Anoppi - voimavara vai energiasyöppö

HenKa

HenKa

Asioista perillä oleva
Maalisäidit 2020
Millaisia anoppi-kokemuksia teillä on? Onko suhteenne rento vai varautunut?
Oletteko sopineet yhteisistä pelisäännöistä tulevan vauvan suhteen? Kuinka suoraa ja avoimesti pystytte puhumaan anopin kanssa? Miten arvelette suhteenne muuttuvan lapsen syntymän jälkeen? Onko teillä vinkkejä, miten suitsia hallitseva, kaikkitietävä anoppi etenkin nyt, kun vauveli on tulossa? :nailbiting:


Minulla tulee ihan kylmä hiki, kun ajattelen asiaa. Anoppini on toisaalta ihanan energinen, hauska ja puhelias tyyppi, mutta omasta mielestään hän osaa kaiken, on tehnyt aina kaikki oikein tai täydellisesti ja tuo nämä seikat erittäin vahvasti esiin.

Ollessani eri mieltä pidän mölyt yleensä mahassani, sillä muutamaan otteeseen on tullut tilanne, jossa hän on suuttunut minulle tosi pahasti sanoessani eriävän mielipiteeni. Nämä tilanteet ovat tehneet minusta varautuneen ja varovaisen hänen seurassaan. Mieheni on onneksi seissyt aina minun tukenani ja kritisoinut äitiään tämän herkkänahkaisuudestaan normaaleissa keskustelutilanteissa.

Nyt näen kauhukuvia tulevasta isoäidistä. Hän on tuonut voimakkaasti esiin omasta mielestään oikeita kasvatusnänemyksiään ja kritisoi ystäviensä miniöitä, jotka toimivat eri tavalla. Olenkohan ensi vuonna sitten samalla kritiikkilistalla.

Viime vuonna meillä oli km. Olimme kuitenkin ehtineet kertoa isovanhemmille raskaudesta. Anoppi ehti jo lyhyen ajan sisällä miettiä kaiken valmiiksi: missä vietämme tulevat joulut, kuinka lapsi saadaan syömään ruokaa sokerilla, miten minä menen heille päivisin mieheni ollessa töissä, miten hän tulee meille auttamaan (eli yöksi) vauvan ekoiksi elinviikoiksi, kyllä vauvan tutin voi putsata imemällä itse liat pois - onhan sitä ennenkin, jne.jne.jne.

Ymmärrän hänen innostuksensa uskon myös, että hän tarkoittaa hyvää. Hän rakastaa lapsia eikä hänellä vielä ole lapsenlapsia. Ja kuitenkin olisi ihanaa, jos molempien vanhemmilla olisi mahdollisuus toteuttaa isovanhemmuuttaan.
Minä koen kuitenkin hänen määräilevän luonteensa ahdistavana, etenkin kun ei ole mahdollista keskustella eriävästä mielipiteestä rakentavasti. :sad001
 
Mulla on ihana anoppi ja tullaan tosi hyvin toimeen. Voidaan myös puhua lähes mistä vaan. Toki ollaan välillä asioista eri mieltä mutta molemmat pystyy sanomaan oman mielipiteen, ilman että toinen suuttuu. Hän auttaa lasten kanssa tarvittaessa, mutta ei kuitenkaan tuputa apua.

Hän arvostaa meijän toiveita siitä että lapsista ei laiteta kasvokuva someen, on ymmärtänyt sen ettei alle 1v anneta sokeria yms. Nä asiat nostan siks esille koska, näitä asioista hänen toisten lapsenlapsien kanssa ei tarvii ajatella.

