Ensin keskenmeno, sitten tuulimuna. Kolmas kerta toden sanoo?

Tiitiäinen92

Tiitiäinen92

Oman äänensä löytänyt
Jätimme ehkäisyn pois viime vuoden puolella ja aloimme toivoa raskautumistani. Tulin raskaaksi nopeasti mutta raskaus päätyi keskemenoon viikoilla 10+5, helmikuun alussa. Keskenmenon jälkeen halusimme yrittää heti uudelleen, ja tulinkin taas nopeasti raskaaksi. Viime viikolla rv 9+3 ultrassa todettiin kuitenkin murheeksemme tuulimunaraskaus.

Molemmat kokemukset olivat raskaita ja turhauttavia. Keskenmenon kohdalla olimme järkyttyneitä, eihän meille voi näin käydä! Keskenmenon mahdollisuuden toki tiedostimme, mutta emme tosissamme uskoneet, että se voisi sattua omalle kohdalle. Se oli henkisesti kamalin kokemukseni, fyysisesti pääsin helpolla. Keskenmeno oli sponttaani ja vaikka kohdun tyhjentyminen varmistettiin 2kpl:lla cytotec pillereitä, eivät kivut kestäneet kauaa, koska kohtu oli jo puhdas. Jostain syystä kuitenkin jouduin keskenmenon jälkeen kestämään vielä kohtutulehduksen.

Tämän tuulimunan kanssa kokemukset ovat melkolailla erilaiset. Henkisesti tämä oli helpompaa: Viimeksi ehdimme jo nähdä pienen elämänalkumme sydämen sykkeen ennen vuodon alkamista, mutta tällä kertaa kehitys oli loppunut ennenkuin kunnolla alkoikaan, ja sisälläni oli vain istukka ja tyhjä sikiöpussi. Nyt emme niinkään tunne menettäneemme mitään, vaan lähinnä tuntuu että olemme epäonnistuneet.. Ensimmäinen menehtyy ja toista emme saa edes kunnolla alulle. Fyysisesti tämä on ollut kovempaa keskenmenoon verrattuna. Vuoto ei alkanut ilman lääkkeellistä tyhjennystä. Neljä cytotekkiä alakautta. Kovat kivut alkoivat tunnin sisällä ja kestivät kokonaisuudessaan neljä tuntia yltyen koko ajan sietämättömemmiksi. Lopulta tuska oli niin kova että aloin oksentaa kipulääkkeet, joita sain ja olin aivan horkassa. Sain pahoinvointilääkettä ja kipupistoksen pakaraan. Kivut hälvenivät ja olo oli heikko, pyörrytti ja nukutti. Pistos laukaisi myös vuodon alkamisen, ja kun pystyin kävelemään, sain lähteä kotiin.

Nyt olen ollut kotona jokusen tunnin ja muistelen kauhulla päivän tapahtumia. En ole koskaan joutunut kestämään vastaavaa kipua, enkä todellakaan halua kokea samaa enää ikinä. Yritämme kuitenkin pian uudestaan. Tällä kertaa kuitenkin odotamme vähintään yhdet kuukautiset ennen uutta yritystä. Kunhan tämä vuoto tästä ensin joskus loppuu. Tällä hetkellä tuntuu että vuodan kuin hanasta päästettäisiin, eikä loppua näy.

Emmeköhän mekin joskus saa vauvan ihan maailmaan asti?

Kohtalotovereita? Keskenmenojen jälkeen raskautuneita? Jaetaan kokemuksia ja tuntemuksia, jospa se auttaisi ylitsepääsemisessä ja uuden yrityksen odottamisessa..
 
Otan osaa menetykseenne :(
Itselläni myös yksi keskemeno takana.
Esikoinen syntyi 2002 jonka jäkeen yritystä saada toinen, kesti yli seitsemän vuotta. Kahden eri miehen kanssa tosin. Ne suhteet kuitenkin päättyivät, ja osittain ehkä juuri siksi ettei lasta tullut ja suhde oli todella kovilla.
Nykyisen mieheni kanssa raskauduin yllättävän nopeasti, n. puoli vuotta seurusteltuamme.
Yllätys oli mitä ihanin, kun pikku hiljaa oli jo toivo hiipunut toisesta lapsesta :)
Ensimmäisessä ultrassa tammikuussa kuitenkin todettiin sikiön olleen 8+6vko ikäinen, eli muutaman viikon olleen jo elottomana. Lääkkeellinen tyhjennyskään ei sitten onnistunut, vaan jouduin kaavintaan, minkä seurauksena tuli kohtutulehdus ja jouduin neljäksi päiväksi osastolla hirveiden kipujen takia ja uuteen kaavintaan.
No toukokuussa tapahtui uusi ihana ihme ja tuli taas positiivinen tulos <3 Nyt vaan ei osannut iloita asiasta, kun pelko uudesta keskenmenosta varjosti koko ajan. Ensimmäisessä ultrassa kuitenkin oli pienellä kaikki hyvin <3 :)
Edelleen kuitenkin pelotti, että jotain tapahtuu, kun neuvolat ja ultrat niin harvoin kuitenkin, niin ostin koti-doblerin, mikä toi turvaa, kun pystyi kuunnella sydänääniä aina kun siltä tuntui :)
Kaikki meni sitten hyvin ja tuolla pieni, kohta 3kk neiti istuu keinussa ja katsoo jääkiekkoa <3 :)
Täällä pidetään peukut pystyssä että seuraavalla kerralla pääsette tekin loppuun asti :)

