Arjen helpottajat / turhakkeet

Hellis

Piirimestaruustason postaaja
Mitkä hankkimanne tai saamanne vauvatarvikkeet ovat osoittautuneet todellisiksi arjen helpottajiksi?

Onko taas jotain, mitkä ovat osoittautuneet täysin turhiksi?
 
Meillä on tuo vauvanpesä osoittautunut todella oivaksi keksinnöksi! Minähän itselleni naureskelin raskausaikana, että kaikkea sitä tuleekin hommattua näin esikoisesta hullaantuneena, mutta nauru osoittautui turhaksi. Alusta asti uskaltanut pitää vauvaa vieressä, kun toinen on turvassa pesässä. Nukkuvan vauvan liikuttelu sivuvaununa toimivaan pinnasänkyyn on helppoa ja onpa tuo toimittanut matkasängynkin virkaa.

Turhakkeita meillä onpi nuo tutit tosiaan, kun ei herra niitä tykkää syödä. Useampi tuttipullokin oli turha hommata, sillä vain paristi on tuttipullosta syönyt. Itkuhälytin on vielä ollut täysin turha, mutta ehkä sitä talvella tulee käytettyä...
 
Meillä oikeastaan on ollut tuo hoitopöytä aika turha, vain tavaran keräys paikkana toiminut. Pari kertaa on siinnä vaipat vaihdettu. Tulee enemmän vaihdettuu lattialla, sängyllä jopa sohvalla.
Itkuhälytin puuttuu ja sitä olen kaivannut. Täytynee ostaa, koska meillä vauva nukkuu esim terassilla ja itse olen vaikka pyykkejä laittamassa niin kyllä aina välillä olis hyvä olla :happy: Aluksi pinniski tuntu turhalta, mutta onpahan se tyttö jo alkanut käyttämään. Tutit oli meilläkin turhat kolmen kuukauden ikään asti, nyt neiti syö vähän tuttia yöllä ja päivälläkin :shifty: ihme tyyppi :grin Kutittaisko ikeniä. Oikeestaan suurinosa on ollut tarpeellista tavaraa!
Hankinta listalla on sauvasekoitin, kunhan ruokailut alkavat :happy:
 
Meillä turhakkeita on olleet vain tuttipullot. Tutteja söi siihen asti kunnes kädet löytyi, ja tuteista oli apua nukahtamiseen. Tuttipullo ei ole kuitenkaan ikinä kelvannut... Ehkäpä rintapumpunkin voisi luokitella turhaksi, kun en sillä saa 5 ml enempää saalista. Onneksi se on lainassa sukulaiselta, niin ei ole hukkaan heitettyä rahaa. Kolmas turhake tähän mennessä on potkuhousut! En tykkää käyttää niitä, mutta ehkä taas ryömimisiässä tulevat tarpeellisiksi.

Aika vähän turhakkeita lopulta, koska ollaan hankittu kaikki tavarat vasta tarpeen ilmaannuttua. :)
 
Tutit on meillä turhakkeita. Kolme ostin, enempää en osta enkä kokeile. Positiivinen puoli tässä toki on, ei tarvi myöhemmin poikasta vieroittaa tutista. :) Toinen turhake tälläkin kertaa on maidonkerääjä ja kolmas rintapumppu, alussa pumppasin ehkä kolme kertaa, sen jälkeen on jäänyt.
 
Muokattu viimeksi:
Meillä arjen pelastajia ovat tällä hetkellä kantoreppu (vaunut kun eivät oikein kelpaa, paitsi turvakaukalon kanssa ovat kyllä olleet tosi kätevät) ja sitteri (poika ei meinaa viihtyä lattialla joten sitteri ainut paikka johon laskea silloin kun ei voi olla kannettavana).

Aiemmin must juttuja olivat vauvan pesä, rintapumppu (maidon tuotantoa saatiin autettua alkuun) ja rintakumit (poika ei alkuun osannut imeä ilman näitä). Näin se on tilanne äkkiä muuttunut kun nyt näitä ei enää tarvita. No pumppua välillä kun jemmaan maitoa että pääsen itse käymään jossain ilman vauvaa.

Turhakkeita ovat olleet tutit, joita poika ei huoli. Rintaliivin suojukset, näitä käytin ehkä kolme päivää silloin kun maito ensimmäisen kerran vihdoin nousi. Lisäksi turhake on ollut itkuhälytin. Poika kun ei vaunuissa nuku niin en ole saanut ulos päiväunille. Mutta ehkä vielä joskus...
 
Turhakkeina on kaikki imetykseen liittyvä, rintakumit ja maidonkerääjät, kun se imetys ei alkuongelmien jälkeen onnistunut. Pelastus tosin oli se sähkökäyttöinen rintapumppu. Muutamat pullot on ollut turhakkeita, kun jätkä ei suostu syömään kuin Aventis naturalin tuteista. Itkuhälytintä ei vielä ole paljoakaan tarvittu, mutten nää sitä turhakkeena. Amme on myös vielä ollut vähäisessä käytössä, kun poju tykkää suihkusta enemmän. Meidän väiski vemmelsäärelle myös kaikki potkuhousut on turhakkeita, kun on niin pitkäkoipinen jäbä. Samoin ei-body-malliset puserot (joita saatu) sillä ne on kainaloissa aina. Eipä pahemmin ole turhakkeita tullut hankittua... Kun yleensä on tarkkaan mietitty, että tarvitaanko.
 
