Elämä muuttuu ja ystävät myös

IceDiamond

Vauhtiin päässyt keskustelija
Tammikuunmammat 2015
Onko muita saman kohtalon omaavia? Olin siis ennen raskauttani bilehile ja kaikkien juhlien sielu. Kutsuja sateli joka paikkaan. Vietin muutenkin paljon aikaa ystävien (lapsettomia niinikään) kanssa rantsussa, kahvilla tai ihan vaan huonoa läppää heitellen sohvalla. Kukaan ei arvannut, että minä koskaan muuttaisin suunnitelmiani ja haluaisin lapsen. Niin kuitenkin kävi, kuin luonnostaan, oikean miehen sattuessa kohdalle.

Kerrottuani Sintiäisen tulosta ystäväni kyllä onnittelivat ja tuntuivat olevan onnellisia puolestani. Jatkoimme hengailua jonkin aikaa tavalliseen tapaan. En koskaan puhunut raskaudestani kuin kysyttäessä, jotten vaikuttaisi siltä että muusta puhuminen ei enää onnistu. Hengailu kuitenkin väheni kokoajan ja loppui lopulta kokonaan.

Syy on tietysti selvä. En ilmeisesti ole seuran arvoinen selvinpäin. Silti se tuntuu kurjalta kun ei tavata enää edes kahvilla... Kaipa tämä on sitä kun elämä vie toiseen suuntaan kun ystäviäni. Täytynee alkaa tutustua uusiin, samanhenkisiin ihmisiin. Onneksi on kuitenkin tuo mies, joka onkin paras ystäväni, mutta joskus kaipaa vähän tyttöjen juttuja :) Luopuminen vanhasta on joskus todella raskasta...
 
Harmin paikka.
Itsellä taas kaverit ovat jääneet vähän taka-alalle opintojen jälkeen, vaikka yhteyksissä ollaan edelleen. Lisäksi on havaittavissa, että kun he ovat saaneet lapsia, he ovat hakeutuneet muiden lapsellisten kavereiden piiriin.
Nyt itsellä sama edessä, mutta tietysti sitä toivoisi, että lapset olisivat aika lalla samanikäisiä.

Jotkut tutut ei äitinäkään voi sietää "mammajuttuja", mutta itse uskon, että on helpottavaa jos löytää ihmisiä jotka lähtevät puistoon lasten kanssa samaan aikaan ym. Aion mahdollisuuksien mukaan tavata lapsettomiakin pariskuntia ja yrittää ottaa lasta mahdollisimman paljon mukaan, mutta varmasti tulee paljon tilanteita, joissa lapsiperheet hyödyttävät toisiaan. Vähän niin kuin täälläkin. Vertaistukea on kiva saada.
 
Elämä on ihanampaa nyt kun uskalsin koskaan edes ajatella. Onneksi on myös ystäviä, jotka ovat juuri äidiksi tulleet. Selvästi olen heidän kanssaan lähentynyt ihan uudella tapaa nyt.

Jotenkin se tuntuu vaan niin kummalta, että joku kuvittelee etten olisi yhä sama sekoboltsi ihminen. Selvinpäin hauskanpitäminen ei ole tuottanut ennenkään ongelmia. No, toivoa sopii, että ystäväni tulevat perässä. On tämä niin ihanaa, että toivoisin ihan kaikille samaa :Heartred
 
Harmi IceDiamond, etteivät ystäväsi ymmärrä selvinpäin hauskan pidon päälle :/

Mä olen ystäväporukkani ensimmäinen, joka saa vauvan. Muilla ei ole kuulemma suunnitelmissa lähivuosina (niinkuin ei alunperin itsellänikään :D) vaikka ovat kaikki mua 1-5 vuotta vanhempia. Mutta sehän nyt on yleistä, että ura pitäisi rakentaa ensin ja lapset sitten vasta yli 30v kun kaikki muu ois valmista... Olisi kiva, jos ystäväporukassa olisi edes yksi, jonka kanssa puhua raskaudesta ja jolla olisi lapsi, koska on hassua olla ainoa ja ensimmäinen.

