Ensikertalaiset/ esikoista odottavat

Ymmärrän kyllä kateuden oireista ja kaikesta marinasta! Tuntuu olevan vähän niin että nekin joilla ei oireita ole mutta on ihan "varma olo" raskaudesta kadehtii niitä oireita, kun taas vastaavasti itse allekirjoitan ihan tyystin että kadehdin niistä oireettomia... Niin varmasti tuossa vaiheessa ne oireet jotenkin loisi varmemman tunteen tilanteesta. :confused:

Voin vain kuvitella miten epätietoinen olo on, ja kuinka pitkältä ajalta viikko tuntuu odotella sinne varhaisultraan! Varsinkin kun ymmärrettävästi et uskalla luottaa tyystin siihen testiin. Tsemppiä ja toivotaan parasta! :Heartred
 
Moi kaikille! Aivan uusi täällä palstalla!

Olo on tosi hölmistynyt ja epätodellinen, pari päivää sitten sain plussan raskaustestiin juuri päivänä jolloin menkkojen olisi pitänyt alkaa. Osasin tätä aavistella koska rinnat oli monta päivää niin kipeät että ei tosikaan :rolleyes:

Taidan olla ketjun vanhin? Olen 35-vuotias ja kyseessä tosiaan eka raskaus. Lapsen hankinta ei ole syystä ja toisesta ollut aikaisemmin elämässä mahdollista. Kunnes nyt sitten...

Yllätyin nyt kyllä miten nopeasti tämä tapahtui sillä kesällä mietittiin jos alettaisiin yrittämään ja joskus kesä tai heinäkuussa sitten alkoi yritys. Ja tässä sitä nyt sitten ollaan :wideyed:

Näitä erilaisia keskusteluja kun lukee niin keskenmenot tuntuvat olevan ihan surullisen yleisiä.... yritän suhtautua tähän koko asiaan "rennosti" ettei putoa liian korkealta jos jotain tapahtuu.

Ystävät ovat saaneet lapsensa jo vuosia sitten, heidän lasten ikähaarukka on noin 4-12 vuotta ja nyt minä sitten täällä tulen muutaman vuoden perässä :p
 
Tervetuloa joukkoon Mansikkasuukko!

Täälläkin ikää jo 34 ja esikoinen tulossa, eli tuttu tunne tuo muutaman vuoden perässä tuleminen tässä lapsiasiassa... :p Mutta kun nyt vihdoin tuli se tunne ja kumppani jonka kanssa puuhaan voisi ryhtyä...Niin tässä sitä sitten ollaan! :Heartred Pakko myöntää että ymmärrän kyllä tyystin että miksi tähän hommaan kannattaisi ryhtyä vähän aiemmin, mutta tuskinpa kaikki nämä kolotukset ja väsymykset pelkästä iästä johtuu..?

Itselläni vähän epäuskoinen olo vieläkin välillä vaikka juuri perjantaina oli jo rakenneultra ja puolivälikin tuli vastaan viikko sitten ja vatsa on jo niin pullollaan ettei sitä kyllä peitellä enää mitenkään että missä mennään. :grin Mutta nyt kun rupeaa erottamaan nuo muksun liikkeet niin rupeaa ehkä uppoamaan tajuntaan että kyllä tämä ihan todellista on. :hilarious:
 
Minäkin olen 34v. ja esikoista odotan. Jännittää, että meneeköhän kaikki nyt hyvin ja tekisi mieli mennä joka toinen viikko ultraan (en siis tietty mene :D). Ehkä se kotidoppler voisi tuoda hieman mielenrauhaa. Iloisissa ja onnellisissa tunnelmissa kuitenkin olen. Vatsa alkaa jo näkyä ja mietin jo isompia paitoja :) Kavereilla myös jo suurimmalla osalla perhettä, ollaan parit naurut saatu, kun olen siellä raskaana olevan pilvilinnoissa ja kuvitelmat esim vauva-ajasta sen mukaiset ja kaverit spontaanisti yhteen ääneen hyväntahtoisesti nauraa että ai luuletko niin :) Ja lastenrattaista kun oli puhe, niin meni juttu siihen miten nekin on kehittynyt 10 vuodessa. Helpotti ja ilahdutti, kun löytyi jotain kautta yhteistä juteltavaa, vaikka heillä lapset hieman vanhempia. Odotan kovasti tuntemuksia ensimmäisistä liikkeistä.
 
Täällä myös yksi hiukan pihalla oleva vaikka ensi kuussa siirrytään jo viimeiselle kolmannekselle :joyful: Laskettu aika 8.3. ja meille molemmille esikoinen, kolmenkympin hujakoilla ollaan. Lähipiirissä on ihan älypaljon lapsia joten ollaan kiitettävästi saatu tarvikkeita erittäin edullisesti :p

Ja hermoilijoille on valitettavasti sanottava että mä olin vielä rakenneultran aikoihin aivan varma että jotain menee pieleen :oops: samoihin aikoihin alkoi onneksi liikkeet tuntua niin joka ilta saa pienet terveiset että mukana ollaan :grin Mieskin tunsi vauvan liikkeet ekaa kertaa isänpäivän aamuna, hänellekin alkanut niistä kunnolla konkretisoitua tämä tilanne ultrien ja mun kasvavan vyötärönympäryksen lisäksi.
 