 
Kolmas kerta todella toden sanoo... Meillä yritys alkoi 06/2009, kolmen kk päästä olin raskaana. Aloin kuitenkin vuotaa 5+3. Vissiin oli kanssa tuulimuna. Ensin vuosi itsekseen mutta ei kokonaan niin jouduin lääkkeelliseen tyhjennykseen. Mut laitettiin kotiin ilman ultraa ja muutaman päivän päästä aloin vuotaa rajusti isoja möttejä, takas sairaalaan ja kaavintaan. Odotettiin yhdet menkat ja uusi yritys, kolme kk niin sain kipukohtauksen ja aloin vuotaa. Yksityisellä ultrattiin ja diagnoosi oli joku keltarauhasen puhkeaminen. Vuodon ja kipujen piti loppua kolmessa päivässä, mutkun ei loppunu soitin lääkäriin joka käski tehdä raskaustestin ja sano ett jos on plussa niin on kohdunulkoinen. Ja olihan se. Jouduin TAYSiin tutkittavaks ja sekä kohdun ulkopuolellamäkyi raskaus mutta kohdun sisälläkin oli renkula. Odotusta ja uuteen ultraan, oletus että kaksosraskaus joista toinen ulkopuolinen. Seuraavassa ultrassa ei kohdussa kuitenkaan ollut elämää. Sain sytostaattipiikin raskauden keskeytykseen koska hcg nousi rajusti. Meni jonkun aikaa ja taas raju kipukohtaus ja vuotoa. Menin paikalliseen terkkariin joka sano että alkava mahatauti, olin aivan pallona. Takas kotiin ja seuraavana päivänä uudestaan lekuriin kaksin kerroin hirveissä tuskissa. Sain lähetteen Valkeakosken sairaalaan. Siellä verikokeita ja odottamista viisi tuntia jonka jälkeen lääkäri tuli sanoon että soitti taysiin ja koska mulla on kohdunulkoinen ja hemppa vain89 (normisti 155) niin ambulanssilla sinne. Pääsin perille niin ultrassa vatsaontelossa 9cm lammikko verta, vuoto tosin loppunut. Tästä seurasi pitkät seurannat. Sytostaatin jälkeen tosin muutenkin 3kk yrityskielto. Kolmanteen yritykseen heti kun lupa tuli kesäkuun ja heinäkuum vaihteessa. Syyskuussa testi jälleen positiivinen. Nyt meillä on maailman suloisin ja ihanin poikalapsi joka näki päivänvalon 7.5.2011 melkein 2v pitkän odotuksen jälkeen. Eli ei kannata luovuttaa :) Meillä on uusperheessä viisi lasta ja tämä poika on eka yhteinen. Nyt meillä on toiveissa vielä toinen. Vähän hirvittää mutta toivotaan että noi kaksi menetystä oli meille tarpeeksi.
 
Minun tilanne on ilmeisesti juuri samanlainen kuin Tiitiäisen. Sain ensimmäisen plussan ihan maaliskuun alussa ja raskaus meni kesken rv 11. Spontaanisti viikonlopun aikana, niin että kun maanantaina menin lähetteellä naistentautien poliklinikalle oli kohtu jo melkein tyhjä. En tiedä syytä, kun keskenmeno tapahtui kotona ja ennen yksiäkään sydänäänten kuunteluja tai ultraäänitutkimuksia, onhan mahdollista että ensimmäinen raskauskin oli tuulimuna. Odottelimme yhdet menkat ennen kuin jatkoimme yrittämistä ja niiden jälkeen oli yksi kierto välissä ja toisista sitten tuli toinen plussa. Ensimmäisessä neuvolassa viikko sitten kerroin, että minulla oli ollut ihan vähän tuhrutteluvuotoa, ihan vaaleanpunaista tai vaaleanruskeaa ja tosi vähäisiä määriä. Neuvolan terkkari ei tuntunut epäilevän mitään vakavaa, mutta laittoi minut kuitenkin ylimääräiseen ultraan viime viikon perjantaille. Ultrauksessa ei näkynyt mitään muuta kuin tyhjä pussi. Sain lähetteen lääkkeelliseen tyhjennykseen ja lääkäri epäili, että tällä viikolla sieltä otetaan yhteyttä. Vieläkin kaikki tuntuu kuin pahalta unelta ja aina ajoittain käy mielessä, että voiko olla että lääkäri on tehnyt virheen... Minun piti kuitenkin perjantaina olla jo rv 8+5, joten aika epätodennäköistä virhe tietenkin on... Tämä tuntuu omituiselta tilanteelta kun on kerrottu, että kohdussa ei lasta ole, mutta vielä on kuitenkin kaikki raskausoireet, kun elimistöni ei ole asiaa vielä tajunnut. 

