Hankinnat vauvalle

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Täällä voi keskustella vauvatarvikkeista ja muista hankinnoista vauvalle. 😊 Oletko jo tehnyt hankintoja?

Tästä artikkelista voi saada apua tarvittavien tarvikkeiden mietintään.
 
Vastaanpa kysymykseen jo🙂. Eipä ole ainakaan suunnitelmissa hankkia yhtään mitään. On noita vauva tarvikkeita paikat ja varasto pullollaan esikoisen jäljiltä ja sukulaiset tuppaavat tuuttaamaan vauvatavaraa esikoiselle sen verran paljon, että voisin perustaa pienen vauvojen käytetyn tavaran liikkeen. 😂
 
Meillä ensimmäinen tulossa, niin ei oo mitään vauvan tarvikkeita, pakko siis hankkia. Toiveena, että muutamalta sukulaiselta joilla on lapsia, tulisi jotain kiertoon, ettei ihan kaikkea tarvitsisi ostaa.
 
Turvakaukalot ja rattaat tuntuu etenkin haastavilta. Millä perusteella ootte valinneet vaunut ja turvakaukalon? Onko hyviä havaintoja tai suosituksia? Kannattaako rattaista ottaa startterpaketti vai palasia kerrallaan?
 
Meilläkin tallessa vaatetta ja kaikkea muutakin. Sänky täytyy hommata, meillä pieni makkari ja mietin sivuvaunusänkyä alkuun... Esikoinen vauvan tullessa 2,5-vuotias ja tuplarattaita pohdimme, vaikka esikoinen tosi reipas kävelijä onkin. Kuljetaan kumminkin paljon julkisilla ja jännittää että tuleeko tahtovaihetta ja muuta niin että lähtee karkailemaan😅 Vai riittäiskö seisomalauta isommalle. Niin joo ja vauvalle tietty sit oma syöttötuoli johon jo alkuun saa sen Stokken newborn-setin kiinni, se oli kätevä esikoisella. Ja olkkariin joku kehto tms. kun pitää saada lähelle turvaan unille kun esikoisen kanssa touhutaan.
 
Turvakaukalot ja rattaat tuntuu etenkin haastavilta. Millä perusteella ootte valinneet vaunut ja turvakaukalon? Onko hyviä havaintoja tai suosituksia? Kannattaako rattaista ottaa startterpaketti vai palasia kerrallaan?
Tää oli esikoisen kanssa kyllä pähkäilyn aihe!😅 Päädyttiin ostamaan vähän käytetyt yhdistelmävaunut Torista oikeestaan vasta just kun vauva oli syntynyt (syntyi etuajassa, kaupat oli sovittu mutta synnytys käynnistyikin). Perushyvät britaxit, ei me kai hirveästi oltu testailtu eri vaihtoehtoja, mutta selailtu kohtuuhintaisia käytettyinä. Kaukaloksi ostettiin Verkkokaupasta myös Britaxin malli, meillä ei omaa autoa ole joten haluttiin turvavyökiinnitteinen joka menisi sitten mahd. monenlaiseen autoon. Kunhan on luotettava merkki, se on tärkeintä.
 
Turvakaukalot ja rattaat tuntuu etenkin haastavilta. Millä perusteella ootte valinneet vaunut ja turvakaukalon? Onko hyviä havaintoja tai suosituksia? Kannattaako rattaista ottaa startterpaketti vai palasia kerrallaan?
Käytettyinä saa tosi hyviä lastenvaunuja, ei kyllä kannata uusia ostaa, paitsi jos on liikaa rahaa.😁 Turvakaukalon ostaisin ehkä uutena, jos ei kellään tutulla satu olemaan myynnissä. Kannattaa käydä kokeilemassa erilaisia kaukaloita liikkeissä, osa on tosi painavia tai muuten hankalia kantaa.
 
