Arjessa jaksaminen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Kaarin
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
K

Kaarin

Tietävä tietäjä
Lokamammat 2017
Vaikuttaako ikä jaksamiseen esim. pikkulapsiarjessa? Tai vaikka isompienkin lasten kanssa. Jaksaako perhearjen pyörittää samalla tavalla kuin nuorena, jos siis lapsia on tullut nuorena ja nyt vanhempana.

Itselläni ei ole kokemusta äitiydestä nuorella iällä, vain nyt iäkkäämpänä. Joskus kyllä huomaan olevani aika uupunut, mutta tilanne onneksi aina korjaantuu jonkin ajan päästä, varsinkin jos on niitä hyviä öitä, jolloin saan nukkua sen 4-6 tuntia putkeen, jonka muutoinkin saan nukuttua. Kovin montaa huonoa yötä ei tarvitse olla, kun kooma alkaa olla valmis, ja tuntuu, ettei mistään tule mitään. Jotenkin sitä kuitenkin vaan jaksaa puskea eteen päin. Onneksi pojan kasvaessa niitä hyviä öitä on aina vain enemmän, tai on nyt ainakin tässä vaiheessa, jatkostahan ei tiedä. Saattaa kyllä olla, että jos olisin saanut lapsia nuorena/nuorempana, olisin jaksanut ehkä paremmin.
 
Minulla on kokemusta äitiydestä nuorena ja vanhana. Vanhana on helpompaa! Nuorena aikakäsite oli erilainen ja jokainen lapsen hankala vaihe tuntui kestävän kauan ja oma kärsivällisyys oli koetuksella. Tunteiden käsittely oli myös vaikeampaa ja siksi lapsen tahtomiset ja muut haasteet tuntuivat suuremmilta. Nuorena olin myös epävarmempi. En tiedä, olisiko tilanne sama, jos olisin saanut kaikki lapset vasta 40+ iässä. Nyt kuitenkin, kun ensimmäiset lapset ovat aikuisia ja heistä on tullut hyviä ihmisiä, vaikka varmasti tein paljon virheitä, niin olen luottavainen, että eiköhän tästä iltatähdestäkin ihminen tule, vaikka en aina osaa tai jaksa.

Olen aina ollut väsynyt, joten siinä ei suuria eroja ole ollut iän myötä. Toisaalta olen myös aina ollut hyvä nukkumaan. Sekään ei ole muuttunut.
 
Ei ole täälläkään kokemusta kuin 40+ äitiydestä. Mutta uskon, että jaksaminen on suht samaa. Johtuu lähinnä siitä, että olen aina ollut iltavirkku enkä ole varmaan koskaan nukkunut riittävästi. Joten kestoväsymys on ollut jo ennen äitiyttä. Kun pääsin eroon siitä, että mun ei ole pakko suorittaa nyky äitiyttä, niin jaksaminen on ollut parempaa. Vauvavuoden aikana luin liikaa mitä kaikkea pitää olla ollaksesi hyvä äiti ja sain jo itseni burnoutin partaalle äitiydessä. Sittemmin työelämän alettua asioihin alkoi suhtautua oikein ja niin sanotusti haistatin pitkät kaikille "kyllä kaikkien nyt pitää tehdä sitä ja tätä tai olet paska äiti" jutuille. Nyt vihdoin me eletään oman näköistä elämää muista välittämättä. Samalla stressi on poistunut ja jaksaminen parantunut. Tosin pysyn kaukana muista äideistä koska sietokyky on todella huono millekään omasta mielestä nykyvouhotukselle.
 
Nuorempana kun sain lapseni 4kpl 5 vuoden sisällä niin kyllä jaksaminen oli välillä aika kovilla, toki silloin ei osannut stressata/pelätä asioita samalla tavalla kuin nyt. Silloin ei myöskään ollut sosiaalisen median paineita ja sai kohtuullisen rauhassa hoitaa omat lapsensa ilman suurempia arvosteluita.

