Harrastatko jotain?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vargynja
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Me ollaan tehty samaa tietokonepelien kanssa. Katson kun hän pelaa ja mä neuvon. 🤣 Ei onneksi hänkään ota sitä pahalla. Joskus jopa kysyy mitä tehdä.
Heh, me teemme ihan samaa tietokonepelien kanssa :)

Me käymme koko perhe seinäkiipeilemässä, mutta muuten en harrasta muuta kuin ”pöytälaatikko”-kirjoittamista ihan omaksi ilokseni.
 
Viihderomaanista kyse, enkä antanut kenenkään lukea käsistä ennen lähettämistä kustantajalle. Kustantajan kiinnostuksen ja korjausehdotusten jälkeen kirja on käynyt useamman esilukijan hyppysissä. Mikään ei kuitenkaan ole vielä varmaa, epäilen että saan hylkäyksen, joten olen jo katsonut muita kustantaja, joille tarjota "parannettua" versiota. Pessimisti ei pety ja silleen 😅

Update tähän kirjoitusproggikseen!

Alkuperäinen kustantaja vetäytyi projektista 🥺 kerättyäni itseni, laitoin uudemman käsikirjoituksen toisiin kustantamoihin. Sain kaksi kiinnostunutta vastausta! Toinen olisi ollut puoliksi omakustanne, toinen ihan perinteinen kustantaja. Jälkimmäinen sanoi, että tekstiä pitäisi vielä työstää...

Olen työstänyt nyt puoli vuotta ja useampi versio takana. Sain tänään positiivista palautetta ❤️
 
Takaisin
Top