Onko teillä erityisherkkä lapsi? Mistä tietää lapsen olevan erityisherkkä?
Erityisherkät lapset
- Ketjun aloittaja Bella Swan
- Aloituspäivämäärä
On, kaksi kolmesta.
Vauvana herkät lapset reagoivat ääniin toisin kuin vähemmän herkkä esikoinen. Kuopus ei pystynyt olemaan kaikuvissa tiloissa, vaan huusi hysteerisesti niin kauan, että tilanne oli ohi.
Keskimmäinen pelkäsi jo vauvana imuria ja vessanpöntön vetämisääntä.
Koulussa ruokailu ja musiikintunnit olivat vaikeimpia.
Varmasti ääniin liittyviä pulmia on muitakin, mutta kun niihin on tottunut, ne tuntuvat normaalilta. Meillä on käytössä korvatulppia, vastamelukuulokkeita ja kuulosuojaimia.
Kaksi nuorinta ovat myös herkkiä hajuille. Kun ovat oppineet puhumaan, tilanne on helpompi. Osaavat kertoa, kun joku haisee pahalle tai häiritsee eikä haju aiheuta huutoa tai aggressiota. Toki hajusta yleensä täytyy päästä eroon.
Tuntoaistin herkkyys oli vauva- ja tahtoikäisenä minulle äitinä hankalinta. Ihmettelin erityisesti keskimmäisen järkyttäviä huutokohtauksia ja meni pitkään ennen kuin sain selville, mikä on hätänä. Yritin joskus saada neuvolasta apua, mutta sain vain pahan mielen.
Kaikissa herkkyyksissä on ollut eniten apua siitä, että olen opettanut lapsille, että kertovat, mikä on hätänä, koska muut kokevat asiat eri tavalla. Seuraava askel on empatia. Jos joku ääni on hirveä tai lusikka tuntuu pahalta, se ei muutu yhtään miellyttävämmäksi, jos kertoo, että kyllä siihen pitää tottua ja muutkin tekevät niin.
Vauvana herkät lapset reagoivat ääniin toisin kuin vähemmän herkkä esikoinen. Kuopus ei pystynyt olemaan kaikuvissa tiloissa, vaan huusi hysteerisesti niin kauan, että tilanne oli ohi.
Keskimmäinen pelkäsi jo vauvana imuria ja vessanpöntön vetämisääntä.
Koulussa ruokailu ja musiikintunnit olivat vaikeimpia.
Varmasti ääniin liittyviä pulmia on muitakin, mutta kun niihin on tottunut, ne tuntuvat normaalilta. Meillä on käytössä korvatulppia, vastamelukuulokkeita ja kuulosuojaimia.
Kaksi nuorinta ovat myös herkkiä hajuille. Kun ovat oppineet puhumaan, tilanne on helpompi. Osaavat kertoa, kun joku haisee pahalle tai häiritsee eikä haju aiheuta huutoa tai aggressiota. Toki hajusta yleensä täytyy päästä eroon.
Tuntoaistin herkkyys oli vauva- ja tahtoikäisenä minulle äitinä hankalinta. Ihmettelin erityisesti keskimmäisen järkyttäviä huutokohtauksia ja meni pitkään ennen kuin sain selville, mikä on hätänä. Yritin joskus saada neuvolasta apua, mutta sain vain pahan mielen.
Kaikissa herkkyyksissä on ollut eniten apua siitä, että olen opettanut lapsille, että kertovat, mikä on hätänä, koska muut kokevat asiat eri tavalla. Seuraava askel on empatia. Jos joku ääni on hirveä tai lusikka tuntuu pahalta, se ei muutu yhtään miellyttävämmäksi, jos kertoo, että kyllä siihen pitää tottua ja muutkin tekevät niin.
Muistutan että jos haluaa jutella yksityisemmin erityisherkästä lapsesta ja varsinkin jos herkkyys tuottaa ongelmia, Erityisperheellisten salaiseen ryhmään sopii. :) Siellä ei tarvitse ryhmän nimestä huolimatta olla virallisesti erityisperhe eikä varsinkaan diagnoosia. Jos olet ryhmästä kiinnostunut ryhmästä kerrotaan lisää täällä.
Hienoa että aiheesta keskustellaan näin avoimestikin. :)
Hienoa että aiheesta keskustellaan näin avoimestikin. :)
Muokattu viimeksi:
Nostelen nyt tätä ketjua kun tämmöisen löysin. Eli itselle on alkanut vahvistua että esikoisemme saattaa olla erityisherkkä. On ollut aina herkkä hälylle ja koville äänille, tarkkailee uusissa tilanteissa pitkään, säikähtää helposti, vauvan itku välillä stressaa, tietyt vaatteet eivät tunnu hyvältä päälle, käy joskus nukahtaessa ylikierroksilla, ei ole mikään hurjapää, huomaa yksityiskohtia kuten eilen mun erilaisen pipon jne. On siis 2 v 1 kk. On siis iloinen puuhakas höpöttelijä meidän seurassa ja kehittyy ikätasoisesti, mutta varsinkin sosiaaliset tilanteet ovat hänelle hankalia. Ei ole vielä päiväkodissa, mutta olemme alkaneet käymään mll:n leikkiaamuissa.
Aloin nyt lukemaan Heli Heiskasen kirjaa Erityisherkän lapsen kanssa. Siinä olevan piirrelistauksen mukaan lapsi olisi erityisherkkä ja mitä enemmän nyt tätä luen niin taidan olla minäkin. Tietyllä tavalla lapsen käytös onkin ollut todella samaistuttavaa. Vähän tunnustan karsastavani tämmöisiä erityisyysnimikkeitä, sillä ihan tavallinen koen olevani vaikkakin ehkä vähän herkempi. Mielestäni nykykulttuuri on se joka on erityinen ja kuormittava paikka. Mutta jos tuo nyt auttaa tukemaan lasta hänen tarvitsemallaan tavalla niin en pahastu.
