Apua! Mies haluaa raskaudenkeskeytyksen, minä en...

Pakko kommentoida että tämä on minun mielestäni täysin naisen asia, nykyään ei miehenkään välttämättä tarvitse olla vastuussa: elarit saa mm. valtiolta jos nainen päättää pitää lapsen. Itse tein edellisessä suhteessani hyvin selväksi, että jos jostain syystä tulisin raskaaksi, pitäisin ehdottomasti lapseni kun mies sanoi ennen sitä haluavansa abortin jos niin kävisi.Lähtisin mielummin suhteesta enkä edes välttämättä sanoisi olevani raskaana (tuo suhde oli siis todella vaikea ja raastava, joten tilannetajun mukaan) En tuomitse ihmisiä jotka päätyvät aborttiin mutta olen nähnyt pari kertaa sen, miten se vaikuttaa ihmisiin: he ovat ihan romuna olleet.. Joku sanoi tosi fiksusti senkin, että miehet eivät ole ikuisia ja äidinrakkaus taas on! Itse katuisin varmasti joka päivä. Eikä se nyt täysin riskitöntäkään ole, jos vaikka päädytään kaavintaan tai kohtu ei muuten vaan ole täysin puhdistunut niin on vaikka mitä riskejä jotka pahimmassa tapauksessa estävät sen lastensaannin jatkossa :sad001

Tee ihan täysin oman sydämesi mukaan, varmasti saat tukea siinä mihin ratkaisuun päädytkin kerta jopa miehesi siskot ovat olleet innoissaan! ja jos päädyt keskeyttämään raskauden, niin miehesi on varmasti tukena jos kerran sitä vaatii. Voimia!
 
Se päätös tulee sitten, kun sen aika on, sulla on vielä hetki aikaa kypsytellä asiaa ja miettiä. Juttele ystäviesi kanssa, jonkun hoitohenkilökunnan kanssa, kirjoita tänne tai johonkin. Kunhan saat asiat jäsenneltyä mielessäsi.
En enää muista mikä oli jonkun puljun nimi, sijaitsee muistaakseni Tampereella, mihin voi soittaa mihin kellonaikaan tahansa näihin asioihin liittyen, on joku aborttitukiklinikka tmv.

Voimia päätöksen tekemiseen, oli se kumminpäin vain, se on oikea ratkaisu.
 
Kylläpäs on vastuuntunnoton mies. Mitäköhän oikeasti luuli tuosta ehkäisyn poisjättämisestä seuraavan? Aatteli varmaan pitää aborttia ehkäisykeinona? huhhuh sanon minä. Jos itse halua pitää lapsen, niin pidät sen, se on viimekädessä sinun valintasi. Sanot sen miehellesikin suoraan että mikä ehkäisykeino se muka on, jos itse on sinua kieltänyt syömästä pillereitä. Ja siitä vielä, kun kuuntelit miestäsi ja lopetit ne, niin kai itsekin tajusit että näin voi todella käydä? Voimia sinne tämän asian kanssa ja toivottavasti miehesi myös kasvaa asian suhteen.
 
Ja tuosta vielä kun oli puhetta, että onko päätös yksin sinun vai ei. Minusta tässä tapauksessa se on täysin sinun päätettävissäsi. Naurettavaa miten mies on toiminut käskemällä jättää ehkäisy pois, niin tekee juuri ne jotka haluavat lapsia. Asia on siis täysin ollut hänen tiedossaan, että noin voi tapahtua(ellei täysin vajaaälyinen ole), Joten nyt kuuntelet vain itseäsi.

Luulen, että monesti menee epäröidessä niin, että jos meinaa pitää lapsen niin sitä lapsen saantia ei jälkeenpäin kadu. Lähti sitten mies elämästä tai ei. Mutta raskauden keskeytystä luultavasti tulet katumaan, jos et heti niin joskus myöhemmin. Ainakin omalla kohdalla jos ajattelisin tekeväni abortin, katuisin sitä lopun ikäni. Mieti siis rauhassa ja tarkkaan tätä isoa päätöstä.
 
Tämän ketjun aloituksesta alkaa olla jo aikaa. Olisi mielenkiintoista kuulla, mihin ratkaisuun ketjun aloittaja päätyi?

Kerron kuitenkin vielä omat ajatukseni asiaan liittyen. Sisintään kannattaa kuunnella. Jos abortti tuntuu väärältä ratkaisulta, niin ei sitä missään nimessä kannata miehen vuoksi tehdä. Tietysti silloin joudut varautumaan siihen, että miehesi ei ehkä ole lapsen elämässä mukana. Ketään ei voi pakottaa vanhemmuuteen, mutta kyllähän hän otti riskin jo siinä, kun vaati sinua jättämään pillerit pois.

Itse tulin vahingossa raskaaksi 18-vuotiaana. Olin seurustellut silloisen poikaystäväni kanssa muutaman kuukauden, eikä ollut tullut mieleenkään perustaa perhettä. En ole kovin lapsirakas, joten tuon ikäisenä, kun itsekin olin käytännössä vielä lapsi, en ollut ehtinyt haaveilla lapsista vielä lainkaan. Kun selvisi, että olen raskaana, minut valtasi tunne, että sisälläni on "jokin", mikä ei sinne kuulu. Ei puhettakaan äidinrakkauden heräämisestä. Heti oli selvää, että teen abortin. Enkä kokenut siitä tunnontuskia. Nyt minulla voisi olla 9-vuotias lapsi. Mutta kun mietin, mitä olen tuon 9 vuoden aikana elämässäni ehtinyt saavuttaa ja kokea, en todellakaan vaihtaisi sitä nuorella iällä aloitettuun äityiteen. Nyt vasta elämässäni on puitteet kohdillaan ja olen valmis äityiteen. Vaikka toki vielä välillä pelottaa, että olenko sittenkään ja kuinka pärjään. Mutta nyt minusta ei tunnu siltä, että sisälläni on jotain mitä sinne ei kuulu, vaan siellä on jotain, mikä on osa minua.

Kiteytettynä siis, uskoisin, että kyllä nainen tietää sen, onko abortti oikea ratkaisu vai ei.
 
Takaisin
Top