Erilaiset synnytyspelot kuin muilla?

K

Kyfi4057530

Vasta-alkaja
Alkuun perustiedot: Odotan ensimmäistäni ja olen viikolla 36+6

En oikein tiedä, kuinka asian edes kuvailisin. Suoranaisesti en pelkää synnytystä ja tiedän kestäväni kipua, mutta itseäni ahdistaa ajatus alasti olemisesta yms. synnytyksessä vieraiden ihmisten edessä.
Tai siis eihän se kenestäkään mukavalta tunnu olla "lettu leväällään ja tissit tiskillä" mutta itseäni ahdistaa ajatus ettei itselläni ole mitään sanavaltaa omasta kehostani synnytyksen hetkellä tai sen jälkeen kun tullaan lypsämään kuin jotakin lehmää. Ja tiedän kyllä, ettei ne lääkärit ja kätilöt siellä ole arvostelemassa mun kroppaa vaan auttamassa lasta maailmaan, mutta tuon oman kehon hallinnan menetys ja kun kaikki kurkkii sinne haaroväliin ahdistaa kuin pientä sikaa.
Tähän lisäksi kaikki kakkaamiset ynnä muut eritteet ja piikit, kun on piikkikammo ja veren näkeminenkään ei ole helppoa niin niin... ahdistaa. Minua mietityttää myös kivut ja vaivat synnytyksen jälkeen koska niistä on neuvolassa/synnärillä vaiettu täysin ja olisi kiva yrittää valmistautua synnytyksenkin jälkeisiin vaivoihin.

Ja haluaisin vaan kysyä, eikö kenelläkään ole tälläisia pelkoja kuin minulla? Toisaalta mietin että olenko vain turhamainen? Mutta turhamaisuutta tai ei, niin ahdistaa niin maan prkleesti :sad001
 
Mullakaan se kipu ei oo se huolista suurin. En oikeestaan pelkää sitä ollenkaan. Sen sijaan pelkään kivunlievityksen ottamista. Esim mulle täysin sietämätön ajatus et mun selkärankaa aletaan sorkkimaan tai että mua piikitetään johonkin muutenkaan. On tullut monta itkusta yötä jo noiden takia :sad001 Toivon vaan kun alkaa valmennukset sun muut että sieltä sais sit itsevarmuutta. Onneks itte en kärsi mistään sairaala tai verikammoista.
Mutta toisaalta voi olla että sillä hetkellä se kipu on niin kauheeta että antasin piikittää vaikka silmään että helpottas :D
Synnytyksen jälkeistä aikaa pelkään minäkin, olen vielä yksin vauvan kanssa silloin. Siks aijonkin olla mahdollisimman kauan synnärillä.
Sun kannattais varmaan ihan suoraan sanoa vaikka neuvolassa että nyt pelottaa ja aivan helvetisti. Ei ne aina tajua kysellä tollasia asioita. Tsemppiä!
 
Siinä kohtaa, jos/kun oikeasti sattuu niin se "selkärangan kaiveleminen" on pikku juttu :D Itse sain epiduraalin, koska selkäni tuli niin kipeäksi etten yksinkertaisesti vain voinut olla, mitenkään. Sängyssä sattui ja ylös en päässyt, koska sattui niin paljon. Epiduraalia ehdotti kätilö tai se oli lähinnä "nyt laitetaan sulle se, että toi helpottaa ja synnytys pääsee etenemään" ja voi luojalle kiitos siitä helpotuksesta! Toki olen kuullut myös kauhutarinoita epiduraalin epäonnistumisesta, mutta mulle se kyllä avasi todellisen taivaan helpotuksellaan.

Ja se alasti oleminen ja kakat jne. Ei varmasti helpota, mutta niitä ympärillä hyöriviä ihmisiä ei voisi vähempää kiinnostaa oletko alasti ja niitä alapäitä ne on nähnyt niin paljon ettei tosikaan :) Ja jos nyt näin ilkeästi sanon, niin siinä kohtaa kun synnytys on käynnissä niin todennäköisesti jossain kohtaa tulee se "ottakaa se nyt jo pois sieltä" olo ja siinä kohtaa ei todellakaan haittaa kuka siellä alapäässä kurkkii :D

Se synnytyksen jälkeen imetys ja ne jutut oli mulle se kamalin kokemus. En nyt halua ketään pelotella, mutta siitä mulle jäi semmoiset traumat, että imetys loppui 1,5 viikon jälkeen, koska en vain pystynyt siihen. Jälkikäteen sanoisin kaikille neuvojille ja tissin nykijöille, että painukaa hemmetiin ja antakaa mun hoitaa tämä homma ihan itse. Kivut synnytyksen jälkeen riippuu tietysti tavasta. Itselleni tehtiin sektio, jonka jälkeen olin todella kipeä ja ilman mieheni ja sukulaisteni apua en olisi yksin selvinnyt. Ystäväni synnytti normaalisti alateitse ja joutui sen jälkeen olemaan viikon yksin miehensä työmatkan takia ja pärjäsi kuulema vallan mainiosti koko ajan ilman mitään apua. Joten sitä on todella hankala ennakoida, miten homma menee ja mitä kenellekin tulee.

