En nyt varsinaisesti ota kantaa kenenkään tässä ketjussa kirjoittelevan tilanteeseen, mutta itse kyllä toivoisin kaikkien naisten voivan kunnioittaa sitä, ettei jokainen mies ihan oikeasti välttämättä halua olla isä. Miehilläkin on tässä asiassa tunteet, joita pitää kunnioittaa. Aivan kuten eivät naisetkaan ole jokaisessa elämäntilanteessa valmiita saamaan lapsia, eivät ole miehetkään.
Niinpä. Sori kun nyt menee ohi alkuperäisestä aiheesta mutta tuli tänne nyt mieleen. Itse olen tässä viimeisen kahden vuoden aikana nähnyt ihan lähipiirissänikin neljä miestä, joista tuli isiä vasten tahtoaan.
Yksi ei edes tiennyt seurustelevansa. Olihan hän tapaillut erästä naista, joka käytti kyllä ehkäisypillereitä (tai sanoi käyttäneensä), mutta suhde oli ollut lyhytaikainen, oli sillä hetkellä karikolla eikä sen varmuudesta ollut tietoa. Kaksi viikkoa tästä keskustelusta hän kertoi, että hänestä tulee isä, ja nyt hän on avoliitossa lapsen äidin kanssa ja ylpeä isä.
Toinen kyllä seurusteli ja oli avoliitossakin. Molemmat parisuhteen osapuolet olivat pettäneet toisiaan useampaan kertaan. Mies kertoi olevansa toisaalta iloinen tulevasta lapsesta, toisaalta toivoi, että voisi vain työntää lapsen tulevan äidin alas portaita. Jos se vaikka menisi kesken. Nainen uskoi lapsen korjaavan suhteen ja saavan miehen vakiintumaan. Ja kyllähän mies vakiintuikin - niin paljon, että on nyt yksinhuoltajaisä, vastoin omaa tahtoaan. Äidistä ei ollutkaan äidiksi vaikka päätös oli yksipuolisesti hänen. Mutta mies oli heistä se vastuullisempi vaikka ei isäksi edes halunnut. Ikinä.
Kolmannelle nainen kertoi, että hän ei voi saada lapsia. Mies toki tulkitsi tämän niin, että lapsia ei ole tulossa, piste - naiselle tämä tarkoittikin, että hän toivoi lapsia. Suhde oli ollut epävakaa jo aiemminkin, yksi ero oli takana ja eron jälkeistä sovintoseksiä sitten harrastettiin ilman kumia kun kerta rouvake oli steriili. No eipä ollut, tärppäsi ekasta kerrasta. Nainen uhkaili jatkuvasti jättävänsä miehen, mies sai muutama kuukausi lapsen syntymän jälkeen tarpeekseen ja lopetti suhteen. Kun nainen ennen kiristi miestä suhteen päättymisellä, kiristyksen aiheena on nyt suhteen päättymisen sijaan "et enää ikinä näe lastasi."
Neljäs oli avoliitossa ja erosi. Vaimoke muutti muualle ja tuli sitten kuukauden päästä koputtelemaan ovea. "Olen raskaana." Vastuullinen mies ei voinut ikinä kuvitellakaan jättävänsä perhettään, kun lapsia oli tulossa se oli siinä. Nainen muutti takaisin miehen luokse ja parisuhde jatkui. Laskettu aika siirtyi neljä kertaa eteenpäin. Taisi siinä raskaaksi tulossa kestää pidempään kuin rouvake oli kuvitellut, mutta siinähän oli vahinko jo tapahtunut. Nykyään he ovat myrskyisässä, mutta vakiintuneessa suhteessa. Toista lasta yritetään.
Itse kun olen näitä asioita vierestä seurannut ja toisaalta myös nämä miehet ovat suhdeasioistaan minulle kertoneet niin ei voi kuin ihmetellä sitä naisten epätoivoa. Suurimmalla osalla tuntuu taustalla olleen kahlita mies, jotenkin varmistaa, että nyt se ei ikinä lähde. Ja kahdessa tapauksessa neljästä näistä minunkin tuttavieni kahden vuoden sisään tapahtuneista tilanteista siinä on ainakin toistaiseksi onnistuttukin.
