Haluatteko tietää lapsen sukupuolen etukäteen?

Riinu

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Elikkäs meillä alkaa olemaan käsillä se aika, jolloin on mahdollisuus selvittää lapsen sukupuoli niin halutessaan. Rakenneultraan aika 23.12.09 (juuri sopivasti ennen joulua [;)]).
 
Itse haluaisin tietää, jotenkin tuntuu että näitä esivalmisteluja on helpompi/mukavampi tehdä kun tietää kumpi sieltä on tulossa. Tilanne on vaan se, että aina kun otan asian esille, mieheni onnistuu sujuvasti sen ohittamaan. Tästä päätellen voisi sanoa, että mies ei halua sukupuolta ennalta selvitettävän. Harmittaa vaan, kun itse sitä niin kovasti haluan.
 
Miten teillä muilla? Miksi haluatte tai ette halua?
 
Meillä on yhteisestä päätöksestä sovittu, ettei sukupuolta haluta tietää. Tätä päätöstä sai pähkäillä aika pitkään, mutta tiistaina kun on rakenneultra niin kyllä se siltä tuntuu että mukava on pitää sukupuoli yllätyksenä. [:)] Jos siis se yllätyksenä pysyy, voihan olla että pikkuinen sitten innoissaan esittelee itseään selkeästi. Jos näin ei kuitenkaan ole, niin ei erikseenkään sukupuolta tiedustella.

Ja päätökseen ei oikein muuta syytä ole, kuin että halutaan pitää se yllätyksenä loppuun asti. Kun ei muutenkaan tulisi hankittua sitten mitään tietynlaisesti tyttöön tai poikaan viittaavaa, niin sukupuoli saa rauhassa jäädä mysteeriksi.
Ensinhän miulle oli kauhistus ajatella jos poika tulisi.. Se vain jotenkin ahdisti todella paljon. Mutta sitten viime sunnuntaina tapasin pitkästä aikaa serkun 8-kk ikäisen pojan, ja siinä oli kyllä niin valloittava tapaus että omat huolet tuntuivat hyvin pieniltä! [;)]
 
Meillä rakenneultra jo takana. Minä halusin tietää ja mies ei, joten hän poistui huoneesta kun tuli aika asiasta puhua.
Halusin tietää sukupuolen ihan käytännön syistä. Voi varautua etukäteen ja vähän värejä miettiä, vaikka mikään selkeä vaaleanpunainen vs. vaaleansininen ihminen en olekkaan. Halusin myös tietää siksi, että tyttöä olin kovasti toivonut ja oli kiva päästä jo ajoissa asennoitumaan uusiksi kun poikahan sieltä näyttäisi tulevan :)
Asia selviää varmaankin varmuudella seuraavssa ultrassa/lläkärikäynnillä, joka minulla on rv.28 istukan takia.
Yllätystä ja jännittämistä riittää esikoisen tulossa minulle ihan tarpeeksi muutenkin, joten halusin ehdottomasti tietää[:)]
 
Me haluttiin tietää ihan käytännön syistä ja kun niin selvästi pienen sukupuoli näkyi, niin en nähnyt mitään syytä, miksi en olisi sinne monitorille katsonut :) Tuttavapiirissä se, että halusimme tietää on aiheuttanut joillekin suurta hämmästystä, mitä en tajua ollenkaan. Musta on ainakin ihana tietää, että saamme pikku-ukon, ja ostella juttuja jo nyt sen mukaan. Jos ei olisi ultrassa näkynyt, niin erikseen ei kuitenkaan oltais selvitetty mutta oli tuuria mukana :)
 
Me olisimme halunneet tietää, mutta pikkuinen ei sitä näyttänyt, vaikka kuinka tönittiin ultrauslaitteella. Istui jalat ristissä mahan pohjalla. No, jääkööt sitten salaisuudeksi! Pienenä varoituksen sanana vain, että ei kannata liikaa uskoa siihen, että sen siellä näkee! Niin kuin minä uskoin...
 
Tottakai mä halusin tietää [:D]. Mulla on neljä poikaa omasta takaa ja tää on mun ja miehen eka ja ainoa yhteinen lapsi. Mä todellakin haluan pukea tän lapsen vaaleanpunaiseen jos se nyt sitten oikeasti on tyttö (näin sanoivat rakenneultrassa). Mä en edes tykkää ns. sukupuolineutraaleista vaatteista ja aika vähän sellaisia onkaan vauvoille, paitsi sit jotain riemunkirjavia tai valkoisia. Esim. vihreä on musta aika selkeä pojan ja keltainen tytön väri, tän perustan ihan siihen että omia vauvoja on keltaisissa luultu tytöiksi ja vihreissä tiedetty pojiksi.
 
Asiaa tiedusteltuani tulevalta isältä, että haluaako hän tietää, nii hän vastasi turhia miettimättä, että tottakai! Itse hieman kahden vaiheilla, mutta minäkin varmaan lopulta haluan sen etukäteen tietää! Sen verran utelias olen ja haluan kaiken tietää aina etukäteen vähän joka asiassa! Voihan se mieli vielä muuttua, koska mennään vasta ihan alussa toisella kolmanneksella...
 