Parhaiten synnytyksestä selviää, kun mitään en suunnittele etkä mitään ajattele, menet vain tunteen ja kätilön ohjeiden mukaan.
 
Täällä yksi pelokas myös. Ja anteeksi, mutta itse vastustan ihan kamalasti ajatusta 'mennä vaan kätilön ohjeiden mukaan'. (Ja Ramsi, et varmastikaan tarkoittanut ihan näin kärjistetysti, ymmärrän kyllä sen. :) ) Minun vartalo, jonka minä tunnen. Itse haluan, että minua kuunnellaan, mitä minä haluan ja tarvitsen. Että minun annetaan valita missä asennossa synnytän, ilman että kukaan yrittää saada minua väkisin toiseen asentoon. Enkä todellakaan halua kaikenmaailman toimenpiteitä ja tutkimuksia tai lääkkeitä tuosta noin vaan.

Tällä ei nyt ole tarkoitus ketään ärsyttää tai suututtaa, enkä sitä sano, että kätilöiden ja lääkäreiden pitäisi synnyttäjän pillin mukaan tanssia miten vaan. Tottakai pitää järki olla mukana ja pitää pystyä synnyttäjän kuuntelemaan lääkäriä ja kätilöä, jos on vaikka vauvalla tai itsellä joku hätänä, eikä muutenkaan synnytys ole mikään sirkustemppuilun paikka.

Itse neuvoisin puhumaan kaikenlaisista peloista neuvolassa ja pyytämään lähetteen pelkopolille. Itsekin sain, koska pelkään aivan hulluna sairaalahenkilökuntaa ja sitä että itse en saa sanoa omaa mielipidettäni missään. (Taustalla tässä huonoja kokemuksia) Itse uskon, että jos lähtee synnytykseen hirveällä pelolla (ja ehkä mahdollisilla väärillä käsityksillä), on melko todennäköistä, että kokemus ei kauhean mukava tule olemaan.
 
Synnytyksessä vaikuttaa paljon myös synnyttäjän ja kätilön kemiat. Ekaa synnyttäessä pelkäsin aluksi kätilöä ihan hirveesti, kun oli vähän vanhempi ja tosi tiukan olonen. Loppujen lopuksi olikin tosi ihana. Periaatteessa kätilö ohjaa sua tekemään mikä itsestä hyvältä tuntuu, mutta välillä on mentävä sellaseen asentoon, että saadaan kohdunkaula tutkittua tai epiduraali laitettua. Ja välillä ne joutuu sanomaan, että nyt turpa kiinni ja ponnista se paine alapäästä eikä yläpäästä ulos, hiukan kärjistäen :grin Siis rauhottelemaan ja tsemppaamaan. Toisessa synnytyksessä mut viritettiin sänkyyn niiden kammottavien jalkatukien kanssa, koska vauvaa piti hieman imukupilla auttaa. Ennen sitä olin saanu sen 1,5tuntia ponnistaa ihan mite halusin. Mutta kyllä sen henkilökunnan kanssa pärjää. Ja jos ei muut ni se synnytyksessä mukana olija tietää onko sulla hyvä vai ei ja sanoo siitä sitten jos ei ole ja et itse jaksa äpistä.

Synnytyksen jälkeen vuorossa on sitten mahdollinen välilihan leikkaamisesta tai repeämisestä tulleen haavan parantelu ja venytetyn römpsän parantelu. Omakohtaisesti toi leikattu haava oli paljon kipeämpi ku repeämä. Paraneminen kesti kauemmin leikatussa ja kipu oli tosiaan semmosta pistävää. Epäilin jo kätilön jättäneen jonkun neulan sinne :confused: Mutta niistäkin selviää mukavammin kun nappaa tarpeen mukaan kipulääkkeitä.

Imetys ei ole sitten onnea ja autuutta heti ensi metreiltä. Sekin sattuu, mutta onneksi vaan heti alussa kun rinnat ei oo tottuneet siihen lutkutukseen. Tietysti jos alkais valmentaa tissejään jo ennakolta vaikka miehen avustuksella ni vois selvitä vähemmällä :wink Tarvitaan siis rasvaa ja kärsivällisyyttä.

Neuvoksi sanoisin tiivistettynä, että kaikesta selviää kun luottaa itseensä ja omaan kehoon. Kuuntelee omaa kehoa ja toimii sen mukaan. Jos joku asia mietityttää, kysy. Jos saatu vastaus ei tyydytä kysy uudestaan tai kysy joltain toiselta.
 
Itsellä on ensimmäinen pelkopoli-käynti takana ja ensiviikolla seuraava! Varmasti tämäkin on todella yksilöllistä, mutta mulle ainakin tuntui helpottavalta puhua, vaikka vähän ikävä tilanne se, että joutuu sanomaan kätilölle, etten häneen luota. Toisaalta he ovat ammattilaisia ja oletan heidän ymmärtävän, ettei kyse ole henkilökohtaisuudesta häntä kohtaan, vaan minun pelostani, josta ihan mielelläni pääsisin eroon.

