Babyblues

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Hilla2
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Meadow, sama juttu oli täällä alkuun, että ahdisti välillä koko vauva-arki ja varsinkin imettäminen tympäisi. Harmitti se, ettei me olla nyt enää koskaan kahdestaan. Ja sitten hullun huono omatunto siitä, että edes ajattelin, etten halua tätä vauvaa.

Meillä poika tänään 4 viikkoa ja itsellä olo tasaantunut huomattavasti. Enää satunnaisesti itken sitä, että pelkään, ettei mies enää halua mua. Kriiseilen muuttuneesta vartalosta, vaikka oikeasti sillä ei oo mitään väliä.
 
Ihana kuulla ettei oo ollut yksin tyhmien ajatustensa kanssa.. Itsellä oli ehkä viikko synnytyksen jälkeen babybluesia havaittavissa, koko vauva-arki ärsytti ja mietti et mihin sitä on oikein lähtenyt. Nyt jo olo tasaantunut huomattavasti ja imetyksestäkin osaa nauttia :)
 
Mulla kanssa tasottu viikossa aika hyvin. Nyt ollu vaan ihme stressiä aina iltaisin. Aamu ja päivä menee hyvin, mut iltaa kohden tulee ahdistus siitä, etten oo pitäny vauvaa tarpeeksi sylissä päivällä tai hoitanut sitä. Heti jos puuhailee jotain kotona vauvan nukkuessa, niin tulee olo, että olen suurin piirtein hyljännyt koko vauvan! Ja sitten lisäksi stressaan sitä, että onhan vauva saanut varmasti tarpeeksi ruokaa. Ja sitten sitä, etten ole nukkunut päikkäreitä ja olen varmasti yöllä ihan puhki. Niiiiiin turhaa stressata noista asioista ja varsinkin päivittäin, mutta jostain syystä nyt vaan tullut tuo sama fiilis iltaisin...
 
Air4M kuulostaa myös ihan mun ajatuksilta!!!! iltaa kohden alkaa ahdistamaan täälä myös ja juurikin nuo samat asiat. Sitten kun tyttö nukkuu ihan hirveesti niin pelkään myös tota että saako tarpeeksi ruokaa ja illalla kitisee aika paljon ennenku sitten rauhottuu yöksi.Sillon varsinkin mietin tuleeko sieltä tissistä mitään ja pitäskö antaa korviketta ja ja ja...
Juurikin iltasin alan pelkää omia kykyjäni kun en oikein tiiä miten edes rauhotella vauvaa..

Eilen kävin vaunuttelemassa ja itkin melkein koko lenkin koska mietin etten uskalla mennä edes kauppaan vauvan kanssa. Mitä ihmettä mä teen jos hän alkaa itkee..ei oikein vielä tuttia syö ja imetyskään ei näin talvisin onnistu ihan joka paikassa. Mietin korvikkeen ottamista pulloon mutta voiko sitä antaa kylmänä? näinkin pieni asia tuntuu yht äkkiä maailman isoimmalta..

ja myös mä olen miettinyt että mitä ihmettä mä ajattelin kun tein vauvan.. ja sit siitä tulee vielä pahempi mieli.. ja myös mulla olo ettei mies halua mua lähelleen enää..enemmänkin sellanen olo että on tässä vaan enää vauvan takia ja mietin että katuuko hänkin koko juttua :(

toivottavasti tää tästä helpottuu kun aikaa kuluu..tuntuu niin pahlta omat ajatukset kun katsoo tyttöä ja hän hymyilee ja on iloinen.. Oon yrittänyt rauhotella itseäni ja luottaa kroppaani ja muhun itteeni..mut on vaikeeta..