Turhakkeita. "perus" tuttipullot, tutit, vaunut, sitteri.

Arjenpelastajina kantoliina ja empä ois uskonut mutta kylpytuki on mainio keksintö, vauva saa loiskutella pitkään kylvyssä ja nauttia.
 
Hei joo, lisäisin turhakkeiden listaan maidonkerääjän ja liivinsuojat. Ei missään vaiheessa ole vuodelleet rinnat niin, että kerääjään mitään heruisi ja liivinsuojiinkin tullut ehkä pari tippaa :)
 
Oho, jätin hyödykkeet kokonaan mainitsematta! Liivinsuojat, niitä on kulunut pakettitolkulla ja edelleen joutuu käyttämään ellei halua kulkea maitoläikkäisenä. Maidonkerääjät oli kyllä turhat, niin paljoa en kuitenkaan heru. Ehdoton hyötyhankinta oli kantoliina, joka nyt pääsi eläkkeelle ja tilalle tuli Tula-kantoreppu. Sitteri oli myös hyvä ostos, sen avulla saa vauvan mukaan suihkuun ihmettelemään äidin peseytymistä, ja syötyä rauhassa kun nostaa sen ruokapöydän viereen.
 
Turhakkeet:
- rengasliina. Ei siinä tuon kokoista jöpikkää voi oikein mitenkään kanniskella. Normiliina voisi olla kätevämpi mut en ole siihen raaskinut laittaa rahaa kun on jo kantoreppu eikä poika siinäkään välitä olla. Minkäs sille mahtaa, itse oisin kyllä tykännyt käyttää.
- kantoreppu. Aina tulee itku.
- itkuhälytin. Ei juu hirveemmin tule tarvetta meidän pienessä kaksiossa. Kerran taidettiin käyttää puhtaasta kokeilemisen ilosta.
- tossut. Raskaushormoneissa ostin parit tossut mutta nyt tajuan kuinka turhat moiset ovat pienelle joka ei kävele. :p
- pinnasänky. Tuleehan tää vielä tarpeelliseksi, mutta vielä en ole honninnut vauvaa siihen laittaa, tulee orpo olo toisen puolesta kun ei se mahdu meidän sängyn viereen vaan jalkopäähän ja se on niin hirveen kaukana...
- sinkkivoide. En oikein tiiä mihin sitä käyttäisin mutta raskaana halusin varautua kaikkeen. Pojalle ei hirveän pahaa vaippaihottumaa tule, johtunee varmaan mun yli-innokkaasta vaipanvaihtelusta.
- raapimatumput. Ostin joku kuukausi sitten yhdet, mut olivat vaan koko ajan kuolassa. Mielummin leikkaan kynnet tarpeeksi usein niin ei tarvi moisten kanssa säätää, vaikka aina tuntuukin jonnekin jäävän joku terävä kohta...
- rintakumi. Vielä imettäessä en oikein hokannut asiaa eikä kyllä vauvakaan.
- rintapumppu. Imettäessä olin tissi vauvan suussa jatkuvasti niin mihis väliin sitä olisi sitten pumpata kerennyt...

Hyödykkeet:
- sitteri. Juu istutan vauvaa sitterissä = olen huono vanhempi, mutta on se vaan hirmu kätevä.
- leikkikaari. Onko hiukan innokas poika kun kiinnitän sen sitteriin, jäbä ihan kiljuu innosta sen mustavalkosille leluhärpäkkeille. :)
- tutit. Joskus harvoin käteviä kun muu ei auta ja on tosi väsy, nykyään käytän vähemmän koska poika mutustelee paljon mielummin nyrkkiään/lelujaan.
- tarvikejuttu vaunujen työntöaisaan. Siihen saa hirmukätevästi kännykän/muut pikkutavarat käden ulottuville.
- liivinsuojat. Imetyksen aikaan oli tarpeelliset jos halusi jotain inhimillisyyttä elämään, muuten oli paita märkänä jatkuvasti.
- otsa-/korvakuumemittari.
- vaunulelu. Pelastaa kun poika herää vaunuista kesken unien eikä ulkoilu tunnu kiinnostavan.

Kynsiviila pitäis vielä hommata, voisi olla helpompi nakki viilata pojan kynnet kuin leikata, inhoon sitä touhua. Hoitolaukkukaan tuskin osoittautuisi turhakkeeksi.
 