Bilehile-elämän jätin taakseni jo n.2 vuotta sitten, joten ei tule onneksi ns. toista "shokkia" ystävilleni samaan aikaan kun ovat jo tottuneet, ettei mua saa lähteen baareihin ollenkaan ja en tykkää hirveästi juoda tai olla myöhään missään ja on ne koiratkin. He kuitenkin tykkäävät edelleen mennä, mutta kun nähdään niin tehdään jotain rauhallisempaa. Uskon siis, että lapsesta huolimatta tulee varmaan välit pysymään hyvinä eikä hirveästi muuta asioita, voihan olla että joidenkin kanssa jopa välit lähenee jos innostuvat vauvasta :)

Toivottavasti perhevalmennuksessa tai jossakin mammakerhossa tapaisi sitten samassa elämäntilanteessakin olevia ihmisiä, ja voisi ehkä saada uusia ystäviä :)
 
Meikäläisen iässä lasten saaminen on hyvinkin yleistä nykyään. Siksi on vaikea ymmärtää erästä kaveriani, joka on 40-vuotias vanhapiika ja kaiketi suuttui minulle kun sai tietää raskaudesta. Kateuttako vai mitä liene, ei tunnu silti kovin kivalta. Yhteisellä reissulla hän oli minulle todella ilkeä ja nyt reissun jälkeen en ole kuullut hänestä mitään.

Toinen uskomaton juttu kävi kun olin käymässä entisellä kotikylällä ja näin siellä sattumoisin vanhan kaverin, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan. Hän on utelias ja juoruilevaa tyyppiä, muttei kai kehdannut kysyä suoraan. Muutamaa päivää myöhemmin eräs yhteinen kaverimme soitti ja yritti kaikin keinoin kaivaa esiin raskausuutista, jonka kertomisesta onnistuin luistelemaan. Tämä ensimmäinen oli selvästi laittanut jälkimmäisen asialleen ja odotti uutisia juorutakseen. Käsittämätöntä puuhastelua. Mutta vanha totuus kai on,että elämänmuutoksissa ystävyys ja kaveruus punnitaan. Oppivaisella mielellä siis liikkeelle ja silmät auki sille, ketkä ovat kaveruuden arvoisia ja ketkä eivät.
 
Itselläni esioista odottaessa yksi parhaista ystävistäni tippui pois matkasta. Jo raskausaikana yhteydenpito väheni, pitkäli senkin takia, että minulla ei ollut kiinnostusta lähteä tanssimaan yökerhoihin. Myöskin koko kesän kestävä pahoinvointi hankaloitti omaa liikkumistani ja hänellä ei silloin kuulemma ollut aikaa ja jaksamista työpäivien jälkeen tulla kylään. Aina oli joku selitys, milloin oli pyykit, milloin piti käydä kaupassa.
Sama touhu jatkui lapsen syntymän jälkeen. Onnittelut syntyneestä lapsesta sain viikon pari jälkikäteen.. Hän asui meiltä kahden kilometrin päässä ja olimme siihen raskauteeni asti viettäneet aikaa toistemme seurassa monen vuoden ajan lähes päivittäin. Melkein kuukausi synnytyksestä meni, kun hän ensimmäisen kerran meille tuli. Ei ollut vain ehtinyt.
Oletan että mukana oli hieman kateutta siitä, että hän oli ollut samassa parisuhdetilanteessa jo 6 vuotta ja halusi kovasti miehensä aikuistuvan. Näin ainakin minulle kertoi. Toivoi lasta, mutta tiesi että siinä tilanteessa ei sitä voi saada. Minä puolestani olin ollut yhdessä mieheni kanssa kaksi vuotta kun lapsemme syntyi ja siihen mennessä hän oli jo minut kihlannutkin. Lisäksi pyysin ystäväni kaasokseni, kun häät oli suunniteltu lapsemme 1v juhlien yhteyteen. Kaason tehtäviä hän hoiti sen mitä oli pakko, hommasinkin kolmannen kaason sen takia. Tukea ja yhteistä aikaa ei vain tullut. Häiden jälkeen en ole häntä nähnyt kertaakaan. Kerran hän minulle soitti ja ilmoitti että olen ollut huono ystävä kun en ole hänelle soittanut. En vain ollut halunnut. Hänellä ei ollut minulle aikaa kun elämäni muuttui isoiten, joten koin että se ei ollut todellista ystävyyttä. Harmittaa edelleen vaikka tästä on jo kaksi vuotta aikaa. Onneksi elämään tulee aina uusia ihmisiä jakamaan hetkiä kanssamme. Tilanteet elää ja niin ystävyyssuhteetkin.
Kyllä ne aidoimmat ja pyytettömimmät suhteet säilyvät.
 
