Enteilisikö jotakin? :)

Poola

Silmät suurina ihmettelijä
Odotan siis esikkoa maailmaan saapuvaksi, joten ennakoivat oireet ovat hieman utopiaa :D kaipailisin apua ja vertaistukea! Kahdenpäivän ajan on ollut vatsa aivan sekaisin, ns. "tyhjentänyt itsensä.. Kolme-neljä krt/vrk saa ravata vessassa.. Toinen "oire" on valkovuoto. Koko raskauden ajan minulla on ollut todella runsasta valkovuotoa, mutta nyt se on runsastunut huomattavasti. Limatulppaa se ei luultavasti ole.. Kökköistä paksua valkoista "limaa".. Supistelua ei ole kamalammin, vain silloin kun nousen nopeasti es. Sohvalta ylös. Sukkapuikkomaisia kipuja on alapäässä ja aivan kamalat liitoskivut nivusissa. Osaako kukaan antaa vertaistukea? :) kiitos! Ei provo.
 
Täällä on varmaan niin paljon pohdittu sitä miten eri tavalla kunkin synnytys on käynnistynyt, ettei tuohon oikeastaan voi ottaa kantaa. Oletan, että suolen tyhjentyminen itsellä liittyisi supistuksiin, eikä ilmestyisi itsenäisenä oireenaan. Toisaalta limatulpan irtoaminen on selkeä ennakko-oire, joka toisaalta voi ennakoida, että vauva syntyy 2 viikon päästä, toisilla taas vuorokauden sisällä.

Eniten veikkauksia heitetään alkavasta synnytyksestä ehkä silloin, kun tulee kivuliaita supistuksia, limatulppa irtoaa, lapsivettä tihkuu/tulee reippaasti ja varsinkin jos näihin yhdistyy suolen tyhjeneminen. Toki jos tulee lapsivettä, niin synnytys on lähellä joka tapauksessa, koko spontaanisti tai käynnistetynä.

Hyvillä viikoilla olet joka tapauksessa, mutta en itse pitäisi oireita ennakoivina. Voi ne silti sitä olla. Että aika ympäripyöreää vastaan, siksi ehkä ihmiset ei ota kantaa.
 
Noita ennakko-oireita on tosiaan niin vaikea veikata kun ne on jokaisella omanlaisensa..oikeastaan vasta jälkikäteen voi sanoa että mikä saattoi ennakoida synnytystä :) itsellä se oli esikon kohdalla selvästi kohdun supisteluherkkyys ja tietenkin sitten se kun lapsivesi meni. Samalla tuli limatulppaa joka oli kuin kananmunan valkuaista, kirkasta sitkeää venyvää limaa...paljon! Nyt sitten arvonkin onko tämä kerta samanlainen vai käynnistyykö synnytys aivan erilailla. Ihan mukava näitä oireita on sinällään kytätä, vaikka kyllä se välillä turhauttaakin kun ei vaan voi tietää mitään varmaksi ennenkun se on jo menoa :wink
 
Aaaapuva.... mulla vissiin meni se limatulppa 25.12 ja on toki supistellu, mut viel kotona. Mulla rv 35+2 nyt. Toivottavasti selviisin ens vuoden puolelle. :)tarkoittaako toi limatulpan tulo alkavaa synnytystä vai? Kaveri sano et se limatulppa voi mennä jo raskauden alussa ja kehittyä sit uudelleen sinne.
 
Kyllä kai mun käsittääkseni sitä limatulppaa voi irrota aikasemminkin ja se tosiaan uusiutuu koko raskauden ajan..mutta jos se nyt ihan kokonaan irtoaa niin sillon kai useimmiten enteilee lähestyvää synnytystä, tällä tarkoitetaan varmaan suunnilleen kahden viikon sisään. Korjatkaa paremmin tietävät jos höpisen omiani!?
 
Päivästä kahteen viikkoon oon löytänyt tietoa! Itsellä meni alle 24 tuntia esikoisesta :)
 
Iikkk... la:n viel aikaa... ei se viel saisi tulla... :/
 
Toivottavasti menisi ainakin niin että pääsette sinne rv 37+ mutta kyllä teillä nytkin on jo niin hyvät viikot ettei hätää luultavimmin ole :) tsemppiä♡

Muoks. Ja tokihan voi vielä mennä pitkäänkin, nuo kun on niin hämäriä juttuja kaikki ennakoivat merkit..
 
Äh, mua ärsyttää, kun tuntuu, että ei ole mitään ennustavia merkkejä synnytyksestä! :confused:
On jo rv 39+1 ja vähän epäilyttää, että synnytys menee lasketun ajan yli....
 
Dalinski, sama täällä. Mulla vatsa ei kauheasti haittaa toimintoja, ja olen kokeillut että pääsen lattialta ylös ilman apua (ilman että käytän käsiä), joten oletan että kroppa jaksaa hyvin porskuttaa sinne viikolla 42. En kyllä haluais.

Väsymystä nyt on kyllä ollut. Mut ei edes supistele!! Kun olin töissä, tunsin edes välillä supisteluja. Nyt ei mitään. Grr.
 