Perjantaina heti uutisen kertomisen jälkeen tuntui, että haluaisi ehkä odottaa jonkin aikaa ennen kuin yrittää lasta uudestaan, etten kestä näitä uutisia uudestaan ja uudestaan. Nyt kun on muutaman päivän asiaa sulatellut, tuntuu kuitenkin että varmaankin haluaisin aloittaa yrittämisen uudelleen heti kun saamme luvan. Jospa se pieni nyytti vielä meidänkin syliin suotaisiin. Epäily ja huoli on kuitenkin varmasti läsnä seuraavassakin raskaudessa, ainakin alussa.
 
Hei, Eleanora! Täällä samanlaiset tunnelmat eli viime vuoden lopulla sain sponttaanin keskemenon rv 6+2 ja raskauduin uudelleen juhannusviikolla, elokuun alussa rv 10+1 ultrassa todettiin sikiön kehityksen loppuneen. Aiemmin ultrassa oli syke todettu, kokemus oli tällä kertaa hirmuisesti raskaampi kuin ensimmäisellä. Vieläkin tuntuu ihan hirmu raskaalta eikä ajatus uudelleen yrittämistä tunnu vielä ajankohtaiselta silti kuukautisetkaan ei ole alkaneet, että saahan tässä vielä kerätä voimia. On vaikea ymmärtää miksi juuri meitä koetellaan näin? Eikö yksi epäonnistunut raskaus riitä? Ei kai tätä joudu enään kokemaan? Tuleeko vielä joskus raskaaksi? Hirveä tunteiden sekasorto menossa, mutta ei auta kuin uskoa että joskus olo helpottuu.

Voimia kaikille tässä kamalassa tilanteessa! <3
 
Voimia pikkutonttu sinullekin! Tosiaan joissain tilanteissa on ehkä hyväkin asia, että kuukautisten tuleminen keskenmenon jälkeen kestää hetken, että ehtii itsekin totutella ajatukseen taas. Tosin sen ensimmäisen keskenmenon jälkeen tuntui, ettei voisi tarpeeksi nopeasti tulla...

Ajatukset myllertää kyllä minullakin. Toisaalta olen iloinen siitä, että olen tullut kaksikin kertaa raskaaksi, tiedän, että ainakin voin tulla, mutta samalla tietää miten vaikea on ollut molemmilla kerroilla luopua siitä jo saadusta lupauksesta, että se ei toteutunutkaan. Kun ensimmäisen keskenmenon syytä en tiedä, on käynyt myös mielessä, että olikohan sekin tuulimuna ja kun olen lukenut, että joskus vain miehen ja naisen geenit tavallaan tuhoavat toisensa ja onnistunut hedelmöittynyt on mahdotonta, niin välillä miettii, että ei kai meillä ole niin... Turhan synkkiä ajatuksia, kun ei tosiaan tiedä mikä ensimmäisen keskenmenon syy oli. Silloin en ehtinyt ultraankaan enkä sydänääniä kuunnella.

Perjantaina lääkäri laittoi lähetteen kiireellisenä ja torstaina on edessä käynti naistentautien poliklinikalle, jossa käsittääkseni (mitä lääkärin kanssa käydystä keskustelusta muistan) on edessä lääkkeellinen tyhjennys. Viime yönä näin unta, että sitä ennen kai rutiininomaisesti tehtävässä ultrauksessa näkyikin terve, oikeankokoinen sikiö, joten mieli ei ole vieläkään luopunut toivosta ja se on aika rankkaa, kun kuitenkin niin kovin epätodennäköistä.

Lääkärin perjantaina kertoma uutinen oli siksikin niin rankka, kun neuvolaterveydenhoitajan sanoista ja olemuksesta päätellen hän ei epäillyt mitään kovin vakavaa ja omien sanojensa mukaan antoi ultralähetteen vain minulle "mielenrauhan saamiseksi". Olin siis onnistunut rauhoittamaan itseni, ettei mikään varmaankaan ole vialla ja iloinen mahdollisuudesta päästä ilmaiseen ultraan niin alkuraskaudessa. Ja sitten lääkäri kertoikin, että kohdussa on vain tyhjä pussi... Pidin itseni melko lailla kasassa siihen asti kuin astuin tutkimushuoneesta ulos, jonka jälkeen itkin pitkät itkut mieheni olkapäälle.
 