kiitos kun ymmärrätte ja saatte kiinni mistä puhun... <3
 
Oon tässä monesti miettinyt miksi naisen hormoonit saa pään niin pyörryksiin, että tulee ahdistuksia ja masennusta? Vaikka kauan odotettu ihana vauva on syntynyt ♡ Voin lohduttaa muita bluusseilivia, että nuo ajatukset ja ahdistukset kyllä katoavat. Miehet miettivät varmasti myös muuttunutta tilannetta, mutta tuskin ajattelevat niinkin monimutkaisesti kuin naiset. Avointa keskustelua ja haleja ja hellyyttä peliin Ensimmäisen kanssa melkein 16- vuotta sitten masensi kaikkein eniten, varmasti siksi, että ensimmäinen ja oma epävarmuus oli niin suurta, joka tuntui siirtyvän vauvaan turvattomuuden tunteeksi ja itkuksi. Toisen kanssa käsittelin tunteita jo eri tavalla, mutta silloin harmitti esikoisen aseman 'heikkeneminen". Nyt kolmannen kanssa alkuun olin itkuherkkä, mutta oma varmuus ja tietämys helpottaa, sekä se että tirdän kuinka ainutlaatuinen ja nopea kokemus on saada hoitaa vastasyntynyttä, jolle sinä olet juuri OIKEA äiti. Äitinä oloon tottuu ja kohta sitä ei kukaan halua millään ajatuksen tasollakaan muuksi muuttaa. Aika kuluu niin nopeasti. Nauttikaa ihanat äidit vauvoista ❤❤❤
 
Meadow mene rohkeasti vaan sinne kauppaan. Jos vauva huutaa, niin yritä saada vaan rauhoittumaan vaunuja vaikka kiikuttamalla. Ja varmista ettei ole liian kuuma.
Mä käyn usein kaupassa vaunujen kanssa ja jos nyt siellä rupee itkemään, niin yleensä rauhoittuu kun varmistaa ettei ole liian kuuma ja työntää vaunuja vähän aikaa. Ja kyllä sinne ääntä mahtuu. Yleensä rauhoittuu nopeasti.
 
Mulla kans välillä epävarmuuden tunteita omasta osaamisesta, kun ei saa vauvaa illalla ja yöllä nukkumaan.

Ja sitten miettii onko itsekäs, kun ei halua olla ihan joka hetki imettämässä vaan haluais välill puuhastella omia juttuja. Ja huono omatunto, kun laittaa lapsen babynestiin eikä pidä sylissä. Huono omatunto kun ei juttele tai laula lapselle enemmän. Näitähän näköjään riittää :D
 
Mä oon varmaan tosi huono äiti kun mun lapsi nukkuu yöt pääasiassa omassa sängyssä ja päivät babynestissä/sitterissä. Imetän 2-5h välein mut en makoile ihokontaktissa päivät pitkät. Oonkin miettinyt et tuleeko mun lapselle jotain ongelmia jatkossa kun en pidä koko ajan sylissä/iholla... Mutta kun toi nukkuu levollisesti päivälläkin nestissä, niin mietin että miksi en silloin ota sitä omaa aikaa.
 
Tuntuu että mulla on hurjasti ns omaa aikaa kun vertaan teidän muiden kirjoittamisiin. Siksi tulikin sellanen huono äiti fiilis kun en pidä lasta paljon vierellä..ääh..
 
Mä olisin kyllä tyytyväinen jos olis sitä omaa aikaa. Vaan tää kun nukkuu kovin lyhyitä hetkiä ja parhaiten sylissä röhnöttäen... Joskus se on kyllä kivaakin läheisyyttä mut ei enää sitte kun olet siinä kiinni koko ajan... Nyt iltaunien aikana ehtisin just pesemään kaikki pullot ja täyttämään tiskikoneen. Nyt ollaan taas syömässä...
 
