Helmikuun höpöttelyketju

Tuo on kyllä kaikinpuolin hyvä uutinen. Alunperinkin oli typerä idea alkaa kotihoidon tukea jyvittämään, se on perheen ei valtion asia ja monesti myös taloudellinen kysymys. Eli pelkällä äidin palkalla ei välttämättä pärjätä. Tai voihan se olla isäkin joka on pienempituloinen ja jäis pariksi vuodeksi kotiin.
Myös tuon subjektiivisen päivähoito-oikeuden säilyminen on minusta tärkeää. Valitettavasti tässäkin maassa on perheitä joiden lapsien on parempi olla päiväkodissa kuin kotona vanhemman/vanhempien kanssa. Eikä ainoastaan näille vaan myös niille lapsille jotka on tottuneet olemaan hoidossa tutussa paikassa kavereiden kanssa ja kiipivät viikon jälkeen pitkin seiniä jos joutuisivat olemaan kotona äidin ja vauvan kanssa, joka paikassa kun ei ole monipuolisia päiväkerhoja ja harrasteryhmiä tms. Eikä kaikilla äideillä mahdollisuutta käyttää niitä...
Voivoi... Tästäkinvoisin taas pitää vaikka luentosarjan :)
 
Himputti kirjoittaa ihan asiaa.

Noita juttuja välillä lukiessa tuli semmoinen olo että oon ihan kamala äiti kun suunnittelin hakevani osapäivä hoito paikkaa lapselleni syksyllä. Täällä meidän suunnalla kun on ainoostaan seurakunnan kerho 1h viikossa ja tuo lapsi kun vaatii noita kaveri suhteita ja sosiaalista kanssa käymistä. Meilläkun ei edes naapuristossa tällä hetkellä asu leikki kavereita muksulle. Onneksi edelliselle asuin alueelle pääsee helposti linkulla ja siellä sit onkin paljon kavereita ja onneksi kaverit pääsee myös käymään meillä.

Ja toisaalta oliskohan se minkalainen shokki lapselle joka ollu elokuusta -13 asti hoidossa joka kuukausi niin yht äkkiä loppus kokonaan se. Nykyisinkin aina selostaa että kenen kanssa leikkii ja ketä toivos olevan hoidossa seuraavana päivänä. :)

Tulipas pitkä teksti vaihteeksi..
 
Hieno uutinen! Mä en ole aiemmin asiaan vielä perehtynytkään, mut nythän tää alkaa koskea jo meidänkin perhettä :grin

Mä en ole enää yhtään innoissani tuosta lulen tulosta! Täällä satanut joka päivä viimeisen kahden viikon ajan ja lisää tulee. Mies on siis edelleen siellä Panamassa ja mä olen ainut, joka täällä tekee lumitöitä. Noi penkereet, jonne sitä lunta pusken on niin korkeat, etten vaan jaksa työntää sitä kolaa lumineen niin ylös! Pitää tehdä jo erissä, mutta kun lisää vaan sataa.. eilen meni taas maha niin pinkeeksi, että oli pakko lopettaa, kun pelkään et alkaa supistella. Mitä toi pinkeys oikein tarkoittaa? Onko maha siis vain jotenkin jännittynyt uurastamisesta?

Mulla alkaa tänään uudet työt!!! Menee aika hiukan nopeammin "odotellessa" :happy:
 
Oon tänään käyttänyt 2 tuntia vaatekaapin siivoukseen ja järjestelyyn.. on meinaan toi etupömpeli jo sen kokoinen et iso osa vaatteista sai lähteä odottamaan syksyä ja tilalle toin viime raskauden kaavut.. hip hei. Naisten ongelma muutenkin on se et kaapista ei löydy mitään sopivaa päälle, niin siihen lisäksi sit vielä se et suurin osa vaatteista on aina väärän kokosia.

Mulla on kanssa nyt urakka menossa, pyykistä tai vaatekaapista vastaan tultuaan koitan laittaa liian pienet vaatteet sivuun. Kaksi viikkoa sitten kun muuten järjestelin kaapit, mutta en sitten tuota älynnyt tehdä samalla, niin en viitsi nyt uudestaan räjäyttää niitä...
 
