Ero raskausaikana

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja lisbetth
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

lisbetth

Vasta-alkaja
En tiedä, löytyykö täältä kohtalotovereita mutta yritänpä kuitenkin. Vähän olen täällä itse kirjoitellut, mutta aktiivisesti seurannut foorumia.
Olen siis rv17, ja mies on nyt jo muutaman viikon käyttäytynyt oudosti, ei enää ollenkaan niin että välittäisi minusta tai siitä, miten voin. Katoilee myös pitkiksi ajoiksi niin ettei tavoita. Kerron nyt heti tässä vaiheessa, että elämme kaukosuhteessa, koska mies on tällä hetkellä ulkomailla töissä. Minun ei ole mahdollista mennä sinne, koska omat työt ovat Suomessa.
Muutama päivä sitten ilmoitti, että kaikki, mitä oli puhunut yhteisestä tulevaisuudestamme ja perheen perustamisesta, onkin ollu puhetta, josta hän ei ole ollut varma. Haluaa nyt siis erota. Emme ole naimisissa mutta vakavassa suhteessa olemme olleet pidemmän aikaa.
Tämä viikonloppu on ollut minulle ehkä raskain viikonloppuni ikinä. En tiedä, miten pärjään lapsen kanssa yksin, koska nyt mieheni ei halua tulla enää edes Suomeen, niinkuin alunperin oli puhe ja suunnitelma. Olen ollut todella ahdistunut, en pysty syömään enkä nukkumaan kuin muutaman tunnin kerralla.
Onko täällä ketään eron läpikäynyttä raskausaikana? Miten olette selvinneet? Kiinnostaisi myös saada tietää, voisiko neuvolasta tai lääkäristä saada mahdollista apua ja minkälaista apua yleensä tarjoavat. Eilisiltana minulla oli myös supistuksia, tänään jatkuneet. Olen huolissani lapsesta, kuinka tämä minun ahdistuneisuus ja ruokahaluttomuus vaikuttaa lapseen.
Tukiverkostoa löytyy, omat vanhemmat ja sisarukset sekä läheiset ystävät jotka ovat lohduttaneet, mutta tällä hetkellä se ei minua tai tähän ahdistuneeseen olotilaan ole auttanut.
 
hae ihmeessä neuvolasta apua! ainakin keskusteluapua saa neuvolan kautta, sekä varmaan yhteystietoja erilaisiin eroryhmiin tai yksinhuoltajaryhmiin tms.

Tosi ikävä tilanne kyllä sulla! Voimia kauheesti!

myös syntymän jälkeen saa apua neuvolasta mikäli tarvitsee. Pärjäät varmasti kun nyt pääset alun järkytyksen yli!

(omaa kokemusta ei oo)
 
Minulla on hieman samankaltainen tilanne. Emme toki missään vaiheessa olleet "vakavassa suhteessa" lapsen isän kanssa, mutta lapsi oli kummankin puolelta toivottu tapaus. Vain muutama päivä sen jälkeen, kun tein positiivisen raskaustestin, hän ilmoitti, ettei tahdokaan olla mukana lapsen elämässä. Sen jälkeen ei ole enää kuulunut mitään. Kyllä siinä meni aikaa tietoa sulatella, kun oli valmistautunut siihen, ettei tule jäämään lapsen kanssa täysin yksin.

Neuvolan kautta kannattaa hakea keskusteluapua. Itsekin olisin saanut, ellei minulla jo valmiiksi olisi ollut kontaktia mielenterveystoimiston puolella. Asioiden läpikäyminen toisen ihmisen kanssa ja niistä puhuminen ovat auttaneet merkittävästi ja olen oppinut hyväksymään tilanteen. Neuvolassa kerrottiin myös kaikista mahdollisista avuista, mitä voi saada sitten lapsen synnyttyä.

Yksin et tule jäämään, se on varmaa. Tukiverkoston kerroit sinulta löytyvän ja se on hyvä, se on takuulla korvaamaton apu. Naiset ovat kautta aikain kasvattaneet lapsia (jopa useampia) yksin, kyllä me pärjätään. Tsemppiä tulevaan. <3
 
Meilläkin lapsi oli toivottu ja ihan tietoisesti jätettiin ehkäisy pois. Alkuraskauden olikin vielä mukana ja tuki minua, kertoi rakastavansa ja haluavansa olla isä lapsellemme.
Nyt yhtäkkiä kaikki vain muuttui. Tuntuu vaikealta hyväksyä ja tunnen itseni tällä hetkellä vain todella petetyksi. Mielessä on myös ollut, onko minusta äidiksi ja pystynkö huolehtimaan lapsesta yksin. Kuitenkin ystävät ovat sanoneet, että nyt olen niin järkyttynytkin, ettei kannata ehkä säikähtää niitä ajatuksia, joita tulee mieleen.
Kuitenkin haluan olla lapselleni äiti ja tarjota mahdollisimman hyvän elämän, kai se on ihan normaalia, että tällaisessa tilanteessa sitä tuntee itsensä todella epävarmaksi?
 
Tällaiset asiat vain vie aikaa sulatella ja oppia hyväksymään. Minä ajattelin itse, että jos joku tässä häviää, se on lapsen isä. Että paras ratkaisu kaikkien kannalta oli sitten vain jättäytyä pois, kun on kerran niin epätasapainossa itsensäkin kanssa. Lapsen kannalta parempi niin.

Tuossa tilanteessa kaikenlaiset tunteet on oikeutettuja. Ja on täysin normaalia tuntea itsensä petetyksi ja epävarmaksi tulevaisuuden suhteen. Kuten sanoin, asioiden hyväksyminen vie aikaa. Ota sitä aikaa ihan rohkeasti niin paljon kuin tarvitset ja jos siltä tuntuu niin hanki keskusteluapua, itselläni se auttoi niin paljon.
 
Mun serkku sai lapsen yksin 5 vuotta sitten.
Lapsen isän on hänen nuoruuden poikaystävä, jonka hän tapasi uudelleen. Tapailivat toisiaan ja serkun tultua raskaaksi mies häippäsi kuvioista. Miehen äiti on mukana lapsenlapsensa elämässä. Lapsi on parasta serkun elämässä.
 
Takaisin
Top