täitä liikkeellä. Itse tutkin säännöllisesti lapsen kakkaa, josko siellä jotain sattuis mönkimään ja saatais sitten hoidettua, kun niihin on olemassa hyvät suun kautta otettavat lääkkeet. En alkais vältellä mitään vierailuja sen kummemmin ennen kun oikeasti olis epäily jostakin. Kurjia nuo monenmoiset taudit ja sairastelut tietysti on ja sattuvat usein alkamaan juuri kun ei pitäisi. Ja itselläkin pari päivää noussut savu korvista noiden maksukorotusasioiden suhteen. Kyllähän tässä selvästi ollaan alkamassa välillisesti ajamaan yhden lapsen politiikkaa. Ei oo varaa kohta monta lasta päiväkodissa pitää.
 
Kihot ja täit käyty läpi monesti. Niiltä ei voi vain välttyy joten turha niistä mitää tressii ottaa. Päiväkotielämää pöpöt. Sempä minimoin etten vie alta kolme vuotiaita hoitoon.
 
Voisitko vaihtaa lapsen perhepäivähoitajalle, jos noin pahasti päiväkoti jurppii? Flunssia ja täitä ja kaikkea muuta kivaa tulee myös kotihoidossa oleville aktiivisesti kerhoileville, ei kaikesta sairastelusta voi päiväkotia syyttää.

Tökin muurahaispesää, mutta ovatko päiväkotimaksut niin kamalan kalliita? Ei meillä ainakaan talous niihin kaadu, jättää turhat makeat ostamatta ja jonkun turhan vaatteen, niin ei ongelmia (:
 
Jos yhtään lohduttaa, me ollaan sairasteltu marraskuusta asti. Argh. Ja ollaan perhepäivähoidossa. Mutta näkevät paljon muita lapsia ja tää talvi nyt vaan on tätä. Influenssakin sairastettiin rokotteist huolimatta. Joululomalla olivat terveinä, jännä :D mutta tää räkäisyys kyllä ottaa jo aivoon. Onneksi on talvi voiton puolella.
 
Joo o, kurjiahan nuo on, mutta ei niille oikein mitään voi. Muuta kuin pestä vain käsiä ahkerasti, eikä sekään välttämättä pelasta. Kihomadot ovat sellaisia oveluksia, että vanhemman on hirveän vaikea niitä huomata ennen kuin ne ovat jo leviämisvaiheessa. Onneksi ne eivät ole vaarallisia, vaikka ajatuskin jo ällöttää. :rolleyes:

Ps. Meillä sairastettiin 1,5 vuotta päiväkodin aloittamisen jälkeen. Päähän otti ja paljon välillä, mutta kyllä se siitä helpottaa, kun vastustuskyky kasvaa! :shy:
 
Takaisin
Top