Ajattelin, josko saataisiin keskustelua imetyksestä. Itsehän ajattelin ennen vauvan syntymää, etten ota turhaa stressiä imetyksen onnistumisesta. Lähdin ajatuksesta, että onnistuu, jos on onnistuakseen. Kuitenkin nyt stressaan jatkuvasti maidon riittävyydestä ja imetyksen onnistumisesta. Olenpa jo parina iltana tirauttanut muutaman kyyneleenkin, kun olen varma, ettei vauva saa imetyksessä tarpeeksi ruokaa. Lisäksi meillä on edelleen hyvän imuotteen kanssa ajoittaisia ongelmia, joihin ajattelin tänään pyytää apua sairaalan imetyspoliklinikalta.
Tänne saa avautua imetyksen hyvistä ja vaikeammista hetkistä. Lisäksi ainakin itse arvostaisin hyviä imetysasentovinkkejä ja muita helpotuksia, jotka on teidän kohdallanne toiminut :)
Tänne saa avautua imetyksen hyvistä ja vaikeammista hetkistä. Lisäksi ainakin itse arvostaisin hyviä imetysasentovinkkejä ja muita helpotuksia, jotka on teidän kohdallanne toiminut :)
Aina sanotaan että se rasvainen maito on rinnan pohjalla, mutta meidän lapsi ei varmaan koskaan kerkeä sinne asti kun kupu on jo täynnä. Oon nyt yrittänyt syöttää pari-kolme kertaa samalta puolelta, jos rinta tyhjenisi siten paremmin. Silloin vauvelikin saisi ehkä sitä rasvaisempaa maitoa masuunsa.