Eristäytyminen ennen synnytystä? kokemusta muilla.

Aurinkopuuteri

Vauhtiin päässyt keskustelija
Asia lyhkäisyydessään. Onko muilla synnytyksen lähestyessä tunnetta, että haluaa olla enimmäkseen kotona ja oman perheen parissa. Omalla perheellä tarkoitan nyt miestä ja mahdollisia lapsia. Minulla sama ilmiö tuli ekassakin raskaudessa ja nyt tässä. Vajaa kuukausi synnytykseen ja tuntuu, että voisin linnottautua kotiin. Ei huvita oikein nähdä ketään. Mieliala heittelee ilosta suruun ja kiukusta raivoon jatkuvasti, senkin takia tuntuu helpommalta olla vain kotona. Eipähän tule puhuttua ohi suun. Tämä on henkisesti aika raskasta ja herkkää aikaa ainakin minulla.

Muilla samoja fiiliksiä?
 
mä huomaan kyllä haahuilevani mieluummin kotona kuin kodin ulkopuolella kavereita tapaamassa. mulla tekee toi huonounisuus ja sitä kautta jatkuva väsymys sen, että nukun mieluusti päiväunia. ilmoitin miehelle jo hyvissä ajoin ennen joulua, etten halua meidän nurkkiin ketään pyörimään ja odottamaan passaamista, vaan korkeintaan parin tunnin visiitille voi tulla.

en mä päivän aikana välttämättä edes meikkaa/laita tukkaa saati pese hampaita, jollen nyt mene lähikauppaa kauemmaksi. ei vaan jaksa ja tässä tuntuu jo et on ihan sama miltä näyttää, paksumpi ollaan ku viime viikolla.
 
Täällä mennään samoilla eristäytyneisyys fiiliksillä. Ei huvita käydä missään kyläilemässä ja jos tuleekin lähdettyä niin heti, kun pääsee johonkin iskee paniikin omainen tunne ja haluaa vaan mahdollisimman nopeasti kotiin ns. neljän seinän sisälle oleilemaan. Miehen veli käy meillä usein kyläilemässä ja tekisi mieli hänellekin sanoa, että älä käy niin usein tai että älä viivy meillä niin kauan. Tosin silloin vetäydyn omiin oloihini tekemään jotain missä saan olla rauhassa. Mies on nyt ollut lomalla ja toisaalta se on mukavaa, mutta toisaalta taas kaipaan ihan omaa rauhaa ja yksinoloa, jota on silloin kun mies on päivät töissä. Olen myös entistä ärtyisämpi ja väsyneempi kuin aikaisemmin. 
 
Sama täällä, ei huvita lähteä kotoa yhtään minnekään, tuntuu turvattomalta jos ei oo tutussa paikassa. Eilen kävi mun sisko kylässä ja se halusi lähteä kaupungille shoppailemaan. No tietysti lähdin mukaan, mutta olin jotenkin ihan sähköjänis ja vahtasin vaan kelloa ja halusin kotiin, eli olin täydellistä kauppakierrosseuraa... :/

Toi on kyllä ihan mullakin tuttu tunne, ettei jaksa/halua nähdä muita ihmisiä nyt, mies jää tänään kotiin mun kanssa ja mietityttää jo että miten paljon mua alkaa vituttaa sen läsnäolo, kun "pilaa mun rutiinit"! :D Ja nyt on alanneet nää tuttujen  utelut: jokojokojoko vauva syntyy, häh, eikö se oo vielä maailmas, no koskas sitten?? Ja sit kun en heti vastaa puhelimeen, laitetaan viestejä että ai, taidat olla laitoksella... Jotenkin tullut nyt taas tässä vaiheessa sellanen fiilis että ei perkele mun supistukset tai synnärille lähdöt kuulu kenellekään, kyllä mä sit tärkeimmille ilmoitan kun on se oikee hetki! Ja toisekseen, ite odotan vähän kauhunsekaisella odotuksen tunteella että koska se lähtö oikein tulee, ja sitten tutut tuntuu odottavan enemmän. En jaksais rauhoitella muita, kuin itteäni.
 
Oi kyllä ja ollaan siitä jo muutama perheriitaki saatu aikaseks. Ku oon yrittän selittää et vielku voi ni ois kiva olla ja tehä yhessä. Ja aina muutaman päivän se jaksaa yrittää ja sit taas jumittuu telkkarin etee tai pelaa tai jotain. Joten en jaksa enää sanoa vaa nautin ylhäisestäyksinäisyydestäni sitten ihan yksiseni. :D
 
Mä tykkään kyllä olla kotona päivisin ja touhuta kaikkee pientä yksikseni, mutta toisaalta on tullut tarve nähdä vielä kaikkia kavereita ja perheenjäseniä ennen kuin elämä tästä muuttuu. Nytkin sain suostuteltua miehelle, että lähdetään uudeksi vuodeksi ystävien luokse 300km:n päähän. Luulen, että mulla tulee eristäytymisen tarve sitten kun vauva tulee ja haluan ensin tutustua vauvan kanssa kunnolla ennen kuin haluan nähdä muita ihmisiä.
 