Pääset lattialta ylös ilman että käytät käsiä!? Mä tykkään normaalisti istua lattialla. Kun meillä ln vieraita, ne istuu sohvilla ja mä kstun yleensä telkkarin eteen lattialle mistä nään ihanat vieraani. Tänäänkin taas istuin, mutta nyt en enää löydä lattialla istuessa hyvää asentoo kun maha tuntuu painavan niin etten saa henkee jos oon yhtään "kippurassa", ja ilman selkänojaa oon hankala olla muutoin. Ja lattiantasosta ylös tullaan toki ihan itse ilman kenenkään muun apua, kas niin että ensin hirveellä punkeemisella saatetaan koko komeus kontilleen, sit pitää ottaa tukea (mieluusti molemmin käsin) esimerkiks sohvasta. Siitä yhden jalan tuen eli ns kosinta-asennon kautta ketterästi heijaten (ehkä jopa kolmannella keikauksella) puolikyykkyyn ja edelleen aina ylös asti. Ei liian nopeesti ettei ala huippaan! Aikaa koko toimitukseen menee noin vartti. Eli huomattavasti vaivattomammin ylös pääsee kun vaan joku viittii tarjota sen auttavan kätensä, onneks mies kyllä on tehny sen tähän asti pyytämättä kun on huomannu että mä oon erehtyny kokeileen lattialla oleilua. Vaikka hirveen hyvää huumoria tän punkeron arkitouhuista tietysti kyllä saa, ja vieraiden viihdytyskin on omaa luokkaansa kun nousee lattialta omin avuin...
 
Häviskö tosta teksti välistä vai olenko mä väärässä ketjussa? Miks mä kirjotan tollasta ylösnousutarinaa kello kolme yöllä? Mitä täällä tapahtuu?
 
Joo, piti kokeilla että pääseekö lattialta ylös vielä pelkillä jaloilla. Ainakin viikko sitten pääsin.
Edelleenhän pystyn nukkumaan samoissa asennoissa kuin ennen raskautta, mutta huomaan että suosin kylkiasentoa. Vatsallaan olen siis niin, että alempi jalka on suorana ja ylempi koukussa, jolloin olen vinosti vatsalla. Riippuu vauvan asennosta, pystyykö olemaan tässä asennossa vai ei. Selällään en juuri nuku kun notkoselkä kipeytyy herkästi, mutta sohvalla lojun selälläni ilman ongelmia.

Sehän tässä onkin, että periaatteessa keho toimii hyvin, ja esim. alapään kivut on hyvin satunnaisia. Toki niitä on, mutta ohimenevästi. Ja kuulun siis siihen laajaan naispopulaatioon jolla on löysät nivelet, eli olisin luullut vaivaa olevan enemmänkin jo hyvinkin varhaisessa vaiheessa.

Yritän asennoitua siihen 5 viikon odotukseen, koska olen kaikkihetitännenyt -tyyppiä.
 
Mulla sama kuin Lilalla :D ei tulis kuuloonkaan nousta lattialta pelkin jalkavoimin..tai voimista eb tiedä mut nivuset huutais niin hoosiannaa että itku pääsis ja kova sellainen :)
 
No ei näköjään hävinny, mitähän mä oon taas yöllä sekoillu!? :D Joo ei tän pötsin kans oo kyllä mitään mahkuja edes leikillään kokeilla mitään ilman käsiä nousua. Ja nukkuminen tuntuu olevan ihan mahdotonta missä asennossa vaan, mutta kyllä paras (lue vähiten huono) asento on vasemmalla kyljellä, mahan alla peittoo/ tyynyä, samoin jalkojen välissä ja mieluusti selän takana vielä jotain tukemassa. Yleensä käännän yöllä kaks kertaa kylkee, ekan kerran kun meen tohon samaan asentoon oikeelle kyljelle, ja tokan kerran kun toteen että oikeella kyljellä mua alkaa pistään tosta tissin alta/ ylämahasta niin paljon että on pakko kääntyä takas vasemmalle kyljelle.

Ah mä niin tiedän millasta puolikylkiasentoo tarkotat! Muistan kyllä että esikkoa odottaessa nukuin siinä asennossa myös, mut siyä kyllä en muista et mihin asti.
 
Oi kamala. Kun mulla aikanaan oli selkäkipuja (joita ei kunnolla ole enää vuosiin ollut, kop kop) niin heräsi aina tuskalliseen kipuun ja oli pakko vaihtaa asentoa, mikä oli tuskaa, olis kamalaa jos nyt olis samanlaista, niin kuin sulla tuntuu olevan noiden asennon vaihtojen kanssa. Ei ihme jos ei saa nukuttua kunnon unia.

Saa nähdä miten jos raskaudun uudelleen, niin onko mulla sitten kaikki vaivat toisessa raskaudessa. Ikää kun on, niin en voi kauaa odottaa uuden yrittämistä. Sitä on tietty vielä turha miettiä, kun ei ole ekakaan pihalla :grin

Ilman väsymystä voisin varmaan nauttia ihan täysillä näistä viimeisistä viikoista, koska oon näköjään tosi onnekas oireiden suhteen.
 
Takaisin
Top