Näinhän se on.... elämä menee väkisinkin eteenpäin ja jotkut ihmiset vaan katoaa elämästä. Mulla oli myös aika railakasta elämää muutama vuosi sitten ja ihan itsestään loppui jo ennen raskautta. Musta tuli vähän kotihiiri jopa kun oli kova vauvakuume päällä ja opiskelut alkoi. Nyt olisi kanssa mukavaa jos läytyisi joku mammakaveri, hyvä tyyppi jonka kanssa voi jutella myös niistä äitiyteen ja raskauteen liittyvistä asioista. Ja ehkäpä leikkipuisto seuraa sit myöhemmin :) noh, kaikki ajallaan varmasti!

Sent from my GT-I8190N using Vau Foorumi mobile app
 
Minulla on myös loppunut tuo yöjuokseminen jo n. parisen vuotta sitten kun kotona ja ilman krapulaa tuntu vaan mukavammalta olla ja toisalta silloin bilettäessä suurin osa kavereista oli jätkiä. Mulla on kyllä sitten aina ollut paljon tyttökavereita koulun ja entisten työpaikkojen kautta joita näen aina silloin tällöin kun saadaan aikataulut sopimaan, ja muutamilla on lapsiakin niin päässyt siitäkin asiasta jonkun verta hölisemään. Mutta sitä omaa kaveriporukkaa jossa kaverinikin tuntisivat toisensa tai parasta ystävää ei ole ollut sitten ala/ylä asteen (paitsi yksi lapsuudesta asti ollut kaveri joka tällä hetkellä pahasti alkoholissa kiinni eikä ole ottanut enää yhteyttä ja pyytänyt "yksille" sen jälkeen kun kuuli raskaudestani) enkä oikeestaan ajatellut sen haittaavan, kunnes ruvettiin suunnittelemaan mieheni kanssa häitä ja keksin vain yhden tyttökaverin joka olisi tarpeeksi läheinen kysyäkseni häntä kaasokseni, mutta meinas tulla suru puseroon kun ystävä (jolla on jo kaksi lasta 3v ja 1v) kieltäytyi kunniasta kun hänellä on elämässä nyt liikaa kaikkea. Ymmärrän häntä enkä voi olla hänelle vihainen mutta suru tuli lahinnä siitä kun tajusin ettei minulla oikeastaan ole muita ystäviä jotka olisivat sillä tavalla läheisiä. Meni vähän ohi aiheen mutta just kun omilla lapsellisilla tutuilla on jo vanhempia lapsia ja lapsettomilla enempi kaikkea muuta, niin toivon ja odotan että ehkä siellä perhevalmennuksessa tai hiekkalaatikolla tutustuis niihin ketkä enempi samassa vaiheessa :)

Sent from my LG-D855 using Vau Foorumi mobile app
 
Täälläkin kyllä lähipiiri muuttunut. Parasystävä jäänyt jonnekkin taakse, lähinnä hänkin osaksi kateudesta ja terveys ongelmista.. On ikävä kun ei voi puhua omista asioista, kun toinen on niin vaivaantunut ja selkeästi katkera :sad001 puolet entisistä kavereista sitten juokseekin yöelämässä tai ovat perustaneet perheet jo aikoja sitten. Jotenkin itse ei mahdu sinne väliin. Muutama on säilynyt onneksi ja jaksaa kuunnella. Miehen puolelta sain ihania uusia naisia rinnalle, jotka on saman henkisiä ja kannustavat :) omasta suvusta kun heitä ei oikein löydy..
 