Ja siis viettää paljon aikaa yhdessä. Mä käyn heillä lasten kanssa, ilman miestä. Ja eilen anoppi oli meillä syömässä . Ja ollaan käyty välillä yhdessä baarissa:D
 
Mulla myös sattunut hyvä tuuri anopin suhteen. Viimeksi synnäriltä tullessa toi ensimmäisen viikon meille ruokaa kotiin, alusta asti oli kiinnostunut vauvasta ja nykyisin oma-aloitteisesti ottaa esikoista muutaman kerran kuukaudessa luokseen touhuamaan. Hän myös jaksaa aidosti touhuta lapsen kanssa, käy metsässä retkillä, tekee temppuratoja ym. Ainoa "harmittava" asia on jatkuva herkkujen syöttäminen, tuntuu ettei esikoinen paljon muuta mummun luona syö kuin mehua ja pullaa. Ajattelen kuitenkin että ei muutama kerta kuukaudessa haittaa ja omasta mielestäni itsekin on ollut kiva vanhempana muistella sitä että oman mummon luona sai aina lapsena herkutella.

Miehen sisko taas on juuri sellainen päsmäri, jolla on mielipide kaikkiin kasvatukseen ja lapsen hoitoon liittyviin asioihin. Olen ottanut sen linjan, että kuuntelen hänen näkemyksensä ja jos se on erilainen kuin omani, niin totean vaan, että me tehdään kuitenkin näin sen kummempia perustelematta. Tällä tyylillä on hän jopa siirtynyt käyttämään meidän tapoja muutamassa lapsiin liittyvässä asiassa :grin
 
Mulla on kans erittäin mukava anoppi, joka auttaa aina kun apua tarvitaan, jos vaan pystyy. Nyt appivanhemmat ovat lupautuneet hoitamaan meidän lapsia loppuvuoden mun ollessa töissä, ettei lasten tarvinnut aloittaa päivähoitoa "muutaman" kuukauden takia.

Onnistuisikohan, jos vaikka netistä ohjaatte jonkun hyvän opuksen pariin, missä olisi tietoa nykypäivän suosituksista ja sitten vaikka listaatte ihan tärkeimmät asiat paperille, että näistä asioista ei lipsuta. Samoin se, että te osaatte pyytää apua, kun sitä tarvitsette ja alkuun haluatte tutustua tulokkaaseen ihan omalla porukalla, että opitte perusasiat.. Voin omasta kokemuksesta sanoa, kun esikoisen aikaan mies oli toista kuukautta alkuun kotona, niin oli todella epävarma olo jäädä sitten yksin vauvan kanssa. Seuraavien kohdalla on mennyt helpommin, kun mies lähtenyt aiemmin töihin ja itse joutunut heti yksin vastuuseen lapsista.
 
Itse en ole koskaan edes nähnyt anoppiani, vaikka 7vuotta oltu jo miehen kanssa yhdessä :rolleyes:
Harmillista kyllä, olisi varmaan ihan hyvä anoppi, jos vain elämä olisi kunnossa.
 
Meillä anoppi ei liikaa puutu meidän elämään tai lasten asioihon. MUTTA hänen mielestä raskausvatsa on yleistä omaisuutta ja hyvä kun ei ryhdy sisätutkimusta tekemään mulle aina kun oon raskaana. Todella ahdistavaa kun käsi on tyyliin mun pikkareissa kun hän vähän kokeilee vauvaa :shifty:

Lisäksi ollaan useamman kerran sanottu että lapsista ei laiteta mitään nettiin kysymättä meiltä eikä etenkään naamakuvia. Silti niitä tämän tästä laittaa. Mies ei myöskään halua itsestään minnekkään someen kuvia ja niitäkin anoppi poittaa nettiin. Tosin tää taitaa olla ihan vaan sitä että netti on hänelle niin uus asia että ei oikeen hallitse tota etikettiä ja lainsäädäntöä.

Mutta siis on näitä päälle päsmäri ihmisiä ja sukulaisia. Olen heille aina selittänyt asiat silleen ymmärtäväisesti. Esim pitkät imetykset on monelle suuri ihmetyksen aihe niin jaan imetystietoutta ja kumoan vääriä uskomuksia. Usein viestini on että nämä ihmiset on tehneet parhaansa lastensa vuokseen silleen kuten ovat parhaaksi nähneet ja sen hetken tiedon valossa. Samoin mä teen nyt parhaani omien lasteni vuoksi, tämän hetken suositusten ja tutkitun tiedon valossa. Voi olla että olenkin tehnyt jonkun jutun ns. väärin sit kun mun lapset on aikuisia, mutta nyt toimin tämän hetken tiedon varassa silleen kun minä ja mieheni koetaan parhaaksi, ihan kuten hän(tämä ihminen) on tehnyt omien lasten kohdalla. Sit jos vielä jäävät vänkäämään niin olen sanonut että kiitos mielenkiinnosta ja neuvoista, mutta kysyn kyllä häneltä sitten kun haluan hänen mielipiteen kuulla ja että meidän pelisääntöjen mukaan eläminen on ehto sille että näkee lapsia. Vielä kukaan ei ole ainakaan pahasti vetänyt hernettä nenukkaan ja kaikki ovat loppuken lopuksi ymmärtäneet.