Eli kaikki vaan rohkeasti peloistaan puhumaan! :)
 
Oonko jotenki poikkeus kun en tuntenu lainkaan epiduraalin laittoa :D Tosin siinä vaiheessa oli supistukset nii voimakkaita, et varmaan vaan niihin keskityin. Ja otinhan samalla myös ilokaasua, joka varmaan myös oli osallisena,

Ja juu itsekin, kyllä jossain vaiheessa raskautta mietein tuota alasti olemista aika paljonkin. Mutta oikeesti kun se tilanne on päällä niin siinä kyllä ajattelee kaikkea muuta kuin sitä alastomuutta.
 
Eipä kai sielä _pakko_ ole olla alasti. Ihan pukeissa ovat saaneet kaikki halukkaat olla, ketä minä tiedän? Toki siinä on pakko olla housuitta, mutta onhan se paita/mekko/tunika/aamutakki vaate myös, eikä siten tarvitse olla alasti. :)
 
Niin totta tosiaan saa se siaraala-mekko olla päällä, ja varmaan kaikilla(?) onkin. Itselle ainakin suoraan annettiin ne sairaalakamppeet mitkä sai vaihtaa omiin.

Mutta itse synnytystilanteessa, en kyllä kertaakaan miettinyt miten kätilöt nyt näkevät peppuni tai pimpsani. Ja kun vauva laitettiin rinnan päälle synnytyksen jälkeen, nii ei minua haitannut, että joku näkisi rintani. Mutta nuo ovat raskaana olevien ihan yleisiä "pelkoja" .... Kaikkeahan sitä tulee mietittyä :)
 
En tiedä lukeeko tätä enää kukaan, mutta täytyi tulla kertomaan, kun oli aivan uskomattoman positivinen pelkopoli- kokemus tänään! Ensimmäistä kertaa tuli sellainen olo, että voin alkaa ajattelemaan, ettei tässä ehkä menekään kaikki pieleen, enkä saakaan aivan kaistapäistä hirviökätilöä synnytykseen. :D Sanoinkin tämän myös sielä käynnillä. :)

Aivan ehdottomasti suosittelen kaikille peloista kärsiville pelkopolikäyntiä! Aivan sama mikä se pelko on. :) Itselläni on nyt humattavasti helpompi olla asian kanssa. Pelko ei ole kokonaan kaikonnut, mutta nyt olen saanut tarpeeksi purettua sitä, jotta voin paremmin käsitellä asiaa itseni kanssa. Sehän on se tärkein asia, että itse pääsee pelkoa aiheuttavan asian kanssa sinuiksi. Kukaan muu kun ei voi pelkoja poistaa, jos ei itse kykene niitä voittamaan. :)
 
Kiva kuulla, että helpotti oloa :) Olisinpa itsekin tajunnut synnytyspeloissani mennä tuonne :) Mutta onneksi itsellä hävisi ajan mukana pelot.
 
åke-sylvi Kuule tiiätkö itsekin vähän tuota oon miettinyt miehen kohdalla. :D Mies kyllä vakuuttaa, ettei häntä moinen mietitytä, mutta oon silti käskenyt sen pysymään mun selän takana, pää puolella ja/tai selkä alapäähän päin. :D ja kuule avaudu vaan niistä peloista! :)
 
Åke-sylvi Mun mies sanoi myös, että ei se jotenkin osaa asiaa ajatella (ainakaan vielä) mitenkään seksuaalisella tavalla. Ja onhan se ollut mukana monella lääkärikäynnilläkin ja selvinnyt siitäkin, että toinen siinä ronkkiimua samalla. :D Tosin on se osannut silloinkin olla kasvot minuun päin, ettei pahemmin ole mitään nähnyt. :P

Itsehän olen menossa taas pelkopolikäynnille! Tässä loppuraskaudessa olen alkanut ihan kamalasti pelkäämään käynnistystä, ihan yöunet menetin taas viimeyönäkin. Käynnistys siis edessä ensiviikolla, ellei itsestään lähde siihen mennessä syntymään (syynä insuliinihoitoinen raskausdiabetes). Kyllä nuo pelkopolikäynnit on olleet siihen hyviä. :) Suosittelen kyllä hyödyntämään ne, jos oikeasti alkaa asiat vaivaamaan. :)
 
Hmm.. Jännää ettei muka ole ajankohtainen... Itse sanoin jo ensimmäisellä käynnillä, että sinne haluan, muistaakseni kolmannella jo sain lähetteen ja viikolla 20 pääsin ekalle käynnille, sekin oli siinä vaiheessa jo vähän ehtinyt omasta mielestäni venähtää se pääsy.

Kuitenkin olisi minun mielestä järkevämpää hoitaa jo alussa, kun ei ole ehtinyt miettiä ja siten paisuttaa asiaa mielessään isommaksi. Paisuttamisella en nyt tarkoita vähätellä kenenkään pelkoja vaan ihan omasta kokemuksesta ainakin tuntuu siltä, että mitä enemmän on aikaa pelkoja yksin miettiä, sitä isommiksi ne muuttuu, ilman hyviä purkamiskeinoja.
 
Takaisin
Top