Kiinnostaisi kuulla kuinka olette tukeneet lastanne tässä? Aiemminkin olen epäillyt tätä, mutta viime yönä jotenkin vahvistui itselle kun meni valvomiseksi ja mietin että mitä jos onkin vain ylikuormittunut. Tänään vietetään nyt sitten rauhallinen kotipäivä.
Aloin nyt lukemaan Heli Heiskasen kirjaa Erityisherkän lapsen kanssa. Siinä olevan piirrelistauksen mukaan lapsi olisi erityisherkkä ja mitä enemmän nyt tätä luen niin taidan olla minäkin. Tietyllä tavalla lapsen käytös onkin ollut todella samaistuttavaa. Vähän tunnustan karsastavani tämmöisiä erityisyysnimikkeitä, sillä ihan tavallinen koen olevani vaikkakin ehkä vähän herkempi. Mielestäni nykykulttuuri on se joka on erityinen ja kuormittava paikka. Mutta jos tuo nyt auttaa tukemaan lasta hänen tarvitsemallaan tavalla niin en pahastu.
Kiinnostaisi kuulla kuinka olette tukeneet lastanne tässä? Aiemminkin olen epäillyt tätä, mutta viime yönä jotenkin vahvistui itselle kun meni valvomiseksi ja mietin että mitä jos onkin vain ylikuormittunut. Tänään vietetään nyt sitten rauhallinen kotipäivä.
Minäkin olen lukenut tätä ketjua taustalla ja voin samaistua sun tekstiin, tosin se ero, että meillä lapsi ollut hoidossa 1v lähtien (nyt 2v10kk) ja sosiaaliset taidot on todella hyvät (mutta ajattelen et tämä on nimenomaan siksi että on harjoitellut ihan pienestä eikä tule ns uutena). Lapsi ei viihdy suurissa joukoissa, mutta sanoo esimerkiksi toisen lapsen vieressä leikkiessä että on kiva leikkiä kaverin kanssa, vaikkei edes kunnolle leikkisi yhdessä. Pienenä inhosi kovia ääniä. Viihtyy sylissä, huomaa kaikki pienimmät yksityiskohdat ja puhuu varsinkin harmitusasioista monta päivää. Nyt esim kolme päivää on muistanut monessa välissä mainita et harmitti ku jäätiin junasta, kun hän olisi halunnut sillä jatkaa. Ikinä ei ole voinut nukkua muuta kuin iholla kiinni. Tämän vuoksi me esimerkiksi nukumme aina yhdessä. Lisäksi päivänärutiinit ovat aina olleet tarkkoja niin kaikki on helpompaa. Kotona ja pihalla leikitään paljon ja ns ympäri kaupunkia juoksemista kaikissa kissanristiäisissä on mahdollisimman vähän, kerran viikossa käydään pelaamassa säbää.
Kuulostaa tutulta. Ja olen huomannut sosiaalisissa tilanteissa että tarkkaan valikoi ihmisiä. Esim. toinen mummo on tosi kiva kun taas toista arastelee välillä tosi paljonkin. Ja ei liity millään tavalla siihen että olisivat nähneet eri verran. Olenkin yrittänyt miettiä syytä mikä toisessa mummossa on ns. vikana. Erilaisiahan he ovat sitä en kiistä. Itseä harmittaa vain toisen puolesta kun on väkisin nähnyt tämän mm. lapsen syntymäpäivillä.
Paitsi tuo nukkuminen on muuten meillä taas eri. Siirtyi ns. omasta tahdosta omaan huoneeseen kun huomattiin että meidän äänet häiritsivät häntä ja tuntui havahtuvan aina hereille. Ja siirtyminen sujuikin sitten helposti.
Miten teillä meni aikoinaan hoidon aloitus? Kun olen miettinyt syksyksi kerhoon hakemista, kun häntä kyllä kiinnostaa muut lapset, mutta kuitenkin arastelee niitä tosi paljon. Ja samaten vieraat aikuiset jännittää. Leikkiaamussa on kyllä suostunut yhden vetäjän kanssa lukemaan, mutta mun on pitänyt olla lähettyvillä.
Mitäköhän 1vn hoidon aloituksesta nyt voi sanoa
kyllähän häntä harmitti alkuun kun lähdin ovesta, mutta koska oli eka 10kk perhepäivähoidossa (halusin sellaiseen, koska itseä hieman kauhistutti ajatus 1v herkkis päiväkodissa) niin siellä tuli hoitaja tutuksi nopeasti ja 2-3 muun lapsen kanssa sai paljon huomiota. Päiväkotiin siirryttiin, kun muutettiin pois edellisestä asuinpaikasta ja ihmeen hyvin sinne sopeutui. Joutui tosin 1v10kk iässä 2-3v ryhmään niin se isompien kanssa oli varmaan helpotti, kun ne on hieman arvattavampia kuin pienemmät ja niiden kanssa pystyi kommunikoimaan paremmin. Meillä on tapana aina päiväkodin jälkeen jäädä ulos leikkimään tai mennä metsäretkille tms jotta saadaan päiväkodin sosiaalinen kuormitus tasoitettua eli ei heti kiireellä kotiin tekemään ruokaa tms. Muutenkaan kiire ei ole ikinä ollut hyväksi, pyrin suunnittelemaan ja tekemään niin että aina on kiireetöntä. Toki ei sitä aina voi estää.