en ilahtunut raskausuutisesta

Keskustelun 'Mitä mielessä? Aihe on vapaa' aloitti Ihaa, 27 loka 2009.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. SannaKoo Rakastunut foorumiin

    Mimo, parempaa vinkkiä en pysty antaa kuin tämä; älä mieti asiaa tulevan vauvan kautta, vaan itsesi!
    Lapsi ei pelasta parisuhdetta, jos se ei pelastu muilla keinoin, ei lasta tule siihen käyttää.

    Toki jos oma biologinen kellosi tikittää, voit pohtia myös lapsen pitämistä ILMAN sitä miestä...?

    Itse olin edellisessä suhteessa vähän samankaltaisessa tilanteessa... oltiin vauvasta yhdessä puhuttu ja vähän haaveiltukin, kunnes tajusin, että se suhde on aivan väärä mulle. Olin jo päättänyt erota, jolloin tietysti selvisi, että olin raskaana... Tein elämäni parhaan päätöksen, keskeytin raskauden, ja päivääkään en voi sanoa katuneeni! Nyt tulossa on vauva rakkausliittoon, ja olen onneni kukkuloilla! Tämä on parasta, mitä voin lapselleni antaa!
  2. Hoopoli Vieras

  3. Pähkylä Peruskäyttäjä

    Itellä aika sama meininki kun monella muulla täällä. Raskaana, mutta ei "ihanaa-lässyn-lää"-fiiliksessä. Ei tämä mua mitenkään erikoisesti harmita, mutta en mä ole innoissanikaan. Enkä kyllä oikeen käsitä että miksi mun pitäs muuttua välittömästi "äidiksi", enkä sais olla oma itseni. Mies on ihan vauvakuumeessa, ehkä se tarttuu :)

    Ensimmäinen purkaus: mä en ole ikinä suunnitellut että jäisin kotiäidiksi tai jäisin lapsen kanssa kotiin ensimmäisen vuoden jälkeen. Oikeastaan, en käsitä miks just mun pitäs jäädä sen kersan kanssa kotiin? On kai sillä isäkin?
    Meillä itseasiassa on sovittu että mies jäis kotiin äitiysloman jälkeen. Mussa se nimittäin herättää lähinnä paniikin omasia tunteita (elämäni on ohitse). Kun tästä on mainittu ihmisille niin vastaus on ollu lähinnä "ai sun mies on tilanteessa että voi jäädä kotiin. Sepä kiva". Tilanteessa että VOI jäädä kotiin? Mitä v...ua? Mikä ihmeen oletus tuo on että minä KYLLÄ voin jäädä kotiin, eihän mun työ, elämä, itsemääräämisoikeus oo mitään tärkeetä, mieheltä se on kiva ja hieno juttu.

    juu, vähän kiukuttaa :) Toisaalta ihmisten valtava tyhmyys on kiukuttanu mua usein aiemminkin, eli yllättäväähän olis jos nyt raskauden myötä kaikki idiootit ois kadonnu maapallolta.

    Myöskin pelottaa että musta tulee yhtä lotopää kuin osasta synnyttäneistä naisista ja rupean kuvittelemään että se minun pienen Martti-Petterin potalla käynnit kiinnostaa muita ihmisiä. Tai kuinka hauskasti se Riisa-Roosa sanoi eilen. Tai kerron väkisin siitä kuinka synnytyksessä on lennellyt verta, ulostetta ja suolenpätkiä. Onhan se nyt aika pelottavaa. Myös hirvittää että kadotan kykyni puhua suomea ja alan sen sijaan lässyttää. "Bubububu, onkos meillä täällä kakkiskepposkainen housupousuissa?"

    Lohduttaudun sillä että jos musta tulee tuommonen vatipää, niin onneksi olen niin sitten vatipää enkä tajua sitä. Eikä mua pelota etten kiintyisi lapseen. Uskon tieteeseen:

    -lapsi erittää hajua joka herättää vanhemmissa kiintymystä ja suojeluvietin.
    -vanhempien aivoissa aktivoituvat samat mielihyvä-alueet oman lapsen hymyn nähdessään kuin heroinisteilla huumeita käyttäessään.