Turvakaukalot ja rattaat tuntuu etenkin haastavilta. Millä perusteella ootte valinneet vaunut ja turvakaukalon? Onko hyviä havaintoja tai suosituksia? Kannattaako rattaista ottaa startterpaketti vai palasia kerrallaan?
Vaunuissa keskeistä on miettiä, mihin käyttöön ne tulee. Tarvitaanko joka sään ja maaston panssarivaunut vai ennemmin kevyet ja näppärät cityvaunut. Kaikkia ominaisuuksia ei saa yksiin vaunuihin. Ja onko koko rajoituksia esim. taloyhtiön hissin tai takakontin suhteen.

Me käytiin kokeilee esikoisen aikaan liikkeessä, et mitkä tuntu hyviltä. Mulle jousitus oli tärkeää, kun oli kahdet vaunut siinä vaiheessa testattu (ekat sukulaiselta saadut olikin homeessa ja sit oli hetken käytössä torista nopsaa ostetut pilipalivaunut). Jousitukseen kehotan vieläkin kiinnittää huomiota. Eli onko eturenkaita helppo nostaa kivetysten yli ym.

Käytettynä ostaminen tietty pitäis aina olla ensisijainen vaihtoehto ja siihen itsekin aina pyrin. Vaunujen kohdalla vaan haastavaa, kun ulkonäön perusteella vaikee sanoo, miltä ne tuntuu käytössä. Liikkeissä yleensä kun on ne uusimmat mallit, mitä vähän vielä käytettynä myynnissä. Mut moni ilmotuksissa kyl sanoo, et saa tulla testaamaan. Ja eipä saman merkin kaks perättäistä mallia hirveästi ominaisuuksilta eroa.

Me päädyttiin kuitenkin ostaa uutena ja se oli kyl silleen hyvä päätös, ku ties, et 3 olis toiveissa, niin hyvin ovat nyt ainakin 2 palvelleet ja eiköhän ne tän kolmannenkin vielä ainakin kestä. Et sitäkin kantsii miettiä, et onko toiveissa useempi lapsi jolloin uusien hankkiminen on perustellumpaa. Sama kaukaloissa, kun niissä monesti käyttöikä on sen joku 7v tms. Ostettiin näppärät cityvaunut, eli britax smilet ja britaxin kaukalo myös.

Kaukaloissa ei pahemmin väliä, käyttöominaisuuksilta aika samoja. Niissä kiinnittäisin huomiota, et on hyvät tulokset tuevatesteissä. Meille tärkeetä oli, et kaukalon sai helposti vaunuihin kiinnitettyä. Niissä paketeissa taidetaan olla tää huomioitu. Ja suosittelen telakkaa kaukalolle, et kaukalo on helppo laittaa vak tiks autoon, eikä tartte vöiden kaa joka kerta sompailla. Mut jos autolla liikkuu harvoin, niin sit tietty tarpeeton.

Joissakin kaukaloissa on ominaisuys, et kun ei oo autossa, niin sen voi kääntää makaavampaan asentoon, mikä kuulostaa kyl tosi näppärältä, mut me sinnitellään viel tää kolmaskin ilman sitä 🥲 Et ilmankin kyl pärjää.

Eli lähtisin liikkeelle siitä, et mitkä vaunut haluutte. Sit jos löytyy paketti, jossa ne vaunut on ja siinä järkevä kaukalo, niin ottaisin sen. Kyl ne taitaa aika kilpailukykyisiä hintoja olla. Mut jos ei natsaa, niin kerää sit erikseen. Tai jos käytettynä jtn ostaa tai saa. Semmonen vinkki viel kans, et voi olla, et vaunukoppaa saa jo käytettynä torista, vaikka koko yhdistelmävaunusettiä vielä ei. Kun jengi myy sitä heti kun vaihtavat ratasosaan. Et sillä voi säästää kun ostaa vaan ratasosan ja sit siihen vaunukopan torista. 😊
 