Nyt ehkä raskainta on ihmisten arvostelun kuunteleminen,nyt vanhempien päätöksiä, imetyksestä,ruokinnasta, vaippamerkeistä,sängyistä ym kehdataan arvostella todella suureen ääneen ja kaikesta mahdollisesta varoitellaan (tulee aivovaurio, kehitysviivästymä,adhd, moniallergia ym.) Itseäni ei juuri muiden mielipiteet paina,mutta koska lapsi on miehelleni ensimmäinen niin hän kuuntelee kaiken ja minä sitten saan kuulla häneltä kuinka näin tai noin ei saisi tehdä tai miten joku asia pitäisi ehdottomasti tehdä.

Valvotut yöt myös rasittavat nyt ehkä enemmän, mutta nyt osaa ottaa aika rennosti ja nukkua silloin kuin vauvakin nukkuu jos sattuu väsyttämään.
 
Luen itse paljon kaikenlaisia juttuja netistä liittyen lasten kasvatukseen, laidasta laitaan. En oikeasti ahdistu juuri mistään, kun iän tuoman elämänkokemuksen kautta tuntuu, että maalaisjärki on juurtunut aika syvään. Eli vaikka luenkin paljon aiheesta, mietin asiat meidän kantilta, että kannattaako joku asia toteuttaa meillä vai ei. Totta on kyllä tuo, että some ja media varmasti vaikuttaa joillain paljon toimintaankin, jos ei ole kunnollista suodatinta, eikä oteta selvää asioista paremmin. Joskus tuntuu myös siltä, että ne, jotka eivät asioista mitään tiedä, huutavat kovimmin.
 
Itseni kanssa jaksaminen on hetkittäin hankalaa! Jos jollain olisi vaihdossa lähettää minulle vasen puoli kropasta tai vahva selkä, niin saisi puutuvan pökkelön tilalle. Onko kiinnostuneita?

Oltiin silti pulkkamäessä tänään ja heittäydyin parikin kertaa polvilleni, kun saatoin antaa liian kovat vauhdit ja törmäys oli estettävissä syöksyllä. Onneksi kukaan ei ollut videoimassa.
 
En koe, että jaksaisin yhtään heikommin asioita kuin parikymppisenä.

Tosin veikkaan, että parikymppisenä minua olisi ahdistanut se, kuinka paljon lapset vievät aikaa. Parikymppisenä en meinannut malttaa edes mennä nukkumaan, kun maailmassa on niin paljon mielenkiintoisia asioita, joita en ollut nähnyt, kuullut tai kokenut. Nyt olen nähnyt, kuullut ja kokenut ihan riittävästi jo kauan ennen kuin edes aloin odottaa esikoistani, joten menen nukkumaan ihan tyytyväisenä aina kun vähänkin väsyttää. :rolleyes:

Lasten kanssa tuntuu kuntokin pysyvän hyvänä kuin itsestään. Esikoisen potkupyöräillessä mukana juokseminen tuntuu ihan kevyeltä, vaikka nuorempana oli aikoja, jolloin kotoa bussipysäkille juokseminen tuntui silkalta rääkiltä ja jokainen askel painoi tonnin. Tosin tuokin varmaan johtui siitä, etten malttanut nukkua nuorempana.
 
Yölento sanoi:
Minulla on kokemusta äitiydestä nuorena ja vanhana. Vanhana on helpompaa! Nuorena aikakäsite oli erilainen ja jokainen lapsen hankala vaihe tuntui kestävän kauan ja oma kärsivällisyys oli koetuksella. Tunteiden käsittely oli myös vaikeampaa ja siksi lapsen tahtomiset ja muut haasteet tuntuivat suuremmilta. Nuorena olin myös epävarmempi. En tiedä, olisiko tilanne sama, jos olisin saanut kaikki lapset vasta 40+ iässä. Nyt kuitenkin, kun ensimmäiset lapset ovat aikuisia ja heistä on tullut hyviä ihmisiä, vaikka varmasti tein paljon virheitä, niin olen luottavainen, että eiköhän tästä iltatähdestäkin ihminen tule, vaikka en aina osaa tai jaksa.

Olen aina ollut väsynyt, joten siinä ei suuria eroja ole ollut iän myötä. Toisaalta olen myös aina ollut hyvä nukkumaan. Sekään ei ole muuttunut.
Click to expand...


Mukava kuulla kokemuksia!
Minulla tulee lapsilla olemaan ikäeroa 21 vuotta ja olen pohtinut mitenkähän vaikuttaa.