Tosin mulle on vähän turhankin helppoa sanoa kun kyse on mun lapsista :rolleyes::p Et ymmärrän että voi olla paljon haastavampaa. Ollaan myös sovittu miehen kanssa että mä hoidan mun vanhemmat ja hän omansa. En lähde sanomaan mitään anopille, mutta miehen pitää hoitaa nää silleen että mä olen tyytyväinen.
 
Etäiset välit koko appivanhempiin ja niin varmasti jatkossakin. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin, mikä on kyllä harmi, varsinkin kun asuvat lähellä ja omat vanhemmat 400km päässä. Olen tullut tosi hyvin juttuun edellisten appivanhempien kanssa, varsinkin anoppien, ja jotenkin oletin alussa niin menevän myös nykyisten.. Onneksi on ystäviä, joilta saa vertaistukea anoppila-asioissa.
 
En ole tavannut anoppia. Oli kuollut syöpään jo ennen kuin miehen kanssa tavattiin.
Äidilläni on ikää myös jo yli 70. Jotenkin vähän surullista tälle lapselle. Aina vannoin, etten itse tee niin vanhana enää lapsia kuin äiti minut teki.:joyful: Muka hävetti alakoulussa kun muiden äidit olivat nuoria ja oma sellainen kalkkis. No nyt olen itse vielä vanhempi ja raskaana.:angelic: Minusta olisi rikkaus jos lapsella olisi parhaimmillaan vielä mummoista seuraavaakin sukupolvea mukana elämässä.
 
Meil on elossa meidän molempien vanhemmat ja lisäksi miehen molemmat isoäidit ja mun isän molemmat vanhemmat :)

Erityisesti mun isän äiti on ollut innoissaa meidän lapsista, koska ovat heidän ainoat lapsenlapsenlapset. Ja nähtäväksi jää, josko jäävätkin ainoaiksi.
 
En ole koskaan tavannut anoppiani, vaikka yhdessä ollaan miehen kanssa oltu jo reilusti yli 5 vuotta. Eivät juuri pidä yhteyttä, enkä usko että asia merkittävästi muuttuu lapsen synnyttyä. Miehen isä on tiiviimmin elämässämme, mutta tekevät miehen kanssa yhdessä töitä joten mies ei jaksa nähdä isäänsä kovin usein "vapaalla", saa nähdä miten tämän osalta tulee jatkossa menemään.
 
Mulla on aivan ihana ja hienotunteinen anoppi mutta asuu todella kaukana toisessa maassa niinkuin koko miehen puolen suku. Hän todella kunnioittaa meidän yksityisyyttä. Kuitenkin hänen kanssaan on ihanaa jutella ja hän kyllä kertoo mielipiteensä muttei millään lailla tuputa niitä tai oleta meidän toimivan hänen neuvojensa mukaan. Hän onkin tulossa pidemmäksi aikaa meille jossain vaiheessa, kun kaksoset ovat syntyneet ja olenkin todella kiitollinen avusta, minkä hän haluaa meille antaa. Ihana ja viisas ihminen :Heartred
 
pookkana sanoi:
Meillä anoppi ei liikaa puutu meidän elämään tai lasten asioihon. MUTTA hänen mielestä raskausvatsa on yleistä omaisuutta ja hyvä kun ei ryhdy sisätutkimusta tekemään mulle aina kun oon raskaana. Todella ahdistavaa kun käsi on tyyliin mun pikkareissa kun hän vähän kokeilee vauvaa :shifty:

Lisäksi ollaan useamman kerran sanottu että lapsista ei laiteta mitään nettiin kysymättä meiltä eikä etenkään naamakuvia. Silti niitä tämän tästä laittaa. Mies ei myöskään halua itsestään minnekkään someen kuvia ja niitäkin anoppi poittaa nettiin. Tosin tää taitaa olla ihan vaan sitä että netti on hänelle niin uus asia että ei oikeen hallitse tota etikettiä ja lainsäädäntöä.

