Arkea vauvan kanssa

Semppu kiitos kysymästä, me päästiin onneksi keskiviikkona kotiin jatkamaan ab-kuuria! :)

Onneksi te säästyitte flunssalta! Olisi kyllä todella kurjaa jos pienelle joku tauti tarttuisi.

Irpsa tsemppiä sinne ja pienelle paranemisia. <3
 
Hieman tulee sellainen "seinät kaatuu" -fiilis. Mies palaa huomenna isyyslomalta töihin ja hitusen jännittää miten me poitsun kanssa saadaan kaksin arki pyörimään. Sen verran korvaamaton apu tuo mies on ollut nämä viikot. :rolleyes:

Meilläkin nukutaan iltapäivisin ja iltaisin pidempiä pätkiä ja vasta klo 00-01 käydään yöunille. Ken tietää miten noihin rytmeihin voisi vaikuttaa niin kertokoon?
Enpä minäkään osaa tuota pientä pitää hereillä päivisin että uni maittaisi iltasella.

Annissa, Ihana kuulla että olette kotiutuneet! :)
 
Tsemppiä Miitu ekaan kahdestaanolopäivään! Kyl te pärjäätte hyvin :)

Annissa kiva että ootte päässeet kotiin :)

Meillä meni eilen niin, että vauva vaan nukkui ja nukkui jostain klo 17 alkaen, ja yllätykseksi yöunetkin jatkui samaan syssyyn. Oli kyllä heräämässä sitten aamulla 4:30 mutta kuin ihmeen kaupalla sain sittenkin vielä nukahtamaan. Olis tullu "kiva" päivä tänään muuten, kun esikoinen on myös kotona, ja hänellä ei oo tapana antaa mun levätä hetkeäkään :grin
 
Meillä tänään ensimmäinen päivä kotona kahdestaan. Samoilla linjoilla mennään kuin muutkin päivät, nukutaan, syödään ja vaihdetaan vaippaa :) vauva on välillä puol tuntia-tunnin hereillä. Illalla mennään nukkumaan puol 11-11, ekan kerran herätään syömään 2-3 aikaan ja toisen kerran 5-6. Tankataan maitoa ja jatketaan unia. Aamulla heräillään sitten viimeistään yheksältä ja taas syödään. Aika hyvin meillä tällä hetkellä rytmi menee 3-4h sykleissä ja vauva on hyvin tyytyväinen. Ei turhia itketä, korkeintaan ähistään jos joku on huonosti. Ihana tyttö<3
 
Kolmen viikon nuhan jälkeen vauvalle poksahti influenssa :( tänään päästiin kotiin lastenklinikalta parin siellä vietetyn yön jälkeen. Pahin pitäisi olla taitettu, mutta tarkkana saa seuralla ettei tauti etene keuhkoihin.

Kivasti pari päivää tota ennen jouduin itse kättärille kaavintaan, kun aloin aamulla yhtäkkiä vuotaa kuin seula. Suihku oli kauhuleffan jäljiltä :D istukan palanen oli jäänyt kohtuun, mitä synnytyksessä arveltiinkin. Se on nyt poistettu.

Tämän hyvän lisäksi mieskin on rajussa influenssassa. Ei o helppoo ollu vähään aikaan...
 
Aika rankalta kuulostaa Semppu. Meilläkin esikoinen sai isovanhemmiltaan räkätaudin, joka sit tarttu muhun ja paheni mulla sit poskiontelontulehdukseksi. Sit täs on muuttoo yms mukavaa rasitetta... Itellä vielä totuttelua arkeen kahden pienen kans ja tällei puolkuntosena. Onneksi tyttö välttyi taudilta, ja onkin ollut kaikin puolin ihanan helppo tän kaiken kaaoksen keskellä :)

Hiljainen tää marraskuisten julkinen puoli... mut täällä tosiaan menee hyvin, tietty poislukien nää räkätaudit ja muuttostressit. Tyttö menee osittaisimetyksellä ja kasvaa hyvin (syö ku hevonen, aivan kuten veljensäkin). Eilen tuli kuukausi mittariin, painoa jo 5185g ja pituutta 57cm. Eli tässä voi pakkailla noi 56 bobytkin pois :D