Me ostettiin tutulta jotku aika vanhat Orat koppavaunuiksi, ne ois vieläki häkkikellarissa, saa nähä onko kuinka hyvässä kunnossa 😅 mut en tutustunut rattaisiin ollenkaan koska pelkäsin et sit haluisin jotku tonnin vehkeet, joten kyllä noilla pärjättiin, ekaan kolmeen kuukauteen vauva ei ees suostunut olemaan vaunuissa niin loppuen lopuksi niitä ei pitkään käytetty. Ostettiin kirppikseltä sit, jotkut toiset parilla kympillä, jossa tuli mukana britax adapterit niin saatiin kirppikseltä ostettu muutaman kympin britax römer kaukalo niihin runkoihin kiinni. Kaukalolla oli käyttöikää jäljellä vaan vähän yli vuosi niin sitä ei voi enää seuraavalle käyttää eli uutta pitäs metsästää. Tutuilta on myös ostettu britaxin matkarattaat niin ehkä niihin vois kaukalon kattoa (jos niihin ees saa semmosta) ja sit joku seisomalauta esikoiselle.
 
Muokattu viimeksi:
Totta muuten, mekin ostettiin vaunut ja kaukalo myös sillä perusteella, että käyvät sit yhteen (ja vaunujen myyjällä oli meille myydä se kaukaloadapterikin). Mutta loppujen lopuksi kyllä käytettiin esikoisen kanssa sitä kaukaloa vaunuissa vain kerran🤣 Kuten sanoin, meillä ei ole autoa – tämä vaikutti paljon. Kaukalolle tuli lopulta tosi vähän käyttöä, nyt turvaistuinta ollaan käytetty paljon enemmän mummolassa ja muussa ajossa. Sekin on uutena ostettu ja oikein hyvä, esikoinen viihtyy siinä paremmin kuin vauvana kaukalossa, kun asento ei ole yhtä makaava.
 
Totta muuten, mekin ostettiin vaunut ja kaukalo myös sillä perusteella, että käyvät sit yhteen (ja vaunujen myyjällä oli meille myydä se kaukaloadapterikin). Mutta loppujen lopuksi kyllä käytettiin esikoisen kanssa sitä kaukaloa vaunuissa vain kerran🤣 Kuten sanoin, meillä ei ole autoa – tämä vaikutti paljon. Kaukalolle tuli lopulta tosi vähän käyttöä, nyt turvaistuinta ollaan käytetty paljon enemmän mummolassa ja muussa ajossa. Sekin on uutena ostettu ja oikein hyvä, esikoinen viihtyy siinä paremmin kuin vauvana kaukalossa, kun asento ei ole yhtä makaava.
Niin hyvä pointti joo, et se vaunurungon ja kaukalon yhteensopivuus on kans yhdentekevää, jos autoilee harvoin 😅
 
En ole vielä yhtään ajatellut hankintoja, enkä ennen rakenneultraa ole ajattelutkaan. Vaikka esikoinen kyseessä, yritän pärjätä mahdollisimman minimillä ja hankkia sitten tarpeen mukaan matkan varrella. Toivottavasti lähes kaiken löytäisi käytettynä. Mua ei myöskään kiinnosta yhtään vertailla vaunuja ja rattaita ja kaukaloita, toivoisin että joku tekee sen mun puolesta.
 
Itse olen vähän selaillut yhdistelmävaunusettejä, jossa olisi kaikki valmiina. Meillä ei tosiaan mitöän ole jäljellä, sillä nuorin on koululainen. Mutta kun selailin noita paketteja, niin ehkä vähän järkytyin miten hinnat on noussut 😅 silloin aikanaan kun esikoiselle ostin sellaisen starttipaketin ja ei ollut edes halvimmasta päästä, niin ne sai helposti alle tonnilla. Nyt ei näyttäisi saavan, ainakaan jos kattoo noita ns. merkkisettejä.