Ai nyt sitten hävisi se alkuperäinenkin viesti :shifty: taidan mennä nukkumaan.

Long story short: Esikoista odotellaan, laskettu aika maaliskuun alussa. Paljon lapsia lähipiirissä mutta silti melkoisen pihalla :grin


// Avulias ylläpitäjä kaivoi viestin muokkaushistoriasta alkuperäisen näkyville ensimmäiseen viestiin. :)
 
Last edited by a moderator:
Joo täällä me yhdessä ollaan vähän pallot, ja muutkin, hukassa. :grin Onneksi tämä nykyään ei ole niiiin tavatonta että vasta 30+ sitä ensimmäistä odotellaan... Ja henk.koht. ainakin olen ihan tyytyväinen että vasta tässä vaiheessa päädyin tähän tilanteeseen, tuntuu olevan nyt oikeasti valmis ja on ehtinyt nähdä vähän sitä touhua vierestä kavereiden osalta ja jotenkin sitä luulee olevansa paremmin valmistautunut. Vaikka totuus sitten maaliskuussa lienee ihan toinen. :rolleyes:
 
Täällä ensikertalainen myös! Tunteet menee tällä hetkellä ihan vuoristorataa, välillä tosi onnellinen fiilis, mikä saattaa hetkessä vaihtua ihan jäätävään pelkoon ja jännitykseen. Kuulunee asiaan 9.rv menossa (kai? selvinnee tarkemmin myöhemmin kun ultrassa käyty jne.. tai mistä mä tiedän). Oon ihan pihalla koko jutusta, mitä seuraavaksi ja mitä tässä tulee vielä eteen.

Ens viikolla eka neuvola, sekin jännittää ihan kamalasti.

Ihan kauhea turvotus päällä ollut muutaman vk, kauhulla odotan koska joku arvaa, haluaisin pitää salassa vielä hetken.
 
Kiva että täältä löytyy muitakin +30 ensi kertaa odottavia. Itselläni oli vielä pari viikkoa sitten epätodellinen olo, että tosiaanko tässä nyt esikoista odotellaan, kun liikkeitä ei tuntunut. Nyt lapsi tuntuu mylläävän masussa joka päivä ja alan uskoa, että tosiaan siellä jotain on. Raskausmahakin on ilmestynyt tohon eteen. Toinen kolmannes menossa.
 
Täällä kans "enskertalainen" viikkoja jtn 5+. Eli la menee elokuulle:) Tuli hätä lähteä ostaan testiä ko ei tullu kohomaa ja sitä helvetillisiä jysäriä päähän edellisen illan juopottelun vuoksi.. ja vahva viiva tuli ja heti, hyvä jos tikku edes kerkesi kastua.. Minulla on ollut siis pillerit käytössä ja takana kaks aborttia( nekin mennyt ehkäisyn läpi) nyt sitte ajatuksena jos tämän pitää kun on ihana mieskin rinnalla. Jostain syystä minulle on nyt tullu ajatuksia päähän että jos minusta ei olekkaan tähän. Eihän kaikkia ole tarkoitettu äideiksi. Mitä jos mie en haluakkaan tätä? Jos tämä ei ole minun "juttu". Tälläsiä ajatuksia ollu nyt pari päivää. Älkää heti polttako minua roviolla näiden ajatusten vuoksi.. Mutta onko ihan normaalia ajatella näin? Ja ikää löytyy kuiten 27v etten ole kuitenkaan mikään teini tyttö enään, vaikka joskus saattaa siltä tuntuakkin.
 
Agmel, itse ainakin voin tunnustaa yhäkin toisinaan pohtivani noita samoja ajatuksia vaikka viikkoja jo 27+. :rolleyes: Ja lisäksi raskaus toivottu ja suunniteltu, vaikkakin vähän nopealla aikataululla. Varsinkin alkuun oli todella voimakkaana tuo ajatus siitä että mitä jos en pystykään, jos ei ole minun juttu ja mitä jos minusta vain ei ole äidiksi..? Luulen että ne ajatukset vähän tulee ja menee, ja kuuluu tähän prosessiin. Olen itse ainakin varautunut siihen että vielä synnytyksessäkin noi saattaa puskea pintaan. Osittain syytän hormoneja. :grin Mutta onhan se iso muutos kun yhtäkkiä ei enää olekaan vastuussa pelkästään itsestään, ja joutuu kaikkea miettimään pienen elämänalun kantilta. Tässä vaiheessa jo osaan luottaa siihen että ne tunteet menee ohi, enkä vaihtaisi tätä mihinkään. :Heartred

Joten älä itsekään itseäsi roviolla polta niiden ajatusten vuoksi! Mutta tekee hyvää vähän tuulettaa niitä ajatuksia, ja juuri sitä varten on tällaisia keskustelupalstoja ja näitä ketjuja että voi tulla vähän purkamaan omia tuntojaan mikäli tuntuu siltä ettei niitä oikein uskalla ääneen kenellekään sanoa.
 
