Mä odotin myös kauan (no, omasta mielestäni kauan, kolme vuotta siis), että mun mieheni olis valmis isäksi. Aina tuli jotain, miksi vielä ei ollutkaan hyvä hetki. Jomman kumman pitäis valmistua ensin, pitäis mennä naimisiin jne. Mä valmistuin ja mentiin naimisiin. Mies päätti, että hän haluaakin itse valmistua ensin ja olla työelämässä jonkun aikaa. Sanoin, ettei käy mulle. Miehellä olis ollut vielä monta vuotta opintoja ja mä halusin perheen nuorena. Jossain vaiheessa heitin jo ilmoille, että jos vielä tulee jotain miksi taaskaan ei ole hyvä hetki, niin sitten lähen lätkimään. Ei onneks tarvinnut lähteä.
Eli ymmärrän kyllä mitä se kuume voi pahimmillaan olla ja jotkut saattavat sitten sortua huijaamaan puolisoa. Mun mielestä se on kuitenkin väärin enkä itse tekis niin. Rehellinen täytyy olla. Toki siinä on toisellakin osapuolella vastuu. Mä esimerkiks sanoin jos suhteemme alussa, että en sitten odota niin kauan, että mieheni valmistuu ja hänen mielestään ei tarvinnutkaan. Mutta sitten tuntui mieli muuttuvan. Ja kyllä se on ihan okei muuttaa mieletään, mutta täytyy siis olla rehellinen eikä vaan lykätä asiaa ja uskotella toiselle, että sitten kun on sitä tai tätä...
Toi kyseinen Camilla tiesi alusta asti, että mies halusi vaan yhden yhteisen lapsen ja oli päättänyt sen hyväksyä. Tossa tilateessa ei tosiaan ehkä voi lähtee lätkimään, mutta ei myöskään ole oikeutta hankkiutua raskaaksi tuolla tavalla. Ymmärrän Camillaa, mutta en hyväsy sitä mitä hän teki.
