Uusperhesatu
Asioista perillä oleva
Vielä on kesää jäljellä, mutta joko te olette varustautuneet syksyä varten? Vai löytyykö lapsille sopivat syysvaatteet jo varastosta?
Itse kävin tänään ostamassa 3-vuotiaalle ulkohousut, takin ja pari pipoa. Tulivat tarpeeseen, sillä keväällä hänellä oli käytössä viime syksyn varusteet, jotka ovat nyt jo auttamattomasti liian pienet. Vk-haalari häneltä löytyy, mutta halusin myös takki + housut -yhdistelmän. Lindexiltä löytyi ihana pirteä metsäneläinkuosinen takki. :)
Kuopukselle testasin eilen varastosta löytyvää vk- ja kurahaalaria, ja kummatkin sopivat edelleen. Nuo on hommattu jo viime syksynä, mutta ne olivat sen verran väljät silloin, ja lapsi on aika pienikokoinen, että vieläkään eivät olleet käyneet pieniksi. Löysin eilen kirppikseltä hänelle takin neljällä eurolla, ja isoveljen vanhat ulkohousut ovat hänelle ihan passelit, joten takki + housut -yhdistelmäkin löytyy.
Ekaluokkalaiselle löytyi syystakki alesta pari viikkoa sitten. Ulkohousutilanne pitää vielä tarkistaa - voi olla, että vanhat eivät enää mahdu.
Hanskoja ja pipoja pitää ehkä vielä hankkia ja mahdollisesti kenkiä, jos sopivia ei kotoa löydy, mutta muuten syysvarustus alkaa olla aika hyvällä mallilla. Tosin minun pitäisi ostaa itselleni uudet ulkohousut, sillä vanhat ovat käyneet isoiksi. :)