Onko muita tästä kiinnostuneita? Oletteko kuulleet näistä ennen?
Kyseessä siis on noin periaatteessa kalenterin, muistikirjan ja päiväkirjan välimuoto, jonne voi laittaa ylös menot, tapahtumat, ajatuksia, muistiinpanoja... No kaikkea. Kun kuulin siitä ensimmäisen kerran ajattelin että se on vain aikaa vievää höpsötystä. Sitten kuitenkin hurahdin kokeilemaan ja ihastuin sillä tämä auttaa ajanhallinnassa ja on sitä paitsi kivaa. :) Asiat pysyvät muistissa helposti hallittavassa juuri itselleni sopivassa muodossa.
Pääosassa Bujossa on kalenterimaiset sivut. Ensin tulee aukeama joka käsittää vähän pidemmän ajan jakson (esim kuusi kuukautta) tulevaisuuteen ja sinne pistetään ylös kaikki isommat asiat. Sinne voi siis yhteen paikkaan merkata näkyville menot sun muut. Seuraavaksi tulee sitten kuukausisivu, jolle numeroidaan päivät ja voi merkata kyseisen kuukauden muistettavat asiat kunkin omalle päivälle. Itselläni on samalla aukeamalla muistissa myös asiat, mitkä tulisi tehdä sen kuun aikana erittelemättä minä päivänä ne tulee tehdä. Ja seuraavaksi sitten kalenterinäkymää viikko kerrallaan. Itse jaan viikkoaukeamat kahdeksaan ruutuun. Jokaiseen ruutuun yksi päivä ja viimeiseen ruutuun yleiset sen viikon asiat. Sinne viimeiseen ruutuun tulee esimerkiksi tehtävä 'kastele kukat' jonka merkitsen tehdyksi kun olen kastellut kukat. Näin muistan tehdä sen viikoittain.
Bujoon voi myös tehdä yhdelle päivälle omistettuja sivuja (esimerkiksi matkalle lähtöä varten muistiin pakattavat asiat ja aikataulut jne.), muistilistoja, listoja sarjoista joita haluaa katsoa... Ihan mitä vain minkä haluat laittaa jonnekin ylös. Ei joka paikassa ajelehtivia muistilappuja vaan kaikki yhteen vihkoon. Bujon voi tehdä tavallisesta vihosta (ruutuvihko mielestäni kätevin), mutta olen nähnyt kirjakaupassa myytävänä Bujo-vihkoja/kirjoja joissa on kalenterimerkinnöille pohja valmiina. Bujosta voi tehdä juuri sellaisen kuin haluaa. Sitä voi koristella, mutta ei ole pakko. Sen voi tehdä säntillisesti, mutta ei ole pakko. Ei ole pakko tehdä mitään, mutta saa tehdä mitä tahansa. Ei ole katastrofi jos sinulta jää viikko välistä. Tarkemmin ajatellen mikään ei ole katastrofi. Sinun vihko, sinun säännöt.
Täällä ohjevideo Bujon täyttelyyn selitykseni selvennykseksi. Ja täällä toinen vähän luovempi. Niitä ei kuitenkaan ole pakko seurata orjallisesti.