Hyödykkeet:
- kantoliinat, poika ei nuku paikallaanolevissa vaunuissa eikä hereillä viihdy kun ei näe mitään. Liinat pelastaneet sosiaalisen elämän kun voi lähteä lounaalle/kahville.
- sitteri! Edelleen tykkää olla siinä kun on helppo asento seurustella, mutta erityisesti ekojen viikkojen aikana ehdoton pelastus, kun muualle ei voinut sylistä laskea.
- maidonkerääjät :D Syötöllä saattaa herua 15-20ml, eli suunnilleen sama minkä saan kahdenkymmenen minuutin pumppauslypsyn tulokseksi.

Turhakkeet
- imetystyyny. Poika ei ikinä ollut tissilläasuja ja hyvin nopeasti kyllästyin hakemaan tyynyä, vaikka tavallaan ihan kätevä olikin. Onneksi oli käytettynä saatu.
- unipussi. Kerran kokeiltiin mut härväävien käsien kanssa peitto rauhoittaa paremmin.
 
Turhat:

- Rintapumppu, tuttipullot (ostin pari uuttakin vanhojen kaveriksi), maidonkerääjät.

- Iso osa vaatteista olleet aina vääränkokoisia. Yleisemmin lyhyitä haara-olkamitaltaan kun muuten esim. hihamitta olisi sopiva.

- Isojen sisarusten perintöpaidat. Kts. yllä; selkä jää paljaaksi paidan ollessa muuten istuva.

- Melkein kaikki kantoliinat (vanhoja tosin, uusia en ole hankkinut). Tämä tyttö ei vaan viihdy liinassa, lukuunottamatta niitä kertoja, joina nukahti.

Hyödylliset:

- Newborn kaukalo Stokke TripTrapiin.

- Alkukesän sadekaudelle ostettu välikausipuku. Lämmin ja huippu, koska liikuttu paljon pelkän Brion turvakaukalon ollessa kiinnitettynä Smilen runkoon.

- Brio Smilet. Kokemusta mm. Emmaljunga, Teutonia, Hartan. Nämä nykyiset parhaat ikinä, hinta-laatisuhde hyvä!

- Vaunuverho. Epäilty aluksi turhaksi hifistelyksi. Oikein hyvä, etenkin kun alkukesä oli tuulisen kylmä. Vaunuverho pelastaa myös vaunuilun pikkusateessa etenkin silloin kun kopan tilalla on se turvakaukalo.

- Aurinkolasit.

- Soiva mobile.

- Lelukaari ja leikkimatto.

- Imetyspaidat kaikki!

- Uusi hoitolaukku ❤️
 
Flunssaisin terveisin hyödykkeenä nenäfriida ja keittosuolatipat. Luojan kiitos oli valmiina kaapissa, kun tää eka nuha tuli. Muuten ois mies lähtenyt yöllä päivystävään apteekkiin...
 
Rintareppu ei sittenkään ole turhake! Tänään oon saanut pojan nukahtamaan kahdesti siihen päikkäreille kun ei muuten malta nukahtaa. Vielä kun oppisi sen tekniikan miten kotitöitä saa tehtyä samalla, vähän vaikeaa kun tollanen liki 8-kilonen jötikkä edessä roikkumassa. :p
 
Meillä turhia ovat toistaiseksi olleet tutit, rintapumppu (ei heru ei) ja kantoliina- ja reppu. Manducan aion kyllä vielä saada käyttöön. Kanniskelkoon mies vaikka taaperoa siinä metsäretkillä, jos ei sitä ennen kelpaa vauvalle...

Eniten käytössä ovat kuluneet Boobin imetyspaidat ja imetystyyny. Sitteri avustaa tiski- ja pyykkihommissa, leikkimatolla jumppaillaan myös päivittäin.
 
Turhat:
Imetystyyny - ei ole poika tissillä asuja
Sitteri - ei viihdy eikä kyllä ole montaa kertaa kokeiltukkaan
Rengasliina
Tuttinauha

Neutraalit- olleet ihan käteviä mitta ilmankin olisi pärjännyt
-stokken new born set
-ensisänky. Ilmankin olisi varmaan pärjännyt mutta katosta riippuva itsekseen heijaava malli toimi meillä ensimmäiset pari kuukautta todella hyvin.

Parhaat:
-rintapumppu, olisin varmaan kuollut rintatulehduksiin ilman. Terveisin parhaimmillaan 6dl ylimääräistä päivässä.
-maidonkerääjät (alussa) nyt koen jo turhaksi kun unohdan aina ottaa pois -> kumarrun ja maidot on paidalla.
-liivinsuojukset
-imetystopit
-quinny zapp runko joka napsahtaa kiinni maxi cosin kaukaloon
-trikooliina aluksi ja nyt ergon kantoreppu
-hoitolaukku (olisin niin hukassa tavaroiden kanssa jollei ne olisi jo valmiina hoitolaukussa, miutenkin tuppaa unohtumaan puolet elämästä kotiin kun jonnekkin lähtee niin nyt tulee sentään vaipat, hoitoalusta ja wetwipesit oltua mukana)
-vaunuverhot + hyönteisverkko vaunuihin!
 
Takaisin
Top