Onko marraskuisilla jo rytmiä päivissä? Meillä nukutaan paljon, seurustellaan muutaman kerran päivän aikana 1-1,5h ja illalla vähän pidempi pätkä 18-21, sit nukkua posotetaan loppuaika - tietty syödään ja kakataan :D Vielä heräillään kaksi kertaa yössä syömään ja pisin unipätkä on ollut 6 tuntia. Äiti kyllä kaipaisi pidemmän pätkän... mut ehkä nyt jouluna, kun miehelläkin 3 vkon vapaa. Ja tää tyttö ei itke! Ei ees nälkäänsä, ilmoittaa asiat kätinällä :) eli on kyllä ihanan helppo ja tyytyväinen. Ja hymyt on jo vilauteltu.
 
Tällä puolella on kyllä ollut tosi hiljaista.
Meillä ollaan tänään tasan 2 viikkoa vanhoja ja rytmiä ei ole kyllä minkäänlaista. Pisin pätkä mikä ollaan nukuttu on reilu kolme tuntia, mutta meillä annetaan vielä noin kolmen tunnin välein lisämaitoa jotta saadaan painoa lisää ja se myös tarkoittaa äidille vajaan kolmen tunnin pätkiä öisin. Viime yönä valvottiin aika tavalla ja nyt tuntuu että oma väsymys on mennyt ihan yli enkä meinaa päästä rauhoittumaan itse päiväunille, mutta eiköhän tähän tule muutos kun saadaan jättää syötöt sellaiseen aikaan kun tyttö itse haluaa eikä herätellä tietyin välein.
Tsemppiä ja paljon voimia Semppu teille!
 
Meillä on tyttö nyt 5vkoa vanha ja hienosti on menny. Tyttö ei itke turhaan, ähisee ja puhisee nälän tullessa. Viime yönä nukkui ekan kerran pidemmän pätkän 22.30-04. Eli yhellä yösyötöllä selvittiin, aikaisemmin niitä on ollut kaksi. Katotaan miten ens yönä :)
Maanantaina vauvan kakka muuttui todella löysäksi ja ei meinaa pysyä enää vaipassakaan. Vauva on muuten hyvävointinen, syö hyvin, seurustelee ja nukkuu levollisesti. Vauva on rintamaidolla, eikä mikään periaatteessa ole muuttunu, syön ihan normaalia ruokaa, en mitään mausteista tms joka vois aiheuttaa vatsavaivoja vauvalle. Ainoa mikä muuttui maanantaina oli alottamani herkkulakko. Voiko vauvan kakka muuttua sen takia ku lopetin sokerit omasta ruokavaliosta? :o Kakkaa tulee n.5x/pvä, sama kuin aikaisemminkin.
 
Täällä on kuollutta, mutta ajattelin kysäistä, josku joku täällä joskus käy... mites marrasvauvoilla menee? Joko osataan vaikka ja mitä?

Täällä viikon päästä tulee 9kk täyteen. Alkaa hoito perhepäivähoitajalla myös (isoveikan kanssa) ja mä palaan koulun penkille. Todella haikeaa, mut toisaalta innolla odotan.

Tyttö alkaa jo enempi muistuttas taaperoa. Tuen kanssa kävelee. Seisoo jo ilman tukea. On todella utelias luonne, eikä vierastusta liiemmin ole ollut. Tossa kk sitten oli hieman arempi uusia ihmisiä nähdessään. Kovasti juttelee ja hakee "sanoja" eli tulee vanhingossa äitiä ja mammaa :D 6 hammasta on yhteensä. Terveenä ollaan oltu koko kulunut vauva-aika. Mittoja en tiedä, meillä 8kk neuvola ja lääkäri vasta enskuun alussa, kun ollaan jo lähempänä 10kktta. Noin 75cm/12kg, veikkaisin.

