Nyt, yli vuosi synnytyksen jälkeen, traumaoireet eivät vieläkään ole helpottaneet. Olen aivan hukassa, pelokas, ärtynyt, keskittymiskyvytön enkä nuku. Näen painajaisia synnytyksestä ja se palaa koko ajan mieleeni takaumina. Olen ollut yhteydessä neuvolaan ja sain ensi viikolle puhelinajan. Äimä ry ei tarjoa ihan juuri tähän apua enkä tiedä oikein muita paikkoja. Minulla on mt-sairaus, jonka takia minulla on omahoitaja, mutta hän ei ole synnytystrauman asiantuntija. Minun olisi pakko saada apua – mutta mistä?
Voin myös lyhyesti avata, mitä raskausaikana ja synnytytyksessä tapahtui:
Minulla oli hyperemeesi ja oksentelu ei loppunut missään vaiheessa. Sen tai jonkun muun syyn takia sairastuin myös vaikeaa raskaudenaikaiseen masennukseen ja olin kaksi viikkoa psykiatrisella osastolla, kun olin seitsemännellä kuulla raskaana.
Hoitotaho alkoi suunnitella kanssani sähköhoitoa masennukseen, mutta enpä ehtinyt sinne, kun lapsivedet menivät rv 33+2. Viisi päivää myöhemmin synnytys käynnistettiin kohtutulehduksen takia. Synnytys oli hyvässä vauhdissa, kun selvisi, että lapsi on väärässä asennossa ja sydänäänet alkoivat heikentyä. Lääkäri sanoi, että ei ole enää muita vaihtoehtoja kuin hetisektio. 20 minuuttia myöhemmin lapsi oli syntynyt. Teho-osaston tiimi vei hänet heti ja aika pitkään kesti, ennen kuin minulle tultiin kertomaan, että vauva hengittää itse.
Olimme vastasyntyneiden teho-osastolla kuukauden. Viikko synnytyksen jälkeen minulle nousi kuume ja minun piti lähteä sairaalasta kotiin. Olin yhden yön kotona, käytännössä itkien koko yön. Kuume oli kova, samoin kivut. Seuraavana päivänä selvisi, että kohtutulehdus oli uusinut. Onneksi sain palata takaisin vauvan luo. Se oli kuukauden aikana ainoa yö, jonka vietin muualla kuin sairaalassa. Koitin kaikkeni, että olisin voinut imettää, mutta maito ei noussut. Olen siitä edelleen surullinen.
Kaksi päivää sen jälkeen, kun olimme päässet teholta kotiin, vauva sairastui ja jouduimme uudestaan sairaalaan, sillä kertaa onneksi vain kolmeksi yöksi.
Nyt lapsi on tosiaan vähän yli vuoden ja voi hyvin. Minä sen sijaan en voi hyvin. Koko viime vuosi oli pelkkää selviämistä, josta taidan maksaa edelleen.
Voin myös lyhyesti avata, mitä raskausaikana ja synnytytyksessä tapahtui:
Minulla oli hyperemeesi ja oksentelu ei loppunut missään vaiheessa. Sen tai jonkun muun syyn takia sairastuin myös vaikeaa raskaudenaikaiseen masennukseen ja olin kaksi viikkoa psykiatrisella osastolla, kun olin seitsemännellä kuulla raskaana.
Hoitotaho alkoi suunnitella kanssani sähköhoitoa masennukseen, mutta enpä ehtinyt sinne, kun lapsivedet menivät rv 33+2. Viisi päivää myöhemmin synnytys käynnistettiin kohtutulehduksen takia. Synnytys oli hyvässä vauhdissa, kun selvisi, että lapsi on väärässä asennossa ja sydänäänet alkoivat heikentyä. Lääkäri sanoi, että ei ole enää muita vaihtoehtoja kuin hetisektio. 20 minuuttia myöhemmin lapsi oli syntynyt. Teho-osaston tiimi vei hänet heti ja aika pitkään kesti, ennen kuin minulle tultiin kertomaan, että vauva hengittää itse.
Olimme vastasyntyneiden teho-osastolla kuukauden. Viikko synnytyksen jälkeen minulle nousi kuume ja minun piti lähteä sairaalasta kotiin. Olin yhden yön kotona, käytännössä itkien koko yön. Kuume oli kova, samoin kivut. Seuraavana päivänä selvisi, että kohtutulehdus oli uusinut. Onneksi sain palata takaisin vauvan luo. Se oli kuukauden aikana ainoa yö, jonka vietin muualla kuin sairaalassa. Koitin kaikkeni, että olisin voinut imettää, mutta maito ei noussut. Olen siitä edelleen surullinen.
Kaksi päivää sen jälkeen, kun olimme päässet teholta kotiin, vauva sairastui ja jouduimme uudestaan sairaalaan, sillä kertaa onneksi vain kolmeksi yöksi.
Nyt lapsi on tosiaan vähän yli vuoden ja voi hyvin. Minä sen sijaan en voi hyvin. Koko viime vuosi oli pelkkää selviämistä, josta taidan maksaa edelleen.