IkuinenUnelma, ei meilläkään hengailla ihokontaktissa sen kummemmin. Joskus nukahtaa syliin syötön yhteydessä ja sen aikaa siinä nukkuu että uni vähän syvempää ja uskaa siirtää pois. Yöt nukkuu yleensä kyllä meidän sängyssä mut selvästi "omalla alueellaan" ja sen verran kaukana jopa musta että en nää hirveesti eroa siinä että nukkuis omassa sängyssä (paitsi et mä pääsen helpommalla kun ei tarvi yöllä nostella sänkyyn ja takas). Lisäksi meillä isä hoitaa tosi paljon tota lasta, mun pyynnöstä ja oma-aloitteisesti. Oonkin miettinyt olenko mä ihan paska äiti kun isä hoitaa meillä kotona ollessaan lähes kaiken, imetystä lukuunottamatta kun sitä ei luonnollisesti voi tehdä. Mutta meidän vauva syö välillä myös pullosta ja isä hoitaa aina nekin. Mietin välillä että pitäiskö mun olla jotenkin omistautuneempi vauvalle ollakseni hyvä äiti.. Lisäksi ollaan laittamassa tuo (siinä kohta reilu 6vko) tyttö isovanhemmille hoitoon ensi viikonlopuksi kun meillä yhdet juhlat. Toi päätös vasta onkin saanut miettimään kuinka paska äiti oon..
Etenkin kun yhden hyvän ystäväni lapsi on vuoden vanha ja ollut tasan kerran siinä puolen vuoden iässä yön yli jonkun muun hoidettavana ja sekin oli kuitenkin lapsen omassa kotona..
 
Mä olen jo jättänyt tytön isän kanssa kahdestaan kotiin kun olen lähtenyt koiria lenkittää tai käynyt kaupassa. Saanut omaa aikaa kodin ulkopuolella vaikka vaatii hieman miettimistä koska tyttö täysin rintaruokinnalla. Mut hyvin on menny, yleensä mun poissaollessa tyttö saanu maksimissaan kakkavaippapieruraivot jotka isä handlannu hyvin :) Täytyy ehkä olla tyytyväinen kun tyttö on näinkin helppo ja nauttia nyt siitä omasta ajasta.
 
Mun mielestä hyvähän se jos vauva on tyytyväinen jossain muualla kuin sylissä. Ja hienoa että isäkin kelpaa hoitajaksi ja äiti saa vapaa aikaa!
Onhan se oma-aika hyväksi äidin jaksamiselle, kun kuitenkin kovin kiinni lapsessa ja kodissa...

Meilläkin mies ottaa lapset hoitaakseen niin saan käytyä lenkillä, kaupassa tms! Sylissä tyttö kyl aika paljon kun ei viihdy sitterissä/lattialla kovin kauaa...

Tekee muuten hyvää isyydelle että äiti luottaa isän taitoihin ja jättää vauvan isin hoteisiin:) olen huomannu omasta miehestä että se iloinen asiasta että välillä saa olla ihan keskenään tytöjensä kanssa ilman mun päälle päsmäröintiä;)
 
Mä antaisin mitä vaan, että olis vähän omaa aikaa. Meillä koliikki pahimmillaan ja 24h itkua, sylissä hyssyttelyä/nukuttamista/syöttämistä. Muualla kuin sylissä alkaa parin min sisään hirvee huuto. Yöllä kainalossa ja jos yrittää ees 10 sentin hajurakoa, niin herää ja alkaa itku. Eipä tässäkään hirveen hyvä äiti -fiilis oo, kun ei osaa lohduttaa omaa lastaan :( Ei oo baby bluesia, mutta hermot on kyllä kireellä sekä isällä että äidillä :( Omaa ja parisuhdeaikaa todella kaipaisi.
 
Pelkäsin kovin loppuraskaudesta että mulle iskee heti synnytyksen jälkeen babyblues kun koko raskausajan olin niin rauhallinen ja tunteet kurissa. Mitä nyt bähän onnenkyyneleitä tirauttanut rakasta nyt viikon vanhaa poikaa katsellessani kun hän nukkuu tyytyväisenä sylissäni ja mietin miten tärkeä tuolle pienelle olen. :Heartred
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top