Eleanora: On tämä niin kamalan väärin, kun tälläistä joudumme kokemaan. Epätietoisuus on kaikista kamalinta, itsellä ihman saman ekassa raskaudessa, ettei tiedetä oliko kohdussa jotain vai esim. tuulimuna kun olin jo ehtinyt vuotaa jonkin verran ennen ultraan pääsyä. Samat ajatukset juurikin siitä, että mitä sitten jos juuri me emme mieheni kanssa voi saada koskaan yhteisiä lapsia, mitä sitten tapahtuu. Tosin  tänään yksi työkaverini kertoi, että sai ennen esikoistaan kaksi keskenmenoa, toinen tuulimuna ja toinen keskeytynyt keskenmeno jolla ei koskaan sykettä todettu ja silti raskautunut ja synnyttänyt lapsen, tuli sellainen olo, että mitä jos sittenkin voisi vielä onnistua?

Minulla hoidettiin viimeisin keskenmeno juuri lääkkeellisesti. Eli ensin sain pehmittävän lääkkeen maanantaina kolme viikkoa sitten ja siitä 2 päivän päästä oli uudelleen mentävä osastolle ja emättimeen laitettiin laitettiin kohdun avaavia lääkkeitä jonka jälkeen piti liikkua. Itse  sain näitä lääkkeitä muistaakseni yhteensä neljä kertaa kun vuoto ei ensin alkanut ja sitten oli liian vähäistä, kivut olivat lopuksi aika kovat ja muutenkin päivä tosi raskas. Kyllä siitä silti selviää ja sitten se on ainakin ohi ja jotenkin se pitää kuitenkin tyhjäksi saada niin kurjaa kuin se onkin.

Toisaalta ajattelen, että olisin itse toivonut vuodon alkaneen kun keskenmeno oli tapahtunut, tällöin olisi mennyt ultraan aiemmin ja asia olisi hoidettu jo aiemmin eikä kaikaa olisi kulunut turhaan.

Raskaus aikana näin aina unia keskenmenosta ja ne tuntuivat todellisilta ja joskus luulinkin, että nyt on vuoto alkanut, koskaan sitä vuotoa ei kuitenkaan tullut merkiksi keskenmenosta. Yhtään painajasta en tiedon jälkeen olo raskaudesta tai keskenmenosta nähnyt, ihme kyllä. Oletko nyt ollut sairauslomalla ja kuinka pitkästi sitä sait? Minulle kirjoitettiin kokonaisuudessaan 2 vk. Onko sinulle tarjottu mahdollisuutta keskustella asiasta jonkun kanssa itse sain lähetteen psykiatrian polille, jotta saisin asiaa vähän purettua. Siitä on ollut apua. Nyt sitten vain odottelen niitä helkutin kuukautisia alkaviksi. Tsemppiä sinulle tyhjennykseen ja tunteiden käsittelyyn, tähän ei taida auttaa kuin aika ja puhuminen, toisille on paljon helpompi puhua kuin toisille, onneksi on läheisiä jotka ymmärtävät ja tukevat.
 
En ole ollut sairaslomalla. Perjantaina sitä tarjottiin, kun kävin ultrassa ennen töihin menoa. Olen opettaja ja perjantaina minulla oli vain kolme oppituntia, niin sanoin, että kyllä minä menen ne pitämään. Paljon pidempään en varmaan olisi pystynyt töissä olemaan, pidin itseni kasassa niin kauan kuin oli pakko, mutta autossa itku otti vallan. Onneksi mies oli hakemassa minua töistä ja siis ajoi.

Tällä viikolla olen myös ollut normaalisti töissä. En haluaisi olla pois töistä. Jos huomisella polikäynnillä annetaan lääkkeitä kotona hoidettavaa tyhjennystä varten (oletan näin, koska postissa tulleissa lapuissa sanottiin käynnin kestävän noin 1-2 tuntia), niin olen suunnitellut ottavani ne vasta perjantaina töiden jälkeen ja toivoisin olevani maanantaina jo vuodon takia ja fyysisesti työkuntoinen. Viime keskenmenonkin jälkeen koin hyvältä palata normaaliin työrytmiin mahdollisimman pian. Olin poissa vain yhden päivän, jolloin olin lähetteellä naistentautien poliklinikalla, jossa ultrattiin. En ollut kertonut vielä töissä raskaudestakaan, niin en haluaisi kertoa tästä miten tilanne kääntyi ja siksi haluaisin jatkaa työntekoa mahdollisimman normaalisti. Olen jutellut asiasta paljon mieheni kanssa ja se on tuntunut helpottavalta. Mutta en siis vielä tiedä edes kaikkea, mitä minulle mahdollisesti tarjotaan. Ultraava lääkäri tosiaan tarjosi sairaslomaa perjantaina, mutta muuten tämän asian loppuunsaattaminen on vielä kesken ja varmaankin huomenna tiedän taas enemmän.

Vaikka niitä synkkiä ajatuksia ja epäilyjä lasten saamisesta ajoittain tulee, niin olen kuitenkin varmaan enemmän toiveikas kuin epätoivoinen, tässäkin tilanteessa. Olen tullut molemmilla kerroilla raskaaksi nopeasti yrittämisen aloittamisen jälkeen, noin toisesta kierrosta, joten sen suhteen ei tunnu olevan ongelmaa. Ultraava lääkäri sanoi, että on vielä suhteellisen yleistä, että ennen esikoista tulee yksi tai kaksikin keskenmenoa/tuulimunaa ja niiden jälkeen jo ihan normaali raskaus. Ei aio vielä heittäytyä toivottomaksi.
 