Edelleen kahdet päikyt. Aamulla ja lounaan jälkeen (tämä jatkuu myös hoidossa niin kauan kun tyttö aamupäikyt tarttee). Yöt nukutaan läpensä. Ollaan nukuttu 3kk eteenpäin. Eli kiltti ja helppo vauva tämäkin... kuten veljensäkin.
 
ccix, Mukava kuulla kuulumisia! :) Paljon tulee tuolla salaisella puolella kirjoiteltua kun tämä hiljeni yht äkkiä kokonaan.

Meillä tuli juuri 9kk mittariin ja kehitys on aivan huimaa! Poika seisoo ja askeltaa jo hyvin tuettuna. Pää kolmantena jalkana mennä viipottaa ja touhottaa tutkiessa maailmaa. Kaapit ja laatikostot kaikki auotaan ja tavarat heitellään pihalle. Muutamia sanojakin tulee jo, äiti, isi ja tissi, vissiinkin ne tärkeimmät heh. :grin Hampaita on meillä kaksi alhaalla, ylähampaita odotellessa.
Meillä nukutaan 1-2 päikkärit päivästä riippuen ja yöunet nukkuu klo 20-08 suurin piirtein ja herää enää noin kerran yössä tissille.
Aivan valloittavan ihana, aurinkoinen mutta samalla temperamenttinen poika meille siunaantui. Kaikin puolin kuitenkin helppo vauva!

Mitenkäs muiden kuulumiset? :)
 
Pitkästä aikaa kurkkasin tänne, pääasiassa olen seuraillu päivittäin joulukuisten ryhmää, kun siellä tuota keskustelua tulee enempi.
Meillä tyttö nyt reilu 10kk ja viikko sitten oppi ottamaan askeleita ilman tukea. Hataraahan se vielä on, mutta ennätys on kymmenkunta askelta ihan omin avuin! Terveenä ollaan yhtä flunssaa ja paria enterorokon näppylää lukuunottamatta oltu. Ekat 3kk tyttö nukku 1-2 syötöllä yöt, sen jälkeen ollaan menty 3-20x herätyksen taktiikalla :o vuoteen asti ajattelin tätä menoa öisin kattella ja sen jälkeen sitte unikoulua jos ei muu auta. Välillä väsy on tosi kova! Tyttö on edelleen lähes täysin imetettävä, kun nuo kiinteät ei tunnu hirveästi uppoavan. Ei sormiruokaillen eikä lusikallakaan syötettynä. Hieman on syömiseen tullu parannusta viimesen kk aikana, mutta ennätys ruokamäärä sosetta päivässä on ollu ehkä desin verran. Mm tänään meni kolme lusikallista plus naksut ja talk-murot. Tissi on ehoton ykkönen siis. Ja maitoa ei huoli muualta kuin rinnasta, tuttipullon hylkäs 6kk ikäsenä.
Näin meillä, äiti tekee iltatöitä ja saa olla lapsen kans päivät kotona :) tammikuusta sitten pari päivää viikossa hoitoon.
Olispa kiva, jos täälläki keskustelu pysyis vilkkaana. Alkuraskaudessa kun täältä sai neuvoa ja tukea siihen hirveään tunteiden myllerrykseen ja armottomaan pahoinvointiin! Niin edelleen ois kiva vaihtaa kuulumisia :)
 
Niinhän tuo jossain vaiheessa siirtyi täysin suljetulle puolelle tuo keskustelu ja onhan se mielekkäämpää kirjotella kun vastauksiakin tulee :)

Meillä neiti 10kk on 6kk lähtien ainoastaan sormiruokaillut ja joskus 9kk pintaan alkoi upota suurempia määriä ja sitä ennen ruokailu oli vaan maistelua. Maitohan se pääasiallinen ravinnonlähde ennen 1v:tä on joten hyvä kun tissiä saa rajattomasti vielä :) 8-12kk iässä vissiin vauvat keskimäärin löytää sen kunnolla syömisen, mutta jotkut ei 1v jälkeenkään kunnolla syö. Itse luottaisin lapseen vaikkei söisi. Meillä siis todella hyvin syöty kuukauden päivät ja viime yönä nukkui pitkästä aikaa yhden syötön taktiikalla ja eilen sentään söi huonoiten pitkästä aikaa. Liekö hampaiden tulo häiritsemässä... Sen näkee sitten :)

Pitkään ajattelin viivytellä yösyöttöjen lopettelua 1v asti, mutta taidetaa jo ens viikolla alottaa pehmeä unikoulu. Meikäläisellä alkaa meinaa nuppi hajota unettomuuteen kun ei yösyöttöjen jälkeen enää itse nukahda.
 