Sen huomaan nyt, että kropassa on (osin vanhojen tapaturmien kautta) kolotuksia ja kipuja enemmän. 20 vuotta sitten jaksoin ihmeen hyvin valvoa koliikkivauvan kanssa. Nyt pienikin univelka tuntuu maailman lopulta.
Jospa siihen osaisi suhtautua sitten vauvan synnyttyä järkevästi, sillä univelkaan olen varautunut jo henkisesti. Nyt on tosin rinnalla puoliso joka on innokkaampi ja vastuuntuntoisempi kuin esikoisen isä oli. Vaikka osallistuva ja hyvä isä hänkin oli.
 
Yölento sanoi:
Itseni kanssa jaksaminen on hetkittäin hankalaa! Jos jollain olisi vaihdossa lähettää minulle vasen puoli kropasta tai vahva selkä, niin saisi puutuvan pökkelön tilalle. Onko kiinnostuneita?

Oltiin silti pulkkamäessä tänään ja heittäydyin parikin kertaa polvilleni, kun saatoin antaa liian kovat vauhdit ja törmäys oli estettävissä syöksyllä. Onneksi kukaan ei ollut videoimassa.
Click to expand...

Helppo samaistua kropan kipuihin. Mut pitää toimintakunnossa vain säännöllinen liikunta, vaikka kivut ovat koko ajan läsnä enemmän ja vähemmän.
Alkuraskauden pahoinvointi esti urheilun ja selkä otti takapakkia, hermokivut olivat valtavat enkä uskaltanut ottaa lääkkeitä. Lääkäri sanoi ennen raskautta, että panacodia saisin käyttää pieniä annoksia harvoin, mutten uskaltanut.
Nyt 15. vko menossa ja olen pystynyt pahoinvoinnin helpotettua vähän liikkumaan. Liike on lääke. Suosittelen. Voimia sinulle <3
 
Mä taas koen että se on ehkä se tottuminen joka itsellä on auttanut perhearjen jaksamiseen. asiat on jo rutinoituneita, eikä elämän tuskaa koe enää "juuri mistään" :shy:. On vaan mäkistä matkantekoa jossa kuoppanenkin tienpätkä vie eteenpäin-oli myrsky tai paahtava helle. Nuorempana luovutin helpommalla ja olin pakkaamassa kapsäkkejä pienimmistäkin esteistä. Ehkä koska kaikki oli niin uutta ja mullistavaa. En tiedä olisiko sama tilanne nyt jos olisin vasta aloittanut perhe-elämän.
Sinänsä elämä sen kummempaa ole nytkään, yhtälailla ongelmia tulee -ne vaan on muuttaneet muotoaan ja niihin suhtautuu pitkäjännitteisemmin.

Suurimmaksi jaksamisvälineeksi koen kuitenkin että on riittävän paljon tekemistä:grin, tekemisen puute ja pitkäveteisyys on tälläiselle levotomalle ihmiselle ahdistavia. "pelkkä" kotiäitiys oli hirmuisen raskasta - kun siihen lisäsi päivittäiset eläintenhoitovelvoitteet alkoi homma rullata. Nykyään ne lasten (tai eläinten) sairastumiset on niitä vuoristoratoja, saa suorastaan voimaa kun selvittää kinkkisiä tilanteita ja huomaa "kaiken" olevan mahdollista kun vaan vääntää menemään. Toisen luontoinen taas saattaa kokea tälläisen elämän hirmu ahdistavaksi, ymmärrän senkin oikein hyvin.
Tässä näen hirmusti samanlaisuutta omaan isääni joka vääntää seitsemänkymppisenä menemään aamusta iltaan jotain. Auttaa joka paikassa ja ihan jokaista-silkasta tekemisen riemusta. Pääasia kai lienee elämässä löytää se itselle sopivin tyyli matkata!
 
Liikunta on minullakin selkään lääke, osittain. Keskivartalon lihasten treenaaminen pitäisi saada ujutettua päiväohjelmaan jotenkin. Paljoa treeniä en tarvitsisi, mutta kun tuntuu, etten saa muuta tehtyä kuin töissä sitä "pissanpidätysjännittelyä" vähän väliä, kun satun muistamaan. Olisi varmaan hyvä, jos saisin jonkin toisenlaisen istuimen, esim. jumppapallon tai nojailutuolin töihin. Voin tehdä töitä myös seisten, mutta se kipeyttää selkää hieman, vaikka miten koittaisin liikuskella vähän seistessäni. Liika liikuntakin kipeyttää selkää aikalailla, mutta sopivasti liikkuen, lähinnä kävellen, pystyn paremmin sitten lenkin jälkeenkin toimimaan.