Parhaat ystävät ovat sellaisia joiden kanssa voi jatkaa siitä mihin jäätiin, vaikka välissä olisi vuosia aikaa jolloin ei ole yhteyttä pitänyt. Jotakin vain osuu kohdilleen ja palat muodostavat aina uuden kuvan. Ja jos kuva jää kesken, on sitten mistä jatkaa seuraavalla kerralla :wink

Minulla on eräs ystävä jonka kanssa tulee todella harvoin oltua yhteydessä kun en ole vielä ryhtynyt minkään FBn tmv jäseneksi. Yleensä yhteyden otto onkin sellainen että sovitaan tapaaminen ja sitten löpistään yhteisistä asioista ja niitä asioita todella on, vaikka olemmekin erilaisessa elämäntilanteessa. Joidenkin muiden kavereiden kanssa on toisin varsinkin jos koolla on enemmän kuin kaksi. Silloin käy yleensä niin että kaverit siinä löpisevät omiaan ja minä seuraan vierestä ja yritän olla nukahtamatta
 
Itse muutin vasta oulusta järvenpäähän, joten kavereita ei täällä paljoa ollut. Kuitenki paras kaverini jonka olen tuntenut 22 vuotta asui järvenpäässä. Meillä oli tosi ihanaa aikaa pari ensimmäistä kuukautta muuttoni jälkeen kun pitkästä aikaa asuimme samassa kaupungissa. Sitten tulin raskaaksi. Yht äkkiä kaveri ei enään vastannutkaan puhelimeen tai ehtinyt nähdä :/ hänellä on nyt kunnon bilehile vaihe päällä ja ymmärrän että sillon ei kiinnosta olla minun kanssa kun en ite voi hengailla mutta harmittaa silti :/

Olen käynyt järvenpään perhevalmennuksessa mutta siellä lähes kaikki oli naimisissa olevia yli 30-vuotiaita pariskuntia joten sieltä ei oikein samantyylistä ihmistä löytynyt. Toki siellä voi höpötellä muiden äitien kanssa ja saada vertaistukea mutta on se aika köyhää kun kerran viikossa saat olla sosiaalinen ja muuten et :/

Minulla asuu suku täällä ja paljon olenkin äitini ja siskojeni kanssa mutta omia kavereitakin olisi kiva saada että saisi ihan omaa aikaa :)
Nyt kaverit ketä näen on miehen kavereita ja näin minulla ei ole koskaan omaa aikaa tai ketään kenen kanssa voisin yksin mennä hengailemaan.
Mutta enköhän vielä löydä :) vasta olen puoli vuotta tällä paikkakunnalla asunut.
 
Nyytti, ihan varmasti löydät! :) Mutta ikävää käytöstä kaveriltasi... :/
 
Voi sentään, täällä rytisee ja paukkuu edelleen melkoista ihmissuhdesotkua. Kyllä olis Salkkareiden ja Kaunareiden käsikirjoittajat kateudesta vihreitä jos tietäisivät. Jos olisi heti plussan jälkeen kysytty, että 'miten luulet raskausajan menevän?' olisi vastaukseni mennyt totaalisen pieleen totuuden kanssa. Mutta, eiköhän tämäkin sotku selviä kun sen lanka ja solmu kerrallaan malttaa avata. Toisaalta, vaikka tämä onkin henkisesti melko raskasta, mutta olen myös tyytyväinen jo oppimaani. Joskus sitä kai pitääkin enemmänkin tuuletella ja ottaa asioista selko. Onneksi kotidraamaa ei sentään ole syntynyt.
 