Olet ollut kyllä tosi urhea! Itse en olisi kyennyt samaan, olin niin tolaltani tiedon saatuani ettei arkisista toiminnoistaaan tahtonut tulla mitään, lamaannuin jotenkin täysin. Voi kun minulla olisi yhtä paljon uskoa ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta, vaikkakin kyllä päivä päivältä tulee toiveikkaampi olo, mutta jotenkin koen puhumisesta ulkopuolisen kanssa olevan apua. Saa erillaista näkökulmaa asioihin. Itsellä tietysti on ottanut enemmän aikaa raskautumiseenkin, ensin raskauduin 8 yritys kerrasta ja sitten sitten viidennestä joten jos samoin jatkuu menee varmasti ensi vuoteen, että uusi plussa tulee jos on tullakseen.

Eri paikkakunnilla on erillaiset tavat hoitaa tyhjennys. Itse olin kyllä silti tyytyväinen, että sain olla  sairaalassa sen päivän. Olisi ollut vaikea arvioida onko tyjennys onnistunut, sairaalassa se saatiin varmistettua. Kipuihinkin sai helpotusta ja kun kohdun kanava tukkeutui sai lääkäri sen avattua mekaanisesti. Tietysti jos olisin ollut kotona olisin kipujen olleen kovimmillaan (kipulääkkeet eivät auttaneet) mennyt päivystykseen. Toivotaan, että sinun tyhjennys sujuu paremmin ja pääset jatkamaan normaalia arkea sitten maanantaina. Rutiineihin palaaminen tuo kyllä sisältöä elämään ja on helpompi jatkaa.
 
Urhea, en tiedä. Jokainen käsittelee asioita niin omalla laillaan ja minulle on ollut hyvä, että on ollut oppitunteja pidettävänä, on ollut pakko keskittyä johonkin muuhunkin. Se on auttanut minua. Se perjantai on ollut vaikein ja tuskin tosiaan paljon pidempään olisin jaksanutkaan, mutta kolmen oppitunnin pitäminen on kuitenkin eri asia kuin 8 tunnin työpäivä. Ja opettajana sairaslomalla oleminen on muutenkin eri asia, kun tavallaan työt pitää joka tapauksessa tehdä: kyllä sijaiselle pitää antaa jotkut eväät hoitaa mun hommia sillä aikaa kun olen poissa. Ja sijaisen ohjeistaminen on usein työläämpää kuin itse niiden samojen tuntien pitäminen. Joten kun on kyse vielä tällä erää enemmän henkisestä asiasta, on ollut itse asiassa helpompaa olla itse fyysisestikin töissä kuin vain tehdä suunnittelutyöt ja jonkun muun pitää ne itse tunnit. Joten toivon, että voin jatkossakin olla normaalisti töissä.
 
Eleanora: Niin se on ettei ole vain yhtä oikeaa tapaa käsitellä keskenmenoa. Itsekkin olen nyt viihtynyt töissä, kun aikaa on kuunut tarpeeksi. Saa muita ajatuksia. Ja onhan sillä, että mitä tekee työkseen iso merkitys. Itse olen sairaanhoitaja enkä kokenut itseni osaavan auttaa muita kun olin itsekkin niin hukassa. Nyt mennään päivä kerrallaan. Miten sinun polikäyntisi meni? Toivottavasti keskeytyksesi sujuu ongelmitta! Niin ja toivottavasti teitä onnistaa pian uudelleen!
 
pikkutonttu: Polikäynti meni ihan hyvin, se oli melko nopea. Sain siellä tänään kohtua pehmittävän lääkkeen ja lauantaita varten kotiin Cytotecia kohdun tyhjennystä varten sekä reseptin kipulääkettä varten. Selkeät ohjeet miten kotona toimia. Sielläkin toki ultrattiin eka ja oli se ihan selvä tuulimuna. Raskauspussi oli aivan litistynyt ja soikea, väärän mallinen, väärän kokoinen ja tyhjä. Nyt toivon, että keskenmeno alkaisi vasta sillon lauantaina, että voisin huomisen olla normaalisti töissä, kun kuulemma se pehmittävä lääkekin voi keskenmenon jo käynnistää. Ja joo, on totta että erilaiset työt myös vaikuttaa siihen kunkin työkykyyn, samoin kuin erilaiset luonteet. Kiitos kaikesta tsemppauksesta, on ollut myös tärkeää minulle purkaa tätä täällä, jollekin, joka on kokenut saman hiljattain. Toivottavasti teilläkin tärppää pian uudestaan!
 
