Heinäkuun höpötykset

ampiaispesä

ampiaispesä

Puuhakas puhuja
Halusin luoda tällaisen ketjun, koska ehkä jotenkin selkeämpi lueskella tai pitää ns. päiväkirjaa, jos joskus vaikka etsii, että milloinko tapahtui jokin asia jne. Tämän ketjun voi poistaakin, jos ei ole hyvä.
-------------------------------

Tänään on amk-tulokset saapuneet opintopolku.fi:hin, mutta minä olen 99%:n varma, etten ole päässyt, joten en halua pilata viikonloppua sillä tiedolla, etten vieläkään päässyt. Odotan kirjeen kotiin ja painaudun omaan nurkkaukseen lukemaan ja pettymään tuloksesta.

Pitäisi mökkikamppeet mennä pakkaamaan.. Lähdetään yhdeksi yöksi mökille. Isännällä on avaimet mökille, että joudutaan olemaan ulkona siihen asti, että toinen pääsee töistä. Tosin vesisteesta ei ota selvää, että sataako vai eikö sada.

Eilen tein pinaattikeittoa äidin kasvattamista pinaateista. Luoja, että oli hyvää! Harmi vain, kun oli niin vähän. Litran annoksen sain vain tehtyä.
 
Me ollaan menossa joko huomen tai ylihuomenna mökille :) juhannuksena oltiin kans mökilla. Aviomiehellä vielä pari viikko lomaa. Tänään laitetaan tääl kotona meille aitaua pihalle ja haetaan sohva ja tuolit pihalle, ihanaa pääse olemaan täälläkin enemmän ulkona.
Tasa viikko rakenneultraan!
Rv 18+4
 
Mun ukolla alkaa loma maanantaina. Uhkasi lähteä yksin viikoksi mökille ryyppäämään. Ei kuulemma rentoudu jos oon lasten kans mukana. Kyllä on juntti.

Lomareissu lasten kanssa ei kuulemma kuulunu muutenkaan hänen suunnitelmaansa. Minun kanssaan lupasi olla sen viikon kun lapset lähtevät isälleen. Eikä kuulemma hänen tarvi maksaa minun ja lasten lomia.

Mä ajattelin että me tehtäis remonttia ja vauvalle huone lomallansa. Ja pienessä reissussa käytäisi lasten kanssa. Ja oltais yhdessä, perheenä mökillä se viikko. Ja yksi viikko kahdestaan lapissa. Tyhmää mun suunnitella mitään sitte perkele.

Joo ymmärrän... Raskas työvuosi takana ja loma on palautumista varten eikä minkään typerän naisen suunnitelmia varten.

No. Kuukausi sitten annoin jo lähtöukaasin. Jos ei vauvan huone ole tehty elokuun loppuun mennessä, niin mä muutan muualle. En muuten aio muistuttaa häntä asiasta. Luulis että noin iso asia olis jo automaattisesti muistissa. Turha sitten hänen enää mutista ettei pyydetty, sanottu, muistutettu. Enhän minäkään ole vielä kertaakaan unohtanut, että meille tulee vauva.
 
Muokattu viimeksi:
Caarina anteeksi mutta mun on nyt ihan tosi vaikeaa ymmärtää sun miestä. Siis hän mieluummin ryyppää viikon yksin mökillä kuin viettää aikaa perheensä kanssa? Eikä maksa muun perheen lomia? Eli hän olettaa sinun maksavan itsesi ja lastenne elämisen lomalla? Ymmärrän, että perheissä on erilaisia kulttuureja hoitaa raha-asioita ja ylipäätänsä ihmiset elävät ja tottuvat erilaisiin asioihin. Mutta mun korvaan tuo kuulostaa ihan kamalalta. Olet kyllä vahva nainen, kun tuon arjen keskellä elät. En tiedä jaksaisinko itse katsella tuollaista. Meillä kaikki rahat on yhteisiä rahoja. Ei ole mun rahaa tai miehen rahaa. Kaikki on yhteistä. Välillä kaipaamme omaa aikaa, mutta lomat olemme kyllä halunneet viettää yhdessä. Toki olen jonkun tyttöjen reissun saattanut tehdä samoin kun hän viettää joskus viikonlopun miesporukassa. Mutta että viikko yksin ja vielä ryyppäämässä... Toivottavasti olisi vain jotain miehistä uhoa. En halua mitenkään loukata ja toivottavasti en pahoittanut mieltäsi :Heartred Mun korvaan tuo vain kuulostaa kohtuuttomalta ja epäreilulta.
 