Pohdittiin asiaa pitkään ja hartaasti mieheni kanssa..minä halusin koko ajan tietää ja mies kyllä myös, mutta vain sillä ehdolla että minä osaan pitää suuni kiinni siitä kumpi se on..Lupasin ja vannoin sitte rakenneultraan mennessä että pidän sukupuolen muilta salassa ja selvitettiinki sitte kumpi on tulossa ja mikä parasta - olen malttanut pitää suuni kiinni! [:D] 
 
Halusin tietää, koska en koe mitään hohtoa siinä, että sukupuoli olisi yllätys. Haluan nauttia sukupuolitiedosta alusta lähtien [;)] Sain tietää sen jo muutaman viikon päästä hedelmöittymisestä sormustestillä (uskon siihen) ja rakenneultrassa tämä tieto varmistui. Lisäksi sukupuolen tietäminen mahdollistaa nimen antamisen jo raskausaikana. Mekin ollaan puhuteltu pienokaistamme pitkään jo nimellä, jonka hän tulee kasteessakin saamaan. Toistaiseksi tämä nimi on kyllä ollut vain mun ja mieheni tiedossa, joten en kerro tässäkään. Poikaa siis odotamme.
27+1
 
Sininen[:)]
Mihin suuntaan siis sormus pyörii jos on tyttö/poika?[;)]

Täytyypi sanoa että ympyrää teki...
Poikaan olen asennoitunut,tyttöä salaa toivon vai toivonko?[:D]
Molemmat ois kivat!![:D][:D]
 
Emme halua tietää. Se on vähän kuin tietäisi matsin lopputuloksen etukäteen. [:D]
Plus että se ei kuitenkaan ole varma tieto, joten miksi pitäisi kysellä sitä etukäteen. Kyllä se sieltä sitten aikanaan selviää. Ja koska joka tapauksessa aion ostella sinisen sävyistä, koska pidän siitä niin kovasti, niin ei sillä nyt käytännön syistäkään ole niin väliä.
 
ginessa, sormus pyörii ympyrää, jos on tyttö ja menee edestakaisin, jos on poika. Mulla on roikutettu sormusta ompelulangassa, noin 2cm kämmenen yläpuolella. Langan pituus noin 30cm eli kun pujotetaan sormuksen läpi ja laitetaan solmuun, niin noin 15cm. Testaajan käsi pitää olla vakaa, ettei se aiheuta liikettä sormukseen. Kannattaa tukea kyynärpää pöytää vasten. Sitten odottaa rauhassa, että liikettä alkaa tapahtua. Jos on aiempia lapsia tai keskenmenoja, ne tulevat aikajärjestyksessä vanhimmasta nuorempaan. Yhden lapsen tultua sormus pysäytetään ja odotetaan uutta liikettä. Nää tiedot siis varmuuden vuoksi, kun en tiedä, paljonko jo tiedät tästä. [:)]

Mä pyysin useampaa testaamaan mua ja sain erilaisia tuloksia: 2 hlö:llä sormus pysyi paikoillaan, 2 hlö:llä sormus teki niin outoja liikkeitä, ettei niistä saanut selvää, ja 4 hlöä sai puhtaan ja selvän pojan merkin. Eli selkeästi on merkitystä myös ihmisellä, toisilla on taipumusta näihin "hengen" juttuihin ja toisilla ei. Eniten tietysti luotin oman äitini testaukseen, joka myös oli ensimmäinen testaus. Olen nähnyt, että hän on saanut oikeita tuloksia jopa tuntemattomilta ihmisiltä, kun ei ole tiennyt, montako lasta ja mitä sukupuolta lapset ovat. Sanottakoon nyt kuitenkin tähän, että äitini ei häärää pienimmässäkään määrin tällaisten "hömpötysten" parissa, hänellä vain on taipumusta ja voi satunnaisesti jotain tehdä, kuten nyt mulle tämän testauksen. [:)]
 
Me olisimme halunneet tietää, mutta meille on sanottu, että pojalta näyttää sekä myös että tytöltä näyttää. Eli tiedä sitten, kumpaa uskoa [:D] Joutuu vielä pari kk odottelemaan. Ei sillä, että sillä nyt suurta merkitystä olisi, mutta kun on jo 4 tyttöä ennestään, niin olisihan se poika kiva.

Ihanaa viimeinen, että joku muukin on samaa mieltä tyttöjen ja poikien vaatteista! Tuntuu olevan "muotia", että vauvat puetaan kaikenvärisiin vaatteisiin taas jonkun tasa-arvon tai minkä lie vuoksi. Meilläkin tytöt on kaikki ihan omia persooniaan, vaikka on tyttöinä kasvatettu. Osa enempi tyttömäisiä ja osa taas.. no, poikamaisia! Ja niin saa ollakin [:)]
 
Sininen,-edestakaisin,pyöri,pyöri,pyöri ja pyöri.
Kolmas alusta laskien oli abortti...sillon nuorena eron jälkeen.
Ainakin alustavasti minulla on jo poika,tyttö+tyttö[:)]
Ja kyllä nämä jutut on minunkin sydäntä lähellä,on aina ollut aika pienestä pitäen..[:-][;)]
 
Me emme halunneet tietää lapsen sukupuolta, koska se ei tulisi vaikuttamaan mitenkään valintoihimme (esim. maalien väreihin remppaa tehtäessä). Pidetään siis hulluja jännityksessä loppuun asti [:D]. Niin ja kun on aina myös mahdollisuus siihen, että se rakenneultrassa saatu tieto ei pidäkkään paikkaansa...
 