Aurinkopuuteri: Samoja fiiliksiä ilmassa. Esikoinen tulossa ja kiva olla kotona ja rakentaa pesää.. eikä ole pahemmin kiinnostanut lähteä ihmisten ilmoilla kun pakon edessä ja tuntuu että kotona kyllä riittäs kaikkea kivaa tekemistä. Tosiaan mielialatkin ailahdelleet päivittäin ja eipä noita jaksas lähtee mihinkään kavereille paasaamaan turhan tautta - aiheuttaa nyt turhaan pahaa mieltä/ilmapiiriä. :)

Tosiaan toi ulkonäkökin on jo semmonen, että outoja kommentteja tulee suuntaan jos toiseen: "Onpas vielä pieni maha" on muuttunu kuukauden sisään viimesissä kommenteissä: "hitto mikä jytky" :D kauheesti kannustaa liikkumaan sellasetkin kommentit + sit se että lantio on alkanu pahasti reistailemaan - varmaankin hiljalleen avautuu paikat tulevaa synnytystä varten?

Jo pihalla oleilu/liikunta ym. tuntuu pelottavalta/rasittavalta ajatukselta etenkin kun on ollut tässä lähiaikoina tosi liukasta säätä ulkona. :( Kyllä odottaa jo että oma kroppa palautuu hiljalleen ja pääsee sit vaikka noilla pääkallokeleilläkin ihan juoksemaan.

Ite tosiaan ekaa ootan ja puhelin - onneks salanen numero - parasta jättää suosiolla äänettömälle nyt loppu ajasta raskaudessa. Musta se ei kuulu kellekään muulle (ei äidilleni ei anopilleni ei kellekään muulle siis) kun meidän ydinperheelle: Mulle ja mun miehelle, että millon tulee lähtö sairaalaan. Fb:ssäkin olen jo sanonu yleisesti, että lapsestani en sinne tule tietoja laittamaan/antamaan.

Mun mies on kyllä tosi rauhallinen versio ja mukava. Tekee vaan urakalla ja liikaa töitä, mutta muuten on parasta seuraa kotosalla. Uudeks vuodeks kyl harmittelen vähän et jos ei mennä johonkin kavereiden keskuuteen/viihteelle.. mut toisaalta ymmärrän et kun oon jo niin viimesilläni, et en välttämättä ees jaksas.. mies kun jo ehdotti et oltas vaan kotona tai tässä lähimaastossa. Kaitpa se on ihan jees.

Mutta juuh, hyviä uusia vuosia kaikille! :)

 
Oon kyl toki tässä koittanu nähä kaikkia kavereitaki ku ei sitte kuitenkaan tuu niitä kauheesti varmaan alkuvuonna nähtyä. Mut nyt on viimeset viikot ollu semmosia että ei vaan saa aikatauluja sopimaan mitenkään samoihin. :/ Viihdyn kotona, mut on se kiva muutaman kerran viikossa tehä jotain kivaaki ni on aina jotain mitä odottaa. Nyt kun on aika käynyt jo jotenki pitkäksi ni odottaa kyl vauvan syntymää siinä toivossa että tekeminen ei ainakaan lopu kesken. :)

Mua stressaa toi kauheesti et heti huudellaan fb.ssä kaikki asiat... meidän äiti on semmonen... mun veljen avokki ku oli synnyttämäs ni sielt sai kaikki seurata sen synnytystä avautumis vaiheesta ponnistusvaiheeseen tunti tunnilta. Oon ottan tän asian puheeks jo äitin kanssa ja sanonu et juttu on niin että fb.ssä ei lue mitään koko lapsesta ennenku sen tiedon oon ite siel virallisesti julkassu. Toi asia on kuitenki musta niin henkilökohtanen ja semmonen asia minkä tahtoo ite kertoa.. Voitte kuvitella millasta oli olla äitin kans samassa työpaikassa kun jäi silloin odottamaan... kaikki tuntu tietävän vaikka en ois halun edes viel kellekkään kertoa. :/ Oon päättäny kyl senkin jo että en ilmota sille edes että koska lähtö tulee vaan vasta sitte ku se laps on syntyn ni ainaki vältyn sen että 200 ihmistä seuraa mun synnytystä fb.n kautta. :D
 
Olipa HELPOTTAVAN IHANA lukea etten ole ainut joka viihtyy kotona nyt. emoticon Aloin jo luulemaan, että olen ainut joka "kärsii" tämmöisistä tuntemuksista.