Mutta siis on näitä päälle päsmäri ihmisiä ja sukulaisia. Olen heille aina selittänyt asiat silleen ymmärtäväisesti. Esim pitkät imetykset on monelle suuri ihmetyksen aihe niin jaan imetystietoutta ja kumoan vääriä uskomuksia. Usein viestini on että nämä ihmiset on tehneet parhaansa lastensa vuokseen silleen kuten ovat parhaaksi nähneet ja sen hetken tiedon valossa. Samoin mä teen nyt parhaani omien lasteni vuoksi, tämän hetken suositusten ja tutkitun tiedon valossa. Voi olla että olenkin tehnyt jonkun jutun ns. väärin sit kun mun lapset on aikuisia, mutta nyt toimin tämän hetken tiedon varassa silleen kun minä ja mieheni koetaan parhaaksi, ihan kuten hän(tämä ihminen) on tehnyt omien lasten kohdalla. Sit jos vielä jäävät vänkäämään niin olen sanonut että kiitos mielenkiinnosta ja neuvoista, mutta kysyn kyllä häneltä sitten kun haluan hänen mielipiteen kuulla ja että meidän pelisääntöjen mukaan eläminen on ehto sille että näkee lapsia. Vielä kukaan ei ole ainakaan pahasti vetänyt hernettä nenukkaan ja kaikki ovat loppuken lopuksi ymmärtäneet.

Tosin mulle on vähän turhankin helppoa sanoa kun kyse on mun lapsista :rolleyes::p Et ymmärrän että voi olla paljon haastavampaa. Ollaan myös sovittu miehen kanssa että mä hoidan mun vanhemmat ja hän omansa. En lähde sanomaan mitään anopille, mutta miehen pitää hoitaa nää silleen että mä olen tyytyväinen.
Click to expand...


Tämä vois toimia: mies tarvittaessa selvittää omille vanhemmilleen, jos on jotakin epäselvyyttä.

Olisi ihanaa, jos olisi sellainen vapaa ja rento suhde. Monet teistä olette kirjoittaneet, että teillä on ihana anoppi. Hienoa, että olette saaneet perheeseenne sellaisen aikuisen ja tuen lasten kasvatuksessa.

Tämä on tietyllä tavalla kivi kengässä, sillä minulle suku on tärkeä. Siitä huolimatta juuri näin läheistä hlöä on käsiteltävä varoen, olisikin joku pikkuserkku niin ei olisi väliä :wink.

Papumaa kirjoitit, että anoppiisi on etäiset välit, edelliseen oli läheiset.
Mulla kävi samoin: esikoisen mumma on aivan ihana: hänellä on tilannetajua, osasi lukea meitä tuoreita vanhempia, milloin tarvitsimme+halusimme apua vs. milloin emme, ei koskaan kyseenalaistanut meidän vanhemmuutta, päätöksiä, tapaa hoitaa lasta tai kotia, hänen seurassaan sielu ja hermot lepäsivät. :Heartpink
Sääli, että eron myötä hän ei ole enää anoppini. Yhteydenpitomme on kuitenkin jatkunut.
 
Meillä on sikäli todella hyvä tilanne että kaikki isovanhemmat ovat jo eläkkeellä ja asuvat melko lähellä niin saamme helposti lastenhoitoapua.

