Veikkaisin ja toivoisin tyttöä[:D]. Vaik terveyshän se pääasia kuitenki on. Poika kun jo ennestään niin olis kiva ssada sitä toistakin laatua.
Se miksi ajattelen tytöksi: 1. Poikaa odottaessani minua vain vähän etoi, nyt olen oksentanut yli 8vk putkeen. 2. poikaa odottaessani ihoni oli sileä ja siisti koko ajan. Nyt on 1 finni jatkuvasti naamassa ja selässä aina muutama. 3. Ennen poikani odotusta äitilleni oli ennustaja sanonut, että ensin siellä vaihdetaan sormuksia sitten sinne tulee poika. Ja niin kävi! aatelkaas meidän sormuksissa luki 13.1.03 ja pojan laskettua aikaa laskettiin kuukautisista, jotka alkoivat 14.1.03!!! Mies on onneksi nyt vaihtunut parenpaan mutta nyt samainen ennustaja oli sanonut jo vuosi sitten, että siellä aletaan rakentamaan taloa ja sitten sinne tulee tyttö!!! Äiti oli kiven kovaa väittänyt, että eihän ne nyt rakentamaan ala ku ovat juuri muuttaneet!! Mutta ennustaja oli pysynyt tiukkana. Ja nyt totuus on se, että talopaketti tulee kesäkuun alussa ja heinäelokuun vaihteessa syntyy TYTTÖ? tai poika[:D]. Ei kuitenkaan voi jotenkin uskoa noihin ennustajiin[8|]
Ja siis äiti on paljastanu nämä asiat mulle vasta sitten kun ne on jo olleet todellisuutta, että en ole voinut niihin mitenkään itse vaikuttaa.