Ei enää ikinä! Vai?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vargynja
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vargynja

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Tuntuiko heti synnytyksen jälkeen siltä, ettet halua synnyttää enää ikinä? Vai tuntuiko heti siltä että voisit ottaa uusinnan?

Kuopuksen syntymän jälkeen olo oli helpottuneen rauhallinen joskin voipunut. Ajatuksia ei oikeastaan riittänyt tulevaisuuteen. Mutta jos haaveissa olisi kolmas lapsi en sitä olisi ainakaan synnytyksen jälkeen torpannut sen kokemuksen perusteella. Esikoisesta en muista mitä mietin uusinnan suhteen heti sektion jälkeen.
 
1. 2. ja 3. synnytyksen jälkeen olin heti valmis tekemään saman uudelleen.
4. jälkeen ajatus oli en varmasti enää ikinä vapaaehtoisesti suostu tähän.. Noh, raskaana taas, joten kyllä on päässyt hiukan unohtumaan miltä se oikeasti tuntui. Tiedänpähän nyt jatkossa vaatia koko arvion ja kivunlievityksen sen perusteella.
 
Ekan jälkeen olin hämmentynyt ja hieman kauhuissani epäonnistuneiden kivunlievitysten takia, mutta en muista ajatelleeni ettei enää. Toiseen synnytykseen osasin ilmoittaa että epiduraalia ette sitten muhun pistä ja synnytys sujui hyvin. Toisen synnytyksen jälkeen jopa ajattelin, että haluan kokea tämän vielä kerran tai pari.
 
Yksi synnytys on takana ja se oli niin upea kokemus (kaikkia kivunlievityksiä kyllä käytin), että olisin ollut heti valmis kokemaan sen uudestaan. Tiedän, että olen onnekas, kun kaikki meni niin hyvin. Toivottavasti ei jäänyt viimeiseksi kerraksi.
 
Ekan jälkeen oli olo hetken aikaa sellanen ettei siihen halua lähteä uudelleen. Kuopus kun syntyi niin olisin voinu vaikka seuraavana päivänä synnyttää uudelleen.
 
Ensimmäisen synnytyksen jälkeen tuntui siltä ettei enää ikinä, mutta haluttiin lapselle sisarus ja lohduttauduin sillä, että toinen synnytys on yleensä helpompi. Toinen synnytys meni "hyvin", mutta silti sen jälkeen oli vahva olo, että en halua sitä enää ikinä kokea uudestaan. Kolmas lapsi jää todennäköisesti haaveilun tasolle.
 
Muokattu viimeksi:
Esikoinen syntyi kesäkuussa käynnistetyllä vesisynnytyksellä ilokaasulla höystettynä ja oli ihana kokemus 🧡 kätilö oli tuttu, kokemus tosi intensiivinen mutta mahtava, naisena kliseisesti voimaannuttava (mutta nyt itse sen kokeneena en voi käyttää muuta sanaa) ja parisuhteelle yhteensulattava. Eli todellakin haluan kokea sen uudelleen. Pelkäänpä tosin että ei välttämättä enää käy niin hyvä mäihä että pääsen synnyttämään tutun kätilön vuoron aikana. 🙈 tai sitten en ehdi ammeeseen kun asutaan niin kaukana sairaalasta.
 
Esikoisen synnytyksen jälkeen totesin, että koska yllätyksekseni selvisin synnytyksestä hengissä ja vammoitta ja haluan toisen lapsen, voin synnyttää uudestaankin. Toisen lapsen syntymän jälkeen olin ikionnellinen tajutessani, ettei minun koskaan enää tarvitse kokea raskautta tai synnytystä uudestaan. Synnytykset ovat olleet hirveimmät kokemukset elämässäni, mutta ne olivat välttämättömät lasten saamisessa.

Mitään voimaantumista en ole niissä havainnut, korkeintaan sen, että olen kokenut miltä tuntuu olla varma siitä että kuolee ja miltä tuntuu tehdä sovinto kuoleman kanssa, eli tuntee täydellisen rauhan siitä että kuolema on ok ja kaikki siinä on hyvää eikä kuolemassa ole enää mitään pelättävää.
 