Kaverit on vaihtunut hieman tai ainakin ne keneen pitää enemmän yhteyttä ja ketä oikeesti kiinnostaa mitä sinulle kuuluu. Enne raskaaksi tuloa olin parhaan kaverini kanssa ollut, kun paita ja peppu jonkun 10v. Se lähti opiskelemaan pääkaupunkisedulle ja käy täällä nyt vaan v-loppuisin. Pidimme alkuun välimatkasta huolimatta hyvin tiiviisti yhteyttä, mut nyt musta on alkanut tuntua ettei sitä kiinnosta mitä minulle kuuluu. Minusta se ei vaan ole mun tehtävä ainoastaan soittaa ja pitää yhteyttä. Jos sitä häiritsee et puhun liikaa vauva juttuja nii voisi toki sanoa, mut en yleensä puhu pahemmi ellei se itse aloita.
Nyt olen onneksi kuitenkin lähentynyt entisen työkaverini kanssa, ku silläkin on lapsia. Soitelaan melkein päivittäin ja pidetään muutenkin paljon yhteyttä. Kiva puhuu jollekkin joka ymmärtää ja antaa tukea. :)
 
Helmikuisista huutelen... Itse osasin odottaa, että jotkut tietyt kaverisuhteet jää taka-alalle, koska ne perustuvat lähinnä yörientoihin... Odotan kauhulla(?) meidän pikkujouluja, joiden toivon olevan hieman rauhallisemmat kuin aiemmat - mutta pahoin pelkään, että joku vetää taas änkyräkännit ja jankuttaa samaa juttua puoli iltaa (niin kuin kävi viime vuonna). Kuunteleppa sit selvinpäin :D. No onneks voi vetää aina "olen väsynyt ja raskaana"-kortin esiin jos meinaa alkaa keittää ja painua pehkuihin. Sekin lohduttaa, että mun mies osaa ottaa alkoa ihan hillitysti, joten en siinä mielessä jää yksin. Ja muutenkin voin kuvitella, että se tekee kaikkensa että mullakin ois siellä kemuissa mukavaa.

Nämä ei siis ole sellaisia kavereita, joita jatkuvasti näkisin. Kahdella kolmesta pariskunnasta on itselläkin lisääntymissuunnitelmia lähitulevaisuudessa, mutta kun sitä nyt satutaan olemaan miehen kans ekat lapsen saavat, niin sitä on hieman(!) eri maailmoissa kuin he. Mulle se ei sinänsä oo paha paikka mulle, tätä oon halunnu enemmän kuin mitään muuta... Heille se on varmasti vaikeampaa kun kyllä sitä ihminen muuttuu pakostakin. Ihan paskanjauhantaa, etteikö ihminen muuttuis raskaana ja vielä enemmän lapsen syntymän jälkeen sehän on elämänMUUTOS ja iso sellainen :)
 
Muokattu viimeksi:
Mulla on varmaan käynyt todellinen onni ystävien kanssa. Paras ystävä nyt ei muutenkaan tykkää lapsista, mutta kyllä hän aina välillä kyselee että onko maha jo iso yms. (ei nyt siis nähdä, kun hän kiertelee eurooppaa jonkin aikaa). Toinen ystävä muutti juuri etelä-Suomeen muttei milloinkaan ollut sitä mieltä, ettei voitaisi vaikka lähteä laulamaan karaokea tai katselemaan ihmisten elämää öisin vaikka olenkin raskaana ja pitää tietty olla selvinpäin. Yksi ystävä on ihan innoissaan, rupesi kerran itkemään kun kuunteli sydänääniä dobblerilla. :D

Pelkäsin kyllä kauheana kertoa ystäville, kun ajattelin että heitä ei kiinnosta olla seurassa kun olen raskaana ja kun saan lapsen, mutta ihan hyvin nuo tuntuu ottaneen :) Onneksi ! Olisin ihan hukassa ilman kavereita ...
 
Mua kyllä harmittaa, kun asun tälläisellä kylällä, kun en voi oikein lähtee minnekkän tuulettumaan. Vaikka joisin pelkkiä alkoholittomia, niin täällä aletaan heti arvostelemaan ja juoruamaan miten vastuutonta toimintaa. :sad001 Olisi se musta mukavaa ees välillä käydä jossain ja nädä ihmisiä mihin ei muuten tuu pidettyä yhteyttä.
 