Itse tulen myös seuraavaan käytettyjä vaunuja, sillä meille tämä on viimeinen ja näin ollen meillä ei enää seuraavalle lapselle tarvitse säilyttää. Toivon, että löytyisi käytettynä. Kuitenkin haluaisin ihan hyvät vaunut, sillä tarkoitus olisi kuitenkin ulkoilla ja liikkua kelistä huolimatta. Tästä toki haaveilin myös kahden aiemman kanssa ja sain vaan todeta, että vaunukoppa oli aivan turha, sillä kumpikaan ei viihtynyt vaunuissa puolta minuuttia pidempään 😅

Mutta tuo vaunuviidakko on kyllä aikamoinen.. Ihan tosi monenlaista vaihtoehtoa ja pitäisi vaan osata valita omanlaiset. Toki jos mahdollista, niin käydä ”koeajamassa” vaunuja liikkeessä ennen ostopäätöstä.
 
En ole vielä yhtään ajatellut hankintoja, enkä ennen rakenneultraa ole ajattelutkaan. Vaikka esikoinen kyseessä, yritän pärjätä mahdollisimman minimillä ja hankkia sitten tarpeen mukaan matkan varrella. Toivottavasti lähes kaiken löytäisi käytettynä. Mua ei myöskään kiinnosta yhtään vertailla vaunuja ja rattaita ja kaukaloita, toivoisin että joku tekee sen mun puolesta.
Mulla oli just tää sama fiilis kans esikoista oottaessa!! Ja siis vasta loppuraskaudesta vapautui kaistaa "pesänrakennukselle" ja hankinnoille, ei kyl alkuraskaudesta yhtään kiinnostanut minkään miettiminen. Löydettiinkin tosi hyvin kaikki tarpeellinen käytettynä ja saatiinkin paljon vaatetta ja tarviketta tutuilta. Ei nyt tuu turvakaukalon lisäks mieleen oikeestaan mitään mitä ois uutena tarvinnut ostaa. Kaukaloa lainattiinkin sit eteenpäin perhetutulle heidän vauvavuonna kun se on niin vähän aikaa käytössä muuten😌 Ja just leikkimatot ja se newborn-setti lainattu eteenpäin ja saadaan takas ennen kuin tää tammikuinen syntyy. Mut siis joo, käskin puolisoa perehtymään vaunuihin ja aion tälläkin kertaa antaa sen sitten hommata ne tuplat jos niihin päädytään – tosin varmaan vasta synnytyksen jälkeen kun ollaan päästy vähän näkemään miten arki kahden kanssa rullaa.
 
Meillä esikoinen jo pian 9v. Hänen vauva-ajalta tallessa lähes kaikki, joten uutta ei juurikaan tarvita. Ehkä lähinnä menee sinne vaunu/turvaistuin puolelle. Hankintoja ei olla kyllä mietitty yhtään vielä, hyvin ehtii hössöttää sitten loppuvuodesta.
 
Esikoiselta on kaikki tarpeellinen jäljellä. Ainoa, mikä oli pakko hankkia, oli pikkiriikkinen villahaalari! :D

Kesävauvan jälkeen on eksoottista saada talvivauva. :)
 
Esikoiselta on kaikki tarpeellinen jäljellä. Ainoa, mikä oli pakko hankkia, oli pikkiriikkinen villahaalari! :D

Kesävauvan jälkeen on eksoottista saada talvivauva. :)
Meillä myös esikoinen syntynyt 6/23 joten täytynee ystävän tammikuiselta -25 lunastaa jokin pieni haalari🙊 Jännää kyllä saada talvivauva! Ei ihan noin vaan sitten ulkoillakaan heti, ja jänskättää myös jotenkin eri tavalla oma jaksaminen kesken talven pimeyden🙈
 
Meillä oli esikoiselle se Joutsenen untuvapeitto, josta saa pesän.

Esikoiselle, joka on yksi kävelevä lämpöpatteri, se oli aivan turha! Joten ihanaa saada se käyttöön pikkusisarukselle 🤭

Siis esikoinen pärjäsi pakkasellakin vaunuissa pelkässä pyjamassa, myssyssä, villasukissa ja ÄP makuupussissa. Ihan uskomaton lumivauva. Mutta olikin ehta Michelin-vauva 🙈
 
Takaisin
Top