Synnytys oli hyvä, joten voisin kokea sen uudestaan. Osastoaika, tai siis hotellillaoloaika, oli niin kurja kokemus että mahdollisella ensi kerralla aion pontevammin vaatia kotiutusta 2 vrk iässä jos mitään oikeaa syytä ei ole meitä siellä pitää.
 
Ekan jälkeen oli kyllä sellanen fiilis, että ei ihan heti uudestaan, kun sen verran kivuliaat supistukset oli (kunnes sain epiduraalin). Aika kultaa onneksi muistot ja haave toisesta lapsesta oli niin iso, että 3,5vuotta myöhemmin löysin itseni samasta tilateesta. Kuopuksen synnytys eteni vauhdikkaammin ja toisaalta synnytyksen jälkeen oli aika voittajafiilis, kun selvisin ilman kivunlievityksiä (kun en ehtinyt saada), mutta en mä siihen olis kyllä heti uudestaan ois ryhtynyt, koska ne supistukset oli edelleen ihan p*rseestä suoraan sanottuna. En kyllä reilu 11 vuotta myöhemminkään odota kovinkaan innolla niitä synnytyskipuja eli voisin ihan hyvin skipata sen vaiheen yli. 😂
 
litranmitta sanoi:
Synnytys oli hyvä, joten voisin kokea sen uudestaan. Osastoaika, tai siis hotellillaoloaika, oli niin kurja kokemus että mahdollisella ensi kerralla aion pontevammin vaatia kotiutusta 2 vrk iässä jos mitään oikeaa syytä ei ole meitä siellä pitää.
Click to expand...
Missä "hotellissa" sinä kesällä "lomailit"? Mihin siellä(kin) pitäisit mielestäsi tehdä muutoksia, jotta ei kenties tekisi mieli karata kotiin heti kun mahdollista?
 
Aaltokukka sanoi:
Missä "hotellissa" sinä kesällä "lomailit"? Mihin siellä(kin) pitäisit mielestäsi tehdä muutoksia, jotta ei kenties tekisi mieli karata kotiin heti kun mahdollista?
Click to expand...
Taysissa. Me päästiin kotiin vasta 5 vrk iässä, kun mun maito ei ottanut vieraassa ympäristössä noustakseen. Ei se ollut kotiinlähtöpäivänäkään noussut tarpeeksi (syöttöpunnituksessa varmaan 90 min syötin ja tulos 30 grammaa). Ja kun imetyksellä oli noin haastava alku, koin että jäin sen kanssa yksin, enkä saanut siihen tukea. Hotellilla mm. itkin miehelle, kuinka paljon vihaan omia rintoja kun ne sen lisäksi että on rumat, ei myöskään toimi. Jäänyt mieleen se että muuten hyvävointisen mutta lisää maitoa kaipaavan vauvan kanssa jumitettiin yksin huoneessa. Kun korvikelisän kanssa oltais voitu ihan hyvin olla kotonakin. Hyvät kokemukset hotellilta jäi kahteen hoitajaan, yövuoron nuorempaan joka kuunteli edes sen lyhyen hetken ja koitti luoda uskoa, ja päivävuorossa kerran olleeseen vanhempaan kätilöön joka ei pihdannut lisämaitoa vaan asenne hänellä oli saada meidät kotiutumaan. Seuraavana aamuna vain oli taas eri hoitaja, joka olis pitänyt meidät "vielä yhden yön" mutta ilmoitin kyyneleet silmissä ja miehen seistessä tukena että me muuten lähdetään tänään.