Menni mahtaa olla harjotussupistus ku maha mennee pinkeäksi.
Ei oo pitkää aikaa ollu/en oo tuntenu, nii nyt taas 3 päivää monta kertAa huomannu...
 
Äh, tämä helmikuu alkaa flunssaisslla ja kuumeisella ololla, mutta toistaiseksi kuume pysynyt poissa. En kyllä kaipaisi yhtään.
 
Äiti lupasi ommella toisen kastemekon ja toinen onkin minun vanhani, myös äidin ompelema. Olin jo tilaamassa lankoja, että neulon molemmille omat, mutta mies ja äiti laittoivat vastaan vedoten jaksamiseeni. Ihan hyvä kompromissi tuo äidin ompelema on kuitenkin. :)
 
Meillä on äitillä vielä kastepuku tallella jossa on mun isä ja minut sekä muut mun sisarukset kastettu, siinä tullaan myös tämä vauva kastamaan. :) Aika kiva, ei tarvii ostaa uutta ja kulkee suvulta suvulle.
 
Tässä menny taas monta päivää etten oo ehtiny tänne ollenkaan...

Viime yö meni päivystyksessä kun illalla alko puristava rintakipu. Kokeita otettaan ja pahoinvointi, kipu ja närästyslääkkeitä annettiin ja tiputuksessakin olin. Lopulta muuta syytä ei löytyny kun närästys, mut voi olla kyllä yllättävän kova kipu. Mieskin oli jo ihan hätääntyny :sad001 vauvallakin kaikki hyvin kun potkii ja oikeen urakalla.
 
Oho Mira. No hyvä ettei ollut pahempaa ja vauvalla kaikki hyvin. Närästys voi olla kyllä tosi puristava välillä. Ja inhottava se on.
 
Mira83, mulla on ollut kans kauheita rintakipuja ja rakenneultrassa kysyin kätilöltä et mitä se on. Sanoi et veikkaa närästystä ja et kipu voi olla todella kova. Luullaan usein sydänkohtaukseksi!!!
 
Meillä on kanssa kastepuku missä on kastettu minä ja kaikki serkut ja jokaisen nimi sitten kirjailtu siihen. Josko samaa käytetään myös tällä pienokaisella :)
 
Itsellä on pari kertaa tässä raskauden aikana ja pari kertaa ennen, iskenyt sappikivikohtaus. Jotain aivan järkyttävää. Mitään muuta ei pysty kuin makaamaan maassa ja vaikeroimaan, jopa puhuminen on hyvin hankalaa. Kuulemma raskaus pahentaa näitä sappihommia ja suosittavatkin että otetaan sappirakko pihalle synnytyksen jälkeen. Ruokavaliokaan ei meikäläisellä vaikuta, tulee perintönä että kiviä tuppaa tulemaan. :dead:
 
Meillä on myös suvussa kulkenut kastepuku. Siinä on kastettu molemmat tytöt ja tullaan kastamaan kolmaskin perheenjäsen :)
 
Meillä kans suvussa kiertävä kastemekko, ollut käytössä 50-luvulta asti. On jotenkin kunnia, että omansa saa siinä ja kastaa. Siellä on siis aina kirjailtu helmaan kastetun koko nimi ja syntymäaika. Onni, ettei miehen suvussa ole moista, koska itselle tuo on tärkeä.

Mira, hui! Onneksi ei kuitenkaan mitään tuon vakavampaa. Oon tässä pohtinut et pitäiskö käydä apteekista jotai närästyslääkettä ostamassa et kun se alkaa kuitenkin viikonloppuiltana niin että apteekki on kiinni.
 
Joo ei tarvii itekään kahta kertaa miettiä käyttääkö suvun kastemekkoa vai ostaako uuden. Mulle jotenkin itsestäänselvyys, että käytetään suvun, kun sellainen kerran tallessa on.
 
Takaisin
Top