Me emme myöskään halua tietää lapsen sukupuolta etukäteen, jotenkin on kiva jännätä loppuun asti. Rakenneultrassa tutkimusta tehnyt kätilö kyllä kysyi, haluammeko asian tietää - yhteisesti oli päätetty miehen kanssa, ettei haluta ja that´s it. Odotetaan vaan vauvaa, ei tyttöä tai poikaa.
Muutenkaan en täysin luottaisi rakenneultran "tietoon" sukupuolesta. Nimittäin siskolleni, jolla oli ennestään tyttö, ultraaja sanoi rakenneultrassa, että nyt olisi sitten tulossa vaihtelua sukupuoleen. Kun vauva syntyi ja vauvan ilmaan nostanut kätilö sanoi, että katsos nyt, kumpi tuli, sisko totesi vaan uupuneena, että kai se poika on. Kätilö oli naurahtanut ja pyytänyt katsomaan vähän tarkemmin. Sisko oli miehensä kanssa ollut siis varma pojasta, mutta tyttöhän sieltä tuli. Sisko kertoi olleensa toki onnellinen tytöstä, mutta hiukan pöllämystynyt, kun ultrassa poika-tieto oli kerrottu "varmana".
Että ei ne ammattilaisetkaan aina osaa oikein tulkita sitä ultran kuvaa!
 
Meistä oli jotenkin tärkeää tietää, että odotus olisi ehkä konkreettisempaa..Nyt kun voi puhua pojastaan, niin se on jotekin ihanaa. Tyttökin olisi ollut yhtä lailla tervetullut. Ja kyllähän se jonkun verran helpottaa tota valmistautumistakin, ainakin tavaroiden hankinnan osalta[:)]Ja ehkä se on helpompi valmistaa itsensä pojan äidiksi, kun esim toise toivoo niin kovasti jompaa kumpaa, että sit voi olla hankalampaa muuttaa ajatusmaailmaana....Ainaki oon joiltain lukenut, et on si tarpeeksi aikaa totuttautuakin siihen toiseen sukupuoleen, jos sen tietää etukäteen
 
Tai tulee poika joka tunnustaa tuntevansa itsensä tytöksi...Rakenneultra on joulun jälkeen ja sanon kyllä siellä heti että mulle ei sit livauteta kumpi se on. Jokseenkin ärsyttävää kaupas ku vaatteet on niin selkeesti joko tytön tai pojan vaatteita. En oo hankkinu vielä mitään vauvajuttui. Mä kyllä aion pukee tyttöjen värisiikin vaatteita jos sieltä poika tulee, mut niitä rimpsui en kyl aio pienelle pojalle laittaa. Ihan vaan ulkopuolisten paheksunnan vuoksi ja niitten säälivien katseitten ku ne aattelee että toi äiti o ihan kajahtanu. Mun puolesta vauva saa kulkee rimpsumekois (myöhemminkin) jos itse niin haluu vaan ei niillä taida ihan vauvana sitä omaa tahtoo vielä olla.
 
Mä en ole odottaessani (kolme lasta) toivonut selkeästi tyttöä tai poikaa... ajatuksella olen kyllä leikitellyt. Kolmannen lapsemme sukupuolen halusimme tietää etukäteen, ei mitään varsinaista syytä. Oli vain tunne, että jos kertovat haluamme tietää. [:)]

Ei siinä vaiheessa ollut merkitystä, kun poika syntyi, että kumpi tuli vaan kunhan selviäisi hengissä. Enkä mä muutenkaan(anteeksi vain jos loukkaan) tajua ihmisiä, jotka miettivät, että miten osaavat hoitaa poikaa, jos tulee tyttö tai toistepäin. Tai miten voi pettyä jos odottaa poikaa ja on tyttöä toivonut tai toisin päin. Eiköhän tytöille ja pojilla samalla tavalla sitä hoivaa ja huolenpitoa anneta. Maha täynnä, vaippa tyhjä, syliä ja hellyyttä. Ei ne vauvat välitä minkä väristä tai merkkistä vaatettä päällä on, kunhan on sopivan lämmin.

Siinä vaiheessa, kun on sen oman pienokaisensa punnertanut pimppa verillä(tai sitten sektiolla) tähän maailmaan, ei ole merkitystä kumpi se on. Vain sillä on merkitystä, että osaa hoitaa ja rakastaa sitä pienokaista, niin avutonta ja vanhemmistaan riippuvaista.
 
Takaisin
Top