No niin. Lauantai oli tyhjennyspäiväksi valittu. Meni kohtuullisen kivuttomasti, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Koska fyysisesti olin paremmin hoidettu ja minulle oli määrätty kipulääkettä, auttoi se myös henkisesti kun ei ihan koko ajan nahoissaan tuntenut muistutusta siitä mitä on tapahtumassa. Minua auttoi myös se, että olin ehtinyt tällä kertaa jo käsitellä asiaa ja valmistautua siihen. Viimeksi, kun keskenmeno alkoi, tuli se kuitenkin käytännössä aika puun takaa ja saman viikonlopun aikana piti käsitellä sekä psyykkinen että fyysinen tuska. Kotona tyhjennyksen hoitaminen sopi minulle myös. Sain hoitaa asian omassa rauhassani, oman kotini seinien turvassa. Tarvitsematta pelätä, että joku näkee minun menevän sairaalaan tai sairaalassa ja mitä hänelle kerron. Eikä minun tarvinnut olla pois töistä ollenkaan. Tänään soitin neuvolaan, peruin ensi viikon ajat ja sain lähetteen loppukuulle verikokeisiin hcg-arvon testaamiseksi. Tästä taas. Vaikeinta taas on se alusta lähteminen. Että on taas lähtöruudussa tämän asian kanssa. Toivottavasti seuraava raskaus alkaa mahdollisimman pian ja päättyy onnellisesti.
 
Mukava kuulla, että siellä tyhjennys sujui ongelmitta. Kurjaa, kun tälläistä joutuu kokomaan. Onneksi sait kuitenkin hoitaa tyhjennyksen kotona ja nyt se on ohitse. Toivotaan, että hcg-arvo on hyvin laskenut kontrollissa ja pääsette uuteen yritykseen. Täälläkin toipuminen lähtenyt käyntiin ja ajatukset tulevassa, mutta en ole ihan varma olenko valmis vielä uuteen yritykseen. Ensimmäiset kuukautiset alkoivat tänään joten nyt saisi alkaa yrittämään, kunhan henkisestikkin jaksaa.
 
Nyt on parina päivänä taas pyörineet synkemmät ajatukset päässä... Periaatteessa kaikki on ihan hyvin, oletettavasti tyhjennys sujui hyvin, koska vuoto on koko ajan vähentynyt, enkä enää tarvitse kuin pikkuhousunsuojaa ja toivon pääseväni ensi viikolla uimaan. Parin viikon päästä suuntaan verikokeisiin, joissa toivottavasti selviää, että hcg on laskenut niinkuin tässä tilanteessa pitäisi. Sen puolesta siis kaikki kunnossa ja odottelen vain vuodon lopullista loppumista ja sen jälkeen niitä välikuukautisia ennen uudelleen yrittämisen aloittamista.

Mutta... Tuntuu, että minua ympäröi joka paikassa odottavat äidit. Töissä, ystäväpiirissä, muutenkin vapaa-ajalla. Ja joka paikassa sellaisia äitejä, joilla on jo lapsia. Välillä en voi olla miettimättä, miksi meille käy kaksi kertaa näin, ja toiset saavat odottaa ongelmitta toista tai kolmatta lasta... En halua katkeroitua tästä ja yritän pitää moiset ajatukset loitolla. "Minun vuoroni tulee vielä..." Kaipaan kai vain vertaistukea ja ystävällisiä sanoja, kun ei ole niin kovin monta, kenen kanssa tästä voisin puhua.
 
Tuttuja tunteita myös täällä. Sellaisen ihmisen kanssa on helpoin puhua joka on kokenut samaa. Itsellä on kaksi tuttavaa joilla on kaksi keskenmenoa takavuosilta, heillä tunteet silti vieläkin tuoreessa muistissa kuinka kurjalta silloin tuntui. Nyt molemmilla jo lapsia,sekin silti helpottaa, että he ovat onnistuneet raskautumaan kahden keskenmenon jälkeen ja saaneet terveitä lapsia. Toivon meille molemmille käyvän samoin. Läheisille tilanne on myös hankala, sillä on varmasti raskasta kuulla toisten surua ja nähdä kun toiset kärsivät, eikä ole mitään tapaa auttaa. Kuuntelusta on silti hirmuisesti apua.

Minulla myös ystäväpiirissä useampi odottaa vauvaa tai on juuri saanut vauvan. Töissä meillä on kolme naista raskaana. Välillä on vaikea kuunnella raskauteen tai vauvaan liittyviä tarinoita. Ajatus miksi muut onnistuvat ja itsellä on ollut huonoa onnea matkassa. Minusta on vaikea löytää sitä asennetta, että kyllä minunkin vuoro vielä tulee, mutta niin on pakko uskotella. Myönnän silti olevani kateellinen niille joilla on ollut onni matkassa raskautumisessa. On vain vaikea käsittää miksi vauvan saaminen on niin vaikeaa itsellä. Me olemme jo reilu puolitoista vuotta toivoneet vauvaa, aika pitkä aika ja nyt aloitus alkaa taas alusta. Tosin nyt on hyvin paljon tapahtunut siihen verrattuna miten innoissaan ja uteliaana silloin yrityksen lähdimme. Kaikki ei elämässä mene niinkuin suunnittelee, ikävä kyllä.