No siis tätä se on ollu, aina. Mä en tiedä miten sen tekee, mutta aina saa asiat käännettyä niin että tunnen itseni idiootiksi ja että olen väärässä. Siksi aina olen jäänyt vaikka uhannut lähteä. Hänen onnistuu jotenki pyörittää tota valtapeliä.

Mun mielestä kuulostaa myös kohtuuttomalta. Mä kuitenkin läpi vuoden siivoan, pyykkään, kokkaan, hoidan lapset omat ja hänen, kestitsen vieraat, hoidan pihan, kauppareissut, lumityöt jne. Siis toki hän käy töissä ja tuo rahaa kotiin josta osan otan ruokaan ja osan laskuihin, jotka myös hoidan. teen myös remontit ja pienet korjaustyöt. Jotenkin ajattelin että minäkin ansaitsen vähän lomaa ja apua arkeen jne. Kun kuitenkin raskaanakin vielä. Emmä tiedä. Eihän sitä ennen vanhaankaan. Tähän oon sopeutunut ja 7 vuotta menty näin. Paitsi työt lopetin, koska ei riittänyt kotiin enään voimat kolmivuorotyön jälkeen.

En tiedä kuvaako yhtään tilannetta. Hän täytti 40. Varasin juhlatilan ja järjestin isot juhlat, kutsuin paljon ihmisiä ja tein itse kaiken. Mä täytin 30, en saanut edes korttia häneltä. Jouluna ei muista minua toisin kuin minä ostan aina lahjoja, ajattelen että kurja jos ei saa paketteja. Ei sillä en välitä lahjoista, mutta se tunne että muistaa ja välittää, ois kiva joskus tuntea. Rakkautta en ole tässä suhteessa tuntenut moneen vuoteen, ollaan vaan "ne kaksi vanhaa varista" jotka kuuluu toisilleen.

Mä en vaan taas halua olla yh äiti... aikasemmin jäin yh äidiksi toista odottaessani rv 36. Samanlainen vätys oli isompien lapsien isä. Vika on varmaan minussa kun noita hyväksikäyttäjiä imen puoleeni. Silloin masennuin pahasti ja jouduin puoleksi vuodeksi psyk. Osastolle hoitoon psykoottisen oireilun ja itsemurhayritysten vuoksi. Se oli kauheaa. Mä en halua sitä enää vaan haluan normaalia perhe-elämää.

Emmä tiiä mitä tekis. Meilläpäin ei oo tapana valittaa.
 
Muokattu viimeksi:
Voi Caarina :/ kyllä saa valittaa kun siihen on aihetta! Toivottavasti täällä asioiden purkaminen helpottaa edes hitusen verran sun oloa <3
 
Munkin mielestä toi kuulostaa tosi kurjalta tilanteelta Caarina :( kannattaa kyllä puhua noista asioista varsinkin kun on sitä masennus taustaa jo ennestään.
 
Anteeks jos oon turhan suorasukainen, mutta tuo Caarinan suhde kuulostaa samanlaiselta kuin edellinen suhteeni oli. Kaikki asiat mitä meni pieleen oli aina mun syy, jopa hänen väkivaltaisuutensa mua kohtaan koska olin "kerjännyt" sitä. Luojan kiitos meillä ei kummallakaan ollut lapsia ja vuosien taistelun jälkeen pääsin vihdoin hänestä eroon ja tapasin nykyisen mieheni joka eroaa edellisestä kuin yö päivästä.

Olin todella masentunut ja pitkän aikaa pelkäsin vielä nykyisen miehenikin tekevän samoja julmia asioita mitä exä teki. Onneksi nykyiseni jaksoi ja pystyi rakentamaan luottamukseni taas ennalleen. En ole ikinä ollut näin onnellinen kuin mitä hänen kanssaan.