Kiitos dustis. Hyvä etten siis ole ainoa tämän oudon päänupin ja ajatusten kanssa. Eiköhän tämä sitten tästä. Onneksi on nämä keskustelu palstat:)
 
Heippa,
Täälläkin ilmottautuu ensikertalainen ja 34v. On kyllä kiva, ku täältä löytyy samanikäisiä ensikertalaisia :)

Mulla vasta 4+3 menossa, ei tätä oikein usko eikä uskalla luottaa! Mutta kuten joku jossain toisessa keskustelussa sanoi, niin kauan kun menkkoja ei tule, ollaan raskaana :D
 
Esikoinen ja laskettu aika 24.6. :) ja ikää 34v.
Viime kesänä sain alkuraskauden keskenmenon hetikohta plussan jälkeen, joten nyt en sitten pitänyt testillä kiirettä. Vieläkin otan päivän kerrallaan, vaikka ultra ok ja neuvolassa viime viikolla kovasti pieni sydän laukkasi :)
Ekassa oireet oli todella selvät, liekö sitten jotain lume-efektiäkin ollu. Tässä lievemmät, pahoinvointi oli kaamea mut kesti vain parisen viikkoa.
Nyt alkaa oireiden puolesta muutenkin tasaantua, ainanen pissalla juokseminen (hieman) helpottanu, mut hengästyttää herkemmin, aamulla sormet on vähän turpeessa (sormukset on tiukassa, pitänee ottaa kohta kokonaan pois) ja iltasin vatsan turvotus on kova. Vauvamahakin alkaa jo osoittaa olemistaan, rv 16+4. Jouduin tällä viikolla "tunnustamaan tappion" eli laittamaan raskaushousut jalkaan, koska normihousuissa olo oli jo hieman epämukavaa.
 
Ilmoittaudun mukaan 33-v. ensikertalaisena, ja omien laskujeni mukaan vasta 3+6! Yritän vähitellen astua tähän mystiseen maailmaan, jossa raskauden kesto ilmaistaan kryptisesti erikoisilla laskentakaavoilla. Koitan ottaa korvan taa ravintosuositukset. Yritän olla malttavainen ja suhtautua näin alkuvaiheessa olevaan raskauteen avoimen kepeästi mutta silti rohkeasti iloiten. Onpas haastavaa!

Yhdessä ollaan oltu 15 vuotta, nuoresta lähtien ja tässä välissä melkeinpä susipariksi ja ikuiseksi kaksikoksi leimattuja. Me koitettiin perustaa perhettä justiinsa tarkkaan kaksi vuotta. Aloitettiin juuri hedelmöityshoidot hyvin matalalta kynnykseltä pelkkää lääkettä kokeillen, vaikka inseminaatiota suositeltiin. Ja pam, ekasta kerrasta tärppäsi. En olisi uskonut kaiken sen odottamisen jälkeen. Ovulaation oireet vaikuttivat lupaavilta, samoin sitä seuraavan viikon pikkutuntemukset. Nyt viikonloppuna odotin menkkoja ja tuntui että pää hajoaa. Keho antoi pikkumerkkejä ja koitin vain olla ajattelematta asiaa, kun pettymyksiä on ehtinyt tulla todella monta. Su-ma välisen yön kieriskelin sängyssä ja päätin että perkule ensi yötä en enää valvo, vaan aamulla teen testin. Tikkuun tuli vahvat viivat. Mies nukkui vielä kun itkua tuherrellen ja kroppa vapisten sanoin olevani raskaana. No hän järjen äänenä sanoi heti että odotas nyt, teitkö testin, oletko varma tuloksesta jne. Siinä sitten arvottiin outoja ohjeita. Että vaikka olisi kaksi viivaa, jos ne näyttää kuvan mukaisilta, testi voi olla virheellinen. Ja että vain punainen väri viivassa antaa varman tuloksen. No se väri ei ollut lähelläkään punaista. Vähän jo tuli sellainen olo että höh, ehkä vaan meni testi pieleen. Kävin töiden jälkeen ostamassa lisää testejä. Yhden tein jo alkuillasta ja siinä myös vahvat viivat (lilalla, what?). Taas sitä väriä mietittiin että kuka piru värisokea niitä ohjetekstejä kirjoittaa. Tänä aamuna tein vielä digitaalisen testin, jossa ei tarttenut värisävyjä tulkita vaan reilusti luki että raskaana 2-3 viikkoa. Laitoin miehelle kuvaviestin että joko riittää tikkuihin pissaaminen?

Onpa hurjaa! Toivottavasti kaikki menee hyvin. Ei tätä oikein tajua. Ja välillä tajuaa hyvikin. Mies mietti jo että pitää ahtaasta makkarista heittää työpöytä menemään jotta vauvalle mahtuu sänky. Liikutuin. Tästä se lähtee!
 
Takaisin
Top