Mutta eihän muiden puheista pidä välittää ? Jos on oma elämä heillä niin tylsää, että pitää jonkun alkoholittomista juomista juoruta niin hohhoijaa ... :rolleyes:
 
Mulla ei ole paljoa sellaisia puolikavereita, kun en harrasta facebookia tai vastaavia, vaan lähinnä on muutamia todellisia ystäviä joihin pidän yhteyttä puhelimitse. Tämä on toiminut hyvin: välttyy ilkeilyltä ja draamalta, sekä ajan tuhlaamiselta teennäisiin ihmisiin. Saan aina tarvittaessa tukea ja apua ja näille rakkaille ystävilleni tarjoan enemmän kuin mielelläni sitä samaa, kun heitä elämä heittelee. Onneksi on myös läheiset välit sukulaisiin, ja heihinkin voi aina luottaa. Tästä huolimatta jännitti koko touhu, kun tulin ensimmäisen kerran raskaaksi, sillä muilla ystävillä ei ollut silloin juuri edes pysyviä parisuhteita, ja muutenkin aika eri elämäntilanteet siis. Ystävät olivat aluksi hämillään, eivätkä ehkä osanneet suhtautua jotenkin, vaan luulivat että muutun toiseksi ihmiseksi. Yhteyttä pidimme kuitenkin koko ajan, ja kun tyttö vähän kasvoi, niin välit ystäviin palautuivat vielä entistäkin paremmiksi, kun he huomasivat että pikkuvauvavaiheeseen tilapäisesti hieman hukkunut minä olin taas minä, enkä jutellut ainoastaan kehitysvaiheista yms.

Yksi seitsemästä lähimmästä ystävästä paljastuikin olevan loppujen lopuksi kiinnostunut lähinnä itsestään, ja todennäköisesti kateuttaan(vaikka en usko että lasta suunnitteli, mutta parisuhteensa oli kriisissä...) ei sitten enää juuri ollut yhteyksissä, vaikka ennen olimme ahkerasti nähneet. Varmasti vaikutti sekin, ettei minusta ollut enää bileseuraksi, eli olin hänen mielestään siis tylsä. Hän ei saanut enää jutunaiheita minun kauttani elämäänsä, eikä toisaalta myöskään päässyt mässäilemään epäonnellani, jota olin joskus aiemmin parisuhdeasioissa kokenut. Tuntui että hän pettyi, kun en lihonutkaan muodottomaksi ja voivotellut menetettyä nuoruuttani tai jotain, vaan olin onnellinen äitiydestäni, koin sen luonnollisena ja helppona(niin no, siis siinä mielessä että en lukkiutunut kotiin, vaan liikuin kaupungilla, kävin lounailla yms ja vauva kulki kätevästi mukana) ja jaksoin edelleen pitää huolta itsestäni tavalliseen tapaan.

'Vauvakavereiden' merkitys on kyllä suuri, kun ei valmiiksi ollut omassa elinpiirissä ketään muita samassa tilanteessa olevia. Tapasin heitä perhevalmennuksessa, kotipihalla, perhekahviloissa, vauvamuskarissa... Osa jäi pelkästään moikkailututuiksi, mutta monta jäi sellaista, joiden kanssa aloimme käydä milloin lounaalla tai kahvilla, milloin kyläilemässä...Ja sitä tehdään edelleen. Nämä äidit, joiden lapset ovat omani kanssa samaa ikäluokkaa, ovat kaikki minua 5-15 vuotta vanhempia, mutta olemme täysin samalla aaltopituudella ja nautimme toistemme seurasta! Eli suosittelen kaikille tutustumaan avoimin mielin eri ikäisiin ja -taustaisiin ihmisiin, sillä saatatte huomata, että teillä on lasten lisäksi paljon muutakin yhteistä jota ette arvaisikaan. Ehkä kolmesta äidistä on tullut minulle hyvin hyvin läheisiä ja tapaan heitä ilman lapsiakin, ja lisäksi on jotain 4-5 ihmistä, joita tapaamme usein leikkitreffien merkeissä(eikä siis mitenkään väkinäisesti heitäkään, aika vain ei kaikilla riitä sekä ilman lapsia että niiden kanssa näkemiseen, kun on työelämä yms).
 
Takaisin
Top