    On se evoluutio fiksu :D
  4. SannaKoo Rakastunut foorumiin

    Pähkylä, llllloistavaa! :D

    Vaikka mä itse tunnistaudun just ihan sellaseks perus hössöttäjäksi, joka tuntuu jo nyt ennen vauvan syntymää kykenevän ajattelemaan vaan sitä tulevaa pientä, niin ihan samaa mä oon monesti kommentoinut; onhan sillä lapsella isäkin. Eli ehkä mä oon sitten päivästä riippuen yhdistelmä näitä molempia; tai sosiaalialalla työskentelevänä tiedän arjen raadoollisuudesta aika paljon, ja satiiri on parasta puolustusta moneen hetkeen.

    Mutta hihih kun pisti hymyilyttämään ja naurattamaan sun teksti :) Susta tulee ihan loistava äiti, sellanne fiksu jalat maassa tyyppi!
  5. starletti Tuttu foorumilla

    jos mä vaan saisin töitä ni kyllä jäis mies kotiin vauvaa hoitamaan. Vaan realisti kun pitää olla, minusta se kotiäiti väkisin nyt tulee. 
  6. Quara Tuttu foorumilla

    Hahaa, Pähkylä. Aivan samoja ajatuksia minullakin. Minäkin yritän uskoa siihen, että rakastan lasta sitten kun se on syntynyt, sillä vielä se ei herätä minussa kummempia tunteita. Se nyt vain valitettavasti vain keikkuu mukana ja rajoittaa elämääni- ja tekeee sitä seuraavat useamman kymmentä vuotta, eli todellakin toivon, että evoluutio hoitaa homman ja kiinnyn lapseen tutustuttuani siihen.

    Minä olen niitä, jotka eivät voisi kuvitella ryhtyvänsä tällaiseen puuhaan yksin. Nostan hattua niille, jotka toisin tekevät. Kun olin nuorena naimisissa ekan kerran, en ikinä ajatellut haluavani koskaan lapsia. Kun tapasin nykyisen mieheni, tuntuis iltä, että tässä on mies jonka kanssa haluan lapsia. Tulin niin nopeasti raskaaksi, kun ehkäisy jätettiin pois, että siitä tuli pieni paniikki. Olin tavallaan raskaana ennen kuin edes tosissani ehdin toivoa sitä, koska olin varustautunut pitkään yritysaikaan. Ja että siinä yritysaikana ehtisin sitten alkaa toivoa lasta ja "vauvakuumeilla".

    olen kanssa kauhuissani siitä, että joudun jäämään kotiin. Minulla ei ole vakituista virkaa, joten kun kouluvuoden mukaan mennään ja äitiyslomani loppuu helmikuussa, on todennäköisintä löytää töitä vasta seuraavana syksynä.

    Inhoan eniten kaikkitietävien äitien "kyyllä se mieli muuttuu, kun sinulla on vauva sylissä"- kommentteja. Siksipä pidän matalaa profiilia raskaudestani muualla. Täällä sitten tulee kirjoiteltua. Kun ei aina itsekäään tiedä miltä tuntuu, niin inhottaa kun joukko kaikkitietäviä akkoja tulee kertomaan sen sinulle ja lisää pääälle vielä etovat synnytysjuttunsa, revähtäneet paikkansa, syyttävät ylikiloistaan raskauksiaan ja ovat kotimarttyyreitä, jotka kisaavat sillä, kuka nukkui vähiten, kuka imetti eniten ja kenen elämä on kamalinta....

    Sitä miettii syystäkin, että halusiko tätä todella?
  7. Cecilia Aloittelija

    Quara, juuri näin! [:)]

    NIIIIIN samanlaisia mietteitä täälläkin. Vaikka tätä todella toivoi jne. niin silti välillä iskee kauhu ja miettii että oliko tää sittenkään järkevää...
    Olen kertonut vain muutamille ihmisille raskaudesta, koska joudun itsekin vielä sulattelemaan tätä ja inhoan sitä kommenttia että "oi, raskausmahat on niiin ihania, ja oi, nauti raskaudestasi ja oi sitä ja oi tätä". Ja sitten itse hymyilee siinä teennäisesti samalla [:o]

    Ja toki lisäksi on sitten ne jotka myös tietää jo valmiiksi kaiken myös mun raskaudesta...

