Musta tuntuu, että mäkin taidan tällä kertaa ostaa tommosen tyynyn. Joskus niitä on ollut myös Lidlissä myynnissä, mutta tuskin nyt tulee kun olisi tarvetta.
Mä oon alkanut nukkua ihan törkeen huonosti juurikin sen vuoksi, että tykkään nukkua selällään ja koetan vältellä sitä. Herään selältäni viimeistään siinä vaiheessa kun alkaa tuntua ettei henki enää kulje. Lonkat on niin saamarin kipeät kun yrittää epätoivoisesti nukkua kyljellään.
Toi kokovartalotyynyn vois mahdollistaa sen, että nukkuu puoliks selällään/mahallaan ja kyljellään samaan aikaan.
En mä tämmösistä vaivoista kärsinyt kolmen ekan lapsen raskauden kohdalla. Ehkä siksi etten ollut kuullut selällään nukkumisen haitoista ja mielestäni nukuin silloin mieluummin kyljelläni.
Että onkin pitänyt mennä muuttamaan mieltymyksiään vanhuuden myötä