En kyllä muuta voi sanoa kuin voimia Caarina, oma päätöshän se on, lähteekö vai jääkö, ei siihen auta vaikka kuka sanois mitä. Ja itsekin sen voi sisimmässään tietää, eri asia on onko siihen vielä voimia. Toivon kuitenkin että kaikki menis hyvin, olit sitten hänen kanssaan tai ilman <3
 
Oletko Caarina oikeasti onnellinen hänen kanssaan? Tekeekö tuollainen elämä sinut onnelliseksi. Kyllä ennen vanhaan nimenomaan rahat oli yleensä perheen yhteisiä ja jos toinen vaan käy töissä niin silloinhan se tarkoittaa, että han maksaa kaikki perheen kulut, myös lasten ja vaimon lomareissut. Yhteisen hyvän vuoksihan se toinenkin on kotona. Siitä vaan ei makseta palkkaa. Ootko kysyny miks mies haluaa olla sun kanssa ja hommata vielä lisää lapsia, jos ei halua viettää teidän kanssa aikaa?

Itse oon lähdössä viikoksi yksin mökille, koska miehellä ei oo lomaa, mutta mulla on 4 vk. Syyskuussa toivottavasti käydään edes viikon reissu yhdessä jossain, vaikka mies joutuukin ottamaan palkatonta.
 
En ole onnellinen hänen kanssaan. Toisaalta ihan sama oonko tässä tai yksin. Pahalta tuntuu molemmat. Tuskin tulen löytämään kumppania joka oikeasti haluaa hyvää. Tai semmosta joka ymmärtää että elän lapsilleni. Oon vähä niinku ansassa.

Toisaalta muhun ihastutaan helposti. Eilen viimeksi miehen kaveri flirttaili kovin avoimesti. Moni miehen kaveri myös lähestynyt tekstiviestein ym. Miehen selän takaa ja kertonut tuntemuksiaan. Olen kiltti, kiltti ja kiltimpi. Ja ystävällinen ja jaksan aina kuunnella ja seurustella. En todellakaan tuki seuraan vaan minut "imaistaan". En usko että mies tietää ja olen aina kieltäytynyt kohteliaasti ehdotuksista. En ole laiha ja missi, ihan tavallinen pullukka suomi nainen.
 
Muokattu viimeksi:
Lacrima85, tuo sinun teksti oli ihan kuin minun elämästäni.. Minä kärsin myös aikaisemmassa suhteessa monta vuotta, oli niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa. Uskalsin lopulta lähteä, mutta jatkuvassa pelossa eläminen jätti kyllä jälkensä..
Tapasin vähän eron jälkeen aivan ihanan ja kiltin miehen, joka nykyään on aviomieheni.. Nyt en voisi olla onnellisempi.
 
Caarina tarjoaako teilläpäin neuvola esim psykologille keskusteluaikoja? Jotenkin itelle tuosta sinun tekstistä jäi olo että olisi hyvä myös keskustella ihan psykologin tms kanssa tilanteesta. Itelläni kun ei ole lapsia ennestään niin en jotenkin osaa kuvitella edes miten raskasta tuo on kun tuntuu välillä itellä olevan kurjaa tän raskauden takia. Ja siis itse ainakin olen sitä tyyppiä että keskusteleminen asioista auttaa huomattavasti oloa ja miehelleni en aina voi kaikesta keskustella, kun hän ei vaan ymmärrä ja hakee ratkaisuja kaikkeen.
 
voi caarina kun on ikävän kuuloista. Lähimmäisiään kestää eniten, oli he sitten kuinka töykeitä tai välinpitämättömiä tahansa. Mulla onneksi ihana mies, mutta äiti suhteeni on jotain ihan ihmeellistä. Minä muistan heidän merkkipäivänsä, vien tuomisia jos sinne päästään, otan yhteyttä mutta sieltä ei paljoa vastakaikua tule. Ei tehdä mitään tapaamisten eteen, itse kysyn milloin voisimme tulla käymään eikä äitini nytkään ole vastannut mitään. Eli näillä näkymin emme sinne ensi viikolla ole menossa. Ovat nähneet poikani viimeksi pääsiäisenä. Tuntuu pahalta, eivätkö halua nähdä ainoaa lapsenlastaan? :sorry: eikä kyse ole siitä että olisimme siellä usein tai tarvitsisimme heidän apujaan tms. Haluaisin vain tavata ja että poika oppisi vanhempani tuntemaan. Emme näe kuin 2-3krt vuodessa päivän ajan, onko sekin liikaa? Muut sukulaiset ovat jo luotaan ajaneet.