Koen itse tämän välillä todella ahdistavana ja väliin ihan kivanakin, riippuen vähän päivästä. Muutenkin päivät vaihtelee todella paljon. Välillä olo on todella energinen ja väliin ahdistuneen surullisen äkäinen. Koetan lohduttautua sillä, että kohta tämä kaikki on ohi ja saadaan pienokainen syliin. emoticon

 
Mulla on tosiaan tää eristäytyminen ottanut uusia suuntimia, nyt en enää halua ketään edes meille kylään. Ahdistaa ihan sairaasti kun meille tuli uutena vuotena kaveripariskunta kylään, ja suhteen rouva alkas udella mitä tavaraa ollaan hankittu, ja halus nähdä ne. Mun oli sit pakko kuljettaa tää rouva lastenhuoneeseen ihmettelemään meidän kärryjä ja hoitopöytää ja muita romppeita. En jotenkin olis edes halunnut, tuntuu että koko lapsiasia on vieläkin niin arka ja henkilökohtainen asia, ettei se kuulu kenellekään muulle kuin mulle ja mun miehelle. Outoa? Ehkä tää vieraiden kestitseminen tulee nyt korvistakin jo ulos siks, kun viime viikolla meillä kävi joka päivä joku kylässä. Kiva kun en oo ikinä tyytyväinen, aluksi jossain toisessa ketjussa valitin sitä kuinka meille ei kukaan tule, ja nyt valitan siitä että meillä ramppaa liikaa porukkaa! Koskahan olisin tyytyväinen?

Mut mä tien jo valmiiks sen, että kun kotiudutaan, en tosiaan halua ketään ihmettelemään siihen vauvaa ja mun hoitotaitoja ainakaan pariin päivään. Ja muuten, joku sanoikin tosta facebookissa synnyttämisestä: mä en ole sanallakaan maininnut raskauttani siellä, ja pari ihmistä on suoraan kyselleet, mutta olen poistanut ne kommentit ja jättänyt itse vastaamatta niihin. Mä en kuulu niihin ihmisiin, jotka haluaa jakaa jokaisen supistuksen sadan "kaverin" kanssa. Enkä muuten oo edes miettinyt sitä vaihtoehtoa että joku mun perheenjäsenistä (äiti todennäköisesti) julkistaa syntymän ihmeen siellä! Ei vitsi, pitää varmaan jututtaa äiti ja siskot erikseen, ettei tarvi mun asioita julistaa kaikelle kansalle.
 
brainfreeze, olisi niin paljon helpompaa jos tämmöistä eristäytymistä ei ilmenisi. Olisi halu jakaa raskaus alusta loppuun kaikkien kans. Minkäs tälle tekee? pitää vain odottaa, että vauva syntyy ja tilanne raukeaa tai edes helpottaa.
 
Joo, no mulla oli alusta alkaen tällästä, en millään halunnut jakaa tuntemuksiani tai olotilojani kenenkään toisen kuin mun miehen kanssa. En oo missään vaiheessa peitellyt raskauttani, ja toki oon ollut todella iloinen asiasta, mutta ei se mun mielestä kuulu muille kuin mulle ja mun miehelle. Esim vatsan taputtelijat sais painua helvettiin :) Mitä pidemmälle raskaus eteni, oon ottanut mun circle of trustiin tasan kaksi ihmistä lisää, joille mielellänikin avaudun ja juttelen raskausjuttuja. Ja ihan koko raskauden ajan mä oon  hämmentynyt ja jopa ärsyyntynyt jos joku on kysynyt jotain liittyen mun raskauteen! Mä oon aina luullut että mä olisin sellanen ylpeä vatsan esittelijä, ja että innosta kihisten kertoisin ihan kaiken ummetuksesta ja virtsan karkailusta lähtien ihan kaikille. Mutta ei. En tajua mikä on, ja nyt loppua kohden haluan puhua vieläkin vähemmän yhtään kenellekään. Mies saa sitten sitäkin enemmän faktaa kuullakseen :)
 
Mulla tää fyysinen olotila lähinnä (häntäluun murtuma nuorempana, joka muistuttaa nyt itestään), tekee sen, että into käydä missään on laskenu. Toisaalta on se ihan ymmärrettävää muutenkin ison mahan kanssa, että haluaa rauhottaa loppuhetkiä vähäsen.

Brainfreeze: Mä ainakin oon sillain pimeä välistä, että just kun kukaan ei käy kylässä niin siitä vikisin ja sit kun porukkaa rumppaa taas liikaa niin sittenkin vikisen.. että vissiin sellanen kohtuus kaikessa + tilanteiden mukaan. :D :) Mä laitoin fb:ssä ihan suoraan ihmisille, että ei tarvia sitten niitä "jokojoko"-kyselyjä mulle laittaa sinne ihan turhaan, kun en siellä fb:ssä visitoi lähiaikoina vaan rauhotan tilanteet tähän loppuraskaudeks ja vähän eteenpäin. :) Helpotti kummasti, kuinka moni on tykänny ko. suorasta viestistä. :)

Ja on mustakin tosi pimeetä, kun puolituntematon ihminen tunkee kätensä (oli sitten synnyttäny tai ei, mut ei ole oikeutta varsinkaan ilman lupaa) vatsalle ja jotkut jopa lupia kysymättä. Mä kun varon miehenikin käden kosketusta, koska mä oon niin luontasen varovainen, ettei vauvalle sattus mitään! Miehelleni mäkin avaudun helposti, mut kaveripiiri on tosi paljon kaventunu.. toisaalta tää mammapalsta on ollu ihan paras, koska täällä on samanhenkisiä/samassa jamassa olevat ihmiset ja teidän kanssa onkin ihan aihetta purkaa tätä juttua. :)
 
Takaisin
Top