Mulla on ihan mukava anoppi. Hän on aika jäykkä ja korrekti eli sikäli ei olla mitään sydänystäviä, mutta hän hoitaa mielellään esikoista (ainoa lapsenlapsi) eikä koskaan tuputa mielipiteitään. Hän on vahvasti sitä mieltä että vanhemmat päättävät itse ja yrittää parhaansa mukaan toimia niin. Luotan hyvin hänen kykyynsä lasten kanssa - onhan hän itse kasvattanut neljä lasta. Appiukko myös vahtii lasta joskus, mutta ei ole aikanaan suostunut opettelemaan mitään käytännön juttuja kuten vaipanvaihtoa, joten hän ei pärjää pitkään yksinään. Tai halua opetella.

Mun vanhemmat ei oikein jaksa reissata meille vaikka matkaa on vain tunti, mutta jos menemme kylään niin auttavat kyllä. Mun äiti on fyysisesti aika huonossa kunnossa, on leikattu polvet ja lonkat, niin käytännön toimia lapsen kanssa hänen on hankala hoitaa. Minun Isä myöskään ei aikanaan juuri opetellut sitä, mutta on nyt kyllä ihan innokas ja leikki todella mielellään lapsen kanssa.

Meillä on myös kolmannet isovanhemmat koska meillä on tuttu luovuttaja. Hekin ovat hyvin innoissaan ja vahtivat esikoista toisinaan, vaikka heilläkin alkaa olla vähän kremppaa. He vaan välillä ovat liiankin innokkaita; varsinkin kun esikoinen oli vauva, koko ajan heiltä tuli viestiä ja kyselyitä ja pyyntöä kuvista. Kävi välillä rasittavan puolelle kun heille olisi pitänyt olla viestittämässä paljon useammin kuin edes muille isovanhemmille.
 
Beisla sano vaan suoraan jos utelen liikaa. Mut mahtavaa et esikoinen saa olla tekemisissä myös näiden kolmansien isovanhempien kanssa. Onks hän tekemisissä myös tän luovuttajan kanssa ?
Ja onks teil sama luovuttaja nyt tässäkin raskaudessa ?
Sori jos oot kertonu näistä jo aikaisemmin ja mulla on mennyt ohi.
 
En ole tässä ryhmässä tainnut puhua vielä.
Joo, sama tyyppi on, meidän kaveri jo vuosien takaa. Hän on kummina lapselle, tosin ollaan toki kerrottu ikätasoisesti alkuperästä kun lapsi on kysynyt. Ehkä kerran kuussa nähdään.
Mustakin on kiva että lapsi voi oppia tuntemaan myös biologisen isänsä. Kaikilla ei toki tällaista kaveria ole saatavilla.
 
Beisla sanoi:
En ole tässä ryhmässä tainnut puhua vielä.
Joo, sama tyyppi on, meidän kaveri jo vuosien takaa. Hän on kummina lapselle, tosin ollaan toki kerrottu ikätasoisesti alkuperästä kun lapsi on kysynyt. Ehkä kerran kuussa nähdään.
Mustakin on kiva että lapsi voi oppia tuntemaan myös biologisen isänsä. Kaikilla ei toki tällaista kaveria ole saatavilla.
Click to expand...
Ihan mahtavaa! Ootte onnekkaita ku teillä on tollanen ystävä:)
 
Mulla ja anopilla suhde vaihtelee, appi on ihana antaa lapsille kaiken huomion, anopilla välillä niin 100rautaa tulessa et sen mielestä on ihan hassua jos esim. lasten ruoka-aika ei voi venyä 3tunnilla:bag: sit herkuista ruoista väännetään muutenkin kun niillä syödään leipää ihan joka välissä ja sit ihmetellään kun ruoka maistuu huonosti ja tuputetaan lisää leipää :banghead: välimatkaa on reilu 600km joten onneksi sit nähdään suht harvoin :grin välillä olis kiva jos välimatkaa olis vähemmän mut kyl sen taas pidemmän loman jälkeen muistaa et miks näin on ihan hyvä :oops: noh, mun omaki äiti on suht mahoton.. vertailee meidän sisarusten kasvatustyylejä, räknää ja antaa neuvoja.. ne asuu paljon lähempänä mut eivät juuri useammin näe nekään kun en jaksa kuunnella niitä neuvoja ja siivota hikihatussa ennen niiden kyläilyä :stop:
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top