ymmärrän hyvin miksi olet ollut masentunut ja pelkäät yksin jäämistä. Itsekin huomaan välillä pohtivani mikä minussa tai perheessäni on vikana kun eivät halua olla tekemisissä. Olen pikkuhiljaa tullut tulokseen että yksipuolisesti tässä ei ole järkeä. Onhan jo noloa kerjätä että haluaisivatko meitä nähdä kun aina on niin vaivaannuttavaa/hankalaa on töitä, kiireitä ja kesämökkiä.. huomaan itse voivani paremmin mitä vähemmän joutuu ottamaan yhteyttä, varsinkin jos yhteydenotto koskee sitä liittyykö siihen tapaaminen kasvokkain.

miehesi kanssa asiasta juttelu ei varmaan ole tuonut tulosta? Tai että kertoisit miltä sinusta tuntuu?
 
Muokattu viimeksi:
Mä en tee sitä virhettä enää ikinä, että puhuisin fiiliksistäni missään perusterveydenhuollon yksikössä. Viimeksi hommaan sotkettiin lastensuojelusta lähtien kaikki tahot ja oltiin jo ottamassa lapset huostaan, kunnes äitini puuttui peliin ja otti lapset luokseen hetkeksi asumaan. Mielenterveystoimistossa tädit oli sitä mieltä että toivoton, parantumaton tapaus kun en suostunut ihan kaikkeen mitä ne ehdotti. Neuvolassa tiedettiin mennyt tilanteeni ja jatkuvasti kysellään tuntemuksia ja tyyliin joko masentaa?? Tarjottiin myös psykologia josta kieltäydyin. Mä en halua puhua asioistani kasvokkain kenenkään kanssa, siksi nää foorumit on hyviä.

Nyt on ihan jees fiilis. En oo käyttäny puoleen vuoteen lääkkeitä. Ei ole tullut kertaakaan ahdistusta eikä muita tuntemuksia jotka luokittelen masennukseen. Luulen ja tiedän tunnistavani jos jotain ilmenee. Miehelle sanoin että jos huomaa mussa jotain, niin sanoo siitä sitte kans. No, hän nyt tietenkin ottaa mun hormoonikiukkuni palautuneena masennuksena ja mä en saisi yhtään hölskyä laidan yli vaan pitäisi olla viilipytty että olisin terve. Hän siis luokittelee normaalin kiukun ja turhautumisen masennukseksi.

Olen mä ilmassut tuntemukseni parisuhteesta, mutta kun kerroin tossa, se on sitä että ajattelee mun olevan vain päästään sekasin. Mä en näytä tunteita koskaan kellekkään. Saatan hymyillä ja joskus suuttua. En itke enkä pety julkisesti. Olen myös kertonut lähtöajatuksistani. Eka reaktio on yleensä rauhallinen välinpitämätön "no heippa, ei sun oo pakko täällä olla" tai sitten se mistä hän tietää että pimahdan "ihan sama, sun paikkaas on muutenki kyselty"

Eiköhän tää tästä. Enempää en viitsi repiä vanhoja haavoja, kun oon aikalailla päässyt yli.

Kiitos kaikki tsempeistä!
 
Muokattu viimeksi:
Caarinan tilanne kuulostaa pahalta... Minulla ei ole lapsia ennestään, enkä oikein koskaan ole käsittänyt sanontaa "lasten takia ollaan yhdessä". Ymmärrän tietysti, että silloin oletettavasti molemmat hoitaa kotia ja lapsia, mutta tässä tapauksessa Caarina hoitaa kaiken yksin, mies vaan ylimääräisenä riippana ja mielenpahoittajana.