    No, kyllä mä oon huomannut että oma kiinnostus asiaan lisääntyy vähitellen, mutta selvästi mä tarvitsen aikaa sulatellakseni tätä mullistusta, enkä kaipaa siihen muita hössöttämään. Paitsi toki mieheni, joka on onneksi aika viilipytty-tyyppiä [:)]
  8. Ihaa Vieras

    Moi taas kaikki!

    Kylläpä on aika mennyt äkkiä!
    Raskaus puolessa välissä ja kaikki OK! eli omat fiilikset alkaa olla kohillaan, parisuhde ok, ei ole ollut mitään raskausvaivoja, vauva kehittynyt just niinku pitääkin jne. [:)]

    Olen alusta asti kertonut rehellisesti sekä läheisilleni että muillekin tutuille miten tämä raskaus oikein nytkähti käyntiin. Ihmiset on ottaneet tosi hyvin asian vastaan kun olen kertonut että olen raskaana vaikka en aluksi lainkaan innostunut asiasta ja että raskaus pääsi yllättämään. Tältä pohjalta on ollut todella helppo jatkaa keskusteluja/kuulumisia ja on tietenkin kiva että kaikki on edennyt hyvin ja olen edelleenkin raskaana. Rohkaisen siis teitä kaikkia, joita oma raskaus vielä mietityttää, kertomaan avoimesti omista tunteistaan. Hittoako sitä esittämään jotain muuta mitä on! Jos joku ei kestä rehellistä, aitoa tarinaa niin ei sitten. Minä ainakin elän omaa elämääni ja teen viimekädessä siihen liittyvät päätökset. Itse arvostan enemmän aitoja, todellisia ihmisiä kuin niitä jotka vetävät jotain roolia. Onneksi ei ole olemassa täydellisiä raskauksia, äitejä, kasvattajia ym.... Se ajatus antaa anteeksi jo paljon!

    .... ja asiasta ihan toiseen...

    Tällä hetkellä voin oikeastaan olla todella ylpeä itsestäni. Syksyllä kävin todella kamalan myllerryksen itseni kanssa ja elämä tuntui olevan jälleen kerran ylitsepääsemättömän vaikeaa. En voi kehua syksyisillä fiiliksilläni, enkä toivo vastaavaa tilannetta kenellekään. Mutta selvisin siitä, jopa aika järkevänä(?) [:D] Ja nyt kaikki on jo näin hyvin. Ei voi olla totta. Kyllä tämä vauva ilmeisesti on harjoittanut aivopesua ihan kunnolla tai hormonit tehneet tepposensa. Mitä lie? Käytännössä minuun on eniten vaikuttanut nuo ultrat. Voi herranjumala mitä kaikkea ne sillä tekniikalla pystyy näkemäänkään. Rakenneultra oli mielestäni tosi huippu kun näki kaikki sydämen kammiot, pikkuaivot, sormet ja varpaat ja kaikki! Siinä jotenkin käsitti itsekin että tuolla mahassa todella on oikea pikkuihminen. Se kasvaa sisälläni, eikä anna minkään ulkopuolisen murheen vaikuttaa itseensä ja toivottavasti se tulee myös joku keväinen päivä sieltä pois niin saan tutustua siihen paremmin. Uteliaisuus tuota uutta kaveria kohtaan lisääntyy päivä päivältä kun sen liikkeet alkavat tuntua paremmin.
    Matkaa kuitenkin vielä on.
    Totuttelemista vaatii tämä kasvava kumpu ja opettelua kaikki mahdollinen vauvanhoitoon liittyvä. Lisäksi pitäisi saada se synnytys hoidettua. Siitä tuleekin seuraava iso kynnys, sillä en todellakaan odota tapahtumaa innolla. Eivätkä television realistiset sairaalasarjat lisää intoa lainkaan...
    Mutta päivä kerrallaan mennään. Ei pidä murehtia tulevaa vielä liikaa. Kai se luonto hoitaa senkin puolen kuntoon jos on hoitanut minut tähänkin asti. [;)] Tällä hetkellä harmittaa ainoastaan se ettei voi enää nukkua mahallaan kun on ihminen välissä, nyyh![:(]

    Palataan astialle siis. Viimeistään kun ne lasketut ajat kilahtavat kellokorttiin!
    HYVÄÄ KEVÄTTÄ KAIKILLE!

Jaa tämä sivu