Että semmoiset kokemukset vauvamyönteisyyssertifikaatista. Edelleen ahdistaa maidon riittävyys, vaikka 2 viikon iästä ollaan pärjätty pelkällä rinnalla, kun kotona se maito viimein nousi tutussa ympäristössä ja syömällä keksipaketin päivässä. Edelleen myös tunnen ajoittain ihan oikeasti vihaa omia rintoja kohtaan. Niin ja seuraavalla kertaa pakkaan sairaalakassiin tuttipullon, koska lisämaidon ruiskusyöttö oli _kamalaa_. Ihan kuin pelkkä lisämaidoille joutuminen ei olisi tuntunut jo tarpeeksi nöyryyttävältä ja syyllistävältä, niin sitten se piti vielä sillä samperin ruutalla sotkea.
 
Ekan synnytyksen jälkeen vaikka ei ollut olin heti valmis uuteen synnytykseen. Toinen oli niin helppo että ajattelin kolmannenkin olevan. Nyt on en enään ikinä menisi synnyttään. Kolme on oikein hyvä määrä ja toisaalta Onneksi kolmas synnytys oli vaikein niin ei tarvi haaveilla enään.
 
Ekan synnytyksen jälkeen pelotti, koska komplikaatioita tuli. Toisen jälkeen olin onnellinen, kun uskalsin vielä yrittää alateitse. Oli nopea ja helppo synnytys ja kipu kokoajan siedettävää. Olisin heti voinut ottaa uusiksi.

Toki jokainen synnytys on omansa ja hyvin mennyt edellinen ei takaa seuraavaa onnistunutta.
 
litranmitta sanoi:
Taysissa. Me päästiin kotiin vasta 5 vrk iässä, kun mun maito ei ottanut vieraassa ympäristössä noustakseen. Ei se ollut kotiinlähtöpäivänäkään noussut tarpeeksi (syöttöpunnituksessa varmaan 90 min syötin ja tulos 30 grammaa). Ja kun imetyksellä oli noin haastava alku, koin että jäin sen kanssa yksin, enkä saanut siihen tukea. Hotellilla mm. itkin miehelle, kuinka paljon vihaan omia rintoja kun ne sen lisäksi että on rumat, ei myöskään toimi. Jäänyt mieleen se että muuten hyvävointisen mutta lisää maitoa kaipaavan vauvan kanssa jumitettiin yksin huoneessa. Kun korvikelisän kanssa oltais voitu ihan hyvin olla kotonakin. Hyvät kokemukset hotellilta jäi kahteen hoitajaan, yövuoron nuorempaan joka kuunteli edes sen lyhyen hetken ja koitti luoda uskoa, ja päivävuorossa kerran olleeseen vanhempaan kätilöön joka ei pihdannut lisämaitoa vaan asenne hänellä oli saada meidät kotiutumaan. Seuraavana aamuna vain oli taas eri hoitaja, joka olis pitänyt meidät "vielä yhden yön" mutta ilmoitin kyyneleet silmissä ja miehen seistessä tukena että me muuten lähdetään tänään.

Että semmoiset kokemukset vauvamyönteisyyssertifikaatista. Edelleen ahdistaa maidon riittävyys, vaikka 2 viikon iästä ollaan pärjätty pelkällä rinnalla, kun kotona se maito viimein nousi tutussa ympäristössä ja syömällä keksipaketin päivässä. Edelleen myös tunnen ajoittain ihan oikeasti vihaa omia rintoja kohtaan. Niin ja seuraavalla kertaa pakkaan sairaalakassiin tuttipullon, koska lisämaidon ruiskusyöttö oli _kamalaa_. Ihan kuin pelkkä lisämaidoille joutuminen ei olisi tuntunut jo tarpeeksi nöyryyttävältä ja syyllistävältä, niin sitten se piti vielä sillä samperin ruutalla sotkea.
Click to expand...
Ei kuulosta hyvältä, sait vähän negatiivisen alun imetysurallesi. Vaikka pitäisi just päinvastaiseen pyrkiä. En ees tiennyt että joissain sairaaloissa odotetaan maidonnousua ennen kuin kotiutetaan! Satasairaalassa kyllä annettiin lisämaitoa ja päästettiin kotiin vaikkei maito ollutkaan vielä mulla noussut. Kotona se sitten nousikin ja ai prkl kun tissit oli kivikovat ja pelkäsin saavani jonkun tukoksen/tulehduksen.