Miehellehän tuo on aivan mahdoton paikka. Kun ei haluaisi olla lapsen äidin kanssa, mutta kun ei haluaisi menettää sitä lastaan. Vaikka ei olisi lasta itse edes halunnut tai toivonut se on kuitenkin omaa lihaa ja verta ja lapseen on syttynyt rakkaus.
Myös oma isäni "menetti lapsensa" aikanaan erossa. Ensimmäisestä vaimosta erotessaan hän sai pojan mukaansa, mutta tytöt (kolme siskoani) jäivät äidilleen eikä isäni saanut tavata heitä enää ennen kuin he olivat jo pitkälti aikuisia ja asuivat omillaan. Heidän äitinsä ei tapaamisia sallinut. Isälleni tuo oli loputon haava sielussa, jota ei voi korjata millään tavalla. Kun parisuhde on täyttä helvettiä ja naisen kanssa oleminen ei vain ole millään tavalla mahdollista. Mutta kun joutuu samalla jättämään lapsensa. Vielä ennen kuolemaansa hän oli siskolleni sanonut, että ei olisi ikinä halunnut heidän äitiään loukata. Siskoni oli toki tämän tulkinnut niin, että isämme ja hänen äitinsä kuuluivat yhteen - niinhän se ei ikinä ollut eikä sen kuulunut olla, mutta yhtälö oli täysin mahdoton. Vahinkoraskauden takia silloin naimisiin mentiin ja sekin meni kesken, mutta tuolloin ei vain erottu.
Jopa paatunein rikollinen ja narkkari jonka olen ikinä tavannut itki monesti tyttärensä perään. Hän ei ollut saanut nähdä lasta vuosiin, lapsi olisi kyllä halunnut tavata isäänsä, mutta äiti oli tuominnut pelkäksi narkkariksi ja kriminaaliksi eikä sallinut sovittuja tapaamisia (piti ihan paikkaansa, mutta se ei tarkoita, ettei hän olisi lastaan mennyt tapaamaan selvin päin ja voinut olla hyvä isä). Hänen isällään oli omaisuutta, ja hän oli suoraan pyytänyt vanhempiaan jättämään hänet perintöjärjestyksestä pois. Hän joisi ja vetäisi ne rahat kuitenkin, hänen tyttärelleen rahoista voisi joku päivä olla apua. Kunhan rahat säätiöidään ja luovutetaan tytölle vasta, kun hän on tarpeeksi vanha.
Miehille isyys ei ole yhtään sen vähäisempi asia kuin naisille äitiys. Eri asia on, kertovatko miehet sille sen hetkiselle kumppanilleen syvimpiä tunteitaan. Yleensä eivät - asiat on helpompi kertoa ulkopuoliselle. Niinhän se on monille meistäkin helpompaa täällä puhua niistä lapsista ja kipeimmistä, perimmäisistä tunteistaan tuntemattomille internetissä kuin sille omalle miehelle. Lopulta siitä ihmisestä joka on siinä vieressä näkee usein kuitenkin vain niin hyvin vähän. Mutta esimerkiksi itse näiden miesten tarinoita kuunnellessani ja kyyneleitäkin nähdessäni en voisi itse ikinä kuvitellakaan, että tekisin rakastamalleni miehelle samoin. Jos joku kuvittelee rakkaudesta näin tekevänsä, niin kannattaa harkita uudelleen. Mitä rakkautta se on laittaa ihminen mahdottomaan tilanteeseen, johon ei ole oikeaa ratkaisua enää kenelläkään?
Sori, tuli lievä pitkä avautuminen nyt...
Teillä vielä jos mies on nuori ja kyseessä oli vahinko (vai miksi muuten ehdottelisi aborttia?) niin ajatukseen tottuminen voi kestää paljon pidempään.