Hyvä, että siellä tyhjennysvuoto hiipumaan päin, itsellä vuoto kesti reilun viikon. Nyt jo ensimmäiset kuukautisetkin takana. Onneksi tulivat ajallaan, eikä kierto pitkittynyt. Uiminen kuulostaa hyvälle, muutenkin urheilu on mielestäni hyvä tapa "hoitaa" mieltään. Juoksu lenkki tai jumppatunti saa ajtukset muualle ja mielen paremmaksi.

Toivotaan, että aikanaan meillekkin vielä lapset suodaan. <3
 
Olipa ihana kun täällä odotti vastaus sinulta pikkutonttu! Helpottaa niin lukea tuttuja ajatuksia saman kohtalon kokeneilta! Minullakin on töissä kaksi keskenään melkein samoilla viikoilla olevaa. Se, mikä tekee heidän raskautensa katsomisesta ajoittain vielä vaikeampaa, on, että ilman sitä ensimmäistä keskenmenoa huhtikuussa, menisin hyvin samaan tahtiin heidän kanssaan. Samoin olisi ollut vain kuukauden verran eroa lasketussa ajassa erään rakkaan ystävän kanssa ilman sitä huhtikuista keskenmenoa. Nyt kun hän on viimeisillään, tuntuu välillä tosi raskaalta ajatella, että minä olen ehtinyt kokea kaksi tällaista kokemusta hänen raskautensa aikana.

Muitakin tuttuja ajatuksia tekstissäsi oli. Kuinka paljon tosiaan on tapahtunut yrityksen aloittamisen jälkeen, vaikka meillä tuo aika onkin lyhyempi. Ja kuinka ne pilvilinnat ovat murtuneet. Ja miten ei voi olla tuntematta surua/jonkinlaista kateutta niitä kohtaan, jotka raskausuutisia/vauvauutisia kertovat. Mutta jaksan vielä uskoa, että seuraava raskaus on täysiaikainen ja normaali. Ja miten vielä paljon arvokkaammalta se varmasti tuntuukaan näiden kokemusten jälkeen, vaikka varmasti myös jännittää ja pelottaa, meneekö kaikki hyvin enemmän kuin ihan untuvikkona. Luotetaan molemmat siihen, että ensi kerralla saamme molemmat vauvamme.

Itsekin ajattelin nyt panostaa liikuntaan, se tosiaan saa ajatuksia muualle. Pääsin mukaan tykyliikuntaryhmään, jossa zumbataan ja sitten tosiaan ajattelin alkaa käydä uimassa. Yritän muutenkin suunnitella kivoja asioita tulevalle syksylle. Asioita, joita odottaa ja odotellessa miettiä ja suunnitella. Katse eteenpäin.
 
Tästä palstasta on tullut meidän kahden ajatusten vaihto keskustelu. Toki siis muutkin ovat tervetulleita. :)

Kurja tilanne sinulla töissä seurata työtoverita päivittäin, kun näkee miten heidän vatsat kasvaa ja oman vatsan kuuluisi kesvaa samaan tahtiin, muttei kasva. :( Itsellä oli ensimmäinen laskettuaika 2 päivän heitolla mieheni veljen puolison lasketusta ajasta. Maailmani romuttui, kun sain tietää heille vauvan olevan tulossa ja juuri meidän lasketulla ajalla. Tuitui, että he varastivat meidän onnen, mutta eivät he voineet tietää, nyt kun heidän pikkuinen syntyi olin saanut viikkoa aiemmin toisen keskenmenon. Juurikin niin, että minä sain kaksi keskenmenoa ja he saivat sen mitä minä halusin. Kateus on aika kova. Ensin päätin, etten vauvaa käy katsomassa, mutta sain anopilta sen suuntaisia lauseita, että pakko  oli niellä ylpeys ja käytiin miehen kanssa eilen katsomassa heidän uutta tulokasta.Molemmat pitelimme tätä pientä vauvaa sylissä ja valokuvia otettiin. Tuntui hyvälle, mutta myös todella pahalle, samaan aikaan. Miksei meillä voi olla nyt omaa muutaman viikon ikäistä ihanuutta sylissämme? Koitan myös ajatella, että kun vihdoin joskus lapsen saamme, osaan arvostaa onneamme vielä enemmän kuin selliset jotka saavat helposti lapsia.

Aluksi minua peloitti seuraava/ tuleva raskaus. Nyt jotenkin olen päässyt siihen, että pakkohan tässä on vielä yrittää ja toivoa, että seuraava raskaus menee onnistuneesti loppuun asti. Kolmas kerta toden sanoo? Olen huomannut ajan kanssa, että hyväksyn jollain tapaa sen, etten enään ole raskaana ja aloitus alkaa uudelleen, mutta juuri se satuttaa eniten kun ympärillä on niin paljon onnellisia perheitä ja on paljon tulossa uusia pikkuisia ja omasta pikkuisesta ei ole vielä mitään tietoa ja mitä jos uudelleen raskautuminen ottaakin pitkän ajan. Edelliset raskaudet ovat ottaneet kuitenkin omatn aikansa. Toivon, ettei  uudelleen raskautuminen vie yli puolta  vuotta.

