Hankintoja tulokkaalle

Elisheva: iiihanat pökät! ;)

Frida: Kätkytpatjassa on sensoreita, jotka rekisteröivät vauvan hengityksen ja hälyttävät hengityksen katketessa.

Täällä ei vielä ole juurikaan ostoksia tehty. Ne vaunut eniten himottaa. Jos tässä kuun vaihteessa ne kävisi hommaamassa.. Ehkä. ;)
 
Muokattu viimeksi:
Apua! Nyt ne vaunut löyty! En tiedä mitä teen, uskallanko jo ostaa ne?! Päätös pitäisi tehdä nopeasti..


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Ostin serkulta viime viikolla Mutsyn vaunut. Näppärän kokoiset kaupunkiin ja todella kevyet ja kääntyy pienessä tilassa. Oon harjoitellut kotona työntämistä. Varmaan on ollut naapureilla hauskaa jos on sattunut näkemään kun työntelen niitä huoneesta toiseen. :grin
Mukaan hän oli laittanut makuupussin, unilelun, taitettavan vaipanvaihtoalustan ja päivänvarjon.
Oon etsinyt kirppiksiltä äitiysvaatteita ja samalla on tarttunut mukaan jo jonkin verran vauvanvaatteita. :rolleyes:
10.6. on rakenneultra ja siihen pitäisi odottaa ennen kuin enempää hurahtaa ostamaan.
Äiti on ostanut soivan pehmolelun ja ammekin on jo valmiina.
Tekis vaan mieli hankkia koko ajan jotain lisää pikkuiselle.
 
Eilen selvisi, etta saan pomoltani vahan kaikenlaista! Hanella on nyt parin kuukauden ikaiset kaksoset, tytto ja poika, joten tavaran tulo on taattu joka tapauksessa. ;) Aion myos kysya hanelta muista tarvikkeista ja vinkkeja, mista hankkia.

Aitini haluaa askarrellapaskarrella itse jonkun peiton. Veljeni vaimo oli pyytanyt hanta tekemaan peiton heidan lapselleen, toinen puoli on harmaa ja toinen valko-siniraitainen ja siita kuulemma riittaa ihan meille asti, jos vain kelpaa. Minulle on ihan se ja sama mita vareja siina on. Tosin itse mieluummin suosisin sukupuolineutraaleja vareja, koska en itseasiassa tykkaa vaaleanpunaisesta tai -sinisesta. Nyt en sitten tieda, miten kohteliaasti ilmaisisin, etta peitto on kylla tervetullut, mutta vari ei ole kovin mieleinen... Jaiks! Ehka vetoan tulevaan varikarttaan, jota en tosin ole kylla viela edes ajatellut... OMG.

Nyt kun olen raskaana, tajuan, etten edes tieda, mihin kauppoihin menna tai missa ovat mamma-lapsi-kirppikset. En ole koskaan kiinnittanyt mitaan huomiota. Myoskaan yhtaan leikkikenttaa tai -paikkaa en tieda tuon vieressa olevan lisaksi. Taytyy tutustua kaupunkiin ja ymparistoomme uudelleen uusin silmin. :)
 
H&M :) Osui niin sopivasti työnimiin ja minä kun satun olemaan Mikki-fani :D
Oli siellä myös tytöille Minnejä!
 
Täytyykin käydä kurkkaamassa, aivan mielettömän suloiset :D

Sent from my GT-I9305 using Vau Foorumi mobile app
 
Aivan ihana unipussi löytyi kirppikseltä<3 väri on mieleen ja melko neutraali kun sukupuoli ei vielä tiedossa. Pari viikkoa vielä odottelua...!

Sent from my HTC One mini using Vau Foorumi mobile app
 

Liitteet

  • 1400785247416.jpg
    1400785247416.jpg
    97.5 KB · Katsottu: 49
Ohups! Me ostettiin eilen yhdistelmävaunut! Mentiin tyypilliseen tapaan "ihan vain katselemaan" :D


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Siivouspäivä tänään Helsingissä ja ostin muutaman bodyn ja myssyn ja kuolalapun, yhteensä pari euroa.
Sitten löysin oikean aarteen, Angel Heart kotidoplerin eurolla! Meinannut tilata netistä pariin kymppiin.
Kuunneltiin miehen kanssa, löysin vauvan ja kuulin sitä nopeaa sykettä, sitten mies otti kuulokkeet ja hänkin kuuli sykkeen, pian hän sanoi, että vauva potkaisi ja käänsi vissiin kylkeä, kun äänet katosi, enkä löytänyt niitä enää omani rinnalta :D
Myöhemmin voisi koettaa taas. Ei vauva vissiin tykkää tosta doplerista painamassa sen tilaa.

Eilen ostin name it- liikkeestä kaksi bodya ja pienet sukat, niihin meni 20e, eli nolla perään noiden verrattuna noihin kirppislöytöihin.. :p yksi on kyllä suosikkini, keltainen pitkähihainen body, jossa on tukaanin kuva. Se on niin pirteä.

Vähän hassutti kirpparilla, kun ne myyjät, jotka olivat vauvan- ja lastenvaatteet jaotelleet erikseen "tytöt" ja "pojat" , niin siellä poikain puolella oli mm. keltaisia, vihreitä, ruskeita vaatteita (missä ei ollut mitään poika-aiheista kuvastoakaan) mitkä olisivat ennemminkin unisex..
Ja tyttöjen puolella tietenkin kaikki valkoiset, vaaleanpunaiset, violetit ja punaiset, ei mitään muita värejä, pojille on kaikki loput värit näköjään.. Minulta kysyttiin kolmessa pöydässä, että kumpi sukupuoli, enhän sitä vielä tiedä, niin sanoin katselevani vaan sellaisia värejä, jotka sopii kummallekkin, niin vastausta takaisin aina että "jaa..." :D Niitä ei vissiin joidenkin mielestä ole ollenkaan, ne ovat joko tai tytölle tai pojalle.. :p
 
Meillä on kaks Tutan punaista bodya kaapissa, hieman eri kuoseilla ja toisessa jopa ripaus pinkkiä. Ja ajattelin kyllä pojat niihin pukea! :grin
 
Olen harkinnut kantorepun hankintaa. Aikaisemmin meillä on ollut käytössä Ergo Baby -kantoreppu. Se oli toimiva ainakin 1/2 vuodesta eteenpäin. Niihin on mahdollista saada myös vauvatuki. Onko kellään kokemusta, kuinka toimiva ratkaisu on vauvatuki ja kantoreppu pikkuvauvalle, jonka niskaa pitäisi tukea vielä?
 
Tänään Jyskistä omien uusien kesäpeittojen lisäksi tarttui mukaan untuvapeitto ja tyyny vauvaa odottamaan, mies kysyi että nytkö ne pitää jo ostaa, johon tuumasin että samahan son samalla kertaa... ;)
 
No nyt on ne yhdistelmät ostettu, joista kirjoitinkin hankintojen pohdintaketjuun. :) Ihanaa, kun isoin päätös ja hankinta on jo tehty, niin ei tarvi sitä enää arpoa. Työkaverilta sain jo ensimmäiset lahjoitukset, ja kun sukupuoli selviää, niin sitten on luvassa varmaan lisääkin lahjoituksia. Jos meille tulee tyttö, niin siskon tytön jäljiltä löytyy kuulemma rekkakuormallinen tavaraa. :grin
 
Ostin facebookin kirppikseltä yli 20 vaatekappaletta kokoluokkaa 56-68 cm, vain 15€. :) Ihana hypistellä niitä ja odottaa, että saa pukea pikkuisen niihin. :)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Takaisin
Top