Näin ainakin 3 vuotta sitten, katsotaan miten meidän nyt käy.

Näistä kököistä ensikokemuksista onneksi oppii aina jotain, ainakin sen että hoitohenkilökunta ei välttämättä tiedä paremmin ja äitien täytyy pitää puoliaan.
 
Hille sanoi:
Ei kuulosta hyvältä, sait vähän negatiivisen alun imetysurallesi. Vaikka pitäisi just päinvastaiseen pyrkiä. En ees tiennyt että joissain sairaaloissa odotetaan maidonnousua ennen kuin kotiutetaan! Satasairaalassa kyllä annettiin lisämaitoa ja päästettiin kotiin vaikkei maito ollutkaan vielä mulla noussut. Kotona se sitten nousikin ja ai prkl kun tissit oli kivikovat ja pelkäsin saavani jonkun tukoksen/tulehduksen.

Näin ainakin 3 vuotta sitten, katsotaan miten meidän nyt käy.

Näistä kököistä ensikokemuksista onneksi oppii aina jotain, ainakin sen että hoitohenkilökunta ei välttämättä tiedä paremmin ja äitien täytyy pitää puoliaan.
Click to expand...
Joo tuli itellekin yllätyksenä että meitä siellä niin jumitettiin vaikka vauva oli terve ja hyvävointinen, eikä bilirubiineissa, happiarvoissa, tai sokereissakaan ollut mitään häikkää. Seuraavassa synnytyksessä aion pyytää pääsyn vain tavalliselle osastolle, en enää halua tuonne hotelliin..
 
Olisin voinut synnyttää vaikka heti uudestaan, mutta päällimmäinen ajatus oli, etten halua enää ikinä olla raskaana. No, nyt olen kuitenkin, koska haluan toisen lapsen, mutta odotan jo valmiiksi kauhulla raskauden toista puoliskoa. Synnytys taas ei pelota ollenkaan.
 
Jadine sanoi:
Olisin voinut synnyttää vaikka heti uudestaan, mutta päällimmäinen ajatus oli, etten halua enää ikinä olla raskaana. No, nyt olen kuitenkin, koska haluan toisen lapsen, mutta odotan jo valmiiksi kauhulla raskauden toista puoliskoa. Synnytys taas ei pelota ollenkaan.
Click to expand...
Siis, mun ei siis tartte mennäkään Särkänniemen uuteen kummitusjunaan/kauhujentaloon, vai oliko se hirmu paikka sittenkin Linnanmäellä... kun omat kauhuviikot jo menossa 😱 .
Itse odotan pelolla, mitä tähän ketjuun helmikuussa tulen kirjoittamaan!
Pitäköön vauvaliima kauhut poissa niin multa kuin sulta! 🍀
 
litranmitta sanoi:
Joo tuli itellekin yllätyksenä että meitä siellä niin jumitettiin vaikka vauva oli terve ja hyvävointinen, eikä bilirubiineissa, happiarvoissa, tai sokereissakaan ollut mitään häikkää. Seuraavassa synnytyksessä aion pyytää pääsyn vain tavalliselle osastolle, en enää halua tuonne hotelliin..
Click to expand...
Minä totesin toisen lapsen kanssa, että annan lapselleni lisämaitoa heti ensimmäisestä päivästä asti, teidän tehtävänne on osoittaa mistä löytyy maito ja pullot. Sairaalassakaan ei tarvitse alistua maidonpihtaukseen tai truuttapelleilyyn, korviketta saa, jos sitä määrätietoisesti ja järkähtämättä vaatii. On harmi, että laadukasta hoitoa saadakseen pitää väsyneenä ja synnytyksen jäljiltä heikkona osata ja jaksaa ruveta vaatimaan ja kyseenalaistamaan, eikä voi luottaa sairaalan neuvoihin -- niiden agenda kun on välttää korviketta viimeiseen asti, lapsen ja äidin terveyden uhallakin.
 
Takaisin
Top