Yksi eläkeläis-nainen sanoi kerran tomerasti, että "lasten takia nimenomaan erotaan, he aistivat kaiken ja saavat vääränlaista kuvaa onnellisesta perheestä". Tästä ajatuksesta aion henkilökohtaisesti pitää kiinni, on kokemusta huonoista suhteista enkä kattelisi sellaista enää päivääkään. En vaikka olisi lapset. Tukea ja apua on maailma pullollaan, sitä pitää vaan osata ja kehdata pyytää ! Ja tännekin voi onneksi kirjotella ajatuksiaan :)

Voimia Caarina ! <3
 
Toisaalta mulla ei ole mitään virallista oikeutta vaatia mitään elatusta itselleni jne. Koska en ole halunnut naimisiin (enkä halua) Tästä mies kyllä muistuttaa, ettei ihan täysi dementikko ole. Ja lapset ovat edellisestä parisuhteesta, ei nykyisen miehen elättejä.

Mun ainoa omaisuuteni on auto jonka äiti minulle osti. Talo jne. On miehen.
 
Yritin sitten eilen kyseenalaistaa miehen hirmuvallan. No, remonttia ei kuulemma aiokkaan tehdä, mä voin hänen puolesta muuttaa pois täältä jos tarviin muka lisää tilaa. Illalla poikani alkoi lällättää hänelle kun käski sammuttaa pelikoneen kun kävimme maate. Mä ajattelin että en puutu tähän nyt vaan muka nukun. No, se äity siihen että poikani huusi miehelle "senki läski homo!!!" Ja mies kimpaantu tästä, pomppas ylös sängystä, nappas kitaran seinältä ja lupasi murskata kitaran pojan päähän. Ristus! Siinä vaiheessa mä pomppasin sängystä ja juoksin pojan ja miehen väliin ja karjuin miehen tiehensä lapsia pelottelemasta, uhkasin poliisilla ja lähestymiskiellolla jne. Tässä vaiheessa molemmat lapseni itkivät peloissaan. Ukko paineli nukkumaan ja mä jäin lasten kanssa heitä lohduttamaan.

Aamulla mies oli käynyt mun vanhempieni luona valittamassa mun äidille, että me ollaan hänelle ilkeitä ja päästä vialla. Äiti soitti aamulla että mitä vittua?? Ja että tuutte heti sieltä heille. En oo lähdössä. En oo tehny mitää väärää, puolustin vain lapsiani. Mies kimpaantu ihan turhin perustein. Tuo pojan lällätys nyt olisi hoitunut ihan muullakin tavalla kun väkivallan uhalla. Asetelma kuitenki 40v vs 10v.

Sen sanoin myös että vauvaan ei saa sitte mitään oikeuksia eikä saa jäädä sen kanssa ikinä kahden. Kiva jos sitäkin uhkaa väkivallalla jos itkee tms.

Muoks. Jaha. Musta tehtiin nyt pahis. Lapset juoksi kinnaamaan että mennäänhän maanantaina sinne reissuun?! Mies oli puhunut niille että hänellä on rahaa hän maksaa kysykää äidiltä minne mentäis! Mä sanoin lapsille ettei mulla ole rahaa lähteä reissuun ja että ton miehen kanssa emme lähde kukaan yhtään mihinkään. Nyt oon sitte tyhmä äiti ja pilannu kaiken.
 
Muokattu viimeksi:
Hui sentään Caarina mikä meno teillä siellä nyt on!
Erikoinen veto mieheltä käydä sun äidille valittamassa, eiks tollain tee alle 10-vuotiaat..?! Väkivalta ja edes sillä uhkailu on aina vakava paikka. Silloin täytyykin viheltää peli poikki. On kyllä ikävä asetelma, että tälläistä tapahtuu, ymmärrän, että tuntuu, ettet uskalla vauvaa jättää yksin miehen kanssa. Onko hän koskaan aikaisemmin uhannut lapsiasi millään tavalla?
 
Parempi yksin kuin väkivaltaisen tai edes sillä uhkaavan miehen kanssa. Kertomuksesi perusteella et ole tehnyt mitään väärää, mutta mies on. Lapsien puolustaminen on aina oikein. Sä ansaitset parempaa ja uskon, että se parempi myös löytyy ennemmin tai myöhemmin.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top