Hampaiden tulo..

Meillä harjaa itse omat hampaat, tai lähinnä pureskelee harjaa. Lähinnä ohjailen harjaa ja katson että tulee vähän jokapuolelta sudittua.
 
Meillä otettiin nyt kaksi harjaa käyttöön. Eka oli niin levinnyt, että olisi pitänyt vaihtaa jo vähän aikaa sitten. Poika imeskeli vihreää harjaansa ja itse pesin pojan hampaat ja hymyiltiin toisillemme peilin kautta. Onneksi noi hampaat saa tulla melko rauhassa, kulmahampaatkin on toistaiseksi puhjenneet niin, että kun herää pahantuulisena unilta, ollaan miehen kanssa mietitty josko hampaita olisi tulossa, ja näin on ollut.

Se hampaiden yhtä aikaa pesu ollaan tehty käytävällä, kun alkujaan ei pesty hampaita ollenkaan vessassa. Tuolille isin syliin poika peilin eteen, ja minä siihen viereen/taakse pesemään.

Tällä hetkellä kun kysyy, että pestäänkö hampaat niin juoksee vessan ovelle :)
Ja aika kivasti olen saanut kaikki pinnat harjata. Varmaan vaatii vähän tottumistakin ikeniltä, enkä hankaa kipeitä ikeniä. Ainakin itse muistan, että ikenet sattuivat harjatessa, mutta karaistuivat kun hiljalleen pitkitti harjausta. Eli mitenkähän olen omia hampaitani harjaillut lapsena...?
 
Hampaidenpesu on vaikeaa. Itse kyllä niitä harjailee, mutta ei antaisi äidin/isän tarkastaa. Pakolla en harjaa. On kokeiltu peiliä, hsmmasharjalaulua, leikkejä, loruttelua. Hassutellessa saan aina vähän kerrallaan harjattua toisella harjalla. Meillä 2-vuotiaana eka hammaslääkäri. Jospa antaisi silloin jo suuhun katsoa.
 
Jaahas ja taas pukkaa talttaa. Neljä viimeistä puuttuu, ilmeisesti niistäkin kohtapuoliin on pari tehty. Hohhoi. No tämä esikoinen lopetttaa niin seuraava aloittaa. Alaetuhampaat kuultavat jo... Ehkäpä tämä toinen tekee hampaatkin hieman rauhallisemmin. Heillä on aika erilainen tuo temperamentti muutenkin.
 
Takaisin
Top