Selkä vaikuttaa joskus omalta osaltaan myös yöuniin, jos on oikein pahana, onneksi näin ei ole kovin usein kuitenkaan.
 
Minulla on vaivoja kertynyt, ei iästä johtuen, vaan ihan geeneistä synnynnäisiä vaivoja. Liikkeessä täytyy pysyä, mutta sopivasti ja oikein. Lepoa tarvitsen enemmän kuin muut. Jossain vaiheessa oli kriisi, kun tahdoin enemmän kuin jaksoin. Nyt on ihan hyvä, kun on hoksannut, että rauhallinen elämä ilman mitään ihmeellistä on minulle parasta. Mieskin tykkää tavallisesta arjesta, joten siitäkään ei tule vääntöä.

Jollekin nuorelle innokkaalle seikkailijalle olen ehkä maailman tylsin ihminen, mutta seikkailkoot muut. Minä lepään.
 
Mä oon tullut äidiksi tosi nuorena sekä nelikymppisenä. Itse koen että nuorempana olin jaksavaisempi ja jollain tapaa rohkeampi. Nykyään kun ikä ja elämänkokemus on opettanut mitä kaikkea kamalaa voikaan tapahtua niin huomaan pelkääväni enemmän kuin nuorena. Tietysti aika on eri kuin kakskymmentä vuotta sitten, ei silloin ennen ollut sellaista tietotulvaa kuin nykyään. Nykyään kun luet ja näet somesta kaikkea mahdollista. Ennen oli sanomalehdet ja Vauva- tai KaksPlus-lehdet sekä kirjaston kirjat joista sai tietoa. Eikä niissä lietsottu kaikkia karmeuksia.
Myös fyysisesti palauduin paremmin nuorena mm yövalvomisista. Ja nykyään kroppaa kolottelee sieltä sun täältä mikä vaikuttaa kyllä sellaiseen yleiseen ketteryyteen. Huomaa ettei oo enää nuori likka! :wacky:
Positiivistakin tietty on tässä iässä se, että osaa suhtautua maalaisjärjellä asioihin ja kaiken maailman suosituksiin. Tietää miten toimia ja kasvattaa, luottaa itseensä ja myös mieheensä ja hänen tapaansa olla vanhempi. Ei hötkyä pienistä. :)
 
Äitykkä-77 sanoi:
Minä olen esikoiseni saanut heti täytettyäni 20v ja 7kk ikäisen kuopuksen sain 41v ja vauva saadan syliin toivottavasti elokuussa kun olen 42v.

Koen äitiyden olleen nyt helpompaa, olen kaikinpuolin rennompi ja osaan nauttia kun vauva nukkuu tai kun otan itse samalla päikkärit, enkä stressaa muutenkaan jokaista kähinää. Koen olevani myös paljon tehokkaampi, saan kotihommat hoidettua ilman stressiä, perhe saa päivittäin itse tehdyn ruoan, leivon paljon. Ja toki liikun vauvan kanssa pitkiä vaunulenkkejä päivittäin.
Jotenkin myös synnytyksestä palauduin nyt ehdottomasti nopeiten ja raskauskilot oli tiputeltu kuin varkain ennen tätä uutta raskautta.

Toisaalta en koe olevani erityisen vanha nytkään, mutta uskon elintavoillani olevan paljon merkitystä omaan jaksamiseeni ja vireyteeni...ja no toisaalta, jo kotona olen varmasti imenyt esimerkin äidiltäni, meitä kuitenkin on 8 lasta :happy:
Click to expand...
Onnea uudesta raskaudesta!
Pakko kysyä, miten pian siis onnistuit raskautumaan uudelleen kuopuksen jälkeen? Imetitkö, alkoiko kierto jo? Aivan huikean upeeta että uusi raskaus alkanut niin pian!! :hello2
Kuinka vanha äitisi oli viimeisen lapsen saadessaan? KIINNOSTAA ..:grin
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top