Ajattelen juurikin samoin, että yritän pitää itsestäni huolta kuntoilemalla ja suuntaan katseeni muihinkin asioihin kuin tähän vauvakuumeeseen. En halua, että se on ainoa tavoitteeni, koska muuten elämä tuntuu liian raskaalta. Yrityksenkin kannalta uskon, että kuntoilu ja terveellinen ruokavalio ovat hyväksi. Kuntoilu, on aina ollut osa elämääni, mutta nyt kesän aikana se jotenkin jäi. Nyt käymme taas miehen kanssa lenkillä ja käyn salilla sekä jumpissa. "Yritän muutenkin suunnitella kivoja asioita tulevalle syksylle. Asioita, joita odottaa ja odotellessa miettiä ja suunnitella. Katse eteenpäin." Oli hyvin kiteyttetty, ettei jää vain kotiin odottamaan, että koska saa taas alkaa odottamaan. ;)

Ja tosiaan, on mukava jakaa tälläisiä ajatuksia saman kokeneen kanssa. (Vaikka mukavampi olisi, ettei kumpikaan olisi tätä joutunut kokemaan!!)
 
Niin, täällä ei tosiaan tällä hetkellä muut juttele kuin me kaksi :) Varmaan johtuu siitä, kun meidän nämä toiset keskenmenot tapahtuivat melko samoihin aikoihin. Niinkuin sanoit, mukavampi olisi, jos kumpikaan ei olisi näitä asioita joutunut kokemaan, mutta kun kerta on, niin on helpottavaa voida jakaa kuulumisia samassa tilanteessa olevan kanssa. Keskustella. Sen takia olen iloinen, että vastasit minulle alunperin. Toki voi auttaa myös lukea aiemmin saman kokeneen kohtaloita, mutta on jotain todella lohdullista kulkea tavallaan samaa matkaa jonkun kanssa, jolle tämä kokemus on vielä tuore eikä jossain kaukana menneisyydessä. Ja että on joku joka vastaa, kun itse kerron omista ajatuksistani. Vanhoissa keskusteluissa harvemmin kukaan joskus aiemmin asian kokenut tulee enää tarkistamaan onko uusia viestejä, kunhan on päässyt itse asiasta eteenpäin. 

Mutta toki ehdottomasti ovat muutkin tervetulleita keskustelemaan!

Ymmärrän kyllä, että sinusta tuntuu niinkuin lankosi perhe olisi vienyt teidän onnen. Eilen kuulin itse erään tutun pariskunnan esikoisen syntymästä. He saivat vielä tytön, jonka itsekin toivoisin saavani. Vaikka olen ihan oikeastikin onnellinen heidän puolestaan, en silti voinut olla itkemättä itseni takia. Sillä sitähän sitä itkee, itseään, olisi niin mielellään itse samassa tilanteessa. Vaikkei toisten onni ole itseltä pois, niin se usein alleviivaa sitä, että he saivat jotain, jota minä en ole saanut. Minäkin olen jo melko hyvin hyväksynyt sen, että aloitamme taas alusta, mutta välillä se eteenpäin katsominen on vain tosi vaikeaa, silloin kun ympäriltä tulvii toisten lapsi/raskausonnea. Keväällä toivoin hartaasti, että olisin uudelleen raskaana ensimmäisen keskenmenoraskauden lasketun päivän aikaan. Nyt suruttaa se, että vaikka ehdinkin olla välissä raskaana, en edelleenkään tiedä olenko raskaana kun ensimmäisen raskauden laskettu aika koittaa.

Liikunta ja terveet elämäntavat tosiaan ihan varmasti auttavat yrityksessäkin ja olen myös ajatellut pidemmälle, onhan parempi olla raskaanakin hyvässä kunnossa ja varmasti auttaa synnytyksessäkin. Luotan kyllä vielä, että se kolmas kerta toden sanoisin, niinkuin sinäkin mainitsit.
 
tutulta kuulostaa ja itsellä 9kk sisään kaikki kolme kertaa. tunteet ollu laidasta laitaan ja niin on mielikin. päivä kerrallaan otettu ja aina välillä itketty kun tuntunu siltä vaikka mut ei sitä ymmärräkään. nyt vaan toivon että seuraavalla kerralla kaikki menisi vihdoin hyvin eikä tarvitsisi enää kokea samaa. etenkin kun viiminen hoidettiin kaavinnalla ilman mitää lääkkeitä, operaatio toistettii 2-3krt 4 tunnin sisään ja siltikää iha kaikki ei tullu ulos ja vuosin sit sen kuukauden verran ja n 2vko väliä ja alkoki sit menkat ni fyysisest toipuminen vie kans aikaa täl kertaa huomattavast enemmän.
toivottavasti meidän kenenkään ei tartte enää kokea samaa surua vaan saadaan vihdoin seuraavalla kerralla elävä pienokainen syliin. 
 
Takaisin
Top