Onpa kiva lukea teidän kuulumisia! :) Vuosi sitten eleltiin niin taianomaista aikaa, haikeudella oon muistellut :)

Meilläkin on täällä jo "iso" kohta 11kk tyttö. On alkanut ottaa askelia kärryn tukemana. Ruoka syödään sormiruokana. Rintamaito edelleen suuressa osassa kumminkin. Yöt on pääsääntöisesti huonoja tai erittäin huonoja :'D

Talvi ja kevät oli vaikeeta aikaa, flunssia riitti ja kaikki erikoisemmatkin saatiin rs-virusta ja influenssaa myöden :/ (esikoinen päivähoidossa, sieltä niitä tuotiin kotiin...) Meni jotenkin ihan ohi se pikkuvauva-aika kun oli niin paljon noita perustauteja, jotka niin pienellä onkin ikäviä. No, onpahan tullut hankittua sellanenkin kapistus, joka liitetään imuriin ja imetään sen voimin räkää lapsen nenästä :D Suosittelen sitä suuresti! Nenä-frida ei ole mitään siihen verrattuna, hih.

Meidän tyttö on aivan ihana pikku jammailija, jos mitä tahansa musiikkia kuuluu jostain, alkaa pikku peppu heti heilumaan :) Muutenkin oikein aurinkoinen hymyilijä, tosin osaa myös jo ilmoittaa oman tahtonsa varsin kuuluvasti.

Isoveljensä kanssa ovat melkoinen tiimi, nukkumaanmenoaikaan yhteistyö tiivistyy ja aletaan villitsemään toinen toistaan :)

Kohtahan se vauvavuosi onkin jo ohi,vähän haikea fiilis, mutta hyvillä mielin kumminkin eteenpäin, sillä tää on ollut kaiken ihanan lisäksi uskomattoman raskasta.
 
Kiva kuulla kuulumisia Cut-ting! :)

Semppu, Paljonko teidän lapsilla on ikäeroa? :)

Tämä on tosiaan täysin hiljentynyt koko marraskuiset vaikka olisi todella kiva kuulla kaikkien kuulumisia!

Meillä poika on viikon päästä 11 kk. Melkoinen sihtikurkku joten meillä syödään aika sileitäkin soseita vielä ja hieman sormiruokaillaan. On ollut aina hyvä nukkuja mutta nyt eroahdistuksen ilmaannuttua yöt alkoivat mennä aika rikkinäisiksi ja nukutaankin tätä nykyä perhepedissä. Unet maittaa 19-07 ja äitikin on levännyt. :)

Me ollaan pysytty terveinä! *koputtaa puuta* Poika ei ole tainnut sairastaa lainkaan ellei lasketa lukuun jotain pientä tukkoisuutta.
On hirveän aurinkoinen ja iloinen luonne. Silloin kun on känkkäränkkä on joko väsy tai osataan odottaa hampaita. Niitä onkin ilmaantunut 4kpl ylös ja 2 alas. Tällä hetkellä tekee ylös lisää hampuja. On myös melkoisen temperamenttinen tapaus, että tahtoa kyllä löytyy.. Sitä uhmaikää odotellessa.

10kk iässä otti jo ensi askeleet ja nyt kävelee huojuen ja notkuen puliukko tyylillä. :grin

Muistan itsekin kuinka tämä foorumi oli täynnä jännitystä kun me kaikki odotettiin näitä pikkuisia saapuviksi ja nyt ovat jo pian taaperoita. Ihan herkistyy tässä. <3 :) Haikeudella mietin tätä koko matkaa tähän päivän asti ja on ollut elämäni